Tuorein sisältö

Square Enixiltä hirviöjahtia ja lisää Final Fantasya

23.11.2007 klo 11.24 | Luettu: 1867 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Square Enixin ja Ubisoftin jakelusopimus tuo jälkimmäisen osapuolen kautta Suomeen eilen uutisoidun Final Fantasy XII: Revenant Wingsin lisäksi myös Dragon Quest Monsters: Jokerin ja Final Fantasy: Crystal Chronicles - Ring of Fatesin.

Joker on Dragon Quest Monsters -sarjan ensimmäinen cel-shadingilla ja kolmeulotteisella grafiikalla toteutettu peli. Joker on myös sarjan ensimmäinen langattoman verkon yli tapahtuvaa moninpeliä tukeva osa. Japanissa DQM: Joker julkaistiin vuosi sitten ja Yhdysvalloissa peli pääsee myyntiin joulukuussa. Suomessa hirviöjahti alkaa näillä näkymin tammikuun lopulla.

Final Fantasy: Crystal Chronicles - Ring of Fatesia kehutaan FF-sarjaan vielä tutustumattomille hyväksi tavaksi päästä mukaan suosittuun roolipelimaailmaan. DS:n Ring of Fates on suoraa jatkoa Gamecuben Final Fantasy: Crystal Chronicles -pelille. Myös moninpeliä tukevan DS-version pääosassa häärivät kaksoset Yuri ja Chelinka. Elokuussa Japanin julkaisunsa nähnyt Ring of Fates saapuu Yhdysvaltoihin ja Suomeen ensi kevään mittaan.

V2.fi | Matti Lintula
< Kupladinoja ja nyrkk... Sony nostaa päätään ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova