Tuorein sisältö

Precious

Ensi-ilta: 05.03.2010
Genre: Draama
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

10.05.2010 klo 16.40 | Luettu: 9111 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Jos vanhempasi veikeitä tapauksia ovatkin, ainakaan mutsisi ei ole kade, koska 16-vuotiaana kannat jo toista toukkaa faijallesi. Claireece Precious Jonesin tilanne on tämä, mikä osaltaan selittää tytön oppimisongelmat ja sairaalloisen ylipainon. Melodraama syntyisi miedommistakin aineksista; tämäntasoisen kärsimysnäytelmän voisi huipentaa runollisen utuisesti kuin sadun tulitikkutytöstä. Kenties Precious (Precious: Based on the Novel "Push" by Saphire) on yksi viime vuoden kehutuimpia elokuvia, koska se ei muistuta Nicholas Sparksin romaaneja. Oikea elämä on kamalampaa kuin kamalimmat tv-elokuvat. Precious ei varsinaisesti maksimoi kurjuuden määrää niiskuneitejä manipuloidakseen, vaan se ansaitsee kyyneleet pyrkiessään löytämään oikean ihmisen järjettömän mutta uskottavan tragedian keskeltä.

Kurjuuden tiivistyessä sietokyky kasvaa. Toistuvat raiskaukset musertaisivat itseään viiltelevän Ville Valon fanin, mutta Precious on aina ollut rikki ja alistettu. Precious ei osaa lukea, ei kirjoittaa. Matematiikassa hän pärjää. Opettajat uskovat että hän pystyisi parempaan, mutta mikään idiot savant hän ei ole. Precious suojelee itseään lapsekkailla fantasioilla, joissa kaikki on toisin: jopa ihonväri. Tyttö on irtaantumassa todellisuudesta, joten uuden empatiakykyisen opettajan tärkein tehtävä on ankkuroida hänet siihen. Tarvetta ei ole maagiselle leffamaikalle: Precious ei hyödy säälistä, hän ei ole tilaisuutta odottava seuraava American Idol. Precious tarvitsee arkista myötätuntoa ja tukea ajatukselle, että hän on ihminen, jolla on ihmisen arvo.

Sen jälkeen kun tehosteiden käyttö lakkasi olemasta vaikeaa, reppanat ovat hourineet jopa suomalaisissa elokuvissa. Henkiin heräävät valokuvat muuttuivat halvaksi tehokeinoksi viimeistään neljännen Harry Potterin jälkeen. Precious ei suinkaan vakuuta alusta loppuun, että se saavuttaa fantasian murusilla jotain erityistä. Lähinnä jälkimmäisellä puoliskolla koin vahvasti, että ohjaaja Lee Daniels osaa hengittää päähenkilön tahtiin. Muutama valittu hetki on leikattu näkemyksellisen häiriintyneesti. Jos todellisuus tuntuu hämärtyvän yhdellä hetkellä, toisella se tuntuu niin todelta, että se oli oma pääni, joka tilttasi: kertaalleen huomasin meneväni puolustuskannalle siltä varalta, että kohta tapahtuu hirveitä. Toki Precious manipuloi katsojaa. Tämä ei tunnu dokumentilta, mutta tiettyä uskottavuutta tässä saavutetaan. Huumorikin pilkahtaa toisinaan sopimattomilla hetkillä kuten oikeassa elämässä. Hienoimpina hetkinä tunsin todella myötäeläväni.

Se on tuhkimotarina jo itsessään, että ensikertalainen Gabourey Sidibe sai pääroolista Oscar-ehdokkuuden. Ei silti huijata itseämme: Sidibellä on sielua ja kykyä, hän kosketti minua, mutta ennen muuta rankasti ylipainoinen näyttelijä on hyvin kirjoitettuun rooliin palkattu erikoistehoste. Sidibe saattaa näytellä Blobin tytärtä seuraavassa X-Menissä, kuten Oscar-ehdokas-androgyyni Crying Gamesta näytteli Stargaten pahista ennen kuin hän katosi maan päältä. Sivuosa-Oscarin kotiin saakka vienyt Mo'Nique tekee selkeämmän läpimurron. Preciousin äiti on kiistaton konna, mutta on haastavaa löytää tapa paheksua tämäntasoista hahmoa. Kenties jälkeenjäänyt, kenties sielunsa Saatanalle ihan vahingossa myynyt hirmuämmä on erityisen häiritsevä kohtauksessa, jossa sekä hahmo että näyttelijä määrittelevät itsensä (päähenkilön jäädessä hetkeksi kiusallisesti sivuun).

Kiittelyn ja kumartelun ohella Precious on altistunut "hyväntahtoiselle rasismille" varsinkin kotimaassaan. Sidibe on iholtaan hyvin tumma. Tulisille luonteille se on bensiiniä, kun Precious haaveilee valkolaisuudesta, kuten on sekin, että häntä auttavat ihmiset ovat häntä vaaleampia. Nyyhkivät Oprah-tason kukkahattutädit taasen kokevat näkevänsä tärkeän kertomuksen afroamerikkalaisen slummielämän vaietuista synkistä puolista. En henkilökohtaisesti keksi syytä, miksi tästä pitäisi etsiä rotuteemoja. Tämä on "musta elokuva", mutta lähinnä siksi, että tietynlainen musiikki ja asenteet kuuluvat elokuvaan, joka sijoittuu New Yorkin Harlemiin. Kun vihaat syvästi elämääsi ja itseäsi, fantasioit olevasi jotain muuta - tämä on universaalia. Sohvaperunamutsin osoittama järjenvastainen vihamielisyys ja päähenkilönkin omaksuma välinpitämättömyys ovat universaaleita asioita. Elokuva kuvaa kärjistettyä tilannetta, mutta esitellyt mielentilat ja käytösmallit ovat erittäin läheistä sukua monille epäkohdille, joita kuka tahansa silmät auki elävä tunnistaa ympäriltään ja kenties jopa itsestään.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Love Guru... Star Wars: The Clone... >

Keskustelut (5 viestiä)

Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.05.2010 klo 23.37 1 tykkää tästä

Erinomainen leffa. Ei mul muuta :)
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

11.05.2010 klo 21.05

Pitääpä vuokrata ensikädessä. Ja varautua henkiseen pahaan oloon koko loppupäiväksi (viikoksi).
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.05.2010 klo 09.31

Chrisberg kirjoitti:
Pitääpä vuokrata ensikädessä. Ja varautua henkiseen pahaan oloon koko loppupäiväksi (viikoksi).


Vaikka leffan aihe on karu, siinä on ripaus toivonpilkettä.
medium

Rekisteröitynyt 16.06.2008

12.05.2010 klo 21.46

Tehdään leffa niin 'järkyttävästä' aiheesta, että jos siitä ei pidä tai haukkuu leimataa sinut rasistiseksi. Hienoa...
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

15.05.2010 klo 10.07

medium kirjoitti:
Tehdään leffa niin 'järkyttävästä' aiheesta, että jos siitä ei pidä tai haukkuu leimataa sinut rasistiseksi. Hienoa...


Tuon logiikan mukaisesti siis aiheesta ei olisi saanut tehdä leffaa?

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova