Lyhyesti. Leffasta löytyy pari sen verran asiallista nyrkkitappelua, että niiden pitäisi löytyä ihan muualta. Räplää kännykkää, valvo pihagrilliä, vilkaise telkkarin yleiseen ilmansuuntaan äänimaailman kiihtyessä ja nauti.

Oletusarvoisesti leffan on tarkoitus olla niin huono, että se on jo hyvä, sillä alkuperäinen kulttiklassikko on sitä. Edesmennyt Patrick Swayze oli kahden vuoden päässä People-lehden myöntämästä maailman seksikkäimmän miehen arvonimestä, kun hän näytteli kovaotteista portsaria kuumassa kapakassa. Uusi versio alkaa tietoisella tuplalässähdyksellä, kun Jake Gyllenhaalin näyttelemä entinen MMA-ottelija ei tappele kehässä eikä parkkipaikalla. Miehen itsemurhayrityskin on tyhmä kohtaus, joten voimme aukoa silmiä ja muikistella huulia: ehhehe, nyt tarkoituksella tahatonta saastaa taas saa?

Sankari on niin rutinoitunut pukari, että hän säälii roistoja, jotka eivät ole hänestä vielä kuulleet. Kun hän tämän todisti, innostuin sen verran, että toivoin leffan pysyvän tiukasti Cobra Kai -logiikan piirissä. Se vetoaa alkukantaisiin vaistoihin, jos kaikki ongelmat voidaan ratkoa nyrkeillä eli ilman moderneja huijauksia kuten lakimiehiä ja jousipyssyjä. Visio ei ole niin puhdas, mutta teoriassa sankarin itsevarmuus ja hälläväliäasenne ajavat saman asian.

Leffahahmot kieltäytyvät kaikesta kerran, mutta sitten sankari hyväksyy portsarin homman floridalaisesta baarista. Prätkäjätkät eivät hänelle pärjää. Porvaripahis vaahtoaa veneessään, koska hän ahdistelee paikallisia yrittäjiä salatusta syystä. Myös totuus sankarin menneisyydestä avautuu hitaasti ja joutavasti. "Miksi tämä tehtiin" on hauska kysymys, jos simppeli leffa vetoaa, mutta jos vastaus on "koska edellinen versio toimi", relevantimpi kysymys on "miksi helvetissä jotakin näin geneeristä pitää katsoa 2024, kun Clint Eastwood riehui kapakoissa apinan kanssa, kun aloin katsoa tällaisia 35 vuotta sitten".

Yritettyäni puristaa pääni irti, suostun vielä vähän nyökkäilemään. Muuan reteästi virnistelevä partasuu on sankarin paha kaksoisolento kivasti: aidon vapaaottelijan Conor McGregorin tulkitsema huru-ukko on pohjattoman itsevarma eri sävyyn. Gyllenhaalin surusilmäisen mökötyksen voi ottaa vakavasti, joten ajoissa esitelty partasuu pitää leffan semikomediana. Timmien ukkojen harkitusti rajut tappelut, joista yhtä höystetään taustavöyhkällä, ovat vaatineet vaivaa kokeneelta toimintaohjaajalta Doug Limanilta, joten - pih - ei nyt turhaan lähdetä canceloimaan häntä tai mitään.

Juoni koostuu panttaamisesta. Leffa on 40 minuuttia ylipitkä eli heikosti rytmitetty: kun sankari provosoituneena toteaa "nyt mentiin", hän jumalauta menee nukkumaan, koska muuttujia on selittämättä. Vaikka kiihkoilussa on paljon hyvää, löysäily sallii nähdä hukatun potentiaalin kuten puutteelliset henkilökemiat, puhuimmepa lähimmäisenrakkaudesta tai Jaken & partasudin konfliktista. 2000-luvun taattuun tyyliin sukupuolielämän olemassaolo peräti myönnetään ikään kuin käsikirjoittaja olisi sähköshokkeja kiveksille viikon saanut munkki. Julkistetun jatko-osan prikulleen ainoa merkitys on se, että Gyllenhaal nähdään jälleen elokuvassa.