Niin harhainen snobi ei pidä olla, että väität 100-vuotiasta leffaa parhaaksi tulkinnaksi kuluneesta aiheesta, mutta jos vastaukseksi ei kelpaa The Rocky Horror Picture Show, niin paras Frankenstein-leffa on vuoden 1931 versio. Ei se romaania muistuta. Laadukasta ja uskollista versiota en muista kokeneeni, mutta lukemattomat versiot ovat yhdessä rakentaneet kuvan sellaisesta, joten on outoa kokea déjà vu, kun Guillermo del Toro vaikuttaa onnistuvan.

Ensimmäinen puolisko on vahva. Nipotan vain populismista kuten konekiväärihaulikosta ja yhdestä turhan aikaisin nähdystä tietokonetehosteesta.

Oscar Isaac on tohtori Victor Frankenstein, joka kehittää pakkomielteen kuolemaa kohtaan menetettyään äitinsä. Romaanissa Victor on faktoja pihtaava hysteerikko, ja usein hän on pöllähtänyt Pelle Peloton, joten rehdisti mokaava herrasmies olisi laimea. Isaacin Victor lilluu ylimielisyydessään varakkuuden ja kirjaviisauden tukemana. Hänen luovuuden puuskiaan on mahdollista kunnioittaa, mutta vaivatta avautuu sekin, miksi ruumiita rutiinilla silponut mies tuntee vain tyhjyyttä onnistuttuaan. Hirviö etoo häntä. Tätäkö hän halusi?

Tunnelmaa tukee Mia Gothin näyttelemä Elizabeth, joka on tieteellisesti suuntautunut mutta empaattinen. Se on yleisinhimillistä, että ihmeisiinkin totutaan hetkessä, joten leffa vaikuttaa pitävän fokuksen tiukasti olennaisessa, kun Elizabeth ei auo silmiä vaan kommentoi Viktorin puutteita.

Ainakin vielä 90-luvulla se piti sanoa, että hirviö on älykäs, koska monet versiot ovat zombeja. Hirviö pääsee itse kertomaan, miten tarina jatkuu. Voi pojat, nyt mentiin: del Toro ymmärtää hirviöitä! Oikeastiko?

Vai onko hän sitä mieltä, että ainoita hirviöitä ovat kauniit ihmiset, joilla on valtaa, joten rumiluksia ei saa syytellä? Tässä on merkittävä sävyero, joka avautuu del Toron visioita lusittaessa. Kuvailin Shape of Wateria pornoparodiamaiseksi. Se, että del Toro yksinkertaisesti ei kykene haastamaan 1800-luvun romaanin ja vuoden 1931 elokuvan traagisimpia piirteitä, ovat pornoparodiamaisuutta myös. Del Toro on fiksoitunut fantasiaan, joten voit olla varma, että del Toron Dracula imee ja del Toron Medusa jäykistää, mutta: ehkä todellinen hirviö on Van Helsing tai Perseus, koska hehän vertautuvat Francon Espanjaan!

Vitun del Toro. Hän on "suosikkiohjaajistani" eli vahvasti suosimieni tyylivalintojen edustajista ainoa, joka ei "ylitä neljää tähteä" vahingossakaan. Neljä tähteä lohkeaa alulle: lavasteille, luovan makaabereille hetkille, Isaacin ja Gothin suorituksille ja surullisenkuuluisalle potentiaalille.

Frankensteinin morsian on romaanin idea, jota laajennettiin pari sekuntia vuosien 1935 ja 1994 leffoissa. Vuoden 1994 versio todennäköisesti ei ole niin huono kuin muistan, mutta olen kaunainen sen heikosti perustellulle sadismille, joten toivoin kovasti, että del Toro ottaa omakseen mm. morsianidean - hyödyntäen mainittuja ansioita. Ja paskat. Puolivälin jälkeen del Toro käy kaavaa läpi alati hömelömmin. Se toimii aikansa hirviön sympaattisuuden johdosta, mutta lopulta on ilmeistä, että del Toro unohtaa sekä omia ideoitaan että tarinan ydinpiirteitä. Leffa laahaa, vaikka ja koska tarinasta vaikuttaa puuttuvan puoli tuntia. Ketä kiinnostaa hirviön supersankarimaisuuden korostaminen, kun tämä vaikutti oikealta elokuvalta?

Vika ei ole Jacob Elordin. Hän on Twilight-henkinen valinta hirviöksi, mutta Twilightista tuttu on Robert Pattinsonkin. Elordin kokovartalosuoritus henkii voimaa tai herkkyyttä tilanteiden ehdoilla, herra ohjaajan liikkuessa täyteläisyydestä kohti "mikki putoaa kuvaan" -tasoa. Kun katsoin neljännen kerran kohtauksen, jossa sokea mies kommentoi hirviön kasvoja koskettuaan hirviön kättä, käytin hidastusta, joten onnistuin tunnistamaan olkapään liikahtavan siten, että teoriassa ukko tosiaan ehtii hipaista naamaa kameran ulottumattomissa ennen välitöntä, kätevää analyysiaan. Siinä menisi ehkä kolme sekuntia, jos ukko oikeasti koskisi hirviötä vanhan työmiehen käsillä ja kauniin hetken tasot avautuisivat; hirviön porvarifaijan varjo mukaanlaskien.