Tuorein sisältö

Uusi Halo-trilogia on nimeltään Reclaimer

29.08.2011 klo 11.00 | Luettu: 10214 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Eurogamer kertoo Halo-sarjan nykyisten tekijöiden, 343 Industriesin paljastaneen hieman tietoja tulevista peleistä.

- Halo 4 julkaistaan ensi vuonna
- uuden trilogian (osat 4,5 ja 6) kerrotaan kestävän vuosikymmenen verran ja sitä kutsutaan nimellä 'Reclaimer Trilogy'
- Forerunner -mytologiaan panostetaan ja siitä rakennetaan mysteeri, joka on pelaajan selvitettävä
- Halo 4:ää on työstetty pari vuotta ja sen kimpussa on noin 200 työntekijää, jotka on koottu 25-30:lta eri pelistudiolta
- "Pelaaminen on kuin Haloa pelaisi", eli keskeinen fiilis halutaan säilyttää, mutta pelimekaniikkaa halutaan myös kehittää ja riskejä ottaa
- Pelissä tutustutaan Master Chiefin hahmoon ja persoonaan syvemmin ja hahmoihin (mm. Cortana) perehdytään muutenkin enemmän
- Osa 4 on 'tavallaan suoraa jatkoa Halo 3:n tapahtumille'
- Osa 4 on 'Johnin tarina', mutta myös Cortanalla on siinä iso osa
- moninpeli on tietenkin tärkeä osa ja siitä pyritään tekemään sopiva sekä aloittelijoille, että kilpapelaajille
- Peli suunnitellaan koko ajan myös co-op mielessä
- Forge-toiminto on jälleen mukana

Paljon lisää puhetta aiheesta alun linkin kautta. Tässä konseptitaidetta videomuodossa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Tällaisia ovat Suda5... Epic Mickey 2 suunni... >

Keskustelut (13 viestiä)

köhköh

29.08.2011 klo 11.29

ettei vaan mene liian henkilöhahmovetoiseksi. ekoissa kolmessa pelissä kovin paljoa hahmojen taustoille ja fiiliksille ei annettu aikaa ja ne toimivat. ODST ja Reach yrittivät tehdä hahmoista syviä ja epäonnistuivat täysin

suoraa jatkoa? tarkoittaa että myös Arbiterin ja Lord Hoodin puolta tarinasta jatketaan?

mutta joo eka trilogia on valmis joten samantekevää vaikka tämä uusi olisi täyttä roskaa. tuo että on 30ltä studiolta tekijöitä ei kyllä lupaa kovin paljoa. liikaa erilaista porukkaa joilla kaikilla on omat mielipiteensä, osa tehneet roskaa ja scifiräiskintöjen tietous on varmaan mitä on
lainaa
UberJonez

Rekisteröitynyt 28.04.2011

29.08.2011 klo 12.04

Tästäkin on tapeltu koko sarjan olemassaolon ajan. Itse pidin ODST:tä todella heikkona yrityksenä tuoda hahmoihin syvyyttä ja tarinakaan ei ollut hääppöinen. Olisi tämäkin voinut olla kuten alkuperäinen suunnitelma oli eli DLC. Reach oli monin verroin uskottavampi peli tarinaltaan ja hahmoiltaan.

"Forerunner -mytologiaan panostetaan ja siitä rakennetaan mysteeri, joka on pelaajan selvitettävä" Hienoa, olenkin odottanut Forerunnereihin liittyvää peliä :)

On kyllä hieno jos päästään Johnin hahmoon syvemmin kiinni. Ei sitä pienempänä ajatellut mutta kyllä hahmoon pääsee paremmin sisään kuin pelkällä: "Sir, Finishing this fight ja Wake me when you need me" reploilla. Nuo kohdat olivat kumminkin paljon tunteita herättäviä kohtia :D
lainaa
Goldenmember

29.08.2011 klo 13.02

Kuulostaa hyvältä!
lainaa
Ozone

29.08.2011 klo 13.07

Goldenmember kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä!

Kieltämättä alkaa usko heräilee vähitellen :) Ite kirosin aluksi tän uuden trilogian ja pidin pyhäinhäväistyksenä, että Master Chiefin tarinaa jatketaan...

Muttta ihan lupaavalta tosiaan vaikuttaa :)
lainaa
Ozone

29.08.2011 klo 13.17

Semmonen vielä, että saapi nähdä miten toteuttavat tuon mp sopii sekä ammattilaisille että aloittelijille. Moar press-a-to-win weaps..?
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

29.08.2011 klo 15.09

Skeptisyys on ihan tervettä, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on SE pelisarja, joka on pelastanut xboxin varmasti useammalla kuin yhdellä tavalla. Eivät ne ainakaan rahan ja ajanpuutteella tätä sarjaa tapa.
Kiinostaisi vain tietää, että mitä ne tunkevat vihollisiksi tällä kertaa. Sentinelien muuttuminen ykkösviholliseksi ei tunnu kauhean hyvältä ajatukselta. Ja jos vielä törmätään entisiin covenant-rotuihin, niin toivottavasti ne tuntuvat edes hieman erilaiselta viholliselta.

Ozone kirjoitti:
Semmonen vielä, että saapi nähdä miten toteuttavat tuon mp sopii sekä ammattilaisille että aloittelijille. Moar press-a-to-win weaps..?

Tehoaseitten lisääminen nyt on vain balanssointikysymys. Moninpeleistä itketään aivan liikaa. Jos ei pysty dominoimaan jollakin tietyllä taktiikalla, niin se on vain merkki hyvästä pelisuunnittelusta. Esmes Reachin tapauksessa tuo armor lock, valitetaan, kun ADHD kakrut joutuvat pikkasen muuttamaan strategiaansa. Tai tuo uuden ceeässän tapaus, kauhea itku siitä ajatuksesta, että peliä muutetaisiin vaatimaan jotain muutakin kuin pelkkää nopeaa ja tarkkaa hiirikättä.
lainaa
jeps

29.08.2011 klo 15.40

Mirr5 kirjoitti:

^Tämä +1.
lainaa
maailmaanpaskaamahtu

29.08.2011 klo 15.48

Mirr5 kirjoitti:
Kiinostaisi vain tietää, että mitä ne tunkevat vihollisiksi tällä kertaa. Sentinelien muuttuminen ykkösviholliseksi ei tunnu kauhean hyvältä ajatukselta. Ja jos vielä törmätään entisiin covenant-rotuihin, niin toivottavasti ne tuntuvat edes hieman erilaiselta viholliselta.

SE pelisarja joo mutta tekijöitä vaihtunut ymsyms. Ei ole Rainbow 6t tai Final Fantasyt sitä mitä olivat joskus, parempi vai huonompi mielipide.

voisihan noista Sentineleistä tehdä vaikka minkänäköisiä Big Daddyjä, koiria sun muuta. ehkä on jotain Prothean-tyyppisiä Forerunnermutaatioita ja ehkäpä se villielämä viimeinkin tulee kunnolla esille jonka on pitänyt tapahtua ekasta asti. vähän Turok-meininkiä kaikenlaisten liskojen ja örkkien (Floodkin? kyllä ei Haloa ilman Floodia Forerunnereilla oli varmasti tutkimuslaitoksia). ehkäpä jotain Covenantin jäänteitäkin (Bruteja yms) tai Elitejä jotka eivät ole kuulleet rauhasta eksyy mukaan

tosta jutusta tulee muutenkin vähän Bioshock mieleen. ODSThan oli jo aika lailla Bioshockin alueella. jännin homma on että onko tämä todellakin Chief+Cortana vastaan tuntematon maailma, mikä kuulostaa paperilla helkkarin hienolta. tekoälysolttuja jää vähän kaipaamaan mutta ei niitä niiden typeryyksiä. mutta ehkäpä Arbiterin laivasto etsii ja löytää Chiefin jossain vaiheessa

muttamutta mites toimii trilogian suunnittelu jo nyt? onko luvassa turhaa väliosaa ja odottamattomia muutoksia kesken sarjan a la Mass Effect? alkuperäisen kanssa sentään mentiin peli kerrallaan, ekasta ei kuulemma edes odotettu välttämättä mitään megahittiä ja kakkosen piti alunperin lopettaa sarja mutta mutta. ja että trilogian pitäisi tapahtua 10 vuoden ajalla? Chief harhailee Forerunnerplaneetalla vuosikymmenen, enpä usko
lainaa
shakkiaeimuuteta

29.08.2011 klo 15.50

jeps kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Tai tuo uuden ceeässän tapaus, kauhea itku siitä ajatuksesta, että peliä muutetaisiin vaatimaan jotain muutakin kuin pelkkää nopeaa ja tarkkaa hiirikättä.

^Tämä +1.

Kaikkien pelien ei tarvitse olla multitaskingin ylistyksiä. CS on ollut mukavan yksinkertainen eikä siitä tod tarvitse tehdä mitään "ADHD"räiskintää jossa tapahtuu kaikenlaista
lainaa
hip

29.08.2011 klo 16.52

köhköh kirjoitti:

suoraa jatkoa? tarkoittaa että myös Arbiterin ja Lord Hoodin puolta tarinasta jatketaan?

tulin juuri housuihini pelkästä ajatuksesta päästä taas pelaamaan shangheilillä

innolla odotetaan
lainaa
Ozone

29.08.2011 klo 21.39

Mirr5 kirjoitti:
Skeptisyys on ihan tervettä, mutta täytyy muistaa, että kyseessä on SE pelisarja, joka on pelastanut xboxin varmasti useammalla kuin yhdellä tavalla. Eivät ne ainakaan rahan ja ajanpuutteella tätä sarjaa tapa.
Kiinostaisi vain tietää, että mitä ne tunkevat vihollisiksi tällä kertaa. Sentinelien muuttuminen ykkösviholliseksi ei tunnu kauhean hyvältä ajatukselta. Ja jos vielä törmätään entisiin covenant-rotuihin, niin toivottavasti ne tuntuvat edes hieman erilaiselta viholliselta.

[quote nick="Ozone"]Semmonen vielä, että saapi nähdä miten toteuttavat tuon mp sopii sekä ammattilaisille että aloittelijille. Moar press-a-to-win weaps..?

Tehoaseitten lisääminen nyt on vain balanssointikysymys. Moninpeleistä itketään aivan liikaa. Jos ei pysty dominoimaan jollakin tietyllä taktiikalla, niin se on vain merkki hyvästä pelisuunnittelusta. Esmes Reachin tapauksessa tuo armor lock, valitetaan, kun ADHD kakrut joutuvat pikkasen muuttamaan strategiaansa. Tai tuo uuden ceeässän tapaus, kauhea itku siitä ajatuksesta, että peliä muutetaisiin vaatimaan jotain muutakin kuin pelkkää nopeaa ja tarkkaa hiirikättä.[/quote

Anteeks etten osaa lyhentää quoteja :S

Minä en valita sinäänsä Halon tasapainosta, se toimii. Mietin vaan, että onkohan se tämä, vai jotain muuta. Armorlock on kyllä halpa, mut jos joku haluaa käyttää sitä, niin siitä vaan. Ei se nyt hirveesti lopputulokseen vaikuta
lainaa
eiEpäilystäkään

30.08.2011 klo 00.00

Seuraavan sukupolven Xbox tulee myyntiin ensi vuoden marraskuussa ja Halo 4 tulee julkaisupeliksi.
lainaa
näh

30.08.2011 klo 11.24

hip kirjoitti:
köhköh kirjoitti:

suoraa jatkoa? tarkoittaa että myös Arbiterin ja Lord Hoodin puolta tarinasta jatketaan?

tulin juuri housuihini pelkästä ajatuksesta päästä taas pelaamaan shangheilillä

innolla odotetaan

jossain viimeisessä kentässä tai 5,6 pelissä Chief on kuolemaisillaan ja Arbiterin pitää ehtiä hätiin. Eliittiarmada raivaa tiensä robojen ja muiden örkkimöllien läpi vähän niinkuin Halo 2 Quarantine Zonessa mutta sata kertaa isompana

mites muuten co-op? kloonichief, kakkosspartan joka piileskeli aluksella, joku alkuasukas/robotti planeetalla vai Elitedroppod
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova