Tuorein sisältö

The Last Song

Ensi-ilta: 01.05.2010
Genre: Draama
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

01.05.2010 klo 00.01 | Luettu: 5653 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Romanttinen melodraama The Last Song on korni kuin pultsari, joka hymyilee enkelin lailla saatuaan masun täyteen säilykemaissia. Tämä on elokuvan parhaita puolia, jos katsoja tällaisesta tykkää. Siirappimaakari Nicholas Sparksin nimi mainitaan hyvästä syystä jo ensimmäisessä kappaleessa, kun hänen romaaniensa filmatisointeja markkinoidaan.

Tässä kaavamaisuudessa pianoa lahjakkaasti pimputtavan 17-vuotiaan Ronnien on korjattava asenteensa kesän aikana. Hänet hyväksyttiin kelpo kouluun, mutta what ever, ei innosta. Vanhemmat ovat eronneet. Huuli menee entistä mutrummalle, kun tyttö kärrätään petturi-isän luo pikkuveljen kanssa. Ennen kuin perhesuhteita päästään paikkaamaan, Ronnielle tapahtuu muuta. Aluksi häntä ei voisi vähempää kiinnostaa yks' tuppukylän Will: poika on Tolstoita alkuperäiskielellä lukeva luonnonsuojelua harrastava charmikas paidaton herkules. Mutta voi iik! Se sietää Ronnien kiukkuilua. Ja sitten paljastuu, että se on romanttinen ja siitä tulisi hyvä elättäjä ja se osaa puolustaa naisen kunniaa ja siinä on särmää. Will lienee hyvä sängyssä, mutta se on ruiskinut ympäriinsä vain koska se tunsi tyhjyyttä. Sillä on synkkä salaisuus, mutta vain koska se on niin lojaali ystävä!

Todellisuudesta jos irtaannumme, niin miksipä emme velloisi tämäntasoisessa fantasiassa: yli ammutaan sarjatulella sarkasmin jäädessä minimaaliseksi. Omakin emättimeni kostui, kun laatuhömpässä P.S. Rakastan sinua (arvostelu) täydellisyys tiivistyi Gerard Butlerin raameihin. Willinä jäykistelevä Liam Hemsworth ei ole yleisön kaikkiin osiin vetoavaa tähtikamaa, mutta muovinen pepsodent-könsikäs varmasti viehättää tyttöjä, jotka vaihtoivat eilen viimeisetkin barbiet Hannah Montanan oheistuotteisiin. Montana itse, eli Miley Cyrus tekee pienen vaikutuksen pääroolissa. Disneyn omistamaa tyttöä jostain syystä pilkataan nettikulttuurissa, mutta se oli viimeksi Amanda Bynes, joka tämänikäisenä naisnäyttelijänä näin köykäisessä elokuvassa myi minulle ajatuksen, että lyylissä on sitä jotakin.

On helppo kuvitella, että The Last Song on rutinoitunut mutta ammattitaitoinen romaani, jota tulkitessaan käsikirjoittaja tyri ensimmäisenä rytmityksen. Kiusallisimpana esimerkkinä Cyruksen hahmo ei aina käyttäydy loogisesti. Tyttö siltikin on uskottava, symppis ja söpö 17-vuotias mielialojensa molemmissa päissä. Ronnie vähän esittää jotakin, mutta tästä ei tehdä isoa numeroa. Elokuvaa voidaan kutsua hienovaraiseksi, jos Haitin maanjäristystä voidaan kutsua kuperkeikaksi, mutta sitäpä inhimillisemmiltä tuntuvat yksittäiset onnistuneet hetket. Greg Kinnear on tiivistettyä nallekarhua Ronnien isänä. Pikkuveljen ylikirjoitettuun rooliin palkattu helium ainakin yrittää kovasti. The Last Song tietää mikä on liikuttavaa. Paikoitellen se on liikuttava, mutta tuhottomasti on annettava anteeksi, ellei katsoja ole hajoamassa kuukautisiinsa. Sparksin nimi tarkoittaa, että jotain nyyhkyä tapahtuu väistämättä ja silloin kyyneleitä lypsetään kuin Saharan viimeistä vuohta.

Se kenties rakastetuin Sparks-filmatisointi The Notebook – Rakkauden sivut on mielestäni umpitökeröä manipulointia, mutta itkin puroina ja omistan DVD:n. The Last Song lainaa niin monta yksityiskohtaa – käänteitä, teemoja, visuaalisia juttuja – nimenomaan Notebookista, että tämä käy jo huumorista. Ensimmäistään ohjaava Julie Anne Robinson ei hallitse liukasteita kuten Notebookin tirehtööri, mutta kun hahmot paljastuvat voi niin kovin hyväsydämisiksi ja vauvakilpikonniakin näytetään ja pimpeli pom, on The Last Song ratkaisevasti hellempi takapuolelle kuin useimmat viikon tv-elokuvat.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ginger Ninja - Wicke... Iron Man 2... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova