Tuorein sisältö

Ninja Assassin

Ensi-ilta: 14.04.2010
Genre: Toiminta
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

07.05.2010 klo 16.20 | Luettu: 12940 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Wachowskien nimellä voidaan myydä minulle vaikka aikuisvaippoja. Wachowskin sisarukset eivät tahtoneet nimeään Sylvester Stallonen filmin Assassins yhteyteen, koska heidän käsikirjoitustaan muokattiin. Wachowskien kirjoittama ja tuottama V niinkuin Verikosto oppipojalta James McTeiguelta oli omaperäinen siinä missä Wachowskien omat ohjaukset, ja erikoisilta vaikuttavat projektit, joihin nimi on vaikka vain huhuissa liitetty. McTeiguen ohjaama Ninja Assassin on Wachowskien Speed Racerissa vilahtaneen pop-tähden Rain oma elokuva, jonka lopullisen käsikirjoituksen parsi kokoon J. Michael Straczynski kolmessa päivässä. Sen huomaa, että tämä on ensimmäinen "Wachowski-elokuva", johon tuottajina häärineet sisarukset eivät ole panostaneet. Ninja Assassin on silkkaa tyyliä. Omaperäisyyttä on havaittavissa lähinnä suurennuslasilla.

Ninja on palkkamurhaaja. Assassin on palkkaa saava murhaaja. Rain näyttelee ninjoja murhaavaa ninjaa, joka ei saa liksaa. Elokuvan nimi lienee jonkinasteinen vitsi tyyliin He-Man. Ninja Assassin esittää, että varjoissa ninjat kuuluvat kauhuleffojen kuvastoon: ne saavat kameran heilumaan, niitä ei koskaan kunnolla näe ja toisinaan ne haihtuvat ilmaan epäuskottavasti. Kun ninjat sitten murjovat toisiaan tehosteilla avustettuun ja toisinaan hidastettuun Wachowski-tyyliin, niistä ruiskahtelee suuria määriä epärealistista kirkasta ketsuppia kuin Mortal Kombat -peleissä. Veri usein haihtuu ennen kuin se putoaa maahan jopa silloin, kun ruumiinosa itsenäistetään. Ninja Assassin on omaperäinen tapaus lähinnä siksi, että tällainen spedeily on saatu näyttämään hyvältä ja tämä ei ole komedia.

Tarina on niin tuttu, että ehkä sekin on vitsi. Tämä tarina pultataan noin aina länsimaisiin toimintaelokuviin, joissa on aasialainen päähenkilö; mainitaan tuoreena esimerkkinä Street Fighter: The Legend of Chun Li. Päähenkilö janoaa kostoa. Moni ninjojen ystävä olisi tyytyväinen, mikäli hän kaataisi entisen klaaninsa ukko kerrallaan. Virkavalta kuitenkin on päässyt jyvälle tästä kulttuurista. Ylimääräisiksi päähenkilöiksi on kiinnitetty amerikkalaisia näyttelijöitä, joiden tehtävä on ihmetellä aasialaisia. Tässä on se hyvä puoli, että kauhu- ja ninjitsu-tyyppisten toiminnallisuuksien sekaan on saatu konekiväärejä.

Suurin osa ninjaelokuvista on potaskaa ja sehän niissä viehättää. Tietokoneveri ei ole tökerömpi juttu kuin aasialaisten pätkien punaiset painesuihkut: makuasiat toki ovat makuasioita. Ninja Assassin pyrkinee selkeillä tietokonetrikeillä tavoittelemaan anime-elokuvien tunnelmia. Hyvä niin, sillä tämä on filmi, jossa haavat paranevat ajatuksen voimalla. Pidin elokuvasta aina kun jotakuta lyötiin tai joku yhä kärsi edellisestä lyönnistä. Hektisimmätkin kohtaukset toimivat mielestäni mainiosti, mutta ymmärrettävästi moni pitää niitä sekavina. Varsinaisesta tunnelmasta on pulaa. Se, että ninjat ovat uhkaavasti lähestyviä salaperäisiä hirviöitä, ei rimmaa sen kanssa, että litra tuntuu toisinaan roiskahtavan jos joku vain lyö olkapäänsä seinään.

Tarinassa ei ole yrityksen tippaa. Jos Straczynski tekstitohtorina sai mitään aikaan, niin ehkä hän hioi särmiä pois ja keksi lisää väkivallan purskahduksia. Päähenkilön pitäisi tuntea vihaa sekä klaanin johtajaa että erästä ikäistään ninjaa kohtaan. Jälkimmäinen vastakkainasettelu varsinkin jää ontoksi, eikä viimeisissä kohtaamisissa ole semmoista kunnon fiilistä, että perkeles kun lätty kohta lätiseekin. Se miten vakavasti elokuva itsensä ottaa tekee ylilyönneistä huvittavia, mutta toisaalta amerikkalaiset sivupäähenkilöt ovat yksinkertaisesti tylsiä. Tällaiselle sujuvalle vuokrataksan väärtille kertakäyttöviihteelle antaa mielellään vakiomäärän asioita anteeksi, mutta kyllähän tämä melko masentava juttu on ollakseen yhteistyötä V niinkuin Verikoston, Matrix-trilogian ja Babylon 5:n tekijöiltä.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Iron Man 2... Crashdïet - Generati... >

Keskustelut (5 viestiä)

asdNINJA

09.05.2010 klo 00.12

Viimeinen kappale tiivisti hyvin myös minun mielipiteeni leffasta.
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

09.05.2010 klo 11.32

Mm, vois katsastaa. Vaikuttaa ihan menevältä aivottomalta toimintapläjäykseltä.
lainaa
ninza

10.05.2010 klo 07.26

Bamboocha kirjoitti:
Mm, vois katsastaa. Vaikuttaa ihan menevältä aivottomalta toimintapläjäykseltä.


Jos pitää ennakko-odotukset tolla tasolla, ni tuskin tulee pettymään.. :)
lainaa
Bamboocha

Rekisteröitynyt 17.09.2007

11.05.2010 klo 17.49

ninza kirjoitti:
Bamboocha kirjoitti:
Mm, vois katsastaa. Vaikuttaa ihan menevältä aivottomalta toimintapläjäykseltä.


Jos pitää ennakko-odotukset tolla tasolla, ni tuskin tulee pettymään.. :)

Eipä paljo tota korkeammal voi olla ku ottaa huomioon että pätkän nimi on Ninja Assassin :D.
lainaa
ninza

11.05.2010 klo 23.18

Bamboocha kirjoitti:
ninza kirjoitti:
Bamboocha kirjoitti:
Mm, vois katsastaa. Vaikuttaa ihan menevältä aivottomalta toimintapläjäykseltä.


Jos pitää ennakko-odotukset tolla tasolla, ni tuskin tulee pettymään.. :)

Eipä paljo tota korkeammal voi olla ku ottaa huomioon että pätkän nimi on Ninja Assassin :D.


Jep :D.. Itse odotin leffalta roppakaupalla verta, irtoraajoja ja tietysti ninjoja, korkeintaan keskinkertaisen juonen ja näyttelijöiden kera. En pettynyt :P
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova