Tuorein sisältö

Foinikialainen juoni

Ensi-ilta: 01.12.2025
Genre: Komedia, Trilleri
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

Eilen klo 23.30 | Luettu: 277 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Wes Andersoneilla on eroja, mutta tiedämme maneerit ja rajat, ja tarinoista on tullut etäisiä ja joutavia, joten vaistomainen reaktioni oli "voi ei", kun tajusin kivan trailerin mainostavan uusinta Andersonia. Hänen edellisensä Asteroid City on hänen pohjanoteerauksensa ja epäpätevää itseparodiaa tai mitä lie.

Nyt vain katsotaan leffa. Kuvasuhde on neliö? Jyrsin kaukosäädintä, jos patterit räjäyttäisivät pääni irti.

Nyt katsotaan. Benicio del Toro näyttelee hurmaavasti lakonista bisnesmiestä, jota luulin ensin diktaattoriksi, koska asialla on niukasti väliä. Juonta hän punoo. Puoli maailmaa tahtoo hänet hengiltä aiemmista syistä. Leffa koostuu siitä, kun hän käy tapaamassa kumppaneita, joita hän yrittää huijata, minkä hän yleensä myöntää heille. Huomion on tarkoitus olla hahmonkehityksessä, mutta veikkaatko, että se on paljonkin muuta kuin lakonisuutta ennen ilmoitusluonteisia käänteitä?

Murhayritysten jälkeen äijä näkee visioita tuonpuoleisesta. Perimisasiat ovat mielessä. Matkojen aikana hän koettaa tutustua tyttäreensä, joka on nunna. Tytär pohtii, onko isä tappanut hänen äitinsä, minkä huomioiden neiti on jokseenkin lakoninen. Reaktioni traileriin oli "voi ei", koska on selvää, ettei Anderson tee näillä ideoilla kaikkia ilmeisiäkään asioita, vaikka hän toki tekee Anderson-juttuja.

Michael Cera on huvittava sössöttäjänä, joka kuuluu päähenkilön tiimiin. Puolet sivuhahmoista ovat kivoja, mutta isoin riitani leffan kanssa on se, miten mairean itsetyytyväisiltä muutamat vierailijat tuntuvat. Nämä Tom Hanksit ja Scarlett Johanssonit eivät takuulla lukeneet käsikirjoitusta: he vain lomailevat ja imppaavat ohjaajan auraa, kuten pulliaiset yrittävät ruskettua lomillaan. Se on kehnoa tarinankerrontaa, jos sitä ei huomioida, mitä planeetan kuluneimmat naamat merkitsevät katsojalle alitajuisesti.

Tämä on toinen näkemäni teos tässä kuussa, jossa on mustat palkit sivuilla ja toisinaan myös ylhäällä ja alhaalla. Neliö on fetissi, joten kuvan venyttäminen koko ruudulle saisi katsojan nauttimaan väärästä asiasta eli vierekkäisistä silmistään. Taiteellisinta olisi katsoa tämä pystyasentoisesta puhelimesta, ja ehkä Christopher Nolan voisi vastata äänisuunnittelusta ja muuli potkia katsojaa kasseille tai torttuun.

Soma tämä on. Asetelmat eivät tarvitse asiyhteyttä viehättääkseen. Liike-energian on määrä yllättää jo harvinaisuudellaan, mutta nykyään olisi kiva nähdä Andersonin ottavan askeleita rehtien kermakakkukomedioiden suuntaan, eli panostavan enemmän liikkeeseen ja vähemmän ns. alustamiseen. Pidin erityisen huvittavana hetkeä, jossa on äkillinen reaktio äkilliseen väkivaltaan, siirtymä maassa pönöttävään henkilöön ja välittömästi lausuttuja johtopäätöksiä tilanteen luonteesta, musiikin viimeistellessä osuvan, "dramaattisesti tasapaksun" vaikutelman.

En suosittelisi taidemaalaria lisäämään maisemiin persehuumoria, mutta vaikka olen tuijottaja, en takuulla ole tuijottanut yhdenkään mestarin tauluja yhtä pitkään kuin Andersonin elävähköjä kuvia. Eikä Anderson kaukana siitä ole, mitä tarkoitan. Hän sählää avoimen farssimaisesti pari kertaa, mutta sitä voisi olla enemmän.

Kun hahmot ovat teennäisen outoja, he muuttuvat tavallaan uskottavammiksi samoilla teennäisen oudoilla tempuilla, jotka tekevät arkisista hahmoista teennäisen outoja, koska temppuun mahdollisesti sisältyvä pieni tunnelataus on tarpeeksi huonolle hahmolle edistystä. Silloin temppuilun itsetarkoituksellisuus näyttäytyy itsevarmuutena! Tämä ei tee teemojen puolikkaiden kuten sovituksen mahdollisuuden ja elämän aidosti tärkeiden asioiden pohdiskelusta palkitsevampaa tai erilaista kuin se on kolmelta aamuyöllä pedissäsi, mutta eipähän leffa ole huonoin Anderson.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Avatar: Fire and Ash...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova