Amorphis ei erityisemmin sykähdyttänyt edellisellä täyspitkällään "Halo". Tasapaksuksi jäänyt ja vähän mitään ikimuistoista sisältänyt kiekko oli melkoinen lässähdys useammankin huikean albumikokonaisuuden jälkeen. Bändi tuntui päästävän itsensä liian helpolla, jonka lisäksi ilmaisuun jäi kaipaamaan tuoreutta. Onneksi tätä on nyt jossain määrin tarjolla.

Tekijöidensä 15. studioalbumi "Borderland" kuulostaa yllättävän freesiltä. Vaikka kokonaisuuden tunnistaa helposti Amorphiksen tuotokseksi, kiinnittyy huomio aiempaa melodisempaan otteeseen, kevyempien elementtien runsauteen sekä riisutumpaan äänimaailmaan. En tiedä, onko tuottajan pallille istahtanut Jacob Hansen kuinka paljon vaikuttanut asiaan, mutta joka tapauksessa lopputulos kuulostaa upealta. Soundipuoli on erinomaisesti toteutettu ja se henkii miellyttävää lämpöä. Tekemisessä ei muutenkaan ole valittamista: bändi vetää totutusti tiukalla ammattitaidolla ja jokainen jäsen hallitsee suvereenisti instrumenttinsa.

Kymmenestä kappaleesta rakentuva Borderland on kappalemateriaaliltaan selkeä parannus edeltäjäänsä nähden. Edelliseltä levyltä ei omille soittolistoilleni jäänyt ainuttakaan kappaletta, uutukaiselta tehokuunteluun nousee useampikin veto. Erityisesti ruhjovan raskas Bones sekä tarttuvan melodinen Light and Shadow toimivat poikkeuksellisen hyvin. Loppulevy edustaa keskitasoa laadukkaampaa ilmaisua eikä laatu notkahda merkittävästi missään vaiheessa.

Vaan silti taustalla kummittelevat edellistäkin levyä riivanneet ongelmat. Pienistä muutoksista ja soundipuolen raikkaudesta huolimatta kappaleet etenevät turhan usein tutulla ja turvallisella peruskaavalla, jonka lisäksi tasavahvuus näkyy hittivetojen vähäisyytenä. Viimeinen silaus jää monessa kohtaa uupumaan. Kukaan ei voi väittää, etteivätkö esimerkiksi The Circle, nimikkobiisi, Tempest tai vaikkapa Dancing Shadow ole tarttuvia ja viihdyttäviä kipaleita, mutta vedoissa ei ole riittävästi potkua saatikka ikimuistoisia sävelkudelmia, joiden avulla ne kipuaisivat yhtyeen tuotosten kuninkuusluokkaan. Ei näillä ole mitään asiaa samalle huippubiisien korokkeelle, jolla esimerkiksi menneiden vuosien hittiviisut The Bee, Silent Waters, Sky Is Mine tai vaikkapa House of Sleep ansaitusti paistattelevat.

Amorphiksen uutuusalbumi kärsii siitä, että sen tekijät ovat luoneet käsittämättömän kovatasoisen diskografian. Yhtyettä vähemmän kuunnelleelle kyseessä on todellinen herkkupala ja itsenäisesti tarkasteltuna se on tasavahva levytys, jolle voisi helposti heittää neljä tähteä. Bändin taivalta pidempäänkin seurannutta fania se ei kuitenkaan sykähdytä riittävästi. Erityisesti edellisen levyn pettymyksen jälkeen bändiltä olisi odottanut muutakin, kuin pelkästään paluuta totutulle perustasolle. Tästä syystä arvosanaa on pakko ruuvata piirun verran alaspäin, vaikka Borderland oivallinen albumi onkin.