Pohdin, pitäisikö simppeli leffa arvioida Ylen selkokielisten uutisten tyylillä. Montaasi esittelee retrohenkisen scifimaailman ja neljä supersankaria. He mätkivät isoa ukkoa. Marvelin muista kuvioista ei tarvitse tietää mitään.

Jos täytit 12 eilen ja teillä pidetään ikärajoista kiinni, veikkaan ettet ole nähnyt Haamujengejä, koska monia aikuisia turhauttaa se, että autistinen tourettesetä kirjoitti itselleen yliluonnollisen oraaliseksikohtauksen. Siinä tapauksessa The First Steps on ehkä jännittäväkin 1. askel kehdosta taiteen maailmaan: ukonmätkimisjuoni yhdistelee vanhoja Haamujengejä ja väljähtänyttä vissyä. Riskaabelein vitsi on se, että kun alastomuuden mahdollisuuteen viitataan, autistinen jäykkä-Pascal selittää, ettei ole alastomuutta, joten nyt huoltajat ehkä ikärajasta joustavatkin.

Toisaalta. Jos tiedät Marvelista "kaiken", tiedät Ihmenelosten ja Galactuksen matsin olevan tärkeä. Ehkä näet sen päässäsi eeppisenä maalauksellisena versiona yksisilmäisen reportterin näkökulmasta. Vuoden 2007 elokuva korvasi Galactuksen pilvellä. Vuoden 2021 Eternals vihjasi mielestäni, että Galactus tulee olemaan vastaava uhka kuin Thanos. First Steps täyttää aukon sielussa: nyt Galactus on klassinen hölmö cosplay-jätti, joka ohimennen kompuroi New Yorkissa kuin Vaahtokarkkimies, kun häneen on ylireagoitu tunnin ajan. Höhötin lähinnä kai purkautuville paineille. Tämä nyt vain piti nähdä elokuvassa - kuten aikanaan Gwen Stacyn kuolema, jonka pihtaaminen ärsytti itseäni Sam Raimin Spider-Man-trilogian aikana.

Saat myös pitää leffaa läjänä sontaa. "Haamujengin huipennus" alkaa jo alussa. Haamuja ei jahdata (koska John Malkovichin näyttelemä "haamu" Red Ghost leikattiin leffasta). Sankarit käyvät kysymässä Galactukselta, mitä se meinaa, joten se sanoo, että samaa kuin Vigo karpatialainen. Galactuksen karisma vertautuu Vigoon, Galactuksen kaverin Hopeasurffarin vertautuessa Haamujengin hopeiseen mimmiin, ja vertailun he häviävät 6-0.

Näkymätön nainen on raskaana, kun sankarit huristelevat Galactuksen kämpille. Leffan parasta antia on se, kuinka raskautta käsitellään aidosti supersankarien näkökulmasta ja tunteellisestikin. Tätä yhtä ansiota ei varjosta muisto esim. Haamujengeistä tai Ihmeperhe-elokuvista, jotka ovat yhä parempia Fantastic Four -filmejä kuin aidot asiat.

Sankarit ovat jo tiimi ja käytännössä Maan johtajia. Maailmanloppu saa heidät äksyilemään, mutta aitoa hahmonkehitystä ei tarvita. Se, että he neljä ovat yksikkö, tekee tuplasti oudompaa siitä, että leffassa on vain 6 aktiivista hahmoa. Sivunassut unohtuivat leikkauspöydälle täysin (Malkovich) tai käytännössä (Natasha Lyonne & Paul Walter Hauser). Tätä Marvel tekee: vähintään 50 miljoonaa dollaria vedetään pöntöstä alas joka kerta. Typistäminen tuki yllättävän hyvin Thunderboltsia, jolla on tarina ja teemoja, mutta First Steps on outo yhdistelmä suppean juonen väkinäistä venyttämistä ja "epäolennaisen" karsimista minimiin.

Tuotantosuunnittelu toi paikoin mieleeni Disney Infinityn kentänluonnin. Vauva on koomisen kuminen. Yksi otos tuliäijän ja hopealyylin lentelystä näyttää karulta kuin esirenderoitu testi. Pääpiirtein tätä katsoo. On pari makeaa sankarillista otosta mainittuihin nostalgisiin tarpeisiin. Pyöräytän silmiä, jos Eternals-tiimi tunkee mukaan tuleviin Avengers-elokuviin, mutta se on ok, kun tämä tiimi palaa. Yleiset ansiot ja ongelmat näkyvät erityisen hyvin kivimies Möykyn tapauksessa. Hän on asiallinen tehoste ja sympaattisen joviaali setämies eli aito Möykky, jos jo tiedät Möykyn. Tarina ei löydä hänelle Hulk-tason haasteita, ja hänen ja Liekin klassinen nahistelu on typistetty pariksi herjaksi, joten jos et tiedä kuka on Möykky, tämä versio saattaa jäädä mieleen vähäenergisenä läskinä, joka on kova autokuski tai jotakin.

Vaikea kysymys: ajaako leffa asiansa vai ei? Helpompi: uskonko, että joku leffan tekijöistä tahtoi oikeasti tehdä tämän? En usko.