Tuorein sisältö

Jimi Hendrix Experience: Valleys of Neptune

Mikko Heinonen

09.03.2010 klo 18.03 | Luettu: 9484 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Jimi Hendrix on yksi niistä artisteista, joiden musiikkia tosissani fanitan. Uskomaton kitarataituruus yhdistettynä lähes joka kappaleesta kaikuvaan lapsenomaisen herkkyyden ja leikkisyyden yhdistelmään on puhutellut minua niin kauan kuin jaksan muistaa. Jo lapsuudessa kaseteille nauhoitetut, laadultaan vaihtelevat Jimi-albumit olivat kova juttu, ja myöhemmin on tullut osteltua yhtä jos toistakin Henkan levyä, keikkavideota ja elämäkertaa. Samalla olen tietenkin törmännyt myös siihen ilmiöön, joka Hendrixin ympärillä on koko ajan pyörinyt - rahan toivossa legendan nimellä on myyty niin karseita ja suttuisia vetoja, ettei perfektionistina tunnettu James Marshall olisi milloinkaan niihin lupaa antanut. Jonkinlainen laadun takuu ovat sentään olleet Hendrixin perheen hyväksymät versiot, joihin kuuluu tämä Hendrixin kuoleman 40-vuotismuistopäiväksi koottu albumillinen uusia kappaleita.

Tai no, uusia ja uusia. Uransa lyhyyteen nähden Jimi ehti heittää niin monta johonkin nauhankulmalle tallennettua keikkaa, että suurin osa tästäkin materiaalista on ainakin alan harrastajille jotenkin tuttua. Viisi kappaletta on suoraan poimittu muilta albumeilta, joskin niiden versioissa on eroja. Ansio on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että nämä tallenteet ovat oikeita, uudelleen masteroituja studioäänityksiä, ei videokameran ääniraidalta tai naapurinpojan ilmamikiltä kaivettuja bootleggejä. Remasterointi on tehty ammattitaitoisesti ja moni kappaleista kuulostaa suorastaan uskomattoman hyvältä.

Hieman crowdpleaser-hengessä aloitellaan Stone Free -klassikolla. Nimiraita Valleys of Neptune ei ole kaikkien aikojen kovinta Hendrixiä, mutta vertailukohdatkin ovat ehkä kohtuuttomia. Biisi kulkee enemmän laulun kuin kitaroinnin tahdissa, eikä sinällään herätä kovimman tykityksen ystäviä, mutta ei ärsytäkään. Levyn helmeksi itselleni nousee Bleeding Heartin yli 6-minuuttinen versio, jossa komppi kulkee reippaammin kuin yleensä kuulluissa live-versioissa. Tästä laskeudutaan Hear My Train A'Comingiin, joka on sitten bluesia edellisenkin edestä. Mr. Bad Luck on humoristinen esikehitelmä, josta muodostui sittemmin Look Over Yonder. Sen päälle Henkka pääsee vetämään suosikkinsa Sunshine of Your Loven, jolla hän järjesti itselleen aikanaan potkut BBC:n Top of the Popsista. Versio ei ole eläimellisin kuulemani, mutta on aina lähtökohtaisestikin kuulemisen arvoista, kun maailman legendaarisin kitaristi tekee kunniaa ihailemalleen kappaleelle.

Lover Man on tuttu paitsi livelevyiltä, myös aiemmalta South Saturn Delta -lätyltä, mutta tässä kuultu versio on taas eri mausteilla, hieman hitaampana ja ilman SSD-version pitkää introa. Ships Passing Through the Night on passelia myöhäisyön fiilistelyä. Fire taas on kuultu jo joka nopeudella etu- ja takaperin, eikä tämä versio tuo juuri uutta, ehkäpä se on mukana houkuttelemassa satunnaisia ostajia tutulla nimellään. Red House pumpun ykköslevyltä on venahtanut yli 8-minuuttiseksi bluestrippailuksi. Lullaby for the Summer ei nimestään huolimatta ole tuutulaulu, vaan reipastahtinen kitaran ja basson vuoropuhelu mukavalla psykedeliavireellä. Levyn päättää kiihtyvätahtinen tunnelmapala Crying Blue Rain.

Levy kuuluu siihen luokkaan, jonka tähdittäminen "oikein" on täysin mahdotonta. Jimi Hendrixistä voi luvan kanssa olla pitämättä, mutta kukaan nykyrokkia kuunteleva ei voi tosissaan kiistää sitä täysin vedenjakajamaista vaikutusta, joka tällä kitaravelholla oli. Paljon siitä tuntumasta välittyy tälläkin albumilla. Olkoonkin postuumi, Valleys of Neptune on asiantuntevasti kasattu ja ammattimaisesti restauroitu paketti, joka kuuluu jokaisen Henkka-diggarin levyhyllyyn.

Kuuntele albumi Spotifystä

Kun kuulee nykypurukumidesibelijytinää
Vanha itkuun pillahtaa ja muistaa kunnon rytinää
Jumalauta, miten ennen runkkasikaan Jimi
Siinä soitti mies ja vehkeet, eikä pelkkä nimi.


(Juice Leskinen - Elämässä pitää olla runkkua)

V2.fi | Mikko Heinonen
< Oma taivas... Green Zone... >

Keskustelut (5 viestiä)

henkkamaukka

09.03.2010 klo 19.51

No hyvä, että kunnon levy, mutta eikös toi Jimin perikunta ole aika pitkälti myös rahan perään juoksemassa. Janie Hendirxhän ei ole edes ikinä (vai oliko, että kerran) Jimiä tavannut ja jotain Gibsonin Hendrix Signatureakin tungetaan, lukuunottamatta naisen muitakin flippailuja. Joten jos joku on joskus halunnut laittomasti kopioida levyn, mutta ei ole näin viitsinyt tehdä, ehkä kannattaisi kopioida tämä levy. Kymmenisen muutakin levyä perikunnalta varmaan lähiaikoina tulossa.
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.03.2010 klo 20.01

Joo, siihen en ota kantaa kuka rahastaa ja millä, mutta nämä Hendrixin suvun julkaisut ovat sentään laadultaan kelvollisia. Niin karmeaa kamaa löytyy mistä tahansa levykaupasta Henkkaa etsimällä, että oksat pois. Mies, joka hieroi jotain Watchtowerin introa tuntitolkulla, tuskin arvostaisi "levytyksiä" joissa ääni häipyy kesken biisin jne.
henkkamaukka

09.03.2010 klo 22.34

Joo, tottahan se on, että on turhaa levyarvostelussa liikaa ulkopuolisuuksia jaaritella. Harmittaa vaan, kun nauhoituksia pitäisi olla päälle sata perikunnan käsissä ja minkäänlaista boxia ei varmaankaan ole pitkään aikaan näkyvissä.
Roy

10.03.2010 klo 19.32

Jimi you can't do that! You created Time Paradox!
kitara2

09.05.2010 klo 14.43

limp bizkit ja papa roach on parempia kitaristeja

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova