Tuorein sisältö

Sony odottaa, että Microsoft julkaisee konsolinsa ensin

22.01.2013 klo 11.00 | Luettu: 13323 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Mm. Gamespot uutisoi Sonyn toimitusjohtajan Kaz Hirain lausahduksesta liittyen seuraavaan konsolisukupolveen. Sen perusteella Microsoftin uusi konsoli ehtinee markkinoille ensiksi.

"Miksi olla ensimmäinen, jos kilpailijat voivat nähdä laitteen ominaisuudet ja tehdä sitten jotain parempaa?", pohti Hirai. Viime viikolla internetissä kiersi analyytikon ennustus, jonka mukaan Sony pyrkisi tässä konsolisukupolvessa julkaisemaan konsolinsa ennen Microsoftia ja tämä oli selkeästi Hirain vastine sille.

Vahvimmat huhut ja ennustukset viittaavat tällä hetkellä siihen, että molempien valmistajien konsolit saapuisivat loppuvuodesta. Lisäksi on uumoiltu, että niistä molemmista kuullaan jo kevään aikana, ennen kesän E3-tapahtumaa.

(Ja taas pitää muistuttaa, että ylläoleva kuva on fanitaidetta, mitään laitteiden ulkoasusta ei vielä tiedetä...)

V2.fi | Manu Pärssinen
< Halo 4:n spartalaise... Legendaarinen Atari ... >

Keskustelut (29 viestiä)

sonnisti

22.01.2013 klo 11.15 13 tykkää tästä

Aika pitkälle on jo suunnitelmat tehty. Heinä-elokuussa pitäisi aloittaa valmistus jotta maailmanlaajuinen launch olisi mitenkään mahdollinen joulun alla.

Eli ei siihen piirilevyyn enää paljoa muutoksia tehdä.
lainaa
moogle

22.01.2013 klo 11.18 13 tykkää tästä

Ja tämä johtaa siihen että kumpikaan ei julkaise konsoliaan ennen toista.sinänsä aika raukkamainen teko odottaa ja pistää paremmaksi.
lainaa
RRR

22.01.2013 klo 11.22 3 tykkää tästä

Uskomatonta soopaa, ei taida seuraava PS olla lähelläkään.
lainaa
colaolli

22.01.2013 klo 13.13 1 tykkää tästä

Ei kiinnosta. Asus G74SX käytössä niin paljon monipuolisemmin pystyy pelaan ku millään kökkökonsolilla joka kuitenki maksaa aivan hitosti ja jää tietokoneista jälkeen vuodessa tai parissa.

mielummin ostan tän superläppärin lisäksi tappajapöytäkoneen ku jonku kämäsen konsolin
lainaa
huihai

22.01.2013 klo 13.48 2 tykkää tästä

Kyllä ne speksit sekä sopimukset komponenttitoimittajien kanssa on lyöty lukkoon jo kauan ennen konsolin julkaisua. Devkititkin ovat olleet kehittäjillä jo kuukausia.

Pikkumuutoksia voi toki tehdä ja vaihtaa hiukan parempia komponentteja, mutta siinäpä se melkein sitten onkin. Mitkään arkkitehtuurimuutokset eivät tule kysymykseenkään.
lainaa
djsffdapjofadpo

22.01.2013 klo 14.23

moogle kirjoitti:
Ja tämä johtaa siihen että kumpikaan ei julkaise konsoliaan ennen toista.sinänsä aika raukkamainen teko odottaa ja pistää paremmaksi.


Mitä siinä? Jos odotat että toinen julkaisee ja sitten vasta alat edes pohtimaan omaasi niin julkisusi on kuukausia tai vuodenkin myöhässä, ja jos tehoero ei ole huomattava niin toisella on jo valtava etumatka jota ei kurota helpolla
lainaa
MikkiVieSonyItkee

22.01.2013 klo 14.39

Hei Microsoft teki kyllä todella vaikuttavan uuden konsolin. Me kuitenkin Sonyllä pistetään vielä parempi prossu ja grafiikkapiiri. Mitä Helv. sanovat pelintekijät joilla oli jo julkaisupelit melkein valmiit, joutuvat sitten koodaamaan pelit alusta alkaen uudestaan. Siinä menee tämäkin julkaisuun ei juurikaan hirveesti pelejä ja sillä tätä yritetään saada vielä myytyä
lainaa
MiXeriZe

Rekisteröitynyt 11.12.2010

22.01.2013 klo 14.40 6 tykkää tästä

Voi voi. Jotenkin kuulostaa joltain lapsen "en kerro salaisuutta, ennen kun kerrot omasi"-touhulta. Ja miks meidän pitäs luottaa herran tuotteeseen, kun herra ei itse usko siihen? Puuttuu kokonaan terve itseluottamus, "me tehdään tää omalla tavalla, meillä on hyvä tuote"..
Muokannut: MiXeriZe 22.01.2013 klo 14.43 lainaa
Kumbow

22.01.2013 klo 14.42 2 tykkää tästä

Sony möhli PS3:n kanssa sen verran pahasti, että voisivat ottaa oppia menneestä.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

22.01.2013 klo 15.16

colaolli kirjoitti:
Ei kiinnosta. Asus G74SX käytössä niin paljon monipuolisemmin pystyy pelaan ku millään kökkökonsolilla joka kuitenki maksaa aivan hitosti ja jää tietokoneista jälkeen vuodessa tai parissa.

mielummin ostan tän superläppärin lisäksi tappajapöytäkoneen ku jonku kämäsen konsolin


Pyörii hyvin konsoleilla ja esim. Wii U maksoi 350 joka ei ole paha hinta, kun miettii että Xbox 360 ja PS3 vielä pyörittävät melkein samalta näyttäviä kuin tietokoneella 7 vuoden jälkeen. Toki Sonyn ja Microsoftin konsolit maksavat luultavasti enemmän, mutta ei se tule olemaan 650€. Superläppäri vanhentuu helpommin kuin konsolit.
lainaa
spaz

22.01.2013 klo 15.59

Uus Xbox ja Playstation on raudaltaan melko samanlaisia. Molempiin tulee AMD 8 core CPU (1.6ghz per core) joka perustuu Jaguar arkkitehtuuriin.

GPU tulee myös olemaan lähes sama molemmissa. Pleikkarissa 18 GCN ydintä ja Boxissa 12, molemmissa 800MHz kelloilla.

Muistia Boxissa 8GB DDR3 ja Pleikkarissa 4GB GDDR5.

Digital Foundryyn voi yleensä luottaa hyvin.

http://www.eurogamer.net/articles/df-hardware-next-gen-xb

lainaa
PikRiGX

22.01.2013 klo 17.04 3 tykkää tästä

Valivalivalivalivalivalivalivalivali...

Konsolit eivät tule KOSKAAN olemaan PC:n kanssa tasoissa, ellei konsoliin sitten tehdä niin että osat voidaan helposti vaihtaa kuluttajan toimesta ja grafiikka-asetukset voidaan säätää itse.
...mutta se taas tarkoittaisi sitä että konsolin konsolimaisuus häviäisi ja sillon olisi ihan yksi ja sama ostaa PC.

En jaksa valittaa, enkä jaksa myöskään välittää onko uusi konsoli tehokkaampi vai ei.
Ihmiset nykyään eivät vain osaa olla mistään kiitollisia tai mihinkään tyytyväisiä vaan aina pitää valittaa. Tosin semmonenhan tämä suomen paske on.
TAI... sitten kaikki nämä V2-kommentit ovat samalta käyttäjältä.

Jaa ketään ei kiinnosta? Ei minuakaan kiinnosta kiinnostaako ketään. Olen puhunut, imekää peukkua.
lainaa
ebio

22.01.2013 klo 17.16 8 tykkää tästä

colaolli kirjoitti:
Ei kiinnosta. Asus G74SX käytössä niin paljon monipuolisemmin pystyy pelaan ku millään kökkökonsolilla joka kuitenki maksaa aivan hitosti ja jää tietokoneista jälkeen vuodessa tai parissa.

mielummin ostan tän superläppärin lisäksi tappajapöytäkoneen ku jonku kämäsen konsolin

Tietokoneko ei maksa hitosti?? -.-
lainaa
maximummiin

22.01.2013 klo 17.21 5 tykkää tästä

Noi voisi hioo vielä vuoden tota uutta masiinaa ennen kuin julkaisevat ilman yhtään virhettä.
lainaa
unimpressed

22.01.2013 klo 17.42

aivan sama kun 90% pelattavista peleistä on pre-2005. nykykonsolipolvelle tai PClle laskettavat must-have pelit mahtuvat yhteen käteen
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

22.01.2013 klo 18.33 5 tykkää tästä

Sonylta ihan tuttu taktiikka.
"Hei Wii menee kaupaksi ja siinä on mullistavat liikeohjaimet. Apinoidaan ne!"
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

22.01.2013 klo 18.37

Siksi, koska ihmiset ostaa sen joka tulee ekana, eivätkä halua PS3n kaltaista uutta paska kasaa olo huoneeseensa
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

22.01.2013 klo 20.04 2 tykkää tästä

Kannattaa odottaa että molemmat saapuvat markkinoille ja vasta sitten puntaroida kumman kotiinsa ostaa vai ostaako molemmat. Mielenkiintoista nähdä mihin ratkaisuihin Sony päätyy PS4 kanssa, ja etenkin mitä ovat mahdollisesti muuttaneet siinä xbox julkaisun jälkeen. Olisiko RAM 4GB-->8GB tai jotain vastaavaa. Oli miten oli niin selvästi meininki on tällä kertaa se, että Sony haluaa määrätä tahdin ja muut steppaavat.
lainaa
TuottaaVoittoaJopa

22.01.2013 klo 20.23 2 tykkää tästä

Xbox 360 on niin vakuuttava konsoli vielä tänä päivänäkin, että on vaikea uskoa että sen julkaisusta on kohta jo 8 vuotta.

Kertakaikkiaan erinomainen suoritus Microsoftilta.
lainaa
Nakke79

Rekisteröitynyt 23.02.2010

22.01.2013 klo 20.31

Joo....paskapuhetta kyllä tuo että katotaan ensin mitä MS tarjoaa ennen ku paljastaa omat kortit....Ei tee samaa virhettä uudestaan minkä teki ps3:n kanssa.
lainaa
asdfasdfasdf

22.01.2013 klo 20.50

Maailma hukkuu paskaan. Mitä mieltä?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

22.01.2013 klo 20.59 2 tykkää tästä

Juu sen puolen pöhkö kommentti, että molempien firmojen konsolien suunnittelu on sen verta pitkällä, että niitä tuskin voidaan enää hirveästi tässä vaiheessa muokata. Ja pienempiä juttuja pystyy kopsaamaan jälkikäteenkin. esim. HDMI ja fullHD, joille MS naureskeli PS3:n julkaisussa, mutta vähän ajan kuluttua tulikin myyntiin boxeja joissa on HDMI-liitin. Tai PS3 Move joka on ottanut vaikutteita Wiimotesta.
lainaa
KomponenttioliOK

22.01.2013 klo 21.56

Onhan se HDMI kiva, mutta välttämätön se ei koskaan ollut, eikä parantanut sen enempää kuvan laatua kuin pelielämystäkään.

Itse asiassa komponenttikaapeli oli varmatoimisempi, eikä ikinä ollut minkäänlaisia ongelmia, kun HDMI:llä netflix joskus kadottaa äänet ja ainoastaan viritinvahvistimen buuttaus auttaa.



lainaa
Musiikkiakansalle

23.01.2013 klo 07.53

colaolli kirjoitti:
Ei kiinnosta. Asus G74SX käytössä niin paljon monipuolisemmin pystyy pelaan ku millään kökkökonsolilla joka kuitenki maksaa aivan hitosti ja jää tietokoneista jälkeen vuodessa tai parissa.

mielummin ostan tän superläppärin lisäksi tappajapöytäkoneen ku jonku kämäsen konsolin


Tääl on ilmeisesti joku kirjoittamaton sääntö siitä että viimeistään neljännessä viestissä joku PC-jonne tulee hehkuttamaan PC:n ylivoimaisuutta :D Kun isi maksaa niin on hyvä huudella.

Mitä tulee itse uutiseen: Aavistuksen tehokkaampi konsoli ei pelastanut PS3:a, miksi se pelastaisi PS4?
lainaa
Alajarvi84

Rekisteröitynyt 09.11.2011

23.01.2013 klo 12.15

Ei siitä tehosta ollut Playstation 3:n tapauksessa mitään iloa, koska Sony kuristi konsolin liian tiukille RAM muistin määrällä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ovat ottaneet möhläyksestä opikseen ja Playstation 4 ei tule kärsimään samasta ongelmasta. Pitää kuitenkin muistaa että vaikka PS4 olisi tehon puolesta kuinka ylivoimainen tahansa niin ne pelit ovat kuitenkin loppukädessä se ratkaiseva osatekijä. En olisi yllättynyt vaikka loppukädessä Wii U veisi potin.
lainaa
Tael

23.01.2013 klo 13.46

Eikös tuohon PS3 tullut keskinäppäin sen jälkeen, kun Xboxista se löytyi ja Sixsaxis Wiin jälkeen?

GG
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

23.01.2013 klo 15.42

Alajarvi84 kirjoitti:
Ei siitä tehosta ollut Playstation 3:n tapauksessa mitään iloa, koska Sony kuristi konsolin liian tiukille RAM muistin määrällä. Hyvin suurella todennäköisyydellä ovat ottaneet möhläyksestä opikseen ja Playstation 4 ei tule kärsimään samasta ongelmasta. Pitää kuitenkin muistaa että vaikka PS4 olisi tehon puolesta kuinka ylivoimainen tahansa niin ne pelit ovat kuitenkin loppukädessä se ratkaiseva osatekijä. En olisi yllättynyt vaikka loppukädessä Wii U veisi potin.

PS3 kehityksessä rajoittavin tekijä ei ollut keskusmuisti, vaan se että sille oli monimutkaista tehdä pelejä. En muista että keskusmuistin määrästä olisi hirveästi valitettu, mutta monimutkaisesta raudasta kylläkin. 3rd party studioilla ei ollut aikaa perehtyä PS3:n rautaan kuten Sonyn omilla studioilla, joka myös näkyi.

Tael kirjoitti:
Eikös tuohon PS3 tullut keskinäppäin sen jälkeen, kun Xboxista se löytyi ja Sixsaxis Wiin jälkeen?

GG

Keskinäppäin/home-näppäin nyt löytyi jo PSP:stä ja myös Nintendon konsoleista. Ja PS3 tuli sixaxiksen kanssa samaan aikaan markkinoille kuin Wii. Epäilen, että liiketunnistusta olisi keretty ohjaimeen lisäämään sen jälkeen kun Wii julkistettiin.
lainaa
WiiUFloppaa

23.01.2013 klo 22.47 1 tykkää tästä

Alajarvi84 kirjoitti:
En olisi yllättynyt vaikka loppukädessä Wii U veisi potin.


Ei Wii U:sta ole mihinkään. Tuskinpa eväät riittää kovin pitkälle konsolilla, joka on "melkein" yhtä suorituskykyinen kuin vuosikymmenen takaiseen teknologiaan perustuvat nykykonsolit. Wii:n pelasti huiskuttelu muoti-ilmiö, joka ei Wii U:n kohdalla tule toistumaan.
lainaa
heheheh

24.01.2013 klo 14.41

Talmunen kirjoitti:
Siksi, koska ihmiset ostaa sen joka tulee ekana, eivätkä halua PS3n kaltaista uutta paska kasaa olo huoneeseensa


HUOM! Vain jotkut idiootit tekevät niin. Esimerkiksi sinä idiootti Tahmunen.

Itse odotin loistavaa PS3:sta ja en kadu.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova