Tuorein sisältö

Eppu Normaali: Klubiotteella

J.A. Kaunisto

13.12.2008 klo 11.31 | Luettu: 9885 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimaisen rockin peruskallio Eppu Normaali tekee ison maailman tempauksen - 17 keikkaa äänitetään erillisiksi kokonaisuuksiksi bändin Klubiotteella-kiertueen varrelta. Näin fanit voivat hankkia oman kaupunkinsa keikan kotisoittoon. Myös kappalevalikoima elää lievästi keikasta toiseen. Allekirjoittanut nautiskeli Joensuun keikan tunnelmista (20.11.08) mutta Eppujen kotisivujen kautta on tilattavissa vaikka Laihian, Seinäjoen, Nokian ja Hankasalmen levymuotoon puristettuja fiiliksiä. Esimerkkinä voi mainita Joensuu keikalta puuttuvan vaikkapa Laihian keikoilla koetut Njet Njet, Puhtoinen lähiöni ja Linnunradan laidalla. Kotkan keikalla kuultiin myös Tie Vie ja Tahdon sut-siivut. Muutokset ovat kahden-kolmen biisin suuruisia, allekirjoittanut olisi mielellään fiilistellyt Puhtoisesta Lähiösta Linnunradan laidalle. Nimittän Joensuussa tarjoiltu Minun Aurinkolasit ei herätä suuria ahaa-elämyksiä. Kahdelle rieskalle jaettu keikkarupeama sisältää vanhempaa ja uudempaa. Koska ideana on veivata reilusti reippaampaa Eppu-tuotanota, lista keskittyy vanhempaan tuotantoon. Kahdelta viimeiseltä ei ole mukana kuin pari vetoa. Uudet siivut asettuvat kuitenkin vaivatta mestarituotannon rinnalle.

Mutta, vanhat heiluu ja kansa tykkää. Reilusti rokittava ykköslevy on pirteän rento tapaus. Vanha Kellarissa Valittaa, Kaljanlanttauslaulu, Myrkkyä ja Teen Sinusta Muusia ovat Eppujen räminäosastoa parhaimmmillaan. Jäähyväiset Rock'n'Rollille punkittaa minkä ehtii, ehkä jopa lievästi kompuroiden. Kuitenkin tuhanteen kertaan veivatut Murheellisten Laulujen Maa ja Nyt Reppuni Jupiset Riimisi Rupiset iskevät tiukalla rutiinillaan ja kotimaiseen kansanperinteeseen juuttuneilla sävelkuluillaan. Ykköslevyn lopettava Kun Valot Tulevat Vastaan on suorastaan nautittava lepohetki - Knopfler-skeba hyväilee kuin kesäinen aamuaurinko viikon sadeputken päätteeksi.

Kakkoslevy seilaa turvallisilla aalloilla eikä eksy kauas rannasta. Rentoa mutta säkenöivää Knopfler-skebaa kuullaan reilummin. Pari Kaunista Riviä on kiva, Ei Sankariainesta vetreän jäntevä, Kitara, Taivas ja Tähdet sekoittaa kansan ja Suolaista Sadetta rokkaa yllättävän tukevasti. Luonnollisesti encore-siivuja kuullaan useampi paketti. Lainelautaileva Lehmän Maha Rock'n'Roll on rupeaman hauskimmasta päästä. Kaikki Häipyy On vain Nyt ja Vihreän Joen Rannalla ovat oikealla paikallaan - loistavia siivuja. Loppuun jätetyt kolme soundcheckistä napattua vetoa ovat hukkakauraa. Varsinkin Vanha Kellarissa Valittaa kompuroi oikein urakalla.

Eppujen Klubiotteella-livekiekkosade on kova tempaus - tehkää perässä, jos on kapasiteettia peliverkkareissa. Yhden keikan taltioinnin perusteella on todettava, että Eput ovat rautaisessa vireessä. Soundeista kuulee homman olevan konserttiäänite, kuitenkin palaset ovat juuri kohdallaan. Pantsen kitarointi on suorastaan hypnoottista, Martti Syrjän vokaalit menevät välillä ohi mutta meno maittaa ja rokki soi. Rento ote ja leppoisa välipiikittely jättää mukavan fiiliksen - keikkatunnelma välittyy kotisohville asti. Jos voit väittää olevasi jonkinlainen Eppu-fani, tallenteen hankkiminen on luonnollinen valinta. Vierivä kivi ei sula sateeseen.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mimmi Lehmä ja Varis... Blackout... >

Keskustelut (2 viestiä)

Tane

15.12.2008 klo 12.17

Pitaa kyl itekkin toi Joensuun keikkalevy hommata!
lainaa
Nuutyasha

Rekisteröitynyt 06.05.2008

19.12.2008 klo 13.59

Sama juttu täällä. Olis tosi mahtavaa kuulla "Minun Aurinkolasit" livenä! :)
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova