Tuorein sisältö

Emancipation

Ensi-ilta: 09.12.2022
Genre: Draama, Trilleri
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

16.04.2023 klo 17.00 | Luettu: 2327 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Will Smith läpsii vaihteeksi valkoisia ja paremmasta syystä kuin mustia tosielämässä. Se tarina amerikkalaisesta orjuudesta ja häikäilemättömästä valtapelistä, joka kansaa nykyään kiinnostaa, on Smithin avioliitto, mutta ei takerruta teemaan. Se ei ole selviö, että näyttelijä kykenee ironiasta vapaaseen, melodraamaa lähentelevään tunteellisuuteen Smithin ja Mel Gibsonin tyyliin, joten mielisairaus tekee kummastakin kiintoisamman, kunhan he pysyvät ajatus- ja asianomistajarikosten puolella ja (melodramaattisesti) katuvat niitä.

Emancipation ("vapautuminen") kertoo "piiskatusta Peteristä". Orjuudesta paennut ja Yhdysvaltain sisällissotaan osallistunut mies jäi historiaan, kun valokuva hänen arpisesta selästään levisi sodan aikana. Foto edustaa aikansa standardeilla shokeeraavaa realismia. Ristiriitaisesti leffan keskeisin tyylivalinta on painajaismaisuus. Virhe se ei ole. Todisteiden valossa olennainen avautuisi, vaikka leffa olisi tyylipuhtaasti päähenkilön näkökulmassa pysyvä, mieluiten 90 minuuttiin jäävä surrealistinen pako Helvetistä. Loppuun ehkä voisi heittää erilailla viiltävän heräämisen todellisuuteen. Teos venyy yli kahteen tuntiin ja minisarjojen logiikan puolelle "filtterien" pysyessä pöhelöinä, joten mieleen tulevat jo loputtomat kuumepainajaiset.

Alussa pelkistetty värimaailma luo väkevää tunnelmaa. Kuvasto lähentelee mustavalkoista, mutta taustalla on suhteettoman paljon vihreää ja värejä välähtelee joskus liekeissä. Täten kaikki, mitä ihmiset tekevät, vaikuttaa synteettiseltä saasteelta pois vetäytyvän luonnon keskellä, liekkien enteillessä tuomiopäivää: sankarin, Jumalan tai luonnonlakien kostoa. Hyvää tulkintaa ei kannata pilata sillä huomiolla, että vihreä on talokin, jossa asuva tyttö huutaa kuin Body Snatchersit karkurin nähdessään. En vaadi kiinteitä sääntöjä. Kun sankari pakenee ja rämpii luonnossa pitkän kaavan mukaan, luonnonkin kamaluutta sopii kuvata mustavalkoisen kauhun keinoin.

Kun tyylittely myy olennaisen heti, paradoksaalista on jo se, kun puolimykälle rämpimiselle annetaan aikaa kuin leffoissa, jotka marinoivat meidät realismissa (tyyliin: karhun lähentelemä DiCaprio syö oikeasti raakaa lihaa luonnonvalossa). Olen aina valmis tekotaiteellisesti tylsistymään, mutta koin vaikeaksi niellä vision pitkästä kuurupiilosta parin nilkin kanssa, kun leffa samalla muistuttaa, että sankarin on palattava takaisin perheen luo, mikä ei voi tapahtua ennen mainitun foton ottamista ja sotimista. Ajatusvirheet ovat rehellisiä. Leffa on eksploitaatiota muttei halpaa. Jos katsoja jotenkin onnistuu näkemään Peterin ponnistelut yleispätevinä, sittenhän taistelu kansakunnan tulevaisuudesta käy järkeen huipennuksena. Ehkä.

"Smith ei sovi rooliin", on konsensuksen hokemia. Pötyä. Visio on rakennettu Smithin ympärille. Peter on jäyhä elokuvahahmo, joka ei mokaile typerästi, mutta saa nilkit kimppuun, jos hän vähän auttaa miestä mäessä tai "on liian karismaattinen". Hän ei lannistu, vaan odottaa tilaisuutta vaikka vuosia luottaen Jumalaan eli käsikirjoittajaan. Joo, näin mäkin toimisin, myhäilee jokainen elokuvaa katsova kermaperse perusperinteisesti. Peter olisi kiintoisampi 12 Years a Slaven (5/5) tyyliin toteutettuna, mutta Smith myy kätevän hahmon ihmisenä, vaikka leffa toisinaan näyttää Sin Cityltä. Sitä hän tekee. Oikean ihmisen teeskentely tosielämässä auttanee.

Koin pitäväni tästä - mutta tämä on 30-45 minuuttia liian pitkä.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metallica - 72 Seaso... Winnie-the-Pooh: Blo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova