Kiva majava. "Kiitos, täytin sen juuri omalla ajatustoiminnallani Avatar-saagan tyyliin, minkä jo mainoksessa myönnän." Avoimuus lisää luottamusta, eikä tätä Pixar-leffaa filmattu moneen kertaan ja sensuroitu ainakaan merkittävien juorujen mukaan (on vain pikku juoru), joten koin tämän olevan kevään lupaavimpia leffoja.

Mabel on anarkistinen 19-vuotias vihervasuri, joka suojelee eläimiä omapäisesti. Myös herttaisella isoäidillä oli lämmin suhde luontoon, mutta mummon näkökulma ei radikalisoinut vaan pehmensi Mabelia. Nykyisyydessä Mabel ottaa yhteen "tunnin junaa" suunnittelevan riistoporvarin kanssa. Luonnon saa raivata kehityksen tieltä, jos eläimet lähtivät vapaaehtoisesti? Tilannetta tutkiessaan Mabel törmää tieteilijöihin. Mabelin mieli asennetaan robottimajavaan, joten nyt hän ymmärtää eläimiä ja voi omaan tahtiin aloittaa valkoisen / euraasialaisen pelastajan hommat. Sieluuni haavan tehnyttä Avatar-kritiikkiä mukaillen: Operaatio Majava (Hoppers) ei ole mitään muuta kuin Avatar miinus Smurffit miinus Pocahontas plus kolme muuta leffaa, tehtynä eri tyylillä.

Jos tämän katsoisi sokkona, robotti-idea tulisi puskista, minkä jälkeen metsän salattu kulttuuri yllättäisi tai yllättävän kovasti ilahduttaisi, vaikka puhuvia eläimiä on nähty. Hyvää kerrontaa on se, että rytmitaju pyritään pitämään johdonmukaisena, eli uusikin tilanne ehtii hengittää ja sitäkin osataan ravistella käänteillä, jotka ovat tehokkaita tai tarkoituksella luonnosteltuja. Muutama äkillisen absurdi irtovitsi tukee henkeä.

Homma toimii. Sitä en malta olla mainitsematta, että juuri tällaiset onnistumiset vahvistavat Poutapilviä ja lihapullakuuroja -animaation mestariteokseksi. Sen leffan ideat ovat vielä älyttömämpiä ja satunnaisempia ja silti ne toimivat johdonmukaisesti ja ideaalisella rytmillä. Tarkka vertailu olisi nipottamisen juhlaa. Keskitasoa paremmin Operaatio Majava ideoillaan pelaa.

Suhteelliset jännitteet ovat kiihkeämpiä kuin monissa aikuisten kliseepommeissa. Ansio korostuu puolivälin jälkeen, kun ketään ei kehtaa kunnioittaa varauksetta. Mabel on sankari, mutta hänellä on jonkin tason vihanhallintaongelmia. Porvarit ovat kieroja, mutteivät verrattuna tosielämän vastineisiin, mikä vahvistaa, ettei fiktiivisiä porvareita saa syödä, mikä saattaa ahdistaa. Eläinten joukosta löytyy kiihkoilijoita. Kiltin majavakuninkaan rakentavainen asenne ei ole ideaalinen sekään, sillä hän yrittää "padota" eläimet alati pienemmälle alueelle ymmärtämättä sitä, että kun porvari pyytää sopeuttamaan oksankoloon vielä yhden oravan, porvarilla on jo mielessä koko puun kaataminen. Sain aromeita irti konfliktista ja ratkaisustakin. Ulkoistan sodan pelottavuuden analysoinnin takarivin taaperolle, jonka mukaan "tää on kyllä hyvä leffa...!".

Vähän vertailua. Mahti Kotka -äänet (uliuli! krääh!) on kuultu paremmassa sketsissä. Pixar-muovi on nähty: 90-luvun Pixar-ihmisistä ulistuani lepyin lopulta, mutta palikan päälle pingotettua muovi-ihoa on hankala rakastaa 2026, kun kilpailijoilla on taiteellisemmat filtterit (ja kun Pixar-ihmisestä otetun kuvan voi animoida eläväisemmin tekoälyllä). Koen tarinan olevan hitusen hallitumpi kuin sinänsä fiksuissa Zootropoliksissa (joista toinen on katkonainen ja toinen eteenpäinkävely), enkä palvo aitojen Avatarien käsikirjoituksia kolmosen jälkeen, mutta jotain tästä puuttuu, joten sanailen, ettei Operaatio Majava ole vastaava mielentila kuin Zootropolis, Avatar ja Pixarin parhaat. Eli: katson uudestaankin Operaatio Majavan, joka jätti virnistelemään tippa linssissä, mutten tarvitse pussilakanasettiä muistuttamaan mistään korostuneen persoonallisesta piirteestä.