Tuorein sisältö

Sonyn PS3-Linuxpoiston oikeusjuttu hylättiin USA:ssa

13.12.2011 klo 11.00 | Luettu: 8363 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kyllä, tämä oli edelleen vireillä. Nyt mm. IGN kertoo, että Sonya vastaan nostettu joukkokanne niin sanotussa 'Other OS'-jutussa, eli siinä, kuinka oikeutettu Sony oli poistamaan Linux-asennuksen mahdollisuuden Playstation 3 -konsoleilta, on hylätty.

Tuomari Richard Seeborgin mukaan Sonya vastaan ei ollut tarpeeksi vahvaa näyttöä tai teoriaa.

"...joidenkin PS3-käyttäjien pettymys ja turhautuminen, kun Sony päättii estää PSN-palveluun pääsyn Other OS-toiminnon käyttäjiltä, oli varmasti aitoa ja ymmärrettävää. Asiakastyytyväisyyden ja uskollisuuden rakentamisen kannalta se on voinut olla arveluttavaa. Lakiasiana ei ole kuitenkaan pystytty osoittamaan faktoja tai muodostamaan teoriaa, joidenka perusteella Sony olisi vastuullinen."

Sittemmin sekä Sony että Microsoft ovat lisänneet käyttäjäsopimukseensa kohdan joukkokanteista, tai siis siitä, että moisia ei saa USA:ssa niitä vastaan nostaa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< STALKER 2:lla vielä ... Naughty Dog haluaa m... >

Keskustelut (12 viestiä)

Höh

13.12.2011 klo 11.24

Paljokohan Sony joutu maksamaan tuomarille? :)
lainaa
orwell_1984

13.12.2011 klo 11.25

Ai niinku ettei pysty tietään varmasti että Sony olisi edes poistanu sitä tukee? :/

Väittääkö Sony että tuki on vielä, vai että sitä ei koskaan ollutkaan?

Interestandos...
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

13.12.2011 klo 11.33

Ei vaan ei pysty tästä rakentamaan mitään sellaista lakipykälää täyttävää lakijuttua, minkä perusteella Sonya voisi alkaa syyttämään.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.12.2011 klo 11.57

Mietityttää kyl kovasti tuo oikeuskannekielto ja sen laillisuus jenkeissäkin. Tottaha tääl joku tuhisee et jenkeis kaikki on mahollista, mut onha sitä sielläki oikeus olemassa ja vähän kummalta kuullostaa omaan korvaan, että vois vaan päättää että rasti ruutuun ja mua ei voi haastaa oikeuteen. Toki onhan siellä harrastettu paljon sitä, että erilaiset energiafirmat o maksaneet yksityisille siitä, ettei ne voi valittaa, mutta nyt kuitenkaan ei anneta edes mitään korvausta. Tietty riippuu miten tuo pykälä on määritelty, luulis et noissa EULA:ssa yms. olis kohta jossa sanotaan et Mikkihiirellä ja Sonicilla on oikeus muutoksiin eikä niistä muutoksista voi haastaa oikeuteen. Se olis jo luonnollisesti paljon loogisempaa.
lainaa
XeLias

Rekisteröitynyt 18.08.2010

13.12.2011 klo 12.23

perato kirjoitti:

Se on laitteiden käyttöehdoissa eli jos itse laitat rastin ruutuun, niin et voi haastaa oikeuteen ehtojen mukaisesti. Ei mitään ihmeellistä pitäis siinä olla.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

13.12.2011 klo 13.41

XeLias kirjoitti:

Eli teen netti sivun, johon rekisteröidytään. Laitan siihen, että pitää laittaa rasti kohtaan hyväksyn ehdot, jotta voi rekisteröityä. Laitan ehdot klikkauksen taakse, jossa on joku 20 sivua tektiä, johon on piillotettu lause. Ehdot hyväksymällä olen velvollinen luovuttamaan 1 000 000€ sivun ylläpitäjälle. Tämä ehto on lainvoimainen.

Nyt siis saan jokaiselta rekisteröityneeltä, joka ei ole lukenut ehtoja miljoonan? Toimiiko? Eiköhän noi Eulat ole sama, tai perustelkaa, miten muka eroaisi.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.12.2011 klo 15.39

Niin mutta kahdenkeskiset sopimukset ei oo päteviä siinä vaiheessa kun ne riikkoo lakia. Näin ainakin Suomessa ja uskoisin olevan muissakin länsimaissa.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

13.12.2011 klo 15.41

Tässä alkaa kuluttaja tuntemaan itsensä aika voimattomasti.
Tarkoittaako tämä sitä, että ennen kuin uskallan ostaa heidän tulevan konsolinsa niin minu olisi tehtävä sopimus sonyn kanssa jossa sovitaan että mitään ominaisuuksia ei poisteta? jotenkin tuntuu että silti en voittaisi vaikka saisin tuon sopimuksen.
Luojan kiitos että pc:llä ei ole vielä tällaisia ongelmia ja voin rakentaa koneeni sellaiseksi kuin haluan ohjelmia myöten.
ainoa asia minkä itse kokisin voivani tehdä sony_ä vastaan on etten ostaisi IKINÄ ENÄÄ heidän tuotteitaan. mutta kuten on jo monta kertaa nähty että vaikka miten ihmisiä tunnuttaisiin kusetettavan niin silti se ostetaan.
lainaa
29426

13.12.2011 klo 15.45

Lichi kirjoitti:

Eli teen netti sivun, johon rekisteröidytään. Laitan siihen, että pitää laittaa rasti kohtaan hyväksyn ehdot, jotta voi rekisteröityä. Laitan ehdot klikkauksen taakse, jossa on joku 20 sivua tektiä, johon on piillotettu lause. Ehdot hyväksymällä olen velvollinen luovuttamaan 1 000 000€ sivun ylläpitäjälle. Tämä ehto on lainvoimainen.

Nyt siis saan jokaiselta rekisteröityneeltä, joka ei ole lukenut ehtoja miljoonan? Toimiiko? Eiköhän noi Eulat ole sama, tai perustelkaa, miten muka eroaisi.

Aivan niin. Noin se toimii... ja nyt ei muuta kuin menet tahkoamaan rahaa... Ehdotan kuitenkin, että laitat summaksi miljardi biljoona ziljoonaa niin tienaat enemmän.
lainaa
jounihat

14.12.2011 klo 09.48

Oma veikkaukseni on, että Other OS:n poistovaatimus tuli kulissien takana IBM:ltä, koska halvat PS3:t söivät sen palvelin- ja supertietokonemyyntejä.
lainaa
aivan

14.12.2011 klo 14.21

jounihat kirjoitti:
Oma veikkaukseni on, että Other OS:n poistovaatimus tuli kulissien takana IBM:ltä, koska halvat PS3:t söivät sen palvelin- ja supertietokonemyyntejä.

Niin. Kaikkihan tietävät että PS3:ssa on kymmenen superkoneen tehot.
lainaa
Tamponi

Rekisteröitynyt 09.09.2009

15.12.2011 klo 19.40

aivan kirjoitti:
jounihat kirjoitti:
Oma veikkaukseni on, että Other OS:n poistovaatimus tuli kulissien takana IBM:ltä, koska halvat PS3:t söivät sen palvelin- ja supertietokonemyyntejä.

Niin. Kaikkihan tietävät että PS3:ssa on kymmenen superkoneen tehot.

Ja se pystyy peleissä fotorealismiin. Ongelma on vain se että ohjelmoijat eivät osaa käyttää sitä. Sitten tähän perään lista peleistä (tulevista) ja maininta RROD:sta niin kyllä taas päästään auvoiselle 20- luvulle! :)
Varmaan suurin osa tuostakin jengistä on kasvanut piirun verran ja nyt he jauhavat foorumeilla sitä kuinka loistava iPhone on.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova