Tuorein sisältö

Nintendon maahantuoja vaihtuu

08.04.2013 klo 09.31 | Luettu: 18524 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Maanantaiaamun pikku-uutisena mainittakoon, että Nintendo-tuotteita muualle Pohjoismaihin maahantuova Bergsala ottaa 1. toukokuuta alkaen hoitaakseen myös Suomen Nintendo-maahantuonnin, jota on tähän asti hoitanut Amo Oy. Toimintaa varten perustetaan Suomeen oma sivukonttori.

Bergsala toimi Nintendon edustajana Suomessa jo 90-luvulla Funenten konkurssin jälkeen, markkinoiden mm. Super Nintendoa ja N64:ää.

Tavalliselle kuluttajalle muutos tuskin kummemmin näkyy, sillä hinnoittelu ym. on tavannut seurata yleiseurooppalaista tasoa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Rock Bandin ja Dance... Far Cry 3: Blood Dra... >

Keskustelut (25 viestiä)

cubisti

08.04.2013 klo 11.02 4 tykkää tästä

Mielenkiintoista miten suhteet jälleenmyyjiin tulee rakentumaan. Tuleeko AMO:lta excel-taulukolla yhteystiedot vai pitääkö rakentaa kokonaan puhtaalta pöydältä alkaen.

AMOn vahvuudeksi oli laskettava, että Nintendon laitteet saivat hyvää näkyvyyttä AMO:n omissa mainoksissa ja lelukuvastoissa, mutta tämän voi myös laskea heikkoudeksi, sillä laitteita ei juuri muuten mainostettu missään.

Eli nyt laitetta ei tulevaisuudessa enää mainosteta AMOn kuvastoissa, niin löytääkö kasuaalit enää Nintendon koneita?

Hardcore Nintendofani löytää koneen nyt vaikka ilman mainontaa, mutta entäs ne massat? Niistähän on nyt huutava pula WiiU:n kohdalla.
lainaa
TheÄijä

08.04.2013 klo 11.22 9 tykkää tästä

Nintendon 15 minuttia julkisuudessa meni jo, casualitkin kyllästyivät Wiihin vuodessa. Wii U:ssa ei ole casual-potentiaalia, eikä se vetoa HC-pelaajiin.

Nintendo on kuoleva brändi muutenkin. AMOn palettiin Nintendo sopi hyvin, niiden BabyBornien, Bratzien, Chiccon ja Jukka-puulelujen joukkoon. Kohdeyleisö ainakin oli samaa.

Bergsalaan en sijoittaisi, firma kuihtuu pois samalla kun Nintendokin kuihtuu, ainakin konsolivalmistajana.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

08.04.2013 klo 11.45 3 tykkää tästä

Super Nintendoa mainoistettiin paljonkin telkkarissa 90-luvulla, jostain syystä Wii U:ta ei ollenkaan. Mutta toisaalta ei voi mainostaa konetta jos Nintendon omat pelit ovat vieläkin kehityksen alla. Toivottavasti mainontaan laitetaan tulevaisuudessa enemmän rahaa ja Nintendo laittaa vauhtia pelien kehitykseen.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

08.04.2013 klo 15.16

Itseäni lähinnä kiinnostaa, että mahtaako uusi maahantuoja alkaa panostamaan esim. Nintendo Clubiin? Amo:n toiminnassa on kyrsinyt lähinnä se totaalinen välinpitämättömyys -- Nintendolta tulleet ohjeistukset on varmasti toteutettu, mutta eipä niihin ole juurikaan panostettu.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.04.2013 klo 17.45

Voi olla hyväkin muutos.
lainaa
MUN4G0GG3L1

08.04.2013 klo 17.56

TheÄijä kirjoitti:
Nintendon 15 minuttia julkisuudessa meni jo, casualitkin kyllästyivät Wiihin vuodessa. Wii U:ssa ei ole casual-potentiaalia, eikä se vetoa HC-pelaajiin.

Nintendo on kuoleva brändi muutenkin. AMOn palettiin Nintendo sopi hyvin, niiden BabyBornien, Bratzien, Chiccon ja Jukka-puulelujen joukkoon. Kohdeyleisö ainakin oli samaa.

Bergsalaan en sijoittaisi, firma kuihtuu pois samalla kun Nintendokin kuihtuu, ainakin konsolivalmistajana.

Tämä. Nintendo on uskomatonta jonnesyöpää.
lainaa
jarsson

08.04.2013 klo 18.39

tagman kirjoitti:
Voi olla hyväkin muutos.

Tuskimpa kauheasti toiminta muuttuu.

"Amo Oy:n Nintendo-kumppanuus jatkuu, sillä se omistaa osan Oy Bergsala AB:sta ja Nintendon Suomen yhteyshenkilöt ovat samat, kuten aiemmin."

- lähde nintendo.fi
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

08.04.2013 klo 20.18

Vähän kyllä kieltämättä surettaa Nintendon suunta. GC oli vielä varsin mainio konsoli, vaikkeivat pelit aivan N64 aikojen tasolle yltänytkään.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

08.04.2013 klo 21.45 1 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Vähän kyllä kieltämättä surettaa Nintendon suunta. GC oli vielä varsin mainio konsoli, vaikkeivat pelit aivan N64 aikojen tasolle yltänytkään.

Samoilla linjoilla. Tuntuu, että Nintendo ei oikein ole pysynyt ajantasalla tekniikan osalta ja kikkailee liikaa ohjaustekniikoiden kanssa. Mikäli Nintendo olisi tyytynyt perus padiin ja lähtenyt kilpailemaan tehoissa, olisi se saattanut olla uuden sukupolven ykkönen, koska sekä pelintekijät että pelaajat ovat odottaneet malttamattomina seuraavaa tehokonsolisukupolvea.
Muokannut: tagman 08.04.2013 klo 21.50 lainaa
uliulivaanjatkuuV2

08.04.2013 klo 23.21 2 tykkää tästä

Mikä konsoli ja pelitalo nyt olisi pysynyt mainiona? Kaikilta tulee paskaa ja silloin tällöin voi joku timanttikin tulla. Ootte vaan kasvaneet isoksi ja unohtaneet miten hienoja Zeldat ja Mariot oli silloin sinisilmäisenä junnuna.

Jos olisivat tehneet ihan perusvehkeen ryyditettynä lisätehoilla niin sitten olisi alkanut vollotus että nämähän on ihan samoja "Press A to jump, R to shoot" copypasteja edellisestä sukupolvesta.

NES toi 2d-graffat nykyaikaan, SNES hioi ne huippuunsa. N64 toi 3d-graffat ja Gamecube hioi ne.

Ihmeellistä ulinaa että yhdessä ketjussa puhutaan miten hienoa virtuaalilasit olisivat ja sitten toisessa ruikutetaan että ennen oli hyvät konsolit. Kehitystä ei tapahdu jollei ota riskejä.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.04.2013 klo 00.08 2 tykkää tästä

Mun kokoelman Legend of Zelda 25th Anniversary t-paita Amo OY:n logolla kasvatti juuri arvoaan.
lainaa
TheÄijä

09.04.2013 klo 09.08

tagman kirjoitti:
Tuntuu, että Nintendo ei oikein ole pysynyt ajantasalla tekniikan osalta ja kikkailee liikaa ohjaustekniikoiden kanssa. Mikäli Nintendo olisi tyytynyt perus padiin ja lähtenyt kilpailemaan tehoissa, olisi se saattanut olla uuden sukupolven ykkönen, koska sekä pelintekijät että pelaajat ovat odottaneet malttamattomina seuraavaa tehokonsolisukupolvea.

Ei Nintendo ole pysynyt ajan tasalla missään. Se elää edelleen kultaista 90-lukuaan eikä sen mielestä pelaamisessa mikään ole muuttunut.

Nintendo ei kehitä grafiikkaa, koska se ei keksi mihin se voisi sitä käyttää. Nintendo ei osaa tehdä fotorealistista grafiikkaa, eikä se ymmärrä mihin sitä edes tarvitaan. Pelienhän pitääkin olla naiivin näköisiä!

Nintendo ei kehitä tehoja, koska sen vanhojen pelien porttaaminen "uudelle" raudalle ei vaadi lisätehoja, se kun on täsmälleen sama peli, vain uusilla kontrolleilla.

Jne. Nintendo on muinaisjäänne, joka ei enää kiinnosta ketään.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.04.2013 klo 12.00

Eniten minua ärsyttää se, että pelit eivät yllä kulta-aikojen tasolle.
lainaa
TheÄijä

09.04.2013 klo 13.31 2 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Eniten minua ärsyttää se, että pelit eivät yllä kulta-aikojen tasolle.

Parempiahan pelit nykyään on kuin kymmenen vuotta sitten jolloin ne olivat parempia kuin kymmenen vuotta aiemmin jne. Kehitys kehittyy, ja kyllä pelialalla kaikki peleihin itseensä liittyvä on ollut pelkkää parannusta entiseen. Bisneskähminnät kuten DLC:t ja sen sellaiset ovat sitten asia erikseen.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

09.04.2013 klo 14.39

TheÄijä kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Eniten minua ärsyttää se, että pelit eivät yllä kulta-aikojen tasolle.

Parempiahan pelit nykyään on kuin kymmenen vuotta sitten jolloin ne olivat parempia kuin kymmenen vuotta aiemmin jne. Kehitys kehittyy, ja kyllä pelialalla kaikki peleihin itseensä liittyvä on ollut pelkkää parannusta entiseen. Bisneskähminnät kuten DLC:t ja sen sellaiset ovat sitten asia erikseen.

Itseasiassa New Super Mario Bros U ei hirveästi ole kehittynyt verrattuna 1988 julkaistuun SMB3:een. Nintendon ongelma on siinä, että se on jämähtänyt kulta-aikakaudelle, eikä osaa/uskalla lähteä sieltä pois.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

09.04.2013 klo 14.58 3 tykkää tästä

SMB3 tulee pelattua läpi vieläkin tasaisesti vuoden välein. Siinä vain kohtaa kaikki osa-alueet niin täydellisesti. Sittemmin samalle viivalle on yltänyt omissa kirjoissa vain MGS1, jota tosin ei tule pelattua edes yhtä usein.

Se, että pelit ovat monimutkaisempia/nykyaikaisempia ei tee peleistä yhtään sen laadukkaampaa. Esim. Jos uusi Sonic-peli julkaistaisiin Sonic 3:n moottorilla ja tasosuunnittelu olisi huipputasoa, ostaisin sen välittömästi. Tai miksei sitä alkuperäistä, reilusti Diablo 2:n nojaavaa, Diablo 3:sta koskaan julkaistu? Ei pelin tarvitse väkisin uudistua, kunhan toteutus on riittävän laadukkaalla tasolla.

Meni nyt vähän aiheen vierestä, mutta sama pätee Nintendoonkin.
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.04.2013 klo 15.59 5 tykkää tästä

Mikä teitä negatiivisia huutelevia risoo? Eihän kukaan pakota pelaamaan Nintendoa ja jos ei huvita ja vaihtoehtojakin on riittämiin. Jostain syystä Nintendo kuitenkin herättää tunteita.
lainaa
Sparrow

Rekisteröitynyt 10.04.2007

09.04.2013 klo 16.02

Itse uutiseen kommentoin, että näyttää enemmän liiketoiminnan järjestelyltä, kun aidolta muutokselta.
lainaa
firewall

09.04.2013 klo 17.54 4 tykkää tästä

kun nimi on TheÄijä niin on ihan turha tulla ulisemaan Nintendo-aiheisiin uutisiin. parempi etsiä sitä "äijäviihdettä" muualta kun yrittää muuttaa perhekonsolia. mutta nykyään netin aikanahan on helppo vaatia että kaikki rakennetaan minun ympärilleni.
lainaa
TheÄijä

10.04.2013 klo 08.48 1 tykkää tästä

firewall kirjoitti:
kun nimi on TheÄijä niin on ihan turha tulla ulisemaan Nintendo-aiheisiin uutisiin. parempi etsiä sitä "äijäviihdettä" muualta kun yrittää muuttaa perhekonsolia. mutta nykyään netin aikanahan on helppo vaatia että kaikki rakennetaan minun ympärilleni.

Niin kauan kun tästä "perhekonsolista" jaksetaan peliaiheisilla sivuilla uutisoida, minä tulen ulisemaan vastaan. HC-pelaaminen on äijäviihdettä, piste. Nintendo sen täydellinen vastakappale. Jos Nintendo-keskustelu siirtyy täysin esim. Vauvalehden tai KaksPlussan foorumille tai jollekin muulle perhefoorumille, niin sitten voin lopettaa pauhaamisen.

Nintendo on pelialan syöpä, joka pilasi nykyisen sukupolven (PS3/X0) loppupään kehityksen, kun Sony ja Microsoft alkoivat haihattelemaan aivan anaalista olevan liikeohjauksen kanssa sen sijaan että olisivat kehittäneet jotain oikeasti hyvää.

Tiedä vaikka Nintendoa olisi syyttäminen tulevan sukupolvenkin aneemisuudesta, koska Nintendo osoitti että tekniikaltaan jälkeenjääneellä konsolillakin voi tehdä hyvää voittoa. Ja jo pitkään on kuultu epäilyksiä ettei seuraava sukupolvi ota suurta harppausta tehojen suhteen. Syy ja seuraus.
lainaa
TheÄijä

10.04.2013 klo 08.50 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
TheÄijä kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
Eniten minua ärsyttää se, että pelit eivät yllä kulta-aikojen tasolle.

Parempiahan pelit nykyään on kuin kymmenen vuotta sitten jolloin ne olivat parempia kuin kymmenen vuotta aiemmin jne. Kehitys kehittyy, ja kyllä pelialalla kaikki peleihin itseensä liittyvä on ollut pelkkää parannusta entiseen. Bisneskähminnät kuten DLC:t ja sen sellaiset ovat sitten asia erikseen.

Itseasiassa New Super Mario Bros U ei hirveästi ole kehittynyt verrattuna 1988 julkaistuun SMB3:een. Nintendon ongelma on siinä, että se on jämähtänyt kulta-aikakaudelle, eikä osaa/uskalla lähteä sieltä pois.

Eli toisin sanoen juuri sitä mitä minä sanoin. Jos meni sulta ohi, niin tarkoitin juurikin sitä että muut kehittyy mutta Nintendo ei. Ja sitä, että kyllä, peliala on kehittynyt, vaikka jotkut väittävät että se on taantunut, ja pelit ovat huonompia ja rajoittuneempia kun mitä ne olivat. Ei, ne eivät ole huonompia eikä rajoittuneempia, niissä on vain keskitytty oleelliseen ja karsittu turhuuksia.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

10.04.2013 klo 12.14 1 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:
Ei, ne eivät ole huonompia eikä rajoittuneempia, niissä on vain keskitytty oleelliseen ja karsittu turhuuksia.

Ai niinkuin vaikka juoni, pelattava sisältö, skinit...
lainaa
TheÄijä

10.04.2013 klo 15.45

Sir_Rymylys kirjoitti:
TheÄijä kirjoitti:
Ei, ne eivät ole huonompia eikä rajoittuneempia, niissä on vain keskitytty oleelliseen ja karsittu turhuuksia.

Ai niinkuin vaikka juoni, pelattava sisältö, skinit...

Enemmän nykypeleissä sitä juonta on kun Nintendon peleissä on koskaan ollut. Marioissa sitä ei edes ole, ja jossain Zeldoissa se on vedetty jo niin sekaisin, ettei taida maailmasta löytyä ketään joka tajuaisi mistä enää on kyse.

Pelattava sisältö? Kaikissa hiekkalaatikkopeleissä sitä on periaatteessa loputtomiin, ja esim. GTA:issa on aina ollut juonitehtäviä moneksi tunneksi. Moni putkiräiskintäkin kestää tunteja. Kuinkas monessa minuutissa sen Super Marion saikaan pelattua läpi?
lainaa
ebin

10.04.2013 klo 22.45 5 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:

Kuinkas monessa minuutissa sen Super Marion saikaan pelattua läpi?

Aika lailla yhtä nopeasti kuin nämä nykyräiskinnät...
lainaa
DoWiir

11.04.2013 klo 16.42 2 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:
Sir_Rymylys kirjoitti:
TheÄijä kirjoitti:
Ei, ne eivät ole huonompia eikä rajoittuneempia, niissä on vain keskitytty oleelliseen ja karsittu turhuuksia.

Ai niinkuin vaikka juoni, pelattava sisältö, skinit...

Enemmän nykypeleissä sitä juonta on kun Nintendon peleissä on koskaan ollut. Marioissa sitä ei edes ole, ja jossain Zeldoissa se on vedetty jo niin sekaisin, ettei taida maailmasta löytyä ketään joka tajuaisi mistä enää on kyse.

Pelattava sisältö? Kaikissa hiekkalaatikkopeleissä sitä on periaatteessa loputtomiin, ja esim. GTA:issa on aina ollut juonitehtäviä moneksi tunneksi. Moni putkiräiskintäkin kestää tunteja. Kuinkas monessa minuutissa sen Super Marion saikaan pelattua läpi?
esimerkiksi Super Mario Galaxeissa riittää pelattavaa moniksi kymmeneiksi tunneiksi. Ja miten sä arvostelet Nintendon pelejä kun et ole niitä pelannutkaan?
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova