Jos tahdot sanoa, että on visionääristä värvätä kuuttakymppiä kohti puskeva Pamela Anderson ikääntyneen showtytön rooliin, sen pääsee sanomaan. Käsikirjoitus tuntuu suppeammalta kuin edellinen lause, mutta on kykyjä, joita katsoo kuiviltaankin.

Kun Las Vegasin show on päättymässä, ikänsä keikistellyt diiva jää vaille suuntaa. Toisaalta 9 vuotta vanhemman Jamie Lee Curtisin näyttelemä entinen kollega muistuttaa, että pian olisi joka tapauksessa pitänyt siirtyä kasinon puolelle kurttuista vakoa vilauttamaan. Teema on selkeä, tarina löyhä. Show ei pääty vielä, joten nyt päähenkilö koettaa lämmitellä välejä jälkikasvuun kuten aina. Anderson on näppärä valinta siinä missä Mickey Rourke oli The Wrestler - painijassa - joten on sääli, ettei ideaa saanut Wrestlerin ohjaaja ja näitä stuntteja usein harrastava Aronofsky.

Eläkkeestä on turha haaveilla Ameriikassa. Se ajatus oli siinä, mutta onneksi olemme syvällisiä projisoijia. Nuoret suomalaiset saattavat samaistua tilanteeseen läheisemmin kuin Andersonin ja Curtisin ikäiset. Joillekin vanhemmille samaistuttavaa on se, kun samaa soopaa pitkään vääntäneeltä hyypiöltä viedään suojatyöpaikka.

Suoritus on kiinnostava riippumatta siitä, miten lähellä hahmo Andersonia on. Bimbomaisuutta korostetaan lievällä sähläyksellä ja sillä, miten hän inttää vilauttelushow'nsa edustavan hyvää makua verrattuna moderniin nylkytykseen. Samaan aikaan suorituksessa on sielua ja herkkyyttä. Aamiainen Tiffanylla -kortti ei ole aivan osuva tässä, koska sen leffan "vilpitön teeskentelijä" on mutkikas persoonallisuus, Andersonin hahmon ollessa... vilpittömästi, simppelisti, perustellusti hieman harhainen. Hän ei ole ideaalinen äitinä tai ystävänä, mutta ihan ihmisenä hän menee. Hänellä on tai oli paikkansa maailmassa. Loppu?

Suppeat palopuheet kerjäävät projisoimaan tähän vähän lisää. Ärtyneelle päähenkilölle se on tasa-arvokysymys, että satunnaisen taustaäijän on helpompi työllistyä kuin staran, mutta useimmissa näissä päähenkilön ikäinen diiva on jo siirtynyt taustalle missimamman tehtäviin. Andersonin ikäinen Dave Bautista on aito, entinen, showtyttöä vastaava painija, joka "joutuu" yrittämään uutta. Joskus hän on oiva, mutta taustaäijän roolissa hän on taas joutava mölkerö, joten sehän on riipaiseva metafiktiivinen manifesti, kun entinen maailmanmestari pönöttää sylkykuppina perunalla kuvatussa suttudraamassa.

Ilmeikkään Kiernan Shipkan yleistä funktiota elämässä on kiva pohtia myös, mutta hänen ja Andersonin myöhäinen hetki haiskahtaa siltä, kuin leffa luopuisi leikistä ja editoisi loput trailerimaiseksi välähdykseksi. Alussa kun odotin tarinaa, pohdin onko Curtis ongelma, sillä hänen taidokas koheltamisensa vie huomiota Andersonilta. Ilman Curtisia tällä kuitenkin olisi vaikeuksia venyä tuntiinkaan. 20 vuotta sitten Curtisin ja Tim Allenin uimapukukohtaus elokuvassa Skipataan joulu johti hupaisiin kommentteihin. Jos muistat sen ja Curtisin 80-luvun pyllistelyt, on yleissivistävää nähdä hänenkin jatkavan samalla linjalla.