Tuorein sisältö

Splice

Ensi-ilta: 30.07.2010
Genre: Draama, Kauhu, Sci-fi
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

27.07.2010 klo 22.00 | Luettu: 32548 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Pimahtaneinta perhedraamaa vähään aikaan tarjoaa Splice. Edellinen elokuva jonka katsoin oli The Boys Are Back, ja täytyy kehaista sitäkin sen verran, että sekin kuvasi lapsia kiintoisasti. Lapset ovat pelottavia apinoita, jotka eivät vielä ole kehittäneet sielua, joka tekee ihmisestä alustavasti ymmärrettävän. Lapset eivät ole ihmisiä, joita kohdellaan kuin ihmisiä, vaan ihmisen toukkia, joita on tulkittava, suojeltava ja hyvällä tunneälyllä ohjattava. The Boys Are Back kertoo siitä, kuinka hyvä isä Clive Owen on kaikesta huolimatta. Splice kertoo siitä, kuinka surkuhupaisan surkeita Adrien Brody ja Sarah Polley ovat ihmisinä. He näyttelevät tiedemiehiä, jotka adoptoivat luomansa hirviön.

Clive Nicoli ja Elsa Kast ovat geenitekniikan edelläkävijöitä. He ovat yhdistelleet eri lajeja ja luoneet hengittävää, sosiaalista norsun paskaa, jonka geeneistä on hyötyä ihan käytännössä. Ihmisen DNA:n sekoittaminen soppaan aiheuttaisi vastalauseiden vyöryn, joten cocktail tehdään salassa. Kaksi ihmisen raakiletta saa aikaan elokuvamaisen olennon, joka kasvaa nopeasti ja muuttaa muotoaan, eikä ole erityisen uskottava ainakaan aikuisten oikeasti.

Otus on silti yksi tyylikkäimmistä hirviöistä viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Sen nimi on Dren ja se on tyttö. Tein viime vuonna huomion, että jos elokuvan naarashirviö on aito hirviö (eikä povipommi Spock-korvilla), ohjaaja on avoimesti tai mahdollisesti homo. Iloitkaamme, sillä haastatellun ohjaaja Vincenzo Natalin mukaan on yhtä upeaa olla sci-fifani kuin gay: molemmat alakulttuurit ovat niin rikkaita. Kieltämättä. Dren on oudon näköinen ja arveluttava, hieman pelottava, mutta omalla tavallaan herkkä ja rakastettava. Drenin aikuista versiota näyttelee malli Delphine Chanéac, mutta Splice ei tunnu heteromiehen Star Trek -fantasialta edes käsitellessään seksuaalisuutta. Drenissä on eläimen, lapsen ja avaruusolennon mystiikkaa. Sympatiani olivat täysin Drenin puolella, sillä minussa on Vihreää, vaikka ymmärrän perussuomalaisiakin. Jos kaksi tahoa käyttäytyy huonosti, joskus on helpompaa tuomita tuttu kuin mystinen pahuus.

Luojan ja luomuksen suhde on aina ajankohtainen, onhan meillä vanhemmat ja joillakin Jumalakin. Drenin vanhemmat ovat inhimillisiä ihmishirviöitä kuten tohtori Frankenstein, jota en myöskään sääli. Tieteessä on se vika, että tekijöiden objektiivisuuden tuhoavat sekä hyvät että ahneuden tapaiset huonot tunteet. Splice jää historiaan Frankenstein-mukaelmana, mutta harvempi elokuva (Frank-elokuvat mukaanlaskien) ansaitsee tulla verratuksi alkuperäisromaaniin. Siinä mielessä kuvailisin tätä myös "aikuisten E.T.:ksi", että otuksen piilottelua ja ihmettelyä kevennetään huumorilla, joka tässä tapauksessa on sysimustaa ja tulkinnanvaraista. Kun leffa oli parhaimmillaan, hykertelin tauotta samaan aikaan kun olin liikuttunut ja hieman vihainen.

Splice on silti kaukana täysosumasta. Lopetus on teoriassa kiero, mutta tunnelma jää vaisuksi. Ennen kuin Dren syntyy, leffa tarjoaa laboratoriolavasteita ja sitä norsunpaskaa, mikä kiinnosti kyllä minua. Splice ei ole erityisen älykäs tai vakava elokuva, mutta se tietää mitä se tekee ja sillä on hyvä pokerinaama. Splice on tieteisdraama, mutta se on sitä sillä halvalla tavalla, jolla luntummasta tyttöhirviöstä kertova Species on tieteistoimintaa. Tuotannon kömpelöt puolet melkeinpä kuuluvat asiaan varsinkin, kun ne korostavat sitä, miten uskottava hahmo Dren on kaikkine tehosteineen.

Splice on kanadalainen riippumattomasti rahoitettu tuotanto, joten sen katsominen suomalaisessa teatterissa on harvinainen nautinto ja elokuvapoliittinen kannanotto. Splice ei ole se tusinajännäri, jota traileri mainostaa, vaan pikantin perverssi pieni helmi heille, jotka oikeasti pitävät tieteisfiktiosta. Yhtäkään näkemääni Äärirajoilla-jaksoa ei ole näytelty eikä tuotettu näin asiallisesti.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Alexander Rybak - No... Charon - A-Sides, B-... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (20 viestiä)

Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.07.2010 klo 22.30

"Splice on kanadalainen riippumattomasti rahoitettu tuotanto, joten sen katsominen suomalaisessa teatterissa on harvinainen nautinto ja elokuvapoliittinen kannanotto. Splice ei ole se tusinajännäri, jota traileri mainostaa, vaan pikantin perverssi pieni helmi heille, jotka oikeasti pitävät tieteisfiktiosta. "

Wauwauwau!! Onko scifi-villitys tulossa uudestaan?? Monta (hyvää) scifi-leffaa on tullut suht lyhyen ajan sisään. Moon on suosikkini vaikka ehkä se on silti enemmän kai tieteisdraama...
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

27.07.2010 klo 22.52 1 tykkää tästä

Muuten... tässäkin, samoin kolumnissa puhutaan mörkömimmeistä miehille silmäniloksi. Miehillehän (pojille) on kaikenmoista supermäniä ja vituixmäniä joihin eläytyä kun yhteiskunta ottaa päähän. Naisille on kai sitten Peppi Pitkätossu. Vähän suututtaa kun arvosteluissa/kolumneissa on jotenkin sellainen asenne että on ihmiset ja sitten naiset. Eikö arvostelija kirjoita kaikille? Vaikkakin arvostelijan on mahdotonta kirjoittaa objektiivisesti unohtamatta omaan persoonaansa. Vaikkakin esim Päivi Räsänen(hate) kirjoittaisi elokuva-arvostelua elokuvasta Lilja For Ever eihän silti voi ottaa vain tiukan moralistin näkökulmaa saamatta mainetta mielikuvituksettomasta räpätädistä. Hän kirjoittaa silloin vain faneilleen.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.07.2010 klo 23.29

Mörkömimmikolumnissa haavailtiin silmänruuan sijaan skenaariosta "könsikäs ja hirviö", eli käänteisestä "kaunotar ja hirviö" -parisuhteesta. Onko tässä arvostelussa mielipiteitä, jotka ovat sidonnaisia sukupuoleen ja/tai suuntautumiseen? Tarkoitus oli, ettei tässä nimenomaisessa tekstissä sellaista harrasteta.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

28.07.2010 klo 00.31

Ei erityisemmin josta nyt varsinaisesti voisi älähtää. Älähdän kun on niin kuuma ja olen herkkä eikä ole saatana vichyä.
Tarkoitin ehkä enemmänkin asennetta.

"Tein viime vuonna huomion, että jos elokuvan naarashirviö on aito hirviö (eikä povipommi Spock-korvilla), ohjaaja on avoimesti tai mahdollisesti homo. Iloitkaamme, sillä haastatellun ohjaaja Vincenzo Natalin mukaan on yhtä upeaa olla sci-fifani kuin gay"

"Drenin aikuista versiota näyttelee malli Delphine Chanéac, mutta Splice ei tunnu heteromiehen Star Trek -fantasialta edes käsitellessään seksuaalisuutta."

Kun tällaisia pitää erikseen mainita että kyseessä ei tai on kyseessä seksipommi tulee mieleen vähän turha informaatio. Vähän että kuin The Hurt Locker-elokuvaa arvostellessa arvostelija sanoo että sexyjä naisia ei sitten ollut näkyvillä.

V2:sen lukijat luultavasti ovat lähes kaikki alle 20v miehiä, sen ymmärrän. En vain tajua eikö tämä saitti halua enemmän lukijoita? Sinä Jari Pee harvoin ärsytät. Tämä jotenkin silti tuntui toistuvalta kaavalta. Mutta samperi, eikö sinulla ole siellä hyllyllä yhtään voimallista actionfiguuriämmäkettä, ilman ruoskia, pvc:tä tai töröhuulia? Mitään Aileen Wuornoseja ei hyväksytä.
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

28.07.2010 klo 01.22

trailerin perusteella elfen lied jne.

E:
Chrisberg kirjoitti:
Vähän suututtaa kun arvosteluissa/kolumneissa on jotenkin sellainen asenne että on ihmiset ja sitten naiset.
siksi me ihmiset sitä teemme, vituttaax =DDD tee ite parempi senkin feministi
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

28.07.2010 klo 01.29

Joo... en ihan tällaista voimallista
actionfiguuriämmäkettä tarkoittanut: http://www.mulank10.de/fast_dic/ver1.0/elfen_lied_12.jpg . Pikku tytteli isoine silmineen-teema ei ole voimallista. Kiitos yrityksestä silti, innostuin anyways.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.07.2010 klo 02.57

Chrisberg kirjoitti:
Kun tällaisia pitää erikseen mainita että kyseessä ei tai on kyseessä seksipommi tulee mieleen vähän turha informaatio. Vähän että kuin The Hurt Locker-elokuvaa arvostellessa arvostelija sanoo että sexyjä naisia ei sitten ollut näkyvillä.


Nämä ovat aina tulkinnanvaraisia juttuja, mutta jaoin sitä erillistä informaatiota juuri ja vain siksi, että se on hyvä juttu, ettei kyseessä ole kliseinen seksipommi. Species esimerkiksi kertoo naishirviöstä, joka on seksipommi. Species on "normaali elokuva", joten sen arvostelussa ei tarvitsisi erikseen sanoa, että kylläpäs jöpötti kun tätä katsoin.

Chrisberg kirjoitti:

Mutta samperi, eikö sinulla ole siellä hyllyllä yhtään voimallista actionfiguuriämmäkettä, ilman ruoskia, pvc:tä tai töröhuulia?


Työhuoneessa näkysällä on 2 barbieta, 2 Bratzia, 1 Winx, Pink Power Ranger, Evil Lyn, kaikki FarScapen tytöt, joku Tekken-typy, Mary Jane, prinsessa Fiona, Vampirella, Helinä-keiju, Ariel, Jasmine ja metrin pituinen Tuhkimo. Loput tyttönukkeni ovat jossain laatikossa.
lainaa
Zenshuo

28.07.2010 klo 08.38

Itse henk. koht. petyin Spliceen, kun sen Torontossa kävin katsomassa. Juonessa tuntui että mentiin helpoimman kautta, varsinkin lopetuksen kohdalla, joka oli kuraa, mitään tässä spoilaamatta.
Jos The Hills Have Eyesin(2006) ja The Cavernin kaltaiset paskaleffat upposivat, niin uppoaa kyllä tämäkin. Suosittelen katsomaan Plot Keywordsin IMDB:stä, niin saa kyllä jotain osviittaa siitä mitä on tulossa. Odotukset olivat kovat herkullisen kimaira-teeman takia. Harmi että käsikirjoittaja(t) eivät jaksaneet hioa tekelettään pidempään.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

28.07.2010 klo 14.57

Ex_Digital: Trailerin perusteella Splicellä ei ole mitään yhteistä Elfen Liedin kanssa. Miten jollakin edes voi liikkua päässä moinen vertaus? Splice on ihan kauheata kuraa aika monellakin eri tasolla.

Elfen Liedissä Lucyä ei luotu laboritoriossa vaan löydettiin metsästä korissa (koska vanhemmat ilmeisesti hylkäsivät hänet). Lucy joka on "diclonius"-ihminen asui orpokodissa hyvin pitkään yhdessä "homo sapiens"-ihmisten kanssa. Ja orpokodista karkaamisenkin jälkeen liikkui ihmisten seurassa pitkään ennen kuin (lähes) vapaaehtoisesti antautui tiedemiesten tutkittavaksi ja joutui vankeuteen. Homo sapiens-ihmisten vuoksi Lucystä kehittyy skitsomurhaaja jolla on mielenterveysongelmia. Elfen Lied toimisi aivan omillaan ilman, että mukana olisi edes diclonius-ihmisiin liittyvää taustajuonta ja ihmisapinoiden kehityksen seuraavaa tasoa. Etenkin siinä pisteessä jossa Lucy:n sivupersoona Nyu oppii puhumaan kunnolla ja kehittyy yliopistossa ahkerasti opiskelevaksi ihmiseksi joka hengailee ihan kuin kuka tahansa meistä.

Chrisberg kirjoitti:
Joo... en ihan tällaista voimallista
actionfiguuriämmäkettä tarkoittanut: http://www.mulank10.de/fast_dic/ver1.0/elfen_lied_12.jpg . Pikku tytteli isoine silmineen-teema ei ole voimallista. Kiitos yrityksestä silti, innostuin anyways.


Lucy on iältään noin 18 ja vanhenee sarjan edetessä vielä siitä. Elfen Lied on monella eri tasolla paljon mielekkäämpi kuin Splice. Niitä on turha edes yrittää verrata keskenään koska Elfen Lied on niin paljon parempi tarinana kaikkine yksityiskohtineen (mangasta kun puhutaan siis). Elfen Liedin sensuroimattoman version läpi lukeneena tekisi mieli haastaa ihmiset lukemaan se ja pyytämään heitä miettimään mikä tekee meistä ihmisiä. Ja jos ette itke viimeistään Elfen Liedin viimeisessä loppukohtauksessa niin ette ole ihmisiä vaan tunteettomia hirviöitä.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

28.07.2010 klo 15.28

Jari Pee kirjoitti:
Työhuoneessa näkysällä on 2 barbieta, 2 Bratzia, 1 Winx, Pink Power Ranger, Evil Lyn, kaikki FarScapen tytöt, joku Tekken-typy, Mary Jane, prinsessa Fiona, Vampirella, Helinä-keiju, Ariel, Jasmine ja metrin pituinen Tuhkimo. Loput tyttönukkeni ovat jossain laatikossa.

Ei oikein löydy tuosta mulle pelottavaa ämmäkettä. En tosin voi uskoa että sinun juttusi olisi myöskään Conan Barbaari, sanottakoon se reiluuden nimissä. Mukava kokoelma kuitenkin. Jos tällaisen saisin niin olisin niin kovin iloinen: http://img202.imageshack.us/img202/8070/succubus.jpg.
Pelottava, myrkyllinen, voimallinen ja agressiivinen. Tyttömäisyyden liitän naisiin ikävuosina 11-16 jolloin kikatellaan ja maailmaa katsotaan vielä melko naivisti. Se että aikuinen nainen haluaa olla kuin pikku tyttö on minusta omituista(ellei sitten ole luontaisesti), samoin kuin miehet jotka haaveilevat pikku tytöistä. Se kai kertoo miehen kykenemättömyydestä siitä sun tästä, pikku tytöt ovat innostuneita kovin vähästä kokemattomuuden takia.

Miesfiguuriksi haluaisin Robin of Sherwoodin http://img824.imageshack.us/img824/5193/praed.jpg . Voisin tuijotella ja haaveilla. Haukkukaa sitten tämä jos haluatte, tasa-arvoa jee.

Splice on minusta mielenkiintoinen ja haluan katsoa. Meni vähän ohi varsinaisen aiheen...




lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

28.07.2010 klo 15.32

Hitto ei tuo ämmäke näy. Tässä: http://img134.imageshack.us/img134/8070/succubus.jpg
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.07.2010 klo 15.45

Chrisberg kirjoitti:
Ei oikein löydy tuosta mulle pelottavaa ämmäkettä.


Minusta on kyllä todella pelottavaa, että 28-vuotiaalla miehellä on metrin mittainen Tuhkimo. Mieti vähän. Isäni osti sen, joten sinänsä olen syytön kaikkeen.

Conan Barbaari on klassikko. Jatko-osassa ei ole juuri muuta hyvää kuin Grace Jones (ja tietenkin Arska ja Mako, mutta he löytyvät ykkösestäkin). Naishirviöt ja hirveät naiset ovat valitettavan harvinaisia ilmiöitä (paitsi jos käyt myös ulkona ja tapaat oikeita ihmisiä), ei siitä mihinkään pääse.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

28.07.2010 klo 16.45

Jari Pee kirjoitti:
Minusta on kyllä todella pelottavaa, että 28-vuotiaalla miehellä on metrin mittainen Tuhkimo. Mieti vähän. Isäni osti sen, joten sinänsä olen syytön kaikkeen.

En usko että kyseessä on seksuaaliobjekteista. Ehkä kyseessä on symbolit, koet osaksi itseäsi ja mukavaa kun osa itseä nököttää siinä työpöydällä konkreettisesti. Tekee myös helpommaksi pohdiskella itseänsä kun on fyysisesti symbolit edessä. En tiedä, oli vain ajatus. Jokatapauksessa luultavasti tiedät itse tasan tarkkaan mistä on kyse, koska olet analyyttinen ja kriittinen.

Minun Robinissa on kyse tasan tarkkaan romanttisista ja seksuaalisista haaveista. Lapsuuteni täydellinen mieshahmo. Ehkä haluaisin olla myös itse kuin Robin, sankarillinen.

Hävettää (en tiedä miksi) että pidän tietenkin itse Conanista. Haluisin hänet putkia korjaamaan.

Ulkonakin kohtaan naishirviöinä ehkä enemmänkin keski-ikäisiä humalaisia naisia. Näillä ei ole mitään syytä enää sievistellä. Nuoremmilla on jokin ihme tarve vähätellä itseänsä, ja voimakkuus olisi heille enemmänkin pisteliäisyyttä. En osaa arvostaa sellaista.
lainaa
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

29.07.2010 klo 05.43

olen 12 ja mitä tämä on
lainaa
Muntu

Rekisteröitynyt 08.12.2007

29.07.2010 klo 13.31

Dekonega kirjoitti:
Ja jos ette itke viimeistään Elfen Liedin viimeisessä loppukohtauksessa niin ette ole ihmisiä vaan tunteettomia hirviöitä.


Lol. Järjettömän hyvä sarja kyllä, mutta kai sitten olen tunteeton hirviö.
lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

29.07.2010 klo 20.08

Muntu kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Ja jos ette itke viimeistään Elfen Liedin viimeisessä loppukohtauksessa niin ette ole ihmisiä vaan tunteettomia hirviöitä.


Lol. Järjettömän hyvä sarja kyllä, mutta kai sitten olen tunteeton hirviö.

Lol jotain piirrettyjä.

Edit: Elfen lied. Ainoa anime jonka olen jaksanut katsoa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.
lainaa
ivo

31.07.2010 klo 15.26

Gmith kirjoitti:
Muntu kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Ja jos ette itke viimeistään Elfen Liedin viimeisessä loppukohtauksessa niin ette ole ihmisiä vaan tunteettomia hirviöitä.


Lol. Järjettömän hyvä sarja kyllä, mutta kai sitten olen tunteeton hirviö.

Lol jotain piirrettyjä.

Edit: Elfen lied. Ainoa anime jonka olen jaksanut katsoa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.

haha elfen liedi oli ihan uskomatonta hömpän pömppää kun kaikki vaan vuorotellen pillas siinä. Melkein nauratti ihan.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

31.07.2010 klo 18.21

Gmith kirjoitti:
Muntu kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Ja jos ette itke viimeistään Elfen Liedin viimeisessä loppukohtauksessa niin ette ole ihmisiä vaan tunteettomia hirviöitä.


Lol. Järjettömän hyvä sarja kyllä, mutta kai sitten olen tunteeton hirviö.

Lol jotain piirrettyjä.

Edit: Elfen lied. Ainoa anime jonka olen jaksanut katsoa ensimmäistä jaksoa pidemmälle.


Tarkoitin Elfen Lied sarjakuvan viimeistä kohtausta. Se on tuhat kertaa parempi kuin se ryssitty anime mikä siitä on tehty. Animen lopulle nyt ei itke kuin korkeintaan sen vuoksi miten huono se on.

Animesta (verrattuna mangaan) puuttuu likipitäen 2/3 koko Elfen Liedin sisällöstä ja anime ei edes anna vastauksia kaikkiin niihin juttuihin mitä se heittää ilmoille. Animessa ei edes kerrota mistä Elfen Lied nimi tulee...
lainaa
Likvor

Rekisteröitynyt 16.04.2007

11.08.2010 klo 13.11

Oli omasta mielestä aika yksinkertainen leffa, ja omalla tavalla hiukan häiritsevä. Odotin enemmän kuin sain.
lainaa
Napu_

21.01.2011 klo 21.49

Itse odotin leffalta enemänkin Freaks ja elephant man tyylistä suuntausta. Katsoin pätkän hyvin kriittisellä silmällä ja odotin jonkinmoista ranskalais-tyylistä kauhua. Olettamus siitä, että hahmojen käsittämättömälle ärsyttävyydelle on lopussa jonkinlainen selitys, pitää usein mielenkiinnon yllä.

Tässä elokuvassa tarjottiin vastaukseksi päälleliimattuja arjen murheita, kuten päähenkilön ovulaatio ja kurjat kotiolot. Toisaalta kaipaako kukaan sci-fi leffaan liiallista melodraamaa?

Lopussa pieni Scream sarjasta tuttu itseironia, sekä mutanttiseksi olivat niitä harvoja valonpilkahduksia muuten melko kehnossa tekeleessä.

Esimerkkejä elokuvista, joita kannattaa katsoa ennen tätä:
-Alone in the dark
-Golden egg
-Frankenstein
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova