Tuorein sisältö

Salt

Ensi-ilta: 03.09.2010
Genre: Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

03.09.2010 klo 15.20 | Luettu: 10626 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun CIA:n edustaja Evelyn Salt (Angelina Jolie) haastattelee venäläistä takinkääntäjää, hän saa tietää salajuonesta. Yhdysvaltoihin on solutettu agentteja, jotka varttovat kieron tapahtumasarjan alkamista. Erään agentin on määrä tappaa Venäjän presidentti Yhdysvaltain maaperällä ja täten luoda kohtalokkaita poliittisia jännitteitä. Selitys on niin pitkä, kömpelö ja tylsä näin varhaisessa vaiheessa elokuvaa, että sille haukottelee myös Salt. Kohellus saadaan käyntiin, kun vasikka paljastaa salamurhaajan nimen: se on Evelyn Salt. CIA hermostuu ja Salt itse panikoi, että onkohan puoliso turvassa, kun tämmöistä tapahtuu. Kun Salt karkaa omille teilleen, leffa ei onnekseen hyydy. Äksöni ja jatkuvat juonenkäänteet yrittävät estää katsojaa huomaamasta ennen lopputekstejä, että lautasella oli enemmän suolaa kuin pihviä.

Salt ei ole kymmenen kirjoittajan elokuva. Eräänlaiselta viestijuoksulta tämä silti tuntuu. On kuin yhdellä kirjoittajalla olisi ollut visio, sitten toinen piruuttaan maalasi tarinan nurkkaan, jolloin kolmas laittoi kielen poskeen ja neljäs veti touhun överiksi. 100 minuuttia kuluu siivillä, mutta kun elämys rakentuu pelkkien käänteiden varaan, asioilla ei ole painoa. Elokuvat A ja B saattavat hetken tuntua yhtä iskeviltä, mutta jos A hihityttää kotimatkallakin, jolloin B on jo unohtunut, tapaus A epäilemättä oli parempaa viihdettä.

Aluksi kuvittelin sen olevan pihvi, että Salt tahtoo pelastaa miehensä saksalaisen ötökkätutkijan. Varhaisissa takaumissa vannotaan rakkautta, joka kaiken kestää... Toiminnallinen romantiikka kelpaisi kyllä. Asetelma kiinnostaa jo siksi, että Saltin rooliin oli aikanaan kiinnitetty Tom Cruise, joka väitetysti on mies. Tarvittiin miehelle rustattu käsikirjoitus, ennen kuin Hollywood kehtasi tehdä elokuvan sankarillisesta justiinasta? Tästä ei tosiaan ole kyse. Salt on pohjimmiltaan yksinkertainen salaliittojännäri, joka tahtoo niin kovasti pudottaa katsojan orrelta, että se turvautuu harhaan johtamiseen. Salt voisi olla oikea hahmo, mutta kuten Jason Bourne omassa trilogiassaan, nainen vajoaa jatkuvasti lähemmäs action-figuuria.

Jolie suorittaa itse stunttinsa. Suoritus on fyysinen ja vakuuttava. Ohjaaja Phillip Noyce on vastannut sellaisista pidetyistä peruskouhkaamisista kuin Isku Kolumbiaan ja Näkymätön vihollinen. Klassista pakoon pötkimistä ja paukuttelua piisaa sopivan kiihkeässä, sopivan selkeässä muodossa. Jolie toisinaan loikkii kiellekkeiltä toisille kuin aikanaan Lara Croftina. On ymmärrettävää, mikäli katsoja tahtoo nipottaa epärealistisuudesta, mutta nipottajalta jää sisäistämättä, kuinka mielipuolinen elokuva on kokonaisuutena. Ryppyotsainen asenne ja huumorin puute hämäävät, mutta kyllä tämä on ihan silkkaa James Bondia.

Minä olen hakannut naisia ilman mitään tunnontuskia ensimmäisestä Mortal Kombatista alkaen. Tänäkin päivänä on mahdollista törmätä pahastuneisiin kommentteihin, jos naista satutetaan elokuvassa, jossa tämä ei ole puhdasta pahuutta (murha, perheväkivaltaa). Paras puoli Saltissa on se, että Salt itse on ihan oikea toimintasankari. Salt suoriutuu mahdottomasta ottaen reippaasti osumaa. Salt on vain pikkusisko John "tanssii lasinsirpaleilla" McClanelle, mutta eivät kaikki mieskollegatkaan viime vuosilta voi väittää kuuluvansa klaaniin. Tämä on tasa-arvoa, toisin kuin on se, kun pusuhuuli pyörittää pyllyä ja tissejä God Mode päällä. En kaipaa kolmatta Tomb Raideria, mutta voisin tylsänä päivänä katsoa Salt kakkosen, jota alustetaan niinkin hienovaraisesti, että leffa jää kesken.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vampyyrien imussa... Prinsessa... >

Keskustelut (8 viestiä)

Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

03.09.2010 klo 19.33

Jeejee nainen toimintasankarina! Voisiko olla että se seikka on ainoa joka tekee tästä erilaisen kuin miljoona muuta toimintaleffaa :P Samapa tuo.
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.09.2010 klo 21.26

"Minä olen hakannut naisia ilman mitään tunnontuskia --"

Täh? Eiku..
Lukija

03.09.2010 klo 22.14

Elokuvalla oli kyl kovasti potentiaalia, mut ikävä kyllä siihen se jäi, mut ihan ok leffa.
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

04.09.2010 klo 00.41

OK leffa, mutta Jolie lörppöhuulien kanssa on hieman koominen sankaritar. Tomppa olisi kelvannut ennemmin.
puissense

05.09.2010 klo 06.21

Voi Taizuuni taizuuni... ota sinä Tomppa, me muut otetaan "lörppis" ihan mielellään :P
NathanJones

05.09.2010 klo 23.05

Hauskaa olisi ollut, kun koko Tomb Raiderin kolmikko olisi ollut tässä filmissä mukana, nörtti-Nathan Saltin aviomiehenä ja Laran hovimestari se isokokoinen CIA-mies :)
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

06.09.2010 klo 12.48

Mielestäni vähän liian överiksi vedetty leffa....Noh, kyllä sen katsoa pystyi.
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

07.09.2010 klo 09.05

Leffa vaikutti lupaavalta siihen asti, kunnes Salt tekikin uuden takinkäännön ja paljastuikin hyvikseksi. Olin jo varovaisen innostunut elokuvasta, jossa itse pahis olisi seksikäs tappaja, joka vielä kaiken huipuksi saisi toteutettua juonensa, mutta paskanmarjat kun selviääkin että tämä supersankari olikin neljä askelta muita edellä ja huijasi pahiksia tekemällä ilkeitä juttuja.

Perus äksönjäcksön.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova