Ruotsalainen Avatar on niitä metalliyhtyeitä, joiden kohdalla genrejaottelut kannattaa heittää suosiolla romukoppaan. Sen verran omintakeisesti yhtye pulttaa yhteen raskaan musiikin eri sävyjä, että lopputulosta on hankala asettaa tiettyyn karsinaan. Tämä yllätyksellisyys on myös yhtyeen suurin voimavara, sillä koskaan ei voi olla varma, mitä bändin levyiltä putkahtaa vastaan.

Samalla linjalla jatkaa Avatarin 10. studioalbumi "Don't Go In The Forest", joka on komea lisä tekijöidensä diskografiaan. Se pitää sisällään kaikki ne ainekset, joilla yhtye on ihastuttanut kuulijoitaan: moneen venyviä ja yllätyksellisiä kappaleita, raskaan ja kevyen ilmaisun herkullisia yhdistelmiä, mukana hyräiltäviä melodioita, tarttuvia sävellyksiä sekä yhteislauluun viekoittelevia kertosäkeitä - tietynlaista huumorin pilkettä ja teatraalisuutta unohtamatta. Harva bändi onnistuu kanavoimaan musiikkiinsa vastaavanlaista vallattomana kuohuvaa, eri puolille tempoilevaa energiaa, mutta Avatarin ilmaisussa on ainutlaatuinen lataus, joka tekee musiikista kiehtovalla tavalla puoleensa vetävää. Tyylillisesti ja tuotantoarvoiltaan homma on siis täysi napakymppi.

Laadullisesti ei jäädä paljoa jälkeen, vaikka täydellinen albumi Don't Go In The Forest ei ole. Erityisen suuren ongelman muodostaa materiaalin epätasainen jakautuminen levylle. Parhaat vedot kun on survottu kummallisesti kiekon alkupuolelle, jonka myötä loppulevy jää selkeästi altavastaajan rooliin. Tästä jää ikävä jälkimaku, joka olisi helposti voitu estää kappalejärjestystä titraamalla. Särö harmittaa ollen ainoa selkeä tyylimoka muuten hienosti rakennetulla levyllä. Plussalle kuitenkin mennään niin että heilahtaa. Levyn iskevimmät kappaleet kun kipuavat bändin tuotannon parhaimmistoon niiden aavistuksen heikompienkin kipaleiden ollessa erittäin nautittavaa metallimusiikkia.

Albumin ensimmäinen puolikas on äärimmäisen kovatasoinen rykäisy, joka esittelee samalla yhtyeen monipuolisuutta. Kiekon käyntiin potkaiseva Tonight We Must Be Warriors rallattelee eteenpäin lähes lastenlaulumaisella tarttuvuudella, In the Airwaves vyöryttää kuulijan niskaan helvetillisen riffimyrskyn tarjoten annoksen sitä raaempaa Avataria ja tätä seuraava Captain Goat taasen heittää samaan pakettiin raskautta ja aavemaista tunnelmaa. Nimikkobiisi puolestaan on täydellinen metallikappale, jonka upea bassointro sekä kärpäspaperin lailla tarttuva kertosäe esittelevät Avatarin parhaimmillaan. Kyseinen veto on samanlainen napakymppi, kuin edellisen albumin hittiviisu The Dirt I'm Buried In. Ja kun alkurutistuksen kruunaa tanssittavaa tarttuvuutta ja raskasta ruhjontaa yhteen naittava Death and Glitz, on kuulijan helppo hykerrellä tyytyväisenä.

Loppulevy sisältää taattua Avatar-paahtoa eri painotuksin, vaikka laadullisesti alkupään tasosta jäädään. Kehnoksi materiaali ei muutu missään vaiheessa, mutta aivan samalla tavalla jälkimmäisellä puolisko ei sytytä. Esimerkiksi Abduction Song tai vaikkapa kiekon päättävä Magic Lantern ovat kuunneltavia ja kiehtovia kappaleita, mutta terävämpiä sävellyskoukkuja biisit jäävät kaipaamaan. Bändin kiivas energia ja arvaamattomuus kuitenkin varmistavat, että tasapaksummatkin kappaleet puolustavat paikkaansa levykokonaisuudessa. Alun synnyttämä kiihko kantaa läpi levyn.

Avatar on piristävä ilmestys metallikentällä. Aidosti joukosta erottuva ja laatumetallia omintakeisella otteella takova yhtye ei syyttä ole kasvanut jatkuvasti suuremmaksi tapaukseksi. Don't Go In The Forest on komea levytys, jonka moninaiset elementit loksahtavat kitkattomasti paikoilleen muodostaen toimivan kokonaisuuden. Jos kaipaat soittolistoillesi metallimusiikkia, joka yllättää, ihastuttaa ja saa riehumaan mukana, kannattaa napata Avatarin uutuuskiekko kuunteluun.