Tuorein sisältö

Vähän kunnioitusta

Ensi-ilta: 11.06.2010
Genre: Draama
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

11.06.2010 klo 16.00 | Luettu: 6292 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaikki tarinat ja toteutustavat ovat potentiaalisesti oivia, kunhan tarina ja toteutus rimmaavat. Nautin elokuvasta Vähän kunnioitusta. Kun sanaa nautinto on käytetty, tämä tarkoittaa, että tarina ja toteutus palvelevat toisiaan. Vähän kunnioitusta kertoo tarinan saman katon alla asuvista kehitysvammaisista, jotka tahtovat elää ja saada vähän kunnioitusta. Toteutustapa - no, se on suomalainen.

Ei tehdä laajoja yleistyksiä Downin syndroomasta, mutta nostetaan yleistykset pöydälle. Down-ihmisiä kuvaillaan usein sympaattisiksi ja hyvää tarkoittaviksi. Heillä voi olla kaikki hyvien ihmisten ominaisuudet, vaikkei heidän älykkyysosamäärässään kolmea numeroa olekaan. He voivat tehdä töitä ja taidetta ja mitä vielä. Näillä sanankäänteillä voidaan kuvailla ainakin elokuvaohjaaja Pekka Karjalaista. Miehen töihin kuuluu kiva Kummelin jackpot ja nyt hän on ohjannut tämän kompuroinnin, joka erehdyttävästi muistuttaa tv-sarjan pilottijaksoa.

Osa näyttelijöistä on luokiteltu kehitysvammaisiksi. Tämä, eli uskottavuus, on elokuvan vahvoja puolia. Asuntolan räppäripojat ja Outi Keron näyttelemä päähenkilö Siiri ovat symppiksiä. Hahmot eivät ole täydellisiä. He ovat oikeita ihmisiä. Sitten meillä toisaalta on ammattilaisnäyttelijä Elena Leeve, joka tulkitsee Siirin kämppäkaveria. Leeve kanavoi suoritukseensa kaiken mikä oli pielessä, kun Irina Björklund draaman Kolme viisasta miestä pilasi ja kun Timo Koivusalo yritti tappaa minut nauruun pulttaamalla Pekkoakin pimeämmän pöpin spektaakkeliinsa Täällä Pohjantähden alla. Mitä mieltä tyhmänpuoleinen naisvihaaja on Sinkkuelämää-sarjan faneista? Naisvihaaja luulee, että fanit ovat maksimaalisen tyhjäpäisiä, ylidramaattisia, sokerihumalaisia munahaukkoja ja pissis-prinsessoita. Leeve näyttelee juuri tällaista prinsessaa (ja hahmon suosikkijuttu on Sinkkuelämää).

Leeve onnellisesti painetaan taka-alalle, muuten en olisi tätä selvin päin loppuun jaksanut. Yleisesti ottaen elokuva ei ole niinkään kömpelö, kuin suomalaista keskitasoa. Mukana on leppoisia lavasteita kuten Heikki Hela ja Stan Saarela ja monia tuttuja näyttelijöitä tutunoloisina. Ne jotka eivät itseään näyttele, luultavimmin harjoittelevat kesäteatteria varten.

Kuvallisesti ja rytmitykseltään leffa on mitäänsanomatonta Salatut elämät -materiaalia, mutta kyllä saippuaoopperasta aavistus imua löytyy. Asuntolan asukeilla on ongelmansa ja vetäjillä kiistansa. Tilanne kärjistyy, kun superpissis houkuttelee Siirin juhlimaan pahojen poikien kanssa. Siiri saa apua vartiointiliikkeen mieheltä, jonka kanssa hän ystävystyy. Kyseessä on yksinäinen nuorimies. Miesseura kelpaisi Siirille. Käsiteltävä aihe on uskalias, vaikea ja mielenkiintoinen. Kehitysvammaisia pitää arvostaa oikeina ihmisinä, mutta toisinaan suojella kuten lapsia suojellaan. Missä menevät rajat? Poikkeuksena sääntöön, Asko Vaarala selviää vartijan roolista puhtain paperein.

Jos tämä olisi tv-sarja, katsoisin vielä jakson tai pari, jos jollekin jutulle vaikka saataisiin ratkaisu. Hahmoja ja irrallisia asioita esitellään roppakaupalla ja sitten leffa päättyy. Venettä muun muassa kunnostetaan. Kunnostuksen ohessa sopii jutustella muitakin asioita, mutta urakka ei johda mihinkään. On kerrottu, että kehitysvammaiset ovat osallistuneet ideointiin. Ideoissa ei ole vikaa, vaan siinä ettei Leena Virtanen ole saanut aikaan iskevää käsikirjoitusta. Viimeinen kohtaus on vaisumpi kuin Salatuissa elämissä keskimäärin.

Kun sanoin että nautin tästä, tarkoitin että pidättelin kohteliaasti naurua lähes koko elokuvan ajan. On oleellista ymmärtää, että kehitysvammaisten osuuksissa minua huvitti vain hyvä, tarkoituksellinen huumori. Poppoon musisointi esimerkiksi toimii. On rytmiä, on sanomaa. Elokuvaa voidaan pitää onnistumisena selkeästä syystä. Tämä pyrkii antamaan kehitysvammaisille vähän kunnioitusta. Totisesti tämä herättää ajatuksen, että jotakin on pielessä, jos yhteiskunnassa kehdataan käyttää alentavaa termiä "kehitysvammainen", vaikka yhteiskunnan eliittiin kuuluu sellaisia yksilöitä kuin Karjalainen, Virtanen ja Leeve, joiden "tärkeää työtä" juhlitaan parhaillaan kuten kaikkia muitakin yhteiskuntamme "saavutuksia".

Äkkiseltään mieleen ei tule toista elokuvaa, joka on niin huono, että se on sekä hauska että puhutteleva. Voisin arpoa arvosanaksi mitä tahansa välillä 1-3 tähteä ja nukkua yöni levollisesti, joten päädyin kompromissiin.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The A-Team... Karvaturrit vastakar... >

Keskustelut (1 viestiä)

Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

12.06.2010 klo 22.06

Oho, Suomen realismiporno painotteinen elokuvateollisuus syventyy nyt kehitysvammaisiin...

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova