Tuorein sisältö

Tetriksen luoja ei tahdo tunnetta peleihin

31.10.2007 klo 11.31 | Luettu: 7938 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Alkuperäisen Tetris-pelin luoja Alexey Pajitnov paljastaa GameSpotin haastattelussa, ettei hän halua nähdä tunnetta peleissä. Draaman kirjoittaminen peliin murentaa pelaajan tekemisen vapautta ja tunteen pitäisi syntyä pelaajan mielessä, ei käsikirjoitettuna. Pajitnovin mukaan peleihin kuuluu toimintaa ja käsikirjoitetut tunteet kuuluvat vain elokuviin.

Pajitnov oikaisee haastattelussaan myös harhaluulon, ettei hän saisi Tetris-pelistään lainkaan rahaa. Julkaistuaan ensimmäisen Tetriksen, hän luovutti pelin oikeudet organisaatiolleen 10 vuodeksi, mutta vuodesta 1996 alkaen hän on saanut osan Tetris-lisenssipelien tuotoista. Pajitnovin työhön kuuluu myös uusien Tetris-variaatioiden testaaminen niiden toimivuuden ja oikeellisuuden varmistamiseksi.

Vaikka Pajitnov yritti 90-luvun puolivälissä astua myös räiskintäpelien puolelle pelillään Ice and Fire, on mies hyväksynyt olevansa vain keskinkertainen tekijä muissa kuin puzzle-peleissä. Pajitnovin viimeisin aivopähkinä on Hexic 2, jonka hän kertoo olevan kuin Bejeweled, mutta kunnolla tehtynä.

Lähde: GameSpot

V2.fi | Matti Lintula
< Flight Simulatorin v... Metal Gear Solid 4 s... >

Keskustelut (10 viestiä)

TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

31.10.2007 klo 12.38

Tunteen pitäisi syntyä pelaajan mielessä, ei käsikirjoitettuna.

Näin kun sen saisi tapahtumaan niin se olisi hienoa. Joku MMORPG tyyliin Diablo II HC, kerran kun hahmo kuolee, niin sitä ei saa henkiin ilman jotain ihan tajutonta resurrect spelliä. Ihmiset loisivat kaverisuhteita ja kaverin menetettyä olisi oikeasti joku kaipuu. Myös jotain selkäänpuukotusta ja muuta niin virtuaalinen Epixit ja Grindaajat -sarja olisi valmis.

Itse rakastaisin jotain D&D -tyylistä MMORPG peliä, jossa pelaajat voisivat hankkia ns. kavereita ja näin lähteä vapaasti tutkimaan maailmaa. Henkiin herääminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman tiettyjä tavaroita tai taikoja, korkean tason pelaajat myös voisivat pelotella low-lvl pelaajia ja viedä rahat jotta henki säästyisi. Jokainen pelaaja voisi itse luoda oman diarynsä ja kirjoittaa siitä, kuinka he ovat kenenkin kanssa seikkailleet. Lopulta, hahmon kuoltua päiväkirja tippuisi maahan ja joku muu voisi lukea sen, ja mahdollisesti myydä kirjan kauppaan.. kirjasta löytyisi tietoa hyvien tavaroiden paikoista, neuvot kuinka ratkaista puzzle ja muuta hienoa...
lainaa
size

31.10.2007 klo 12.52

TheStar kirjoitti:
Tunteen pitäisi syntyä pelaajan mielessä, ei käsikirjoitettuna.

Näin kun sen saisi tapahtumaan niin se olisi hienoa. Joku MMORPG tyyliin Diablo II HC, kerran kun hahmo kuolee, niin sitä ei saa henkiin ilman jotain ihan tajutonta resurrect spelliä. Ihmiset loisivat kaverisuhteita ja kaverin menetettyä olisi oikeasti joku kaipuu. Myös jotain selkäänpuukotusta ja muuta niin virtuaalinen Epixit ja Grindaajat -sarja olisi valmis.

Itse rakastaisin jotain D&D -tyylistä MMORPG peliä, jossa pelaajat voisivat hankkia ns. kavereita ja näin lähteä vapaasti tutkimaan maailmaa. Henkiin herääminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman tiettyjä tavaroita tai taikoja, korkean tason pelaajat myös voisivat pelotella low-lvl pelaajia ja viedä rahat jotta henki säästyisi. Jokainen pelaaja voisi itse luoda oman diarynsä ja kirjoittaa siitä, kuinka he ovat kenenkin kanssa seikkailleet. Lopulta, hahmon kuoltua päiväkirja tippuisi maahan ja joku muu voisi lukea sen, ja mahdollisesti myydä kirjan kauppaan.. kirjasta löytyisi tietoa hyvien tavaroiden paikoista, neuvot kuinka ratkaista puzzle ja muuta hienoa...


Todella mahtava idea!! tuollaisen pelin ostisin heti!
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.10.2007 klo 13.03

Peleihinkin voidaan käsikirjoittaa toki tunteita herättäviä kohtauksia, mutta pelihahmon ja sitä myötä pelaajan pakottaminen johonkin tunnetilaan ei ole hyvän pelin merkki. Kuin itsestään tunnetilat syntyvät yksinkertaisimmissakin peleissä, kuten vanhassa Doomissa, jossa pimeitä nurkkia pelkäsi, vaikkei sieltä mitään skriptattuja mörköjä usein edes tullut.

Hyvällä käsikirjoituksella ja visuaalisella toteutuksella voidaan myös tehdä paljon. Tämä toimii usein seikkailupeleissä. Laura Bow tai Alone in the Dark ovat ainakin minut saanut todennäköisesti tuntemaan juuri niin kuin käsikirjoittaja on halunnut, ilman kädestä pitäen "oikeaan tunteeseen" johdattelua.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.10.2007 klo 13.13

Kuin Bejeweled, mutta kunnolla tehtynä...? :O

Ainakin Bejeweled 2 on hyvä peli, vaikka sen achiit ovatkin jokseenkin mahdottomia saavuttaa.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.10.2007 klo 14.13

Jarkko kirjoitti:
Kuin Bejeweled, mutta kunnolla tehtynä...? :O


Pajitnovin mukaan Bejeweledin idea oli tosi hyvä, mutta toteutus surkea. Enpä sitten tiedä. Melko suosittu se on ollut sitten niinkin huonoksi peliksi :)
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.10.2007 klo 15.37

TheStar kirjoitti:

Itse rakastaisin jotain D&D -tyylistä MMORPG peliä, jossa pelaajat voisivat...


Ideana hyvä, käytäntö:

Aloitusalueet täynnä kirjoja joiden sisältö vastaa valaan elämää Linnunradan Käsikirjassa Liftareille. :)

Tunteitahan sillä toki saadaan aikaan että lvl99 hahmon omistava, koulussa huonon päivän viettänyt teini teurastaa uusia pelaajia kymmenittäin, mutta vähän toistuvia sellaisia ja ei se ilo kauaa kestä.

En ole mittavasta MMO-kokemuksestani huolimatta vieläkään kokeillut peliä jossa pelaajien välinen interaktio olisi täysin vapaamuotoista ilman, että koko pelikokemus on samantien auttamattomasta pilalla pikkusieluisten takia. Rajoituksia ja reunaehtoja lisäämällä voitaisiin toki saada aikaan enemmän tai vähemmän toimiva maailma, mutta on se niinkin, että aika harvaa pelaajaa kiinnostaa nähdä päiväkaupalla vaivaa vain menettääkseen sen kaiken hetkessä, kerta toisensa jälkeen. Jatkuva jännityksen ja "aitouden" tunne ei korvaa menetettyä vaivaa ja sitä loputonta ketutusta. Mainitsemasi "järjetön resurrect" voisi toimia vain, jos se olisi joko vaikeasti saatavilla tai harvoin käytettävissä - kummassakin tapauksessa pelaajille seuraisi tilanteita, joissa pelaamista ei voisi jatkaa koska henkiinherätystä ei ole tarjoilla. Tämä karkottaisi välittömästi valtaosan pelaajista.
lainaa
cccp

31.10.2007 klo 15.48

Tetris oli koukuttava peli....... joskus 20 vuotta sitten.

Hexic ja Bejeweled ovat mielestäni parempia. Hexic 2:sta en pitänyt, suurelta osin hailakoiden värien vuoksi.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.10.2007 klo 18.54

Tetris on variaatioineen kyllä koukuttava peli aina ja iänkaikkisesti, kuten tekijäkin sanoo. Ihmisaivot eivät muutu ja tuollaiset puzzlet kyllä vetoavat ihmisten ongelmanratkontaviettiin tehokkaasti jatkossakin.
lainaa
adadw

31.10.2007 klo 20.30

Minua ainakaan Tetris ei ole koukuttanut sitten vuoden 1987-88. Eihän se ole edes mikään varsinainen ongelmanratkaisupeli, vaan yksinkertainen palikanpudottelupeli, jossa hoksottimien sijaan ratkaisee reaktionopeus ja sorminäppäryys.

Portal sen sijaan on ongelmanratkaisupeli parhaimmillaan.
lainaa
Janutzska

10.01.2013 klo 13.33

Tetris on nimenomaan ongelmanratkaisupeli. Ongelma syntyy, jos palikka ei mene aivan helposti mihinkään. Siinä tilanteessa tarvitsee ongelmanratkaisukykyä, joka tietysti kehittyy pelatessa. Pelkällä nopeudella ja sorminäppäryydellä ei tee aluksi mitään, ennen kuin on oppinut palikoiden asettamismahdollisuuksia tarpeeksi hyvin.
Eli vaikka ihmisen luontainen nopeus ei kasvaisikaan vanhetessa, niin juuri tietyssä toiminnassa, kuten tetriksen peluussa se tietenkin kehittyy pelatessa, koska se kulkee käsi kädessä ongelmanratkaisukyvyn kanssa, joka sekin kehittyy.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova