Tuorein sisältö

Blake: Shelter

J.A. Kaunisto

10.09.2011 klo 09.55 | Luettu: 5458 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Stonerista ja vahvasta 70-lukulaisesta raskaasta rockista voimansa imevä Blake juhlistaa 10-vuotista taivaltaan cover-levyn voimin. Allekirjoittanut pitää ajatusta perin omituisena, luonnollisesti omien juurien esiin tuominen ei ole paskempi ajatus mutta lainabiisi on aina vain kopiointia. Kuitenkin kun tuntee Blaken päällikön Aaro Seppovaaran taipumuksen perfektionismiin ja kovaan työn tekoon, albumia ei ole syytä ohittaa olan kohautuksella. Blake tekee naapurilainailun todella tyylikkäästi. Bändi suodattaa coverit oman koneistonsa läpi ja kunnon stoner-pörinällä päällystetyt menneiden vuosien suosikit kuullostavat paikoin kuin omilta. Kun soundit noudattavat vielä alkuperäisten viisujen henkeä, Blaken coverointi kuulostaa hetkittäin jopa maukkaalta.

Ankaralla asenteella vedetty AC/DC:n Let There Be Rock on huomattavasti alkuperäistä ripeämpi - garageversio. Myös Deep Purple -veto Demon's Eyes ja Rocky Ericksonin Stand For The Fire Demon saavat rinta pystyssä ja kunnon erektiolla varustetut versioinnit. Black Sabbath -covereita löytyy jopa kahden versioinnit edestä. The Wizard on albumin parhaita hehkutuksia, vahvasti esille pyrkivä huuliharppu kruunaa tyylikkään stonerpalan - ainoastaan vokaalit jäävät ikävästi alkuperäisen teoksen varjoon. Toinen Sabbath-pala War Pigs jää huomattavasti laiskemmaksi.

Janis Joplinin Move Over kuulostaa hauskalta kunnon stoner-pukuun puettuna. Jethro Tullin Beggar's Farm saa todella raskaan käsittelyn mutta Moody Blues -laina Melancholy Man johdattaa Blaken aivan uusille urille - kaunis, herkkä ja mahtipontinen eivät ennen ole osuneet Blake-tuotoksen laatumääreiksi!

Parhaimmillaan parin siivun kohdalla bändi painaa coverin täysin omaan "Blake"-muottiinsa. Toisaalta Blake ymmärtää jättää esimerkiksi Deep Purplen Demon's Eyen riittävän tuttuun kuosiin, sillä kaikkea ei pysty suodattamaan oman bändin näköiseksi tavaraksi. Blaken Shelter-lainapakettia voi pitää miellyttävänä tuttavuutena ja osoituksena orkesterin tekemisen jäljen korkeasta laatutasosta. Toisaalta, kyseisen kaltaiselle naapurilainailulle on hankalampi keksiä kestävämpää hyötykäyttöä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Viimeinen sirkus... Atom Notes - Spare P... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova