Tuorein sisältö

Päivän uutiset PS4:stä ja seuraavasta Xboxista

04.04.2013 klo 20.00 | Luettu: 21757 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Erinäisten pelisivustojen otsikoissa on vilahdellut taas sekä Playstation 4 että seuraava Xbox. Tässä uusin kierros huhuja kerättynä.

PCmag kertoo, että Sony aikoo pitää vielä ennen E3-messuja tilaisuuden, jossa Playstation 4 julkistetaan kunnolla (siis ehkä itse konsolikin nähdään). Tilaisuuden pitäisi olla joko tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa.


Kotakun lähteet kertovat, että pelinkehittäjien saamat seuraavan Xboxin kehityslaitteistot ja -ohjaimet on päällystetty erilaisilla raitakuvioilla. Syytä tälle ei täsmälleen tiedetä, mutta ehkä niistä voi tunnistaa syyllisen, jos joku vuotaa kuvia internetiin. Tai sitten ne ovat hämäykseksi - prototyyppiautotkin peitetään usein oudoilla kuvioinneilla, jotta niiden yksityiskohdista olisi hankalampi saada selvää.


VG247 kertoo Ben Cousinsin (Battlefield-sarjan ex-tuottaja) todenneen, että Sony valitsi PS4:ään halvempia osia, koska pelijätti pelkää, että laite ei tule myymään entiseen tapaan. Cousinsin mukaan varsinkin tabletit tulevat syömään 'peruskonsoleiden' markkinoita.


The Sun taas uutisoi Sony-pomo Andrew Housen hehkuttaneen, että PS4 tulee lumoamaan myös naiset. "Emme aio tehdä konsolista pinkkiä, vaan ratkaisu on se, että pelejä luomassa on erilaisia ihmisiä, kasvavassa määrin naispuolisia. Kaikki ei ole vain räiskintää."


Gamechup väittää saaneensa tietoonsa, että "Xbox 720":n betaversiossa on kaksi APU-piiriä. APU on AMD:n 'Accelerated Processing Unit', eli sama piiri tekee esimerkiksi sekä CPU:n että GPU:n tehtäviä. PS4:ssä moisia vimpaimia on yksi. Samassa uutisessa kerrotaan myös, että Microsoftin täksi kuuksi suunniteltu julkistustilaisuus olisikin vasta toukokuussa. Ja se taas on niin lähellä E3-tapahtumaa, että koko touhu jäänee sinne. Kaikki on edelleen huhua.


Shacknews kertoo Epic Gamesin ylistäneen Playstation 4:ää, mutta Digital Foundry väittää, että laite ei ole niin tehokas, kuin mitä Epicillä odotettiin. Alla Digital Foundryn video samasta Unreal Engine 4 -demosta PC:llä ja PS4:llä. Digital Foundry kuitenkin huomauttaa, että osittain kyse voi olla siitä, etteivät kehittäjät osaa vielä ottaa PS4:stä kaikkea irti.



V2.fi | Manu Pärssinen
< Raven julkaisi Jedi-... Illan indiet: Shovel... >

Keskustelut (29 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.04.2013 klo 20.07 8 tykkää tästä

Odotin etten näe tuossa vertailussa mitään eroa.

...olihan siinä sitten kuitenkin aika roimasti.
lainaa
Geib

04.04.2013 klo 20.18 3 tykkää tästä

Hyvältä näyttää kummatkin, mutta aika pahasti kyykkäilee ps4 fps:t välillä.
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

04.04.2013 klo 20.28 9 tykkää tästä

kyllä noilla gafiikoilla jo pärjää, kunhan nyt saisivat peleistä mielenkiintoisempia mitä tällä polvella ollut.
parhaat uudet pelikokemukset viime vuosien aikana tullut vanhoista aikanaan pelaamatta jääneistä peleistä.

lainaa
ps4-pilkkijä

04.04.2013 klo 20.31 1 tykkää tästä

Ny nykii!
lainaa
Pal

04.04.2013 klo 20.35

Yllättysin suurista eroista pc hyväksi, huolestuttavaa.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.04.2013 klo 20.51 6 tykkää tästä

Vielä yksi Kotakusta : http://kotaku.com/the-next-xbox-will-require-an-internet-
lainaa
kyllä

04.04.2013 klo 20.52 4 tykkää tästä

Xboxeja menee ennakkotilaukseen ainakin pari.
lainaa
pööpöileväapina

04.04.2013 klo 22.05 3 tykkää tästä

MUN4G0GG3L1 kirjoitti:
Ja näin jonnestation 4 häviää jälleen mahtavalle Boxille. Älä osta js4:sta, osta aikuisten Xbox.


:D:D Taitaa jopa olla tutkitustikkin täysin väärä väite ;).

Omasta mielestä ei kyllä graafisesti ole mitään hävettävää kummallakaan, mutta ps4 versio vähän ruudunpäivitykseltään heikompi, mutta onhan tämä vasta sillä saatu pyörimään, joten eiköhän sieltä parannuksia tule.
lainaa
agm

04.04.2013 klo 22.09

PC-versiossa on paljon paremmat varjot ja valaistus, mikä käy ilmi eritoten kohdasta jossa kiveä murenee laittialle. PS4-versiossa ei nimittäin ole ollenkaan liikkuvia varjoja tuossa kohtaa, varmasti suorituskykysyistä. Lisäksi PC-veriosta taitaa löytyä yksityiskohtia hieman enemmän, tai sitten kyse on vain suuremmasta tesselaation määrästä.
lainaa
MIU

04.04.2013 klo 22.15 1 tykkää tästä

Juu näyttää hän tuo ps4 versio pikkusen nykivän, mutta sen verran pelien koodin mytologiaan perehtyneenä uskallan sanoa että on tuossa ps4: jän moottorissa vielä fiksailua. Tää vaan näyttää se että kyllä hän ihan saaketin hyvän näköistä kuvaa saadaan näytettä paskemmalla raudallakin. Rauta on vanhaa aikaa softa on nyky aikaa.
lainaa
Xboxjonne

04.04.2013 klo 22.36 11 tykkää tästä

Olen PC-elitisti ja tulen mahtailemaan huonolla peleillä, mutta kovilla tehoilla.
lainaa
aSDadsads

04.04.2013 klo 22.51 3 tykkää tästä

Pal kirjoitti:
Yllättysin suurista eroista pc hyväksi, huolestuttavaa.
Yllättyisit vai yllätyit?
Jos yllätyit niin miksi? Nyky PC:t ovat jo parhaimmillaan moninkertaisesti tehokkaampia kuin PS4.
lainaa
Laiteseuraaja

04.04.2013 klo 23.41

Isoin ero tulee kun kauaksi joutuu piirtämään grafiikkaa (ovi hajoaa huoneen toisella puolen). Pinta Grafiikassa ei niin kauheita eroja. Toivoin jo ettei pixelöityis enää tällä sukupolvella mut kyllä se siinä ovikohtauksessa...
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

04.04.2013 klo 23.55 3 tykkää tästä

manu kirjoitti:
Vielä yksi Kotakusta : http://kotaku.com/the-next-xbox-will-require-an-internet-

Tästä päätellen mikkisofta aikoo luopua konsolimarkkinoista kokonaan. Taino, lampaat ostavat.
lainaa
Derp

05.04.2013 klo 00.07 2 tykkää tästä

Vielä kun saisi hyviä pelejä.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

05.04.2013 klo 00.20 7 tykkää tästä

toivottavasti mkkis ei lähde muuttaa paras koskaan luotua ohjainta
lainaa
TalmunenIHQ

05.04.2013 klo 01.04 5 tykkää tästä

Talmunen kirjoitti:
toivottavasti Microsoft ei lähde muuttaa parasta ohjainta


Vihdoinkin olen jostain samaa mieltä, Talmuska.
lainaa
jsx

05.04.2013 klo 02.08

manu kirjoitti:
Vielä yksi Kotakusta : http://kotaku.com/the-next-xbox-will-require-an-internet-


..kunnes se kierretään. tapahtu ennen, tapahtu nykyään, tapahtuu tulevaisuudessakin
lainaa
hemuli

05.04.2013 klo 08.30

mielestäni PS4 näyttää paremmalta
lainaa
M454

05.04.2013 klo 10.57

Eipä ole vielä yhtään peliä tehty tuolla unreal 4 moottorilla. Että siihenkin nähden pelkkää spekulaatiota. Oishan se hienoa jos jo heti alku vaiheessa osattaisiin repiä kaikki tehot laitteesta irti. Mutta omaan silmään grafiikat on jo sillä tasolla tuossakin pätkässä että turhaa nillitystä kyllä jo välillä. Piirtoetäisyys itseäni eniten huolettaa. Sen toivoisin kuitenkin olevan jo ihan kohtuullinen kun mietitään seuraavaa Elder Scrollssia vaikka PS4lle. Tosin Bethesedan poijaat kusevat senkin bugeillaan niin pahasti että PC is the only way, because the mods that fix the game. Sekä nytkö se boxi sitten koittaa tehdä sellaisen ylihienon koneen josta nyt ei sitten oikee saa kukaan kehittäjä hirveenä mitään irti. Kuten nyt kävi tässä sukupolvessa Sonylla? En sano että itse laite olisi huono tai mitään mutta kyllä, turhan kikkailun takia raudan puolella (tehoja on mutta ei osata hyödyntää) on sitten ollut ongelmaa. Tätä kohtaloa veikkaan tulevalle boxille. Sekä pakko netti instant = Haista Vittu t. Kikki Hiiri
lainaa
GTX9000000

05.04.2013 klo 11.17 7 tykkää tästä

Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

05.04.2013 klo 11.44 4 tykkää tästä

GTX9000000 kirjoitti:
Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.


Täysin samaa mieltä. Vaikka toki hyllystä Xbox360 löytyykin niin on mukavaa omistaa suorituskykyinen pc niin ei tarvi tapella kummalla konsolilla on enemmän pikseleitä ja varjoja.
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.04.2013 klo 12.53 5 tykkää tästä

Protec kirjoitti:
GTX9000000 kirjoitti:
Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.


Täysin samaa mieltä. Vaikka toki hyllystä Xbox360 löytyykin niin on mukavaa omistaa suorituskykyinen pc niin ei tarvi tapella kummalla konsolilla on enemmän pikseleitä ja varjoja.


Niin, yksinoikeuspelit vaan puuttuu vielä.
lainaa
Jeije

05.04.2013 klo 13.47 6 tykkää tästä

Execta kirjoitti:
Protec kirjoitti:
GTX9000000 kirjoitti:
Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.


Täysin samaa mieltä. Vaikka toki hyllystä Xbox360 löytyykin niin on mukavaa omistaa suorituskykyinen pc niin ei tarvi tapella kummalla konsolilla on enemmän pikseleitä ja varjoja.


Niin, yksinoikeuspelit vaan puuttuu vielä.


Ei itselläni tule pikaisesti mieleen viime aikoina pelaamistani peleistä kuin Starcraft 2, Red Orchestra 2, Killing Floor, Chivalry, Torchlight 2 ja League of Legends. Vielä kun vertaa pc:n Battlefield 3, Crysis 3 ja Bioshock Infiniteä konsoleittensa vastineisiinsa niin onhan ne ihan eri planeetalta. Pleikkarilla tulee pelattua ainostaan yksinoikeudet kuten God Of Warit ja Mortal Kombat, sitten kaikki multiplattarit pc:llä kun ne maksavatkin vähemmän. Miksi maksaisin huonommasta veriosta vielä ylihintaa? Pc:llä on vielä yhteensopivuuskin niin hyvää. Hommasin Steamista ensimmäisen pelin 2004 ja voin pelata sitä nykyiselläkin koneella ilman ongelmia. Ps3 en pysty pelaan sitä nippua ps2 pelejä mitä jäi kun se hajosi. Sama meininki vielä jatkuu enkä pysty nykyisiä ps3 pelejä pelaamaan tulevalla ps4:llä sitten kun nykyisestä ps3:sta aika joskus jättää.
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

05.04.2013 klo 18.37

Protec kirjoitti:
GTX9000000 kirjoitti:
Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.


Täysin samaa mieltä. Vaikka toki hyllystä Xbox360 löytyykin niin on mukavaa omistaa suorituskykyinen pc niin ei tarvi tapella kummalla konsolilla on enemmän pikseleitä ja varjoja.


Niinpä tapelkaa vaan lisää Nyt kyllä mietin tarkkaan mihin säästän uuteen PC koneeseen vai Näihin jompaan kumpaan konsoliin mutta hinta/pelit + ominaisuudet ratkaisee mutta sen tiedän että PC/Steam on voitolla paitsi jos Sonylta tulee hyviä yksinoikeus pelejä kuten esim. God Of War, Infamous jne.

Ps. Ai että on hienoa silmä karkkia tuo Unreal 4:sen demo :D
lainaa
ReMast

06.04.2013 klo 03.03

Taitaa konsoli pelaaminen jääd tämän sukupolven jälkeen, PS4 tai xbox 720(?) ei kiinnosta paskaakaan, taidan siis siisrtyä pc pelaajaksi. Nyt olisikin tehokas koneki sitä varten, voisi toteutttaa asian. Konsolit halpa ja helppo ratkaisu hyviin graffoihin, mutta pc vie aina voiton.
lainaa
vtunjonneTervemenoa

07.04.2013 klo 01.58 2 tykkää tästä

ReMast kirjoitti:
Taitaa konsoli pelaaminen jääd tämän sukupolven jälkeen, PS4 tai xbox 720(?) ei kiinnosta paskaakaan, taidan siis siisrtyä pc pelaajaksi. Nyt olisikin tehokas koneki sitä varten, voisi toteutttaa asian. Konsolit halpa ja helppo ratkaisu hyviin graffoihin, mutta pc vie aina voiton.


Me kaikki jäämme tippa linssissä kaipaamaan sinua. Ilman sinua konsolipelaaminen ei tule koskaan olemaan samanlaista kuin ennen. Nyyh!
lainaa
EImuuta

07.04.2013 klo 14.47

Talmunen kirjoitti:
toivottavasti mkkis ei lähde muuttaa paras koskaan luotua ohjainta


jPaskin koskaan kokemani ohjain. Okei, ekan paskalootan ohjain oli hirveempi
lainaa
jdjiijdj

07.04.2013 klo 14.51

GTX9000000 kirjoitti:
Ei voi sanoa kuin, että on se hyvä olla pc-pelaaja. Konsolijonnet tappelee alustojensa paremmuudesta, meidän ei tarvitse kun on jo paras.


Paras? Idiootti. Miljoona hyvää syytä olla pelaamatta PC:llä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova