Tuorein sisältö

Vesala : Näkemiin, melankolia

Jesse Kärkkäinen

25.03.2023 klo 23.15 | Luettu: 3446 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen

Paula Vesala pistää taiteilijanimellä Vesala pyörineen sooloprojektinsa tauolle. Menestyksen puutteen
vuoksi tätä ei kuitenkaan tarvitse tehdä. PMMP-nousuvuosien jälkeiset tekemiset ovat sementoineet artistin paikan kotimaisen musiikin kentän suurien joukossa, sillä upeita keikkoja sekä tarttuvia hittibiisejä on kuulijoille tarjottu runsaalla kädellä. Toimivaa musiikkia on tarjolla myös Vesalan kolmannella sooloalbumilla, vaikka kokonaisuus väljähtäneeksi jääkin.

Näkemiin, melankolia on levy rakkaudesta. Se ei kuitenkaan ole tätä romanttisten, yli-imelien elokuvien hengessä, vaan teemaan otetaan hyvinkin perisuomalainen näkökulma. Positiivisuuden ja perhosia vatsaan synnyttävien fiilisten sijaan painotetaan enemmänkin ilmiön nurjempia varjopuolia, joita ei välttämättä tule ajateltua. Tilaa saakin rakkauden synnyttämät pakkomielteet ja ikävän tunteet, toisaalla taas keskitytään toiveikkuuden alla vellovaan epävarmuuteen siitä, voiko onnellisuuden tunteeseen luottaa, koska tätä ei ole aiemminkaan omalle kohdalle osunut. Samaa tematiikkaa ja lähestymistapaa albumi pyörittelee myös nimessään. Tämä on kuin muistutus siitä, että kyllä arki alkaa taas jossain vaiheessa maistumaan puulta, kunhan enimmät lemmentyrskyt ja onnen purskahdukset laantuvat. Jossain melankolian keskellä kuitenkin on myös ilon pilkahduksia.

Tyylillisesti albumilla kuultava ilmaisu tukee teemaa juuri oikealla tavalla. Hienosti tuotettu ja soundipuoleltaan toimiva julkaisu luottaa tunnelmaan, jossa on passeli ripaus surumielisyyttä. Erilaisilla efekteillä ja instrumenteilla maalaillaan korvaa miellyttävää kuulokuvaa, välillä jumputetaan sopivan tahdikkaasti, mutta tarttuvasti. Älyttömän intensiiviseksi ei biitti missään vaiheessa nouse, vaikka tanssittavaakin kamaa sekaan mahtuu. Jokaisella kappaleella ja tunnelmalla tuntuu olevan paikkansa kokonaisuudessa.

Vesala ei kuitenkaan onnistu valjastamaan uutuuskiekkoaan täyteen iskuun. Näkemiin, melankolia kaipaisi sekaan selkeästi erottuvampaa särmää, sillä nyt kokonaisuus hyytyy suurelta osin tasapaksuksi äänimassaksi. Periaatteessa kaikki palaset ovat kohdillaan, mutta sisältöä olisi voinut paisutella rohkeamminkin. Oli kyseessä sitten tanssittavampi anti tai ihan vain tunnelmien maalailu, kaipaisivat nämä enemmän lihaa luiden ympärille. Sekaan olisi mahtunut vaikkapa ihan rehellistä elektronista instrumentaalifiilistelyä, joka olisi turvottanut kappaleiden tunnelmia entisestään. Nyt popmusiikin muottiin pakotetut kappaleet eivät saavuta täyttä potentiaaliaan.

Myös sanoituspuolella kompuroidaan monessa kohtaa. Vaikka pääasiallisesti kiekon tekstit toimivat, niin paikoitellen ajelehditaan niin latteille taajuuksille, että tämä ihmetyttää. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii rauhallisesti rullaava Testamentti. Biisin kertosäkeessä kuultava “Mukaan sä et täältä saa ottaa yhtään senttii”-sanailu kun tuntuu niin kuluneelta lyriikalta, että tämä kääntää muuten varsin kauniin ja ajatuksia herättävän kappaleen itseään vastaan. Samanlaista karkeutta löytyy muualtakin, joka paikka paikoin tekee kiekon sanoituksista harmittavan kömpelön kuuloisia.

Kaikesta huolimatta Näkemiin, melankolia on mielenkiintoinen albumi. Se ei nouse teemansa ja parhaiden hetkiensä tasolle, mutta tästäkin huolimatta kiekkoa kuuntelee mielellään. Esimerkiksi kappaleet Hyeena, Miks pitää itkeä ja Pahanilmanlinnut ovat oivallinen esimerkki niistä hetkistä, jotka tekevät albumista toimivan tapauksen. Vaikka rakkaus on aiheena melkoisen kulunut, onnistuu Vesala ottamaan tähän tuoreen näkökulman, joka iskee suomalaiseen mielenmaisemaan kuin nyrkki naamaan. Harmi, ettei musiikillinen anti nouse muuten mieltä kutkuttavan konseptin tasolle.

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< The Banshees of Inis... Smile... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova