Tuorein sisältö

Minecraft-dokumentin tekijät laittoivat leffansa PirateBayhin

23.12.2012 klo 12.45 | Luettu: 7507 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Eilen Xbox Livessä ensi-iltansa saanut Minecraft/Mojang-dokumentti on nyt sekä ostettavissa digitaalisena että dvd:llä. Kotaku kertoo, että dokumentin tehnyt 2Player Productions on myös laittanut elokuvan jakoon myös PirateBaylle.

"Halusimme tehdä sen ensin, koska tiesimme, että elokuva päätyisi sinne joka tapauksessa. Me kaikki olemme olleet siinä tilanteessa. Ehkä sinulla ei ole rahaa, ehkä haluat testata ennen ostamista. Ehkä olet vihainen meille siitä, että ensi-ilöta oli vain Xbox Livessä. Nämä ovat kaikki päteviä syitä."

V2.fi katseli dokumentin eilen ja voi suositella sitä kaikille Minecraft-faneille sekä yleisestikin pelinkehityksen taustoista kiinnostuneille. Jos samalla haluaa tukea elokuvan tehnyttä kolmikkoa, sen voi ostaa täältä 8 dollarin hintaan.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Lauantai-illan Kevyi... Lightning Returns: F... >

Keskustelut (21 viestiä)

Kerssi

23.12.2012 klo 13.08 10 tykkää tästä

Millähän käsittämättömällä logiikalla "elokuvan lataaminen PirateBayn tai vastaavan sivuston kautta on kuitenkin hieman harmaata aluetta lain silmissä."
P2P on täysin laillista mikäli tekijänoikeuksien haltija on sen itse laittanut levitykseen.

Tämä on kyllä nyt niin perustietoa että toimittajan olisi pitänyt tuo tietää.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.12.2012 klo 13.12 1 tykkää tästä

Kerssi kirjoitti:
Millähän käsittämättömällä logiikalla "elokuvan lataaminen PirateBayn tai vastaavan sivuston kautta on kuitenkin hieman harmaata aluetta lain silmissä."
P2P on täysin laillista mikäli tekijänoikeuksien haltija on sen itse laittanut levitykseen.
Tämä on kyllä nyt niin perustietoa että toimittajan olisi pitänyt tuo tietää.


Kyse oli siitä, että ilmeisesti Microsoftilla oli tähän joitain oikeuksia, mutta Kotaku-uutisen päivityksen perusteella asian pitäisi olla kunnossa.
lainaa
1212

23.12.2012 klo 13.14 2 tykkää tästä

varmaan sen takia kun suomen oikeuden kirkkaimmat älyköt niin sanovat
lainaa
haltija

23.12.2012 klo 13.21 5 tykkää tästä

Kerssi kirjoitti:
Millähän käsittämättömällä logiikalla "elokuvan lataaminen PirateBayn tai vastaavan sivuston kautta on kuitenkin hieman harmaata aluetta lain silmissä."
P2P on täysin laillista mikäli tekijänoikeuksien haltija on sen itse laittanut levitykseen.

Tämä on kyllä nyt niin perustietoa että toimittajan olisi pitänyt tuo tietää.


Tekijänoikeudet harvoin on itse tuotteen tekijöillä, jolloin tällainen toiminta on hyvinkin harrmaata aluetta :)
lainaa
Puoskari

23.12.2012 klo 13.24 1 tykkää tästä

Eilen olin vihainen ja päätin olla ostamatta, mutta tämä muuttaakin kaiken.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

23.12.2012 klo 14.06 12 tykkää tästä

Mut eihän piratebay toimi enää ku elisa sulki sen
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

23.12.2012 klo 14.13

Kyllähän noita proxyjä on mututuntumalla 100kpl toiminnassa.

Pitänee katsastaa dokumentti.
lainaa
Hags

Rekisteröitynyt 15.09.2009

23.12.2012 klo 14.25 3 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
Mut eihän piratebay toimi enää ku elisa sulki sen

Failed. Elisa esti vain piratebay.org jne osoitteet.
Ks. esim Malaysiabay
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

23.12.2012 klo 14.27 3 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
Mut eihän piratebay toimi enää ku elisa sulki sen
www.piraattilahti.org, unblockedpiratebay.com/
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

23.12.2012 klo 16.15

Eikös tuo pätkä ollut yhteisörahoitettu?
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

23.12.2012 klo 16.55 1 tykkää tästä

Nettisensuuri on vähän sama juttu kuin itsensä lobotoiminen, kun ei riitä taipuvuutta uuteen ajattelutapaan.
lainaa
PiraatitKuohittava

23.12.2012 klo 17.22 3 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Nettisensuuri on vähän sama juttu kuin itsensä lobotoiminen, kun ei riitä taipuvuutta uuteen ajattelutapaan.


"Uusi ajattelutapa" monilla näyttäisi olevan, että kaikki pitää saada ilmaiseksi oikeuksien omistajan jäädessä nuolemaan näppejään. Oikeassa elämässä se vaan ei toimi ihan noin.
lainaa
Star-Man

Rekisteröitynyt 14.07.2008

23.12.2012 klo 17.27 1 tykkää tästä

PiraatitKuohittava kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Nettisensuuri on vähän sama juttu kuin itsensä lobotoiminen, kun ei riitä taipuvuutta uuteen ajattelutapaan.


"Uusi ajattelutapa" monilla näyttäisi olevan, että kaikki pitää saada ilmaiseksi oikeuksien omistajan jäädessä nuolemaan näppejään. Oikeassa elämässä se vaan ei toimi ihan noin.

"OIkeassa elämässä"
Muokannut: Star-Man 23.12.2012 klo 17.27 lainaa
Cinoyuet

23.12.2012 klo 18.37 2 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
Mut eihän piratebay toimi enää ku elisa sulki sen

Itse käytän operaa, eli kun tulee tarve warettaa niin opera tyrbo vain päälle niin pääsee piraattilahteen normaalisti.

http://naurunappula.com/948363/opera-roks.jpg
lainaa
akotilainen

23.12.2012 klo 19.50 13 tykkää tästä

V2 yllyttää rikolliseen toimintaan. Tehokkaan eston ja vahingollisen materiaalin levittäminen on rikos. Hyvin vakava rikos. Ihmisiä, pieniä lapsia ja pörröisensuloisia hauvoja kuolee teidän tekijänoikeusrikoksienne takia. Lisäksi tällainen aiheuttaa mittaamatonta rahallista vahinkoa kansantaloudelle. Koko nykyinen lama ja velkakierre on teidän kaltaisten piraattisaastojen syytä. Samoin jatkuvasti kasvavat mielenterveysongelmat ja kaduilla mummoja potkivat nuoriso on warettamisen seurausta. TTVK ry vastustaa rikollisia ja puolustaa oikeuksien haltoijoita. Siksi onkin tärkeää sensuroida hyvin tarkasti koko vapaata tiedonvälitystystä. Se ei ole perusoikeus, vaan pienen monopolin yksinoikeus. Informaatio tykkää kun sitä hallitaan ja kontrolloidaan. Ethän sinäkään halua pikku vauvojen kuolevan? Me emme halua, haluamme heidän maksavan tulevaisuudessa oikeudestaan puhua, kirjoittaa ja ilmaista ajatuksia,jotka me omistamme. Onkin tärkeää, että saamme täydet oikeudet tutkia, syyttää, vangita, tuomita ja lavastaa uhkaavat tai mahdollisesti vaaralliset ihmiset vankilaan. Myös to-maksut tulee ulottaa kaikille elämän ja yhteiskunnan alueille. Nythän perimme jo useista laitteista, kaikista tuotoksista ja mm. internetin käytöstä lupamaksuja. Mutta tämä ei riitä, haluamme kaiken ja siksi sinunkin tulee maksaa pian postissa tuleva sovitteluehdotus. Toivomme, että samalla ymmärrät tehneesi väärin, kadut, maksat ja omistat elämäsi to-järjestön asialle. Olet synnynnäinen rikollinen, mutta me tarjoamme tilaisuuden armahdukseen. Anna rahasi meille, pyydä anteeksi ja me harkitsemme.
Rakentavin jouluterveisin,
TTVK rekisteröity yhdistys, jumalan pomo
lainaa
eihuhuhu

23.12.2012 klo 21.13 1 tykkää tästä

Mitä sä selität?

Tämmöstä sontaa en lataa edes. Minecraft on urpojen peli jonne kaikki Runescape hörhöt on karannut
lainaa
Töttöröö

24.12.2012 klo 10.46

Kerssi kirjoitti:
Millähän käsittämättömällä logiikalla "elokuvan lataaminen PirateBayn tai vastaavan sivuston kautta on kuitenkin hieman harmaata aluetta lain silmissä."
P2P on täysin laillista mikäli tekijänoikeuksien haltija on sen itse laittanut levitykseen.

Tämä on kyllä nyt niin perustietoa että toimittajan olisi pitänyt tuo tietää.

Itse asiassa saatat silti syyllistyä to-rikokseen. Esim. Teosto on oikeutettu keräämään maksut vaikka artisti eroaisi kyseisestä kiristysringistä.
lainaa
Isokeisari

24.12.2012 klo 10.47 1 tykkää tästä

V2 yllyttää rikolliseen toimintaan. Tehokkaan eston ja vahingollisen materiaalin levittäminen on rikos. Hyvin vakava rikos. Ihmisiä, pieniä lapsia ja pörröisensuloisia hauvoja kuolee teidän tekijänoikeusrikoksienne takia. Lisäksi tällainen aiheuttaa mittaamatonta rahallista vahinkoa kansantaloudelle. Koko nykyinen lama ja velkakierre on teidän kaltaisten piraattisaastojen syytä. Samoin jatkuvasti kasvavat mielenterveysongelmat ja kaduilla mummoja potkivat nuoriso on warettamisen seurausta. TTVK ry vastustaa rikollisia ja puolustaa oikeuksien haltoijoita. Siksi onkin tärkeää sensuroida hyvin tarkasti koko vapaata tiedonvälitystystä. Se ei ole perusoikeus, vaan pienen monopolin yksinoikeus. Informaatio tykkää kun sitä hallitaan ja kontrolloidaan. Ethän sinäkään halua pikku vauvojen kuolevan? Me emme halua, haluamme heidän maksavan tulevaisuudessa oikeudestaan puhua, kirjoittaa ja ilmaista ajatuksia,jotka me omistamme. Onkin tärkeää, että saamme täydet oikeudet tutkia, syyttää, vangita, tuomita ja lavastaa uhkaavat tai mahdollisesti vaaralliset ihmiset vankilaan. Myös to-maksut tulee ulottaa kaikille elämän ja yhteiskunnan alueille. Nythän perimme jo useista laitteista, kaikista tuotoksista ja mm. internetin käytöstä lupamaksuja. Mutta tämä ei riitä, haluamme kaiken ja siksi sinunkin tulee maksaa pian postissa tuleva sovitteluehdotus. Toivomme, että samalla ymmärrät tehneesi väärin, kadut, maksat ja omistat elämäsi to-järjestön asialle. Olet synnynnäinen rikollinen, mutta me tarjoamme tilaisuuden armahdukseen. Anna rahasi meille, pyydä anteeksi ja me harkitsemme.
Rakentavin jouluterveisin,
TTVK rekisteröity yhdistys, jumalan pomo
lainaa
Jessöör

24.12.2012 klo 11.27

Piratebay. Maailman parhain mainostus sivu :). Sanon minä. Tuo levittää tietoa ja sanomaa ihmisitä ihmisille ja väitän, että mitä on todella paljon ladattu. On myös erittäin paljon ostettu, koska moni joka esim. elokuvan lataa, ei välttämättä ostaisi sitä koskaan, mutta se voi sanoa siitä 20:lle muulle, että: "oli muuten jäätävän hyvä leffa" ja näistä 20:stä 10 voi ostaa sen, joten nyt yksi piratisoitu elokuva tuottikin 10kpl myynnin ja ihan ilmaisella mainostuksella! Mainostaminen nimittäin ei TODELLAKAAN ole halpaa lystiä. Yhdyn myös tuohon tekiöiden lainaukseen "ehkä haluat testata ennen ostamista." Monelle normaali palkkaiselle tuo 30-70 välissä olevat viihde materiaalit ovat aika kova paukku, joten haluu olla varma, että rahat menevät oikeaan osoitteeseen. Helppo se on siellä miljoonat taskussa kitistä että: "mikä ihmisiä vaivaa kun ne ei tee mua vielä rikkaammaksi". Miten te nukutte yönne :D.

Tämän tempauksen jälkeen. Taidan ostaa tuon, koska Minecraftin tekijöillä on noin kaikkia-ajatteleva ajatusmaailma, josta itse tykkään. On myös huvittavaa nähdä, että moni muu firma on lähtenyt käyttämään torrent verkkoja tiedostojen jakoon (humble bundle). Tämäkin selittyy ihan kustannus syistä. Käyttäjät jakavat sen toisillee, joten ei tarvitä järkyttäviä palvelimia ja upload virtaa, joista saadaan tyrkättyä tavaraa pihalle.

Sekä tämän haluan sanoa selkeästi! Olen sitä mieltä, että piratisoivat ihmiset yleensä ovat myös suurimpia viihdemateriaalin kuluttajia!! Verrattuna normaali pulliaisiin, jotka eivät wareta!
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

26.12.2012 klo 16.20

Isokeisari kirjoitti:
Tehokkaan eston ja vahingollisen materiaalin levittäminen on rikos. Hyvin vakava rikos.


Tehokas esto on ehkä hieman vahva käsitys, varsinkin kun itse huomasin noiden estolistojen kierto onnistuu mm. FF:ssä ja chromessa sisäänrakennetulla incognito-tilalla. Avaa anonyymiyden välilehti ja surffaa estoista ohi. Kyllä kannatti heittää satoja tuhansia euroja tähän turvajärjestelyyn.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

27.12.2012 klo 12.06 1 tykkää tästä

Isokeisari kirjoitti:
V2 yllyttää rikolliseen toimintaan. Tehokkaan eston ja vahingollisen materiaalin levittäminen on rikos. Hyvin vakava rikos. Ihmisiä, pieniä lapsia ja pörröisensuloisia hauvoja kuolee teidän tekijänoikeusrikoksienne takia. Lisäksi tällainen aiheuttaa mittaamatonta rahallista vahinkoa kansantaloudelle. Koko nykyinen lama ja velkakierre on teidän kaltaisten piraattisaastojen syytä. Samoin jatkuvasti kasvavat mielenterveysongelmat ja kaduilla mummoja potkivat nuoriso on warettamisen seurausta. TTVK ry vastustaa rikollisia ja puolustaa oikeuksien haltoijoita. Siksi onkin tärkeää sensuroida hyvin tarkasti koko vapaata tiedonvälitystystä. Se ei ole perusoikeus, vaan pienen monopolin yksinoikeus. Informaatio tykkää kun sitä hallitaan ja kontrolloidaan. Ethän sinäkään halua pikku vauvojen kuolevan? Me emme halua, haluamme heidän maksavan tulevaisuudessa oikeudestaan puhua, kirjoittaa ja ilmaista ajatuksia,jotka me omistamme. Onkin tärkeää, että saamme täydet oikeudet tutkia, syyttää, vangita, tuomita ja lavastaa uhkaavat tai mahdollisesti vaaralliset ihmiset vankilaan. Myös to-maksut tulee ulottaa kaikille elämän ja yhteiskunnan alueille. Nythän perimme jo useista laitteista, kaikista tuotoksista ja mm. internetin käytöstä lupamaksuja. Mutta tämä ei riitä, haluamme kaiken ja siksi sinunkin tulee maksaa pian postissa tuleva sovitteluehdotus. Toivomme, että samalla ymmärrät tehneesi väärin, kadut, maksat ja omistat elämäsi to-järjestön asialle. Olet synnynnäinen rikollinen, mutta me tarjoamme tilaisuuden armahdukseen. Anna rahasi meille, pyydä anteeksi ja me harkitsemme.
Rakentavin jouluterveisin,
TTVK rekisteröity yhdistys, jumalan pomo

Unohdit listasta kasvihuoneilmiön, maailman sodat ja Afrikan nälänhädän.
lainaa

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova