Tuorein sisältö

Centurion

Ensi-ilta: 29.12.2010
Genre: Sota, Toiminta, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

16.12.2010 klo 13.00 | Luettu: 11229 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Legendan mukaan Rooman yhdeksäs hispanialainen legioona, joka aloitti puoli vuosisataa ennen ensimmäistä joulua, katosi Britanniassa vuonna 117. Kynäilevä ohjaaja Neil Marshall on säveltänyt tästä balladin. Väärin veikattu: ihmissudet, luolapeikot ja punkkarikannibaalit ovat syyttömiä. Centurion on yksinkertainen ja tehokas toimintajännäri julman ja järjestäytyneen Rooman ja julmien ja neuvokkaiden barbaarien kohtaamisesta. Legioona keilataan pikaisesti nurin näyttävässä taistelussa. Asterixin ja Spartacusin fanit taputtavat metsäläisille. Eloonjääneiden Juppiterin poikien paetessa kotiinpäin barbaarit perässään, elokuva kuin varkain muuttuu henkilökohtaisemmaksi. Ilveksen ja rusakon kisaillessa, empaattinen katsoja ymmärtää molempia.

Michael Fassbender on sadanpäämies (kenturio), joka ehtii menettää joukkonsa jo kertaalleen, ennen kuin yhdeksäs legioona saapuu Britanniaan piktejä pätkimään. Ridley Scottin Gladiaattorissa Rooman valloitushimot kuitattiin kuolevan keisarin katumuksella ja sankarin toteamuksella, että Rooma on valo. Centurion ei liikaa runoile. Örisevät miehiset miehet sotivat veljeys ja kunniakäsitykset pattereinaan. Osapuolia ei demonisoida. Julmimpiin sotarikoksiin vain viitataan. Suurmiehet aloittivat sodan, josta on tullut koston kierre, johon tässä erässä osallistuvat suhteellisen kunnialliset soturit. Sota on tuhmaa. Jos sivuutetaan tämä, ovat varsinaiset paheksuttavat pikku sattumukset näppäriä, sillä hahmot rikkovat lähes poikkeuksetta omiaan vastaan. Tämä jos mikä saa hahmot tuntumaan tasa-arvoisilta. Ei ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ihmisiä ihmisten armoilla.

Fassbenderiä ei tulla tästä roolista muistamaan. Nouseva tähti vakuuttaa silti fyysisessä filmissä äristessään ja sielukkaasti tuijottaessaan. Hahmoihin ei juuri panosteta, mutta myös piktien kuningas taitaa älyllisen möllötyksen ja niin edelleen. Roomalaisista eloon jäävät tietenkin tutuimmat kasvot, etniset vahvistukset ja mies, jolla oli puoli tuntia palvelusaikaa jäljellä. Centurion ottaa itsensä vakavammin, kuin kotisohvien historian professorien kannattaa. Näkyvän roolin saaneet piktimuijat ovat elokuvamaisen kauniita, mutta sentään arpisia. Kuka väittää, ettei Olga Kurylenko ole uskottava vihaisen terminaattorin roolissa? Seksipommi, joka ei kelvannut Bondille, Max Paynelle eikä agentti 47:lle, silpoo nyt sikoja julmalla fallossymbolilla.

Irtopäineen ja ruiskahduksineen Centurion on niin väkivaltainen kuin näiden pätkien pitää. Punaväri hohtaa, joten realismista ei voida puhua, mutta jokainen rutsahdus tuntuu ja jättää vaikutuksen. Marshall on viimein kypsynyt tasapainoiseksi ohjaajaksi, joka saattaa saada potentiaalin irti seuraavasta typerästä ideastaan (Dog Soldiers, The Descent, Doomsday). Toki myös Centurion on hömppää kärjistettyjä hahmoja ja muutamia kivesten keihästämisen tapaisia ylilyöntejä sisältävänä takaa-ajojännärinä, mutta toteutus antaa leffalle vähintään ne tutuimmat sotarainaan kuuluvat tasot. Loppupuoliskon käänteet ovat yllätyksettömiä, mutta koin ne yllättävän tyydyttävinä. Alkupuolella leffa ja hahmot ihannoivat sotaa siinä missä Zack Snyderin 300 spartalaisineen. Centurion ei ole kummoinen draamana, hahmot hädintuskin ovat kaksiulotteisia, mutta sotahulluudesta edetään vähitellen uskottavaan surumielisyyteen. Sielukas möllötys on eduksi.

Ehkä Centurion hitusen runoilee ja romantisoi, mutta se tekee tämän ennen muuta visuaalisesti. Maisemat - nummet, metsät, purot - ovat jälleen oivimpia erikoistehosteita, kun budjetti on vaatimaton, mutta kameramiehelle saatiin piffattua kaksitehot. Juoksentelu nummilla on nummilla juoksentelua. Elokuva ajoittain hidastelee ja takkuaa, mutta säilyttää tietyn määrätietoisuuden kohtausten - myös toimintasellaisten - ollessa vaihtelevia. Kunhan emme trailerin perusteella eeppistä spektaakkelia odota, Centurion on kelpo leffa legioonalaisista.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Micmacs... Take That - Progress... >

Keskustelut (10 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.12.2010 klo 13.01

DVD:n ja Blu-rayn julkaisupäiväksi tarjotaan sellaisia numeroita kuin 27.12., 29.12. ja 31.12, mutta itse kyllä vuokrasin tämän eilen CDON.comista - suomiteksteillä, HD:nä -, joten... jotakin.
EnMainosta

16.12.2010 klo 22.49

-- CDON.com --
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.12.2010 klo 09.01

EnMainosta kirjoitti:
-- CDON.com --


Sanotaan nyt tasa-arvoisesti, että kommenttini jälkeen leffa on ilmestynyt muihinkin nettivuokraamoihin, ainakin Sf-Anytime:en (piste-com) ja Film2Home:en (piste-com).
eze

17.12.2010 klo 20.26

Leffan jokin aika sitten katsoneena täytyy todeta, että oli ihan viihdyttävä pätkä, vaikkakin ennalta-arvattava.
Star-Man

Rekisteröitynyt 14.07.2008

17.12.2010 klo 20.43

Kyseinen leffahan julkaistiin ainaki joissain maissa jo puoli vuotta sitten.
En kuitenkaan pidä sitä lähelläkään kyseisen genren huippua. Esim. Apocalypto on selvästi tätä leffaa parempi.
Itse olen suuresti kiinnostunut Rooman ajasta mutta kyseisestä historian vaiheesta on mielestäni tehty monia parempia elokuvia.
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

17.12.2010 klo 21.41

JiiPeen arvostelun pohjalta leffa tuli katsottua itsekin ja koska aihepiiri kiehtoo. Täytyy myöntää, että ihan kelpo raina. Yhdyn arvostelijaan arvosanan ja arvostelun osalta.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.12.2010 klo 22.57

Star-Man kirjoitti:
En kuitenkaan pidä sitä lähelläkään kyseisen genren huippua. Esim. Apocalypto on selvästi tätä leffaa parempi.


Täysin totta, jopa faktaa. Apocalypto hyvin pitkälti on tämän lajityypin huippu, kunhan rajataan tarpeeksi. Historialliset suoraviivaiset toimintaelokuvat - Apocalypto on korkeaa taidetta sellaisena. Mel Gibsonin seuraava ohjaus, viikinkielokuva, herätti hirmuisia himoja, mutta sitten Gibson sanoi pari tuhmaa sanaa yksityiselämässään ja ura meni siinä.
Daedalus

Rekisteröitynyt 08.04.2007

18.12.2010 klo 12.19

Melko b-luokan leffa heikohkolla käsikirjoituksella vähän niin kuin Dog Soldiers samalta ohjaajalta. Budjetti on tosin vuosien varrella kasvanut vaikkakin noi Xenat saa tänkin leffan maistumaan aika halvalta. Veriroiskeetkin näytti halvalta CGI:ltä ja toi pisti pahasti silmään kun niitä viljeltiin siinä väijytyksessä jatkuvasti. Entä miksi karkurit eivät kääntyneet ja puolustautuneet jyrkässä rinteessä vaan mieluummin hyppäsivät koskeen ja yrittivät edelleen juosta heppoja karkuun. Leffa oli täynnä näitä idioottimaisuuksia vaikka olikin muuten juuri semmoinen aivoton toiminta niin kuin odotinkin. Ihan pätevää toimintaa vaikka olikin täysin yhdentekevä teos. 3/5

Apocalypto on tosiaan hyvä vertauskohde paitsi että siinä ei ole näitä epäloogisuuksia koko ajan häiritsemässä. Gibsonilla on kuitenkin sen verran rahaa omasta takaa että tuskin edes juutalaisten haukkuminen romuttaa uraa toisin kuin muilla tavallisilla kansalaisilla. Ottaa vähän matalammalla profiililla hetken niin eiköhän se pääse taas rauhassa jatkamaan projektejaan.

Vähän kyllä ihmetyttää Peltosen linja kun sekä tää että the town saivat 3,5. Jälkimmäinenhän oli jo pelkästään toiminnaltaan selvästi edellä ja kaiken lisäksi siinä hahmot oli muutakin kuin pahvinukkeja.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.12.2010 klo 15.25

Daedalus kirjoitti:
Vähän kyllä ihmetyttää Peltosen linja kun sekä tää että the town saivat 3,5. Jälkimmäinenhän oli jo pelkästään toiminnaltaan selvästi edellä ja kaiken lisäksi siinä hahmot oli muutakin kuin pahvinukkeja.


Peltosen linja on virallisesti se, että Peltonen vihaa arvosanoja. Arvosanat olisivat kiva juttu, jos arvostelisin kaksi elokuvaa kuukaudessa ja nämä olisivat ne kuukauden odotetuimmat, puhutuimmat ja merkittävimmät elokuvat hyvässä ja pahassa. Pidemmän päälle arvosanat vaikeuttavat asian tuomista esille, kun omassakin päässä kummittelevat sellaiset asiat, että hitto, arvoin sille ja tälle puoli tähteä enemmän tai vähemmän. Jos Townia ja Centurionia on pakko vertailla, niin molemmat ovat kaavamaisia ja yllätyksettömiä elokuvia, joiden katsomatta jättäminen ei kenenkään maailmaa kaada: kumpikin kuitenkin kannattaa katsoa, jos aihe kiinnostaa. Käytän korkeita arvosanoja säästeliäästi.
Ackbar

20.12.2010 klo 03.10

"It's a trap!"

Kirjoita kommentti

61463

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova