Tuorein sisältö

War Z:n tulo Steamiin aiheutti mylvintää, peli poistettiin

19.12.2012 klo 20.31 | Luettu: 15037 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Viimeinen vuorokausi on ollut melkoista vuoristorataa War Z -pelin ympärillä.

- Destructoid kertoo, että heti kun peli saapui Steamiin, sitä alettiin syyttää huijauksesta, sillä pelin kuvauksessa mainittiin monia asioita, jotka olivat pelissä eri tavalla, tai puuttuivat kokonaan. Myös pelin ruutukuvat olivat osittain tekaistuja. Internet alkoi kuhista. Peli nousi kuitenkin Steamin listojen kärkeen, vaikka monet pitivät sitä keskeneräisenä DayZ-kloonina.
- sitten Kotaku kertoi, että pelin ensimmäinen päivitys toi mukanaan uuden "ominaisuuden", entinen tunnin kestänyt uudelleensyntymisaika nousi neljään tuntiin ja nopeammin pääsi jatkamaan pelaamista vain, jos siitä maksoi. Internet alkoi mutista äänekkäästi.
- Eurogamer kertoo, kuinka pelin tekijät pyysivät anteeksi sitä, että ihmiset 'lukivat väärin' pelin tietoja. Pelin Steam-foorumeilla kävi jo iso polemiikki ja banneja jaettiin heppoisin perustein. Myös itse pelissä on tapahtunut ilmeisen satunnaisia bannauksia.
- Kotaku uutisoi, että peli on nyt poistettu Steamista ja keräsi koko hulabaloon vaiheet vielä yhteen. Steamin mukaan pelin 'ennenaikainen julkaiseminen oli virhe'.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Varkaat veivät 7000 ... THQ hakeutui selvity... >

Keskustelut (31 viestiä)

Possu

Rekisteröitynyt 01.10.2011

19.12.2012 klo 20.59 19 tykkää tästä

;| Jos kansa mölisee, niin se on virhe. Jos oltaisiin oltu ihan hiljaa, niin silmään kuseminen olisi jatkunut.
lainaa
Derp

19.12.2012 klo 21.05 9 tykkää tästä

Ja kaikki menivät scammiin kun oli Top Sellersissä eka.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.12.2012 klo 21.14 2 tykkää tästä

Tulipa jostai syystä katottua youtube video "BoreZ" siitä huolimatta ettei nää lajityypin pelit kiinnosta. Peli oli kyl jotain aivan karmeaa ko. videossa, ja arvostelijan turhautuminen sen 40 minuutin aikana kuulu ihan selkeästi. Aluks oli ihan ok asenne joskin skeptinen, mutta lopussa oli jo ihan haistakaapskatunnelmissa =D. Oli vielä laittanu arvostelun takia rahaa mikromaksuostoksiin.

Ei voi tosin asiakkaitakaa täs hirveenä kehua, en käsitä ihmisiä jotka ei tee minkäänlaista tuotetarkistusta uusien tuotteiden kohalla vaa ostaa summittain noita pelejä. Pittää olla paljo rahhaa ja aikaa.
lainaa
jsx

19.12.2012 klo 21.28 5 tykkää tästä

perato kirjoitti:

Ei voi tosin asiakkaitakaa täs hirveenä kehua, en käsitä ihmisiä jotka ei tee minkäänlaista tuotetarkistusta uusien tuotteiden kohalla vaa ostaa summittain noita pelejä. Pittää olla paljo rahhaa ja aikaa.

asiakkaiten vika, etteivät tienneet lupausten olevan kusetusta? aivan, herra selvännäkijä. tuskin on moni kerenny mutisemaan viis minuuttia pelin julkistamisesta jolloin suurin ostajaryntäys varmaan tapahtunut. kyllähän ne on tehny tuotetarkastuksen, kattonu ruudunkaappauksia ja olleet varmasti mielissään. harmi vaan että ruudunkaappaukset oli tekaistuja. tapu tapu.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

19.12.2012 klo 21.38 2 tykkää tästä

Derp kirjoitti:
Ja kaikki menivät scammiin kun oli Top Sellersissä eka.

M-m-mutta zombeja! Pakko olla hyvä! ;_;
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

19.12.2012 klo 21.53 1 tykkää tästä

Ostin ja pyysin rahojani takasin. Tuntuu hyvältä.
lainaa
Jepnäinsemenee

19.12.2012 klo 21.55 1 tykkää tästä

jsx kirjoitti:
asiakkaiten vika, etteivät tienneet lupausten olevan kusetusta? aivan, herra selvännäkijä.

Elämäsi tulee olemaan vaikeaa siinä vaiheessa, kun olet tarpeeksi vanha äänestämään. Vajaavaltaisena mainonnan ja ostopäätösten ymmärtäminen on aina vähän kinkkinen juttu, suurin osa mainonnasta kuitenkin on katteettomia lupauksia suuntaan tai toiseen.
lainaa
hyväpelieioo

19.12.2012 klo 22.14 12 tykkää tästä

Pelihän on Big Rigsin tekijöiltä
lainaa
jsx

19.12.2012 klo 22.21 1 tykkää tästä

Jepnäinsemenee kirjoitti:
Vajaavaltaisena mainonnan ja ostopäätösten ymmärtäminen on aina vähän kinkkinen juttu, suurin osa mainonnasta kuitenkin on katteettomia lupauksia suuntaan tai toiseen.

tossa on kyllä pointtia, mutta johonkin se raja on vedettävä. hyvä ostaa luvattu hawajin matka ja pian huomata olevansa siperiassa. toiset taas vaan on tottunut ottamaan mukisematta parrua takalistoon.
lainaa
huijarit

19.12.2012 klo 22.27

"peli on nyt poistettu Steamista"

damage control
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

19.12.2012 klo 22.58

huijarit kirjoitti:
"peli on nyt poistettu Steamista"

damage control
Hyvä kuitenkin että Valve sentään reagoi jotenkin. Olisi tietty kiva jos he hiukan tarkemmin puuttuisivat siihen mitä sielä oikein julkaistaan ettei tälläisestä toiminnasta tule tapaa. Towns kun sai aiemmin tänä vuonna vähän samanlaista bolemiikkia aikaiseksi kuin tämä War Z.

Ja kyllä kun itse näen pelin Steamissa tulee heti mieleen se, että peli on valmis julkaisuun, eli vähintään versiossa 1.0. Tokihan versionumeron voi vetää ihan hatusta, mutta tässä kohtaa tulisikin se Valven "laaduntarkkailu" väliin ja siellä olisi joku, joka koettaa peliä, ja jos se ei ole "valmis", tulisi kuvaukseen ilmoitus asiasta. Kyllähän esim. Dark Souls PC-version kohdallakin luki hyvin selvästi pädin olevan käytännössä pakollinen vaikka peli periaatteessa toimii myös hiirellä ja näppiksellä. Miksei näihin BETA-asteella oleviin peleihin saisi samankaltaista varoitusta? Tai miten olisi jos niitä ei edes päästetä ennen kuin ne ovat valmiit? Joo? Ei?
Muokannut: Duster 19.12.2012 klo 23.01 lainaa
asdmao

19.12.2012 klo 23.26

Duster kirjoitti:
[quote nick="huijarit"] Miksei näihin BETA-asteella oleviin peleihin saisi samankaltaista varoitusta? Tai miten olisi jos niitä ei edes päästetä ennen kuin ne ovat valmiit? Joo? Ei?

Joku varoitus olisi järkevä. Steam voisi tässä ottaa mallia pikkuveljestään Desurasta. Järkevää olisi, että ne alpha- ja betapelit selkeästi eroteltaisiin omaksi ryhmäkseen, jos niitä halutaan myydä (ja miksi ei haluttaisi, raha ratkaisee). Jos jotain selkeää toimintatapaa ei löydy, niin hallaahan tästä tulee kaikille osapuolille. Eiköhän se kuitenkin usealle indiekehittäjälle ole käynyt selväksi, että ei kannata ainakaan valehdella pelin valmiusastetta.
lainaa
hurrdurr

19.12.2012 klo 23.46

dayz oli jo aivan hirveätä kuraa, toivoin että tästä tulisi jotain muuta mutta väärässä taidan olla
lainaa
viles

Rekisteröitynyt 28.06.2007

20.12.2012 klo 02.37

"- sitten Kotaku kertoi, että pelin ensimmäinen päivitys toi mukanaan uuden "ominaisuuden", entinen tunnin kestänyt uudelleensyntymisaika nousi neljään tuntiin ja nopeammin pääsi jatkamaan pelaamista vain, jos siitä maksoi. Internet alkoi mutista äänekkäästi."

Toihan on täyttä bullshittiä, en nyt Kotakun artikkelia mennyt lukemaan mut aika törkeästi tähän tiivistetty.
Pelaajalla on 5 pelihahmoa jotka voi tehdä, yksi kuolee -> jatka toisella. Jos sattuu niin että sit kaikki vaikka kuolee etkä jaksa neljää tuntia odottaa niin poista jokin hahmoista ja tee uusi ja voit pelata, eikä mitään maksuja tarvitse maksaa.

Myös 100 hengen servereitä on lisätty.

Mutta aika törkeästi kyllä myytiin valmista tuotetta Steamissa, olisi joku ilmoitus edes voinut olla, että peli on betavaiheessa...
lainaa
KroisosMolonen

20.12.2012 klo 03.05 1 tykkää tästä

Kun on rahaa millä mällätä niin eipä vaikuttanut tuon ostaminen mitenkään, pitänyt olen pelistä vaikka pahasti vaiheessa onkin, VIELÄ.
lainaa
ZiisusChrist

20.12.2012 klo 06.58 1 tykkää tästä

Steam = bloatware
lainaa
Weteraani2

20.12.2012 klo 07.47

jsx kirjoitti:
tuskin on moni kerenny mutisemaan viis minuuttia pelin julkistamisesta jolloin suurin ostajaryntäys varmaan tapahtunut.

No onko se aivan p.a.k.k.o. aina ostaa edes samana päivänä kun julkaistaan? Onko vaara, että Steamista loppuu myytävät kappaleet?
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

20.12.2012 klo 10.38

jsx kirjoitti:
perato kirjoitti:

Ei voi tosin asiakkaitakaa täs hirveenä kehua, en käsitä ihmisiä jotka ei tee minkäänlaista tuotetarkistusta uusien tuotteiden kohalla vaa ostaa summittain noita pelejä. Pittää olla paljo rahhaa ja aikaa.

asiakkaiten vika, etteivät tienneet lupausten olevan kusetusta? aivan, herra selvännäkijä. tuskin on moni kerenny mutisemaan viis minuuttia pelin julkistamisesta jolloin suurin ostajaryntäys varmaan tapahtunut. kyllähän ne on tehny tuotetarkastuksen, kattonu ruudunkaappauksia ja olleet varmasti mielissään. harmi vaan että ruudunkaappaukset oli tekaistuja. tapu tapu.
Ostatko paljonki ostos-tvstä tavaraa, koska ne sanoo et ne toimii? Joku järki nykypäivänäki saa olla, ettei osta ihan kaikkea vaa sen takia et myyjä sanoo, et hyvä se on.
lainaa
Horge

20.12.2012 klo 11.52 3 tykkää tästä

Weteraani2 kirjoitti:
jsx kirjoitti:
tuskin on moni kerenny mutisemaan viis minuuttia pelin julkistamisesta jolloin suurin ostajaryntäys varmaan tapahtunut.

No onko se aivan p.a.k.k.o. aina ostaa edes samana päivänä kun julkaistaan? Onko vaara, että Steamista loppuu myytävät kappaleet?

No näyttää olevan, tätäkin riitti vain nopeimmille.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

20.12.2012 klo 12.22

Horge kirjoitti:
Weteraani2 kirjoitti:
jsx kirjoitti:
tuskin on moni kerenny mutisemaan viis minuuttia pelin julkistamisesta jolloin suurin ostajaryntäys varmaan tapahtunut.

No onko se aivan p.a.k.k.o. aina ostaa edes samana päivänä kun julkaistaan? Onko vaara, että Steamista loppuu myytävät kappaleet?

No näyttää olevan, tätäkin riitti vain nopeimmille.

Prey ei muuten ole koskaan tullut takaisin Steamiin. Mutta se on kyllä totta, että ainoastaan idiootti ostaa sian säkissä. Etenkin vieraalta myyjältä. Siksi nuo pre-order edut oikeasti hiertää aika pahasti väärään suuntaan.
lainaa
pelinostanut

20.12.2012 klo 12.38 1 tykkää tästä

Tälle projektille ei olisi kuin hyväksi se, että Sergey Titov lähtisi lätkimään koko yrityksestä. Tai ainakin asetettaisiin kotiarestiin ilman internet-yhteyttä.

Jätkä suoraan sanottuna haukkuu asiakkaansa homoiksi, haukkuu bandit-pelityylin pelaajat homoiksi, lupailee asioita jotka parhaimmillaan toteutetaan sitten kuukausia myöhässä, nähtävästi suurinta osaa ei kuitenkaan ollenkaan ja valehtelee päin naamaa asiakkailleen niin pelin omilla foorumeilla kuin Steamissakin.

Jotkut ihmiset eivät vain opi virheistään sitten niin millään.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

20.12.2012 klo 13.43

Eiköhän kaikki asiaa edes hitusen seuranneet jo valmiiksi tienneet millaista shaibaa sieltä on tulossa, DayZ mallilla rahastaen. survival räiskintä, ei survival simulation.

Noh, täysin eri kohderyhmällehän tuo tehtiin.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

20.12.2012 klo 14.32 1 tykkää tästä

pelinostanut kirjoitti:
Tälle projektille ei olisi kuin hyväksi se, että Sergey Titov lähtisi lätkimään koko yrityksestä. Tai ainakin asetettaisiin kotiarestiin ilman internet-yhteyttä.

Jätkä suoraan sanottuna haukkuu asiakkaansa homoiksi, haukkuu bandit-pelityylin pelaajat homoiksi, lupailee asioita jotka parhaimmillaan toteutetaan sitten kuukausia myöhässä, nähtävästi suurinta osaa ei kuitenkaan ollenkaan ja valehtelee päin naamaa asiakkailleen niin pelin omilla foorumeilla kuin Steamissakin.

Jotkut ihmiset eivät vain opi virheistään sitten niin millään.

Tämä jätkä varmaan palkataan Activisionin johtoryhmään. Asenteen puolesta sopisi sinne täydellisesti.
lainaa
enArvostaTuollaista

20.12.2012 klo 14.35

Duster kirjoitti:
huijarit kirjoitti:
"peli on nyt poistettu Steamista"

damage control
Hyvä kuitenkin että Valve sentään reagoi jotenkin. Olisi tietty kiva jos he hiukan tarkemmin puuttuisivat siihen mitä sielä oikein julkaistaan ettei tälläisestä toiminnasta tule tapaa. Towns kun sai aiemmin tänä vuonna vähän samanlaista bolemiikkia aikaiseksi kuin tämä War Z.

Steamin ei olisi alunperinkään pitänut julkaista tällaista järkyttävää roskaa. Surkeaan roskapeliin tyytymättömien käyttäjien bannaaminen "väärien" mielipiteiden vuoksi on myös perskipeän julkaisijan ylireagointia, joka ei mielestäni ole vähimmässäkään määrin asiallista. Hyvä kuitenkin että lopulta myönsivät virheensä ja häntä koipien välissä ottivat surkean tekeleen pois linjoilta. Toivottavasti oppivat vastaisuuden varalle, ettei tuollaisella kusipäisellä ylireagoinnilla saa kuin rupia perseeseen.
lainaa
Battlefield

Rekisteröitynyt 11.07.2007

20.12.2012 klo 18.31

enArvostaTuollaista kirjoitti:
[quote nick="Duster"][quote nick="huijarit"]

Pelin tekijä ei ole banninut ketään.

Ja toisekseen Valve itse on ne descriptionit sinne laittanut. Itse sössivät.
lainaa
Battlefield

Rekisteröitynyt 11.07.2007

20.12.2012 klo 18.36

hyväpelieioo kirjoitti:
Pelihän on Big Rigsin tekijöiltä

War Inc Battlezonen tekijöiltä.
lainaa
LeRedditor

20.12.2012 klo 18.45

WE DID IT REDDIT! LE VICTORY!
lainaa
agm

20.12.2012 klo 20.36

Battlefield kirjoitti:
hyväpelieioo kirjoitti:
Pelihän on Big Rigsin tekijöiltä

War Inc Battlezonen tekijöiltä.

Pääkehittäjä on ollut johtamassa myös Big Rigsin kehitystä.
lainaa
asd

21.12.2012 klo 08.32

meinasin ostaa mutta kaiken p*skan lisäksi pelissä on todella huonot grafiikat, JA NIIN PASKASTI optimisoitu, läppärillä on tullut pelailtua, esim. battlefield 3:sta mdium settingsseillä 45+ fps, mutta systeemivaatimuksissa on vähintään GTX460? vittu mitä paskaa, ( omat specsit ) nVidia GeForce GT630M 2GB DDR3, 945Mhz (overclokattu), Intel core i7 3610QM 3.3 ghz(4 ydintä) ja 17"3 1600x900 60hz näyttö
lainaa
asd

21.12.2012 klo 08.33

asd kirjoitti:

eikä silti pyöri kuulemma ees lowilla, vaikka dayZ menee kun sulaa voita
lainaa
mitäItket

23.12.2012 klo 03.18

Battlefield kirjoitti:
enArvostaTuollaista kirjoitti:
[quote nick="Duster"][quote nick="huijarit"]

Steamin ei olisi alunperinkään pitänut julkaista tällaista järkyttävää roskaa. Surkeaan roskapeliin tyytymättömien käyttäjien bannaaminen "väärien" mielipiteiden vuoksi on myös perskipeän julkaisijan ylireagointia, joka ei mielestäni ole vähimmässäkään määrin asiallista. Hyvä kuitenkin että lopulta myönsivät virheensä ja häntä koipien välissä ottivat surkean tekeleen pois linjoilta. Toivottavasti oppivat vastaisuuden varalle, ettei tuollaisella kusipäisellä ylireagoinnilla saa kuin rupia perseeseen.

Pelin tekijä ei ole banninut ketään.

Ja toisekseen Valve itse on ne descriptionit sinne laittanut. Itse sössivät.

JULKAISIJAN ylireagoinnistahan tuossa puhuttiin eikä pelin tekijän. Tajuatko eron?
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova