Tuorein sisältö

Täällä Pohjantähden alla

Ensi-ilta: 04.12.2009
Genre: Draama, Sota
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

01.12.2009 klo 14.00 | Luettu: 37316 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Maanmies. Ootko rahvasta, joka puurtaa rehdisti löyhkäten, vaiko niitä herroja, joilla on älyä, sivistystä ja perspektiiviä kuin ikään ahneutta, itsekkyyttä ja ylpeyttä, vai herra heinäkenkä, joka äänestää aina Keskustaa? Väinö Linnan romaanitrilogiaan perustuva Täällä Pohjantähden alla (osa 1) on eeppinen kertomus keskinkertaisista suomalaisista tasan kuten pittääkin. Kun annan tälle kolme tähteä, keskinkertaisen arvosanan on tarkoitus olla vertauskuvallinen ja juhlava!

Ensin oli suo, kuokka ja Jussi. Suo tosin oli herroilta vuokralla. 1900-luvun alussa rumat, likaiset, saappaan älykkyysosamäärällä varustetut turvenuijat alkoivat houria semmoista, että porhoja käytännössä elättävällä kansanosalla pitäisi olla ihmisoikeuksiakin. Ensimmäisessä elokuvassa käydään läpi Suomen sisällissota sekä jälkiseuraamuksia rajatusti Koskelan perheen ja kylänmiesten näkökulmasta. Olen iloinen voidessani kertoa, että nähtyäni 190 minuutin mittaisen elokuvan Timo Aikamiespoika Koivusalolta odotan syksyksi 2010 valmistuvaa jatkoa täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Koivusalo on saanut aikaan ennen kaikkea sujuvaa katsottavaa. (Koetin bongata lopputeksteistä, onko kuvauspaikalle palkattu manaaja.) Valtaosa elokuvasta edustaa kaikkinensa laatua, jota suomalaiselta eli hillitysti hinnoitellulta spektaakkelilta odottaa sopii. Kuvaus, leikkaus ja Koivusalon itsensä kynäilemä käsikirjoitus jättävät varjoonsa Pekko-pojan kaiket saavutukset. Tämän vuoksi toimivan materiaalin ja Koivusalolle ominaisen käsittämättömän tunaroinnin välillä on syviä sävyeroja. Esimerkiksi eräs "kiihkeällä musiikilla" höystetty tappelu pärähtää käyntiin töksähtäen kuin brittihuumorin parhaimmistossa. Mokailu paitsi on hauskaa, mielestäni se myös aidosti pukee elokuvaa, joka vaatimattomasta katajaisesta kansasta kertoo. Suorastaan liikutuin ajatellessani, kuinka mummelit liikuttuvat jostakin, jolle mie justiinsa vedet silmissä nauraa röhötin.

Kehnot suoritukset yksittäisiltä näyttelijöiltä eivät riko kymmenien persoonallisten hahmojen elokuvaa. Muuan ruotsalainen paroni puhuu yhtä epäuskottavasti huonoa suomea kuin äidinkieltään. Kehitysvammaista hahmoa näytellään surkuhupaisammin kuin yhtäkään toista humanoidia Herran vuonna 2009 - menen tästä takuuseen: Pulttibois-jannut eivät pystyisi tähän edes kännissä. Kuitenkin, useimpia suomalaisia näytellään kuin näyttelijät olisivat syntyneetkin Suomessa, eivätkä teatterikorkeakoulussa. Päähenkilönä Akseli Koskelana pätee ensin lapsinäyttelijä. Sormien napsautusta myöhemmin tulkitsijaksi vaihtuu 55-vuotiaalta haudankaivajalta näyttävä (43-vuotias) Ilkka Koivula. Vaihdoksen hetkellä olin tukehtua nauruun. Koivulan naamalle käy kuin haitarille, kun pappa päätään kääntää, joten hilpeyttä piisasi, kun oli kyse vaikkapa "nuoresta rakkaudesta". Jos ikärasismi unohdetaan, myös Koivula on mies paikallaan. Loppuvaiheessa, kun tahaton komedia oli jäänyt vähemmälle, samaistuin ihmiskohtaloihin ja liikutuin oikeista syistä. Olisi mahdotonta olla kannustamasta miestä, joka raataa niin karuissa oloissa, että enkelinkasvot rupsahtavat petolinnun perseeksi jo ennen miehen ikää.

Yks kakskymppinen kolli.
Moni kohtaus, jossa Hollywood olisi heiluttanut hulluna kameraa, toimii tässä asiayhteydessä parhaiten Koivusalon tyyliin. Käytän esimerkkinä erästä kansalaissodan taistelua. Pöheikön päällysmies karjuu "koettakaa perkele hyökätä", mihin alaiset vastaavat että "yritetään jumalauta saatana". Näemme pikaisen kuvan vastapuolen paksuniskasta, joka puksuttaa kömpelösti konekiväärillä. Ihmisiä kuolee, taistelun merkitys jää hämäräksi. Vilpittömästi koin tässä olevan enemmän toden tuntua kuin lukuisissa eeppisissä elokuvataisteluissa. Täällä Pohjantähden alla tuntuu maalaavan kuvaa suomalaisuudesta, ja oho, tästähän niitä romaanejakin kiitellään. Räkää valuu rumien miesten parroista, kun perisuomalainen raivo tulee rehdisti ulos... Täällä Pohjantähden alla on kuin luontodokumentti.

Jo se on keneltä tahansa ohjaajalta saavutus, mikäli 190 minuutin paketti ylipäätänsä toimii. Täällä Pohjantähden alla on eeppinen kertomus, jollaiseen tietty hitaus ja lukuisat kokonaisuutta vain mutkan kautta palvelevat sivujuonet kuuluvat luonnostaan. En väitä, että lahjomattomat pakarani olisivat selvinneet taistelutta, mutta Koivusalo kerrankin pinoaa kohtauksia peräkkäin rytmillä, joten en myöskään väitä missään määrin pitkästyneeni. Tämä on niin Suomea niin Suomea tyrimisine ja idioottimaisine hahmoineen kaikkineen, että tulin hyvälle mielelle, olipa se tarkoitus tai ei. Suomi on Suomi. En muuttaisi muualle. Hyvää itsenäisyyspäivää, rakkaat ystävät.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< (500) Days of Summer... Within Temptation - ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (19 viestiä)

Perkele

01.12.2009 klo 19.29

Vois jopa mennä kattomaan, ku kai tää Peltosen asteikolla hyvää settii.
lainaa
Joohanh

01.12.2009 klo 20.40

Eli Koivusalo ei epäonnistunutkaan tässä "suuressa riskissään"? Katsomisen arvoista.
lainaa
Dingo

Rekisteröitynyt 09.01.2008

02.12.2009 klo 00.08

Veikkaanko oikein että alkuperäinen on parempi?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.12.2009 klo 15.36

Dingo kirjoitti:
Veikkaanko oikein että alkuperäinen on parempi?


En kehtaisi mitään vertauksia tehdä. Joskus 90-luvulla viimeksi näin edelliset versiot.
lainaa
asdaa

03.12.2009 klo 11.50

Jos tää o alkuperäistä parempi mä ihmettelen
lainaa
Mopez

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.12.2009 klo 11.52

Dingo kirjoitti:
Veikkaanko oikein että alkuperäinen on parempi?


Mutta uusi on aina uusi ;)

PS. en tarkoita että parempi kuvaus ja muu tekninen shaiba tekee elokuvasta parempaa, vaan että tuulahdus raitista ilmaa on aina mukavaa.
lainaa
Perkele

03.12.2009 klo 23.57

Hyviä suomalaisia elokuvia alkaa olla kohta jo kahdella kädellä laskettavaksi.
lainaa
Rokka

04.12.2009 klo 04.47 2 tykkää tästä

Nähtävähän tää on. Hyvä kuulla monesta suunnasta nottei Pekko mokannu.
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

05.12.2009 klo 03.14

Oiskohan tästä joululahjaa vanhemmille..

Öh... Siis jos tämä nyt ehtii joulukuun aikana vielä ilmestymään..
lainaa
Seppo

06.12.2009 klo 17.57

"Päähenkilönä Aleksi Koskelana.." kannattaisiko korjata virhe?
lainaa
Mannerheim

06.12.2009 klo 21.05

Ensimmäiset viestit lippukassoilta kertovat, että tämä elokuva floppaa ja pahasti floppaakin. Peltonen taas keeran erehtyi. Onneksi. Toivottavasti tässä maassa ei tehdä enää yhtään täällä pohjan tähden alla tai tuntematonta. Vaikka Linna ihan hyvä kirjailija onkin. Liiga on liikaa sanoi entine jalkapalloilijakin.
lainaa
Wolgar

07.12.2009 klo 22.32

Itse kävin tänään katsomassa ja täytyy sanoa että kirjat kannattaa lukea ennen kuin katsojille jotka eivät ole kirjoja lukenut niin todella heikosti aukeaa. Itse teoksen kahdesti lukenut ja kyllä minun mielestä kaikki mielenkiintoisimmat tapahtumat ja henkilöt puuttui tuosta ekasta osasta. Sekin häiritsi kun näytteliät olivat liian vanhoja eivätkä vanhenneet yhtään elokuvan aikana vaikka vuoskymmenet kului.
lainaa
rambokala

Rekisteröitynyt 04.10.2008

08.12.2009 klo 20.44 1 tykkää tästä

Mannerheim kirjoitti:
Ensimmäiset viestit lippukassoilta kertovat, että tämä elokuva floppaa ja pahasti floppaakin. Peltonen taas keeran erehtyi. Onneksi. Toivottavasti tässä maassa ei tehdä enää yhtään täällä pohjan tähden alla tai tuntematonta. Vaikka Linna ihan hyvä kirjailija onkin. Liiga on liikaa sanoi entine jalkapalloilijakin.
Kukas tässä oli väärässä? Todella katsottuhan tämä jo on.
lainaa
Vihuri

09.12.2009 klo 15.48

Koivusalo on tehnyt niin pahaa tuhoa Suomen elokuva alalla, että on lähes järkytys jos elokuva toimii.

Täytyy sitä kuitenkin toivoa. Sen verran vittumaisentärkeään aiheeseen on Pekko mennyt sormensa törkkäämään. Elämää suurempia aiheita.

Apropoo Ihmettelen miten Koivusalo on rahoittanut nämä elokuvansa...
lainaa
mazaa

10.12.2009 klo 13.27

Vihuri kirjoitti:
Koivusalo on tehnyt niin pahaa tuhoa Suomen elokuva alalla, että on lähes järkytys jos elokuva toimii.


Irwin sekä Kulkuri ja joutsen olivat kyllä aivan loistavia leffoja...
Tämäkin tarvii käydä kyl tsekkaamassa
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

10.12.2009 klo 22.53

Jaa-a, minulla tuli kyllä sellanen olo, että yksikin mollipainotteinen viulukonsertto vielä niin kävelen salista ulos. Ehken ole tarpeeksi isänmaallinen.
lainaa
Janne

31.12.2009 klo 10.21

Katsottuani elokuvan täytyy todeta, että on kyllä aivan täällä pohjantähden alla kirjan näköinen elokuva omasta mielestäni.
Aika meni tosi nopeasti, Ei tullut aika pitkäksi. Alku tosin meni melkoisen nopeasti, mutta ehkä oli tarkoituskin, ettei jäädä alkuasioita miettimään. Elokuvan juoneen pääsi huvin mukaan.
Suosittelen muillekin katsottavaksi ++++
lainaa
Annuli

Rekisteröitynyt 29.04.2007

25.01.2010 klo 14.47 1 tykkää tästä

Menin hyvin skeptisenä katsomaan elokuvaa ja alku näyttikin Sibelius-elokuvasta tutulta: kauniita kuvia mahtipontisen musiikin säestämänä. Sitten kuitenkin pauhu loppui ja elokuva alkoi.

Olin positiivisesti yllättynyt, että elokuvakerronta ei ollut kökköä vaan soljuvaa. Henkilöitä kohtaan kokee myötätuntoa ja heidän suomalaisuutensa (ja hämäläisyytensä) on hellyttävää. Toivoisin mahdollisimman monen nuoren näkevän elokuvan, koska historiankirja ei koskaan pysty yhtä elävästi kertomaan siitä, ettei Suomi ole aina ollut hyvinvointivaltio.
lainaa
Heidi

10.03.2013 klo 12.14 1 tykkää tästä

Aivan mahtava elokuva! Kuvattu todella hyvin! Voittaa kyllä Laineen version. Kannattaa katsoa :)
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova