Tuorein sisältö

Tampereella esillä suomalaiset pelit ennen ja nyt

21.05.2012 klo 15.00 | Luettu: 5684 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


"Ylistetyt, rakastetut, paheksutut ja unohdetut" on otsikkona näyttelylle, joka järjestetään Tampereen Mediamuseo Rupriikissa 5.-10.6. Mukana on suomalaisia pelejä Afrikan Tähdestä Angry Birdsiin, ja suurin osa kävijöiden kokeiltavina.

Näyttelyn tiedote kertoo seuraavaa: "Suomalaiset pelintekijät ovat vuosikymmenien saatossa tuottaneet erilaisia peliteoksia koko perheen viihdykkeiksi. Esimerkkeinä sellaiset pelialan klassikot kuten Afrikan tähti (1951), Commodore 64:lle vuonna 1986 julkaistu Uuno Turhapuro muuttaa maalle ja Radio Mafiassa 1990-luvun alussa pyörinyt fantasiaroolipeli Lohikäärmepuu. Uudempaa digitaalista sukupolvea ja huippuosaamista edustavat Outland (2011), Trials HD (2009), Trine (2009) sekä maailmanlaajuista suursuosiota nauttiva Angry Birds (2009)."

Pelinäyttelyn järjestää ja organisoi Tampereen yliopiston Game Research Lab yhteistyössä Mediamuseo Rupriikin, Manse Games -projektin, Nordic DiGRA 2012 -konferenssin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.

Näyttelyyn on avoin pääsy.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Voita upea Trials Ev... NHL 13:n uudet kikat... >

Keskustelut (7 viestiä)

Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.05.2012 klo 15.49

Avoin pääsy. No tuonne siis. Ainiin, en asu Tampereella.
lainaa
moipska

Rekisteröitynyt 18.04.2007

21.05.2012 klo 17.48

Oho, tuonnehan voisi mennä. :o
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

21.05.2012 klo 19.02

Pelin nimihän oli alkuperäisesti Afrikasta Lähti jossa oli tarkoitus tulla Suomeen afrikasta ja vältellä tulleja eli rosvosektoria
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.05.2012 klo 20.34

Uijui! Lohikäärmepuu! Maailman paras radio-ohjelma. Tästä olisi nasta löytää jotain tallenteita. Netistä en ole löytänyt.
lainaa
fly

21.05.2012 klo 20.40 1 tykkää tästä

Jarkko kirjoitti:
Uijui! Lohikäärmepuu! Maailman paras radio-ohjelma. Tästä olisi nasta löytää jotain tallenteita. Netistä en ole löytänyt.


Paras jakso Lohikäärme puussa oli kun pro ropeltajat pelasi ja kaikki kuoli varmaan alle 10 minuutissa. =) Siinähän osassa he sanoivat että avoimessa maastossa juostaan ja kuinka siinä kävikään....
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

22.05.2012 klo 10.56

Max pAyne?
lainaa
Esatzu

Rekisteröitynyt 21.01.2008

22.05.2012 klo 16.59

Protec kirjoitti:
Max pAyne?

Ei kait siellä sentään mistään hyvistä pelistä puhuta vaan jostain kämäsistä vihasista puluista
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova