Tuorein sisältö

Blizzardilta 6 peliä 3 vuodessa

09.09.2011 klo 14.23 | Luettu: 17081 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen



Blizzard on niitä pelitaloja, jotka suosivat "kun se on valmis" -tyyppistä kehityssykliä. Seuraavan kolmen vuoden aikana on kuitenkin vauhti päällä, sillä odotettavissa on seuraavaa:

- Diablo III ja yksi lisäosa
- Kaksi lisäosaa World of Warcraftiin
- Kaksi lisäosaa StarCraft II:een

Gamespot kertoo Activision Blizzardin Thomas Tipplin kertoilleen Citi 2011 -teknologiakonferenssissa, että emoyhtiö odottaa studiolta kuutta isoa julkaisua kolmivuotiskaudella. Näistä StarCraft II:n laajennusten nimetkin ovat jo tiedossa (Heart of the Swarm ja Legacy of the Void), mutta WoW-suunnitelmistaan firma on ollut toistaiseksi hiljaa. Diablo III:n massiivinen betatestaus alkoi hiljattain, joten sen ilmestyminen ennen vuotta 2014 lienee selviö.

Mahdollista on toki myös vielä sekin, että yksi julkaisuista on myyttinen Titan.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Facebookin Smurffeja... Nintendo-huhuja: Wii... >

Keskustelut (24 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

09.09.2011 klo 14.41 1 tykkää tästä

Tossa oli kylläkin tasan 1 peli ja 5 lisälevyä. Ei mikään kovin ihmeellinen tahti. Ja lisäksi WOWIn jälkimmäinen lisälevy viivästyy varmasti niin, ettei ehdi kolmessa vuodessa.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

09.09.2011 klo 14.50

Lichi kirjoitti:
Tossa oli kylläkin tasan 1 peli ja 5 lisälevyä. Ei mikään kovin ihmeellinen tahti. Ja lisäksi WOWIn jälkimmäinen lisälevy viivästyy varmasti niin, ettei ehdi kolmessa vuodessa.

Mix myöhästyis kun kolme edellistä lisäriä on julkastu 2v välillä toisistaan ja cataa mennä kohta vuosi.
lainaa
TheSamppa

Rekisteröitynyt 06.02.2011

09.09.2011 klo 15.49

Eli ei mitään minulle.
lainaa
Jarppa

Rekisteröitynyt 10.08.2011

09.09.2011 klo 15.59

TheSamppa kirjoitti:
Eli ei mitään minulle.

Miksi ihmeessä sitten kommentoit?

Kaikki nuo kiinnostaa ihan perkeleesti, varsinkin Diablo 3.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

09.09.2011 klo 16.15

Wowin aloittaminen tulee kalliiksi
lainaa
Wowia_jo_tarpeeksi

09.09.2011 klo 16.22

no more wow please
lainaa
DiabloSuxx

09.09.2011 klo 16.30

Hah, vain yksi peli tulossa ja sekin ehkä kolmen vuoden päästä! Trololollooo!
lainaa
ALTHiR

09.09.2011 klo 17.04

Ihan turhia ja bugisia pelejä. Nuffsaid.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

09.09.2011 klo 17.23

Varsin hienoa kun ihmiset alkaa käyttään jo toisten nimimerkkejä, mutta kiitos vaan kommentista arvon anonyymi
lainaa
Sananvapaus

09.09.2011 klo 17.30

ALTHiR kirjoitti:
Varsin hienoa kun ihmiset alkaa käyttään jo toisten nimimerkkejä, mutta kiitos vaan kommentista arvon anonyymi

Järkevämpää tekstiä hän suoltaa kuin sinä ikinä. U mad?
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.09.2011 klo 17.41

ALTHiR kirjoitti:
Varsin hienoa kun ihmiset alkaa käyttään jo toisten nimimerkkejä, mutta kiitos vaan kommentista arvon anonyymi


Jep, todella ala-arvoista. Ip julki ja pesistä persiiseen.
lainaa
Wilhelmina_dies

09.09.2011 klo 18.11

Tota Titania ei varmaan kannata odottaa vielä parii, kolmeen, viiteen jne. vuoteen. Pelin teko aloitetaan uusiksi pari kertaa jne.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

09.09.2011 klo 19.48

Sananvapaus kirjoitti:
Järkevämpää tekstiä hän suoltaa kuin sinä ikinä. U mad?


Kiitti nauruista :D
Teit päiväni :DDD

Sir_Rymylys kirjoitti:

Jep, todella ala-arvoista. Ip julki ja pesistä persiiseen.


Niin tai sitten se kauan odotettu ominaisuus: kommentit vain rekisteröityneille.
lainaa
Owned

09.09.2011 klo 19.54

ALTHiR kirjoitti:

Niin tai sitten se kauan odotettu ominaisuus: kommentit vain rekisteröityneille.

Eipä sekään trollaavia jonneja poista :D
lainaa
Miika_-

Rekisteröitynyt 30.10.2008

09.09.2011 klo 20.48 1 tykkää tästä

Warcraft IV kiinnostais 100x enemmän kuin mikään noista.
lainaa
TheSamppa

Rekisteröitynyt 06.02.2011

09.09.2011 klo 21.24

Jarppa kirjoitti:
TheSamppa kirjoitti:
Eli ei mitään minulle.

Miksi ihmeessä sitten kommentoit?

Kaikki nuo kiinnostaa ihan perkeleesti, varsinkin Diablo 3.


No, minua ei kiinnosta.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

09.09.2011 klo 22.32

Lichi kirjoitti:
Tossa oli kylläkin tasan 1 peli ja 5 lisälevyä. Ei mikään kovin ihmeellinen tahti. Ja lisäksi WOWIn jälkimmäinen lisälevy viivästyy varmasti niin, ettei ehdi kolmessa vuodessa.
Starcraft 2:n "lisärit" voi laskea ihan täysverisiksi peleiksi, ainakin jos yksinpelinkampanjan perusteella mitataan. Käsittääkseni ne pitäsi olla sisällöltään yhtä mittavia kuin Starcraft 2:n
lainaa
Shen0

Rekisteröitynyt 24.07.2008

09.09.2011 klo 23.18

Diablo 3 kiinnostaa noista ainoastaan.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

10.09.2011 klo 03.06

Owned kirjoitti:
ALTHiR kirjoitti:

Niin tai sitten se kauan odotettu ominaisuus: kommentit vain rekisteröityneille.

Eipä sekään trollaavia jonneja poista :D
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

10.09.2011 klo 03.07

Owned kirjoitti:

Eipä sekään trollaavia jonneja poista :D


Tässä sinulle uusi käsite: Bannivasara.
lainaa
Flits

10.09.2011 klo 10.48

Duster kirjoitti:
Starcraft 2:n "lisärit" voi laskea ihan täysverisiksi peleiksi, ainakin jos yksinpelinkampanjan perusteella mitataan. Käsittääkseni ne pitäsi olla sisällöltään yhtä mittavia kuin Starcraft 2:n


Vaan ei kun peli on kuitenkin täysin sama. Pystyisihän sitä editorillakin tekemään yhtä pitkän kampanjan. HotS tulee lisäämään peliin vain muutamia yksiköitä ja tuon kampanjan. Muistaakseni juuri tuollainen on se lisäri.

Kuten mainittu Titania tuskin näkyy vielä muutamaan vuoteen.
Diablo3 ei jaksa välttämättä kiinnostaa.
Wowia varten onkin sitten pakko alkaa tekemään jo rajuja uudistuksia. Nykyinen malli ei kauaa enää pure suureen yleisöön. Toisin sanoen pelin toisto alkaa olemaan melkoista puuta. Raidi grindaaminen on älytöntä ja patch väli liian harva. Muutaman napin hotkey memory peli ei oikein jaksa iskeä enää.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

10.09.2011 klo 11.26

Flits kirjoitti:

Wowia varten onkin sitten pakko alkaa tekemään jo rajuja uudistuksia. Nykyinen malli ei kauaa enää pure suureen yleisöön. Toisin sanoen pelin toisto alkaa olemaan melkoista puuta. Raidi grindaaminen on älytöntä ja patch väli liian harva. Muutaman napin hotkey memory peli ei oikein jaksa iskeä enää.


Samaa mieltä.
lainaa
Tahma

10.09.2011 klo 19.02

Alkaa kyrsimään toi Blizzardin rahastus wowin pelaamisesta jo. Siis yleensäkin, pelissä on suhteellisen suuri kuukausimaksu, sinne voi ostaa kaikkea pikkukivaa maksamalla vähän ylimäärästä ja jotta koko peliä voi pelata kunnolla, täytyy maksaa jo joku 70€ + kuukausimaksu.

Lisäisivät isot päivitykset vaan eikä mtn uusia lisäosia. -.- Tai tekisivät kokonaa uuden mörpin, wowi on jo nii nähty. Uudet armor setitki alkaa olemaan jo niin pakolla keksittyä wnb-fantasia-scifi roinaa ettei mitää rajaa.

Warcraft IV oli hyvä idea.
lainaa
Stanaldo

Rekisteröitynyt 26.08.2009

11.09.2011 klo 11.36

Onkos tuo Starcraft II buginen? Kiinnostaisi halpa lootasta se ottaa mukaan.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova