Ruotsalaisen melodisen metallin orkesterin Sparzanzan viides tuotos leimaa yhtyeen kevyemmän suunnan kulkijaksi. Bändissä on edelleen modernin metallin parhaita puolia, Disturbedilta haiskahtavaa voimapurkausta, Mustaschin tuoreinta kulmaa ja hienoisia viitteitä metalcoresta - mutta aikaisemmin bändissä soineet stoner-huurut korvataan suhteellisen perusteellisesti Volbeat-mausteilla. Bändillä on vastaavaa asennetta kuin viihdyttävällä Machinae Supremacylla. Viihteellinen kulma ei ole pahasta mutta samalla Sparzanza on menettänyt osaltaan iskevyyttään ja "äijämäisyyttään" - jota oli vielä reilummin mukana edellisellä In Voodoo Veritas -kiekolla.

Eihän Sparzanza ole kokonaan itseään Volbeatin nahkoihin sovittanut - Volbeat tulee mieleen ainoastaan monien kertosäkeiden kohdalla. Kiekon aloittava Temple Of The Red-Eyed Pigs räyhää tiukasti kuin Disturbed mutta kertsin kohdalla lainataan härskisti Volbeatin keikkabussista. Follow Me on sokerisena slovarina hukkakauraa mutta Crone Of Bell on hyvä esimerkki tiukasti persiille potkivasta rokkimetallista, jossa on asennetta mutta samalla vetoavan melodinen kertosäe. Hell Is Mine testaa alavireisempiä sävyjä mutta kovin taustalle tuottaja on tunkenut raskaamman kitara-arsenaalin. Devil's Rainin tyylisiä poppikertsillä varustettuja korvaa miellyttäviä metallipaloja Sparzanzalta tuntuu irtoavan kuin perusvirtaselta ärräpäitä.

Sparzanza seisoo rajalla, josta ei ole enää paluuta takaisin - nimittäin lisähyppy kevyempään suuntaan asettaisi bändin jo turhan sisäsiistiin karsinaan. Tällä hetkellä bändissä on vielä mukavasti särmää mutta Volbeat-mausteet vaikuttavat turhan hallitsevilta. Viihdyttävää, kyllä, mutta asenne alkaa jo haiskahtamaan pakollisen hitin metsästykseltä. Jos haluat samassa paketissa dieetti-Disturbedia ja Volbeatin pikkuveljen, Sparzanzan uusin kannattaa tarkistaa.