Tuorein sisältö

Kummeli Alivuokralainen

Ensi-ilta: 12.09.2008
Genre: Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

10.09.2008 klo 13.09 | Luettu: 21834 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Herra kriitikolla on varmaan taas jotain perkeleen tärkeetä asiaa. Tamperelaispoikien edellinen leffa Kummelin Jackpot oli yllättävänkin mojova: draamakomediassa oli juoni ja symppis meininki. Kummeli Stories ja Kummeli Kultakuume eivät välttämättä ole parempia leffoja kuin Kummeli Alivuokralainen, mutta kyllä nekin ikään kuin jumankauta juu nääs päivää ovat, jos uutuusleffa on vain Olli Keskisen harvinaisen väsähtänyt alkujuonto. Kansansuosiota nauttivat koomikot kätyreineen ovat lähteneet ihan virallisesti puuhailemaan farssia, eli semmoista huvitusta, jossa toinen toistaan hämärämmät ongelmat kasaantuvat kasaantumistaan, kunnes tilanne jollain tavalla laukeaa. Kummelin rutiinien luulisi taipuvan tällaiseen erityisen luontevasti, mutta ei - tekele alkaa väsähtäneenä, eikä virkoa. Ei ole nyt hjuva fiilis.

Sattuupa sitten niin, että munuaisvauriosta kärsivä vääpeli Molotov (Heikki Hela) saa isotädiltään (Tuija Ernamo) ennakkoperinnöksi huomattavan kokoisen asunnon. Melkoisena mulkerona mies ilmoittaa kämpässä asustavalle monesti eronneelle munuaiskirurgille (Mikko Kivinen) ja naisia vierastavalle ötökkätutkijalle (Heikki Silvennoinen), että nyt tuli jätkät kuukausivuokraan kymppitonnin korotus. Molotov myös siirtää asuntoon sen isotätinsä, mikä nostaa kirurgin verenpainetta entisestään. Ei auta poikien muuta kuin hankkia alivuokralainen. Ilmoitukseen vastaa ensimmäisenä hellurei-hepsankeikka (Timo Kahilainen), jolla synkkaa ainakin mummon ja vanhan pojan kanssa.

Varovaisesti arvioiden 25% ja perstuntumalta heitettynä puolet koko elävästä kuvasta keskittyy hepsankeikan homojengin (Heikki Vihinen, Jasper Pääkkönen, Risto Korhonen) uuvuttavaan, pahasti ajastaan jäljessä olevaan ylinäyttelyyn. Voi hertsileijaa sentään, iha kauheeta, jos tää on siis iha bestistä mitä sillo syntyy, kun kässärin kirjoittelijaboyssit Kahilainen & Vihinen panevat parastaan, fak the best. Homojengi harrastaa sisustusta, homoilua, kaksimielisiä kielikuvia, homoilua, homojen hommia ja homoilua. Eivät Kummelit ketään loukata yritä: vähemmän arveluttavia halinallet ovat kuin kirurgi ja Molotov. Mutta kyllähän se nyt maksavaa katsojaa loukkaa, että pääasiassa pitäisi niinq naureskella tälle, Village Peoplen kulta-ajalla syntyneille stereotypioille. Tosihemmot tunnetusti leikkivät homoja kännipäissään, ja kutakuinkin yhtä hauskaa katsottavaa on puolet Alivuokralaisesta.

Dialogi keskittyy muunkin aikaa väsähtäneisiin kaksimielisyyksiin. Usein hahmot myös also spiik inglish. Kummelien legendaarisen junttimaisia tokaisuja, jotka alkavat aina elää omaa elämäänsä, viljelee lähinnä puolijumala Oiva Lohtander, joka rooli on surkean pieni. Ylivoimaisesti hauskimmaksi ominaispiirteeksi jää se, että miltei kaikissa rooleissa on aivan jumalattoman rumia ihmisiä. Eikä tämä solvaus ole. Karuus on oikein söpöä. Apinalauma on perisuomalaisella tavalla karismaattinen: ihan jo luonnostaan hauskempi, kuin heille tällä kertaa kirjoitettu materiaali. Kivinen, Silvennoinen, Ernamo ja Lohtander huvittavat jo läsnäolollaan, eikä mieli tee buuata muillekaan, paitsi Pääkköselle ja viiksihomo-Korhoselle. Kiitos näyttelijöiden, Alivuokralaisen katsoo kertaalleen silmät auki.

Alivuokralainen on kuitenkin lähempänä sellaista farssia kuin Vääpeli Körmy, kuin taidemuotoa nimeltä farssi (viime syksyn Arvoituksia arkussa on hyvä esimerkki jälkimmäisestä). Ideoita on tarpeeksi hyvinkin mehukkaaseen väärinkäsitysten ja onnettomuuksien sarjaan, onhan tässä homoja ja kirurgiaa, Afrikasta tuotuja raadonsyöjätoukkia ja tietenkin toisiaan vihaavia semi-sosiopaatteja. Huipennukset ovat kuitenkin ennalta-arvattavia, ja vaikka osa niistä onnistuu hymyilyttämään, tuntuvat ne jäävän järjestään puolitiehen. Ohjaus, leikkaus & rytmitys vetävät huomion itseensä useimmissa kielteisissä merkityksissä. Varsinainen loppuhuipennuksen tapainen osuus elokuvasta on pitkitetty, ponneton ja saumoiltaan epäselvä – selkeä antikliimaksi epäselvien antikliimaksien ja yleisen höpönlöpön päälle.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hellboy II: The Gold... Judas Priest - Nostr... >

Keskustelut (11 viestiä)

Kullervo

10.09.2008 klo 14.21

Perjantaina katsomaan. Luotan tähän leffaan, koska lähtömateriaali on helvetin hyvä. Se kuka on myös nähnyt teatteriesityksen, tietää mistä puhun.
LegoK

Rekisteröitynyt 26.06.2007

10.09.2008 klo 16.18

Olen nähnyt teatteriesityksen ja siltä pohjalta pelkäänkin elokuvan olevan täysi fiasko. Kummeli naurattaa teatterina, ei elokuvana. Enään.
Gasoil

Rekisteröitynyt 24.05.2007

10.09.2008 klo 16.25

Enpä usko että tästä on Kultakuumeen voittajaksi, omasta mielestäni onnistunein Kummeli-elokuva. (itse en pitänyt juuri Jackpotista, vaikka hyviä vitsejä olikin)
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

10.09.2008 klo 20.02

Jackpothan oli oikea elokuva jossa oli huumorimausteita. Samasta tarinasta saisi vaikka 100% vakavan draamaelokuvan.
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.09.2008 klo 09.42

Gasoil kirjoitti:
Enpä usko että tästä on Kultakuumeen voittajaksi, omasta mielestäni onnistunein Kummeli-elokuva. (itse en pitänyt juuri Jackpotista, vaikka hyviä vitsejä olikin)


Olen samaa mieltä. Jackpot jätti aika kylmäksi, kun taas Kultakuume toimi, ja Kultakuumeesta on noussut paljon lentäviä lauseita jälkikäteen, kuten kunnon Kummelihuumorista pitääkin.
Mason

11.09.2008 klo 14.19

Kummelihuumori noin ylipäätänsäkin on aivan perseestä, joten eipä oo kummempia ennakko-odotuksia tästä.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.09.2008 klo 17.50

Kultakuume on kyllä ehtaa Kummelia hyvässä mielessä, mutta en hirveästi arvosta road-movie-runkoa (tuttu myös lähes kaikista Farrellyn veljesten elokuvista), enkä niin amatöörimäisia leikkausvirheitä, kuin Kultakuumeen loppuun on eksynyt.
Jarspina

12.09.2008 klo 19.54

kultakuumeen jälkeen kummeli on laadultaan laskenu ku lehmän p*ska... näin pitkäveteistä tuskaa ei kehtaa suositella kelleen...
Killerbug

Rekisteröitynyt 02.07.2008

12.09.2008 klo 22.56

Joo-o, oli kyllä aika laimea leffa : / Olisi vaan pitänyt odotella dvd-tuloa, niin olisi voinut vuokrata...
guppe

16.09.2008 klo 21.34

petyin.kultakuume oli huippu.kummeli stories oli hyvä,jackpot kohtalainen.tämä alivuokralainen huono.
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

28.12.2008 klo 10.24

Todella tylsä elokuva. Hauskin hahmo koko leffassa oli talonmies (Jussi Lampi muistaakseni) joka tuikkasi ruuvarilla siihen sähkörasiaan. Se oli ainoa kerta kun nauroin koko leffassa. Muuten katsominen oli tuskaa, näytteleminen oli vedetty liian yli, vitsit tylsiä...tuli vain ikävä 80 lukua jolloin Petelius ja Kalliala vielä tekivät huumoria. Hyvää sellaista. Nykyhuumori on onnettomalla tasolla. Ei voi mitään.

Kirjoita kommentti

73164

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova