Tuorein sisältö

EA Sportsin pelintekijä lyttää Wii U:n

18.05.2013 klo 18.55 | Luettu: 27081 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Äskettäin uutisoimme siitä, että Wii U jää ilman monia EA:n pelejä - itse asiassa EA:lla ei ole tällä hetkellä listoilla yhtään tulevaa Wii U -peliä. Syyksi kerrottiin, että Frostbite 3 -pelimoottoria ei ole oikein saatu laitteella pyörimään.

Kotaku heittää lisää vettä myllyyn kertomalla, että EA Sportsin Kanadan studiolla työskentelevä Bob Summerwill on lytännyt Nintendon konsolin täysin Twitterissään.

Twiittaukset on jo poistettu, mutta vahvimmat sanakäänteet on taltioitu netin syövereihin.

"Wii U on p@$k*. Tehottomampi kuin Xbox 360. Huonot verkkopalvelut ja kauppa. Outo tabletti. Nintendo on käytännössä kuollut."

Summerwillin mielestä Nintendo kuvittelee olevansa yhä 90-luvulla ja sen olisi kannattanut lopettaa konsolibisnes ja julkaista Zeldat tai Mariot yksinoikeudella PS4:lle tai seuraavalle Xboxille. Hän myös sanoi, että EA:n päätös oli tarkoituksellinen, jotta resurssit voidaan keskittää kannattaville markkinoille.

EA:n virallinen lausunto asiaan oli taas se, että yhteistyö Nintendon kanssa on kunnossa, vaikka tällä hetkellä ei olekaan julkistettuna yhtään Wii U -peliä. Se ei Kotakun saaman vastauksen mukaan tarkoita, etteikö tulevaisuudessa jotain olisi vielä tulossa.

Gamesindustryn pakina käsittelee samaa aihetta ja paljastaa myös, että Wii U:n parhaiten myynyt peli Isossa-Britanniassa viime viikolla myi alle 1000 kappaletta.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Alien Fear on nyt Al... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (57 viestiä)

hahahaha

18.05.2013 klo 19.26 41 tykkää tästä

Wii U luokitellaan 8. sukupolven konsoliksi, mutta silti se ei yllä tehoissa edes 7. sukupolven konsolien tasolle. Hah. Ei ihme, että suurin osa kehittäjistä löi hanskat tiskiin. Wii U on isoin floppi vuosikausiin.
lainaa
ihan_sama

18.05.2013 klo 19.34 13 tykkää tästä

Tästä taisikin olla kovasti puhetta pari kuukautta sitten kuinka pelijournalistit nappaavat kaikki pelintekijöiden maanantaipäänsäryt twittereistä ja facebookeista ja tekevät niistä uutisartikkeleita kuin jotain olisi oikeasti tapahtunutkin.
lainaa
timothy

18.05.2013 klo 19.46 18 tykkää tästä

EA nyt on tollanen paska yhtiö muutenkin jonka peleistä 99% on täyttä roskaa joten en usko että Wii U:n omistajat tuossa paljoa menettävät.Suurin osa heistä on muutenkin varmaan ostanut Wii U juuri Nintendon omien pelisarjojen takia ja jos niitä EA:n pelejä nyt välttämättä haluaa pelata niin PS3:n tai Xboxin saa tänäpäivänä aika halvalla.

Wii U on varmaan sinällään kelpolaite mutta sen ainoa ongelma on siinä että se tuli liian myöhään markkinoille.Nintendon olisi pitänyt julkaista Wii U jo vuosia sitten nyt se on pahasti myöhässä kun PS4 ja uusi Xbox ovat tulossa.

Wii U on sitä mitä vanhan Wiin olisi pitänyt olla no kaippa Nintendo sitten 5-6 vuoden päästä julkaisee uuden konsolin joka vastaa tehoissa PS4 ja uutta Xboxia.
lainaa
Jarppa

Rekisteröitynyt 10.08.2011

18.05.2013 klo 19.56 18 tykkää tästä

Iso osa noista herran sanomista asioista pätee myös EA:han.
lainaa
Juegel

18.05.2013 klo 21.11 7 tykkää tästä

Kuinka ironista, että tällainen lyttäys tulee EA:n tiimoilta..

Nintendo on suorituskyvyn puolesta ollut altavastaajana jo useamman konsolisukupolven ajan, mutta niin kauan kuin esim. Xenoblade Chroniclesin ja Metroid Prime-sarjan kaltaisia mestariteoksia ilmestyy, en näe syytä "vaihtaa tallia".

Nintendo ei sentään tee konsoleistaan sosiaalisilla ominaisuuksilla pullistelevaa sekasikiötä, vaan keskittyy siihen olennaiseen, pelaamiseen.
lainaa
olisikohan

18.05.2013 klo 21.20 11 tykkää tästä

10v sitten EA:n pelit olisi ilman muuta tullut kaikille kolmelle alustalle. Ei ole pelkästään kyse siitä etteikö Wii U kykenisi, EA on vain tänä päivänä kädetön/laiska.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

18.05.2013 klo 21.28 13 tykkää tästä

Bobbia nyppii kun ei voi kääntää pelejä vasemmalla kädellä konsolin poikkeavuuden takia. "Outo tabletti, huonot verkkopalvelut ja kauppa." Tabletti on paras innovaatio mitä konsoleille on tullut, verkkopalvelut on tämän hetken huippua ja eshop on menestynyt mallikkaasti. Ne tekee Nintendolle pelejä jotka osaa. Ne jotka yrittää tehdä samalla muotilla kaikille alustoille, saavat mun puolesta kyllä mennä konkurssiin.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

18.05.2013 klo 22.16 7 tykkää tästä

Sinänsä ymmärrän EA sportsin pelintekijän räikeän kannanoton konsolista kun ei ole tehnyt kuin yhtä ja samaa peliä 20 vuotta.
lainaa
lisää_mariota

18.05.2013 klo 22.38 2 tykkää tästä

Ei se tarvi EA:n pelejä. Floppi koko vehje.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

19.05.2013 klo 00.39 3 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
Bobbia nyppii kun ei voi kääntää pelejä vasemmalla kädellä konsolin poikkeavuuden takia. "Outo tabletti, huonot verkkopalvelut ja kauppa." Tabletti on paras innovaatio mitä konsoleille on tullut, verkkopalvelut on tämän hetken huippua ja eshop on menestynyt mallikkaasti. Ne tekee Nintendolle pelejä jotka osaa. Ne jotka yrittää tehdä samalla muotilla kaikille alustoille, saavat mun puolesta kyllä mennä konkurssiin.

Minä kanssa mietein, että mitäs huonoa muka eShopissa on? Öh, toimii hyvin.

Eipä nyt jää paljosta paitsi, vaikkei EAn pelejä tulekaan. Samoja pelejä vuodesta toiseen, jotain "hienoa ja innovatiivista" muka keksittyä.

Pädi taas.. juurikin tässä Rayman Legends challenge appia pelatessa mietein, että ilo on pelailla tuommoista peliä pädin kanssa. Ja kaukosäätimetkin sai nakata pois, kun sääti laitteet toimimaan pädistä.

että boohoo EAn jätkällekkin.
lainaa
Njaame

19.05.2013 klo 02.25 4 tykkää tästä

Juegel kirjoitti:
Nintendo ei sentään tee konsoleistaan sosiaalisilla ominaisuuksilla pullistelevaa sekasikiötä, vaan keskittyy siihen olennaiseen, pelaamiseen.

"Pelaamisella" varmaankin tarkoitat tässä yhteydessä joku liiketunnistus-keppi kädessä keikarointia kavereiden kanssa?

Ja mitä tulee sosiaalisuuteen, Wiin mainoksissa oli aina 7 ihmistä pelaa yhtä aikaa hymyssä suin jotain 90-luvun ulkoasun sisältävää peliä ja kaikilla on niin mukavaa. Ilman juuri ystävien ja perheen väliseen sosiaalisuuteen vetoamista Nintendo ei olisi myynyt kuin kymmennyksen siitä mitä Wii saavutti, lastenhuoneenkunkku ja koko pelin yhteinen hupilaite. Ihmiset kasvaa eikä valtaosaa kiinnosta niitä samoja vitun Marjoja ja Zeldoja alustasta toiseen. Itse kasvoin niistä ulos jo 10 vuotta sitten. Nintendolla ei henkilökohtaisesti ole ollut minulle mitään uutta ja kiinnostavaa annettavaa N64 ja GameCuben jälkee.
lainaa
Isoherra

19.05.2013 klo 02.32 11 tykkää tästä

olisikohan kirjoitti:
10v sitten EA:n pelit olisi ilman muuta tullut kaikille kolmelle alustalle. Ei ole pelkästään kyse siitä etteikö Wii U kykenisi, EA on vain tänä päivänä kädetön/laiska.

Maksimaalista voittoa tavoittelevalta yhtiöltä on pelkästään järkevää olla heittelemättä helmiä sioille. EA ja Criterion tuhlasivat kovasti vaivaa ja rahaa kääntäessään Need For Speedistä "parhaan version" WiiUlle ja Nintendo-fanit palkitsivat yhtiön hikisillä 20k myynneillä. Kustantaakohan se käännöstyön? Ubisoftkin tekee jatkuvasti tappiota kääntäessään pelejä konsolille minkä pelaajat eivät osta pelejä. Varmaan Ubi lyökin seuraavana hanskat naulaan. Mutta ei hätää! Onhan teillä Mario, Zelda, Metroid ja Platinum Games. Nintendon tulevaisuus on vakaalla pohjalla.
lainaa
Esinbv

19.05.2013 klo 09.49 8 tykkää tästä

EA sais katsoa peiliin ja kysyä uudestaan että kumpi se oikein on paska.
lainaa
kiwa

19.05.2013 klo 10.29 7 tykkää tästä

Meillä on edelleen Wii kovassa käytössä. Pelaamisessa tärkeintä on hauskanpito eikä laitteiden speksit.
lainaa
Aruwa

19.05.2013 klo 10.44 6 tykkää tästä

Esinbv kirjoitti:
EA sais katsoa peiliin ja kysyä uudestaan että kumpi se oikein on paska.

Komppaan täysin. Wii U:n pelaajat eivät kyllä menetä EA-pelien poisjäännin takia yhtään mitään. Päinvastoin, pelihyllyille jää sen seurauksena enemmän tilaa tasokkaille nimikkeille. Pelatkoot muut vain uusintajulkaisuina markkinoille lämäistäviä EA-urheiluja, Simsejä ja harrypottereita ja mitä näitä nyt on, itse aion kuitenkin kiertää nämä kaukaa.
lainaa
a3333

19.05.2013 klo 10.49 7 tykkää tästä

"Tehottomampi kuin Xbox 360" -no ei
"Huonot verkkopalvelut ja kauppa" -ihan hyvin toimii
"Outo tabletti" -Paras juttu konsolissa, tosin akunkesto on paska
"Olisi kannattanut lopettaa konsolibisnes ja julkaista Zeldat tai Mariot yksinoikeudella PS4:lle tai seuraavalle Xboxille" -toiveajattelua EA
lainaa
OmgItsWilly

Rekisteröitynyt 05.04.2012

19.05.2013 klo 11.01 7 tykkää tästä

Se joka väittää että Wii U olisi tehottomampi kun "nykykonsolit" suoltaa ulos pureskelematonta paskaa, se ei ole edes fyysisesti mahdollista, sen verran tekniikka kuitenkin edennyt noista vuoden 2003 seteistä joihin Xbox ja PS3 perustuu
lainaa
do-not-fail-nipa

19.05.2013 klo 11.13 2 tykkää tästä

Nintendon tilanne ei ole kovinkaan hyvä tällä hetkellä, ottaen huomioon, että he eivät edes tajua, kuinka arvokasta JUURI NYT kaikkien intohimoisimpien nipan fanien tekemät pelivideot ovat markkinoinnin edistämisessä. Etenkin Wii U:n huonon menekin kohdalla olisi erityisen tärkeää, ettei Nipa hankkisi itselleen tarpeetonta negatiivista julkisuutta.

Tämä youtube video käsittelee aihetta varsin hyvin: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=6y!
lainaa
MiiQ

Rekisteröitynyt 28.11.2008

19.05.2013 klo 12.29 10 tykkää tästä

Milloin porukka tajuaa että ei Nintendo edes yritä kisata tehoissa vaan yrittää kehittää uusia tapoja kokea pelit. Muutenkaan en ymmärrä näitä hyvä ulkonäkö ja grafiikat ovat hyvän pelin ainoa kriteeri.
lainaa
Jage

19.05.2013 klo 12.44 10 tykkää tästä

OmgItsWilly kirjoitti:
Se joka väittää että Wii U olisi tehottomampi kun "nykykonsolit" suoltaa ulos pureskelematonta paskaa, se ei ole edes fyysisesti mahdollista, sen verran tekniikka kuitenkin edennyt noista vuoden 2003 seteistä joihin Xbox ja PS3 perustuu

Onhan se tekniikka kehittynyt. Hyvä huomio. Harmi vaan ettei Nintendo hyödynnä sitä. :D
lainaa
korpinsiipi

Rekisteröitynyt 06.01.2011

19.05.2013 klo 12.51 4 tykkää tästä

Itse pidän kovasti Wii U:sta. 2kk aikana Monster Hunteria pelaillut 170 tuntia. Olisin hankkinut pelin vaikka julkaisija olisi ollut mikä.

Ite taas en innostu EA:n peleistä, varsinkan urheilupeleistä. Räiskinnät ei viehätä ja Need for Speedeja tulee liian nopeella tahdilla. NFS pelejä oon jo X360:llä pelaillut mutta Forzat dominoi sitä alustaa ja mainioita pelejä ovat. Pleikallakin on oma autopelisarjansa. Wii U:lla NFS peli voisikin olla kiinnostava kun alustalla ei vielä uutta mario karttia ole. Harmi vain että EA on niin kiinni pelien myyntiluvuissa ettei oikeen tiedä kannattaako sitä edes ostaa peliä. Luultavasti kuitenkin meidän talouteen tulee Wii u:lle NFS ja se onkin sitte viimeinen peli jota EA:lta ostan.
lainaa
WiiUisShit

19.05.2013 klo 13.25 2 tykkää tästä

vaikka en ole XBOX360 fani niin voin sanoa että wii u on tehoton verratuna PS3 ja XBOX360
lainaa
tobadNintendo

19.05.2013 klo 13.28 5 tykkää tästä

Nintendo ei ymmärrä että Wiin menestys ei tule toistumaan Wiin U:n kanssa.Wiin menestys perustui pelkästään noihin liiketunnistus ohjaimiin.Wiin omistajista suurin osa oli ihmisiä jotka eivät pelaa heille Wii oli pelkkä olohuoneen personal trainer ilman heitä Wiin olisivat ostaneet vaan Nintendon omien peli sarjojen ystävät ja myynnit olisivat olleet samaa tasoa Wii U:n kanssa.

Huvittaa että jotkut vertaavat Wii U:ta Segan Dreamcastiin ainoa ero on siinä että Dreamcast kun se julkaistiin oli selkeästi tehokkaampi kuin N64 tai PS1 sen huomasi heti Graafikoissa.

Dreamcastin ongelma oli että siitä puuttui Dvd asema ja suurella yleisöllä oli edelleen muistissa Segan aikaisemmat ongelmat Saturnin kanssa ja kun PS2 julkistettiin suurin osa pelin tekijöistä hylkäsi Segan jonka jälkeen ei mennyt kauan kun Dreamcastin valmistus lopettiin.

Dreamcast oli kuitenkin omana aikanaan next gen konsoli ehkä tehoton sellainen verrattuna Xboxiin tai PS2.Dreamcast kuitenkin hakkasi suorituskyvyssä selkeästi PS1 ja N64 siinä missä Wii U jää samalle tasolle vanhojen PS3 ja Xbox 360 kanssa.

Nintendon olisi pitänyt jo kehitys vaiheessa heittää Wii roskakoriin.Olisivat sitten odottaneet pari vuotta lisää ja sitten julkaisseet Wii U:n siinä 2007 tai 2008 tienoilla.Nintendon on unohtanut tavalliset pelaajat jo vuosia sitten vielä Gamecuben ja N64 aikoihin heiltä tuli vielä jotain hyviä third party yksin oikeus peläjä.Nykyisin Nintendo käyttää tuota selitystä kokea pelit uudella tavalla teko syynä tuoda markkinoille heikko tehoisia konsoleita jotta he voivat säästää rahaa.
Saa nähdä yltääkö Wii U edes Dreamcastin myynti lukuihin.
lainaa
Wapazi

19.05.2013 klo 14.00

korpinsiipi kirjoitti:
Wii U:lla NFS peli voisikin olla kiinnostava kun alustalla ei vielä uutta mario karttia ole. Harmi vain että EA on niin kiinni pelien myyntiluvuissa ettei oikeen tiedä kannattaako sitä edes ostaa peliä. Luultavasti kuitenkin meidän talouteen tulee Wii u:lle NFS ja se onkin sitte viimeinen peli jota EA:lta ostan.
Tottakai jokainen pelitalo on kiinni myyntiluvuissa. NSF ei myynyt Wii U:lla edes sen vertaa, että tulot olisivat kattaneet pelin kehityskulut. Tuskin Nintendokaan jatkaisi pelisarjojaan, jos he tekisivät niillä tappiota.

Kolmannet osapuolet eivät julkaise pelejään Nintendon konsoleille, koska Nintendon omia ydinpelaajia eivät kolmansien osapuolien pelit kiinnosta. Lisäksi PS3:n tai Xbox 360 konsolin omistavat Wii U pelaajat ostavat pelinsä mielummin muille kuin Nintendon konsoleille isomman pelaajakunnan vuoksi. Kolmansien osapuolien tulisi panostaa muita konsoleita enemmän Wii U versioiden markkinointiin, jotta Nintendon ydinpelaajat kiinnostuisivat muistakin kuin Nintendon omista peleistä. ZombiU:n kohdalla tämä toimi ja peli on menestynyt suhteellisen hyvin Wii U:n myyntilukuihin nähden.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.05.2013 klo 14.31 2 tykkää tästä

MiiQ kirjoitti:
Milloin porukka tajuaa että ei Nintendo edes yritä kisata tehoissa vaan yrittää kehittää uusia tapoja kokea pelit. Muutenkaan en ymmärrä näitä hyvä ulkonäkö ja grafiikat ovat hyvän pelin ainoa kriteeri.

Nintendon pahin ongelma on juuri se, että se keskittyy liikaa ohjaukseen muiden osa-alueiden kustannuksella. Olen vahvasti sitä mieltä, ettei tarvitse kilpailla tehoissa, mutta laitteen pitäisi kuitenkin olla tehoiltaan tarpeeksi lähellä kilpailijoitaan, eikä missään nimessä lähempänä edellistä sukupolvea.

Juegel kirjoitti:

Nintendo ei sentään tee konsoleistaan sosiaalisilla ominaisuuksilla pullistelevaa sekasikiötä, vaan keskittyy siihen olennaiseen, pelaamiseen.

Kyllä Nintendo on aika paljon panostanut sosiaalisiin toimintoihin ja hyvä niin. Konsolilla pääsee keskustelualueelle, jossa voi jakaa kommentteja ja kuvia, omia mietteitä voi jakaa kavereille, youtube -kanava löytyy ja myös facebook ja Twitter -kanava, mikäli näitä on vielä julkaistu. Nintendo on myös lupaillut että uusia sosiaalisia toimintoja on luvassa.
Muokannut: tagman 19.05.2013 klo 14.52 lainaa
tajutkaa

19.05.2013 klo 17.04 1 tykkää tästä

Jälleen malliesimerkki siitä, että yhden yksilön mielipiteet ja näkemykset eivät välttämättä ole firman mielipiteitä ja näkemyksiä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.05.2013 klo 17.50 8 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
Bobbia nyppii kun ei voi kääntää pelejä vasemmalla kädellä konsolin poikkeavuuden takia.

Jos maailman suurimman pelitalon resursseilla ja devaajilla ei saada moderneja pelejä Wii U:lle niin tottakai ne ovat vain EA:n surkeutta ja kädettömyyttä.
Asialla ei tietenkän ole mitään tekemistä sen kanssa, että Nintendo tunki laitteeseen antiikkista rautaa, jota ilman erityistilausta ei ole edes saatavilla ja nyt joutuu maksamaan tyhmyydestää kovan hinnan.

djspede kirjoitti:
Tabletti on paras innovaatio mitä konsoleille on tullut

Totta. Kukapa ei haluaisi ylipainoista, kömpelöä, kallista, lyhyt akkukestoista ja täysin turhilla ominaisuuksilla varustettua moloapadia mukaan pelisessioihinsa. Innovaatio hyvinkin, aivan hirveä sellainen tosin.

djspede kirjoitti:
verkkopalvelut on tämän hetken huippua

Milläköhän helvetin perusteella?

djspede kirjoitti:

Ne tekee Nintendolle pelejä jotka osaa. Ne jotka yrittää tehdä samalla muotilla kaikille alustoille, saavat mun puolesta kyllä mennä konkurssiin.

Jos ei EA osaa niin sääliksi käy Wii U:ta, sillä ilmeisesti ainoastaan Nintendolla on tarpeeksi loistavia superälykköjä, jotka pystyvät tälle jumalan siunakselle pelejä tekemään.

Sitten teille jotka huutelette että eipä jää EA:n pelejä ikävä. Riippumatta siitä kuinka paljon valehtelette ko. väitteenne kanssa, sillä ei ole juuri mitään väliä kun 1st party nimikkeiden kanssa nimenomaan juurikin EA:n top sarjat kuten NFS, FIFA, NHL(Suomen markkinat) jne. ovat ne pelit jotka pyörivät siellä myyntien top-listan kärjessä, joten jos koko EA siirtyy Wii U:lta pois niin se melkein suora kuolemantuomio.

OmgItsWilly kirjoitti:
Se joka väittää että Wii U olisi tehottomampi kun "nykykonsolit" suoltaa ulos pureskelematonta paskaa, se ei ole edes fyysisesti mahdollista, sen verran tekniikka kuitenkin edennyt noista vuoden 2003 seteistä joihin Xbox ja PS3 perustuu

Niinä niin. Devaajat vai ES-jonnet? Kummatkohan tämänkin asian tietävät paremmin.

MiiQ kirjoitti:
Milloin porukka tajuaa että ei Nintendo edes yritä kisata tehoissa vaan yrittää kehittää uusia tapoja kokea pelit. Muutenkaan en ymmärrä näitä hyvä ulkonäkö ja grafiikat ovat hyvän pelin ainoa kriteeri.

Se ei valitettavasti ole Nintendon oma päätös...tai onhan se, mutta silloin käy juuri näin.
Jos koko muu pelimaailma kehittää pelejä tahdilla X ja Nintendo yksin päättää hypätä 10v ajassa taaksepäin ja rakentaa oman antiikkiboxinsa niin silloin modernit enginet ominaisuuksineen, fysiikkoineen kaikkineen (ELI SIIS EI PELKÄSTÄÄN GRAFIIKOISTA OLE KYSE) sortuu läjään Wii U:lla eikä näitä pystytä toteuttamaan vanhalla enginelläkään joten lopputuloksena devaajat yksinkertaisesti perääntyvät.
Muokannut: Bladekill 19.05.2013 klo 17.56 lainaa
sadspurd

19.05.2013 klo 17.55 3 tykkää tästä

tajutkaa kirjoitti:
Jälleen malliesimerkki siitä, että yhden yksilön mielipiteet ja näkemykset eivät välttämättä ole firman mielipiteitä ja näkemyksiä.

Paitsi, että Wii U:ta haukkuneiden kehittäjien kommenteista voisi kirjoittaa raamatun kokoisen kirjan ja vielä jättää lukijat odottelemaan jatko-osaa.
lainaa
Sprite

19.05.2013 klo 18.27

sadspurd kirjoitti:
tajutkaa kirjoitti:
Jälleen malliesimerkki siitä, että yhden yksilön mielipiteet ja näkemykset eivät välttämättä ole firman mielipiteitä ja näkemyksiä.

Paitsi, että Wii U:ta haukkuneiden kehittäjien kommenteista voisi kirjoittaa raamatun kokoisen kirjan ja vielä jättää lukijat odottelemaan jatko-osaa.

Katsotaan saatko sinä edes yhtä kunnon kommentillista.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

19.05.2013 klo 19.04 4 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
djspede kirjoitti:
Bobbia nyppii kun ei voi kääntää pelejä vasemmalla kädellä konsolin poikkeavuuden takia.

Jos maailman suurimman pelitalon resursseilla ja devaajilla ei saada moderneja pelejä Wii U:lle niin tottakai ne ovat vain EA:n surkeutta ja kädettömyyttä.
Asialla ei tietenkän ole mitään tekemistä sen kanssa, että Nintendo tunki laitteeseen antiikkista rautaa, jota ilman erityistilausta ei ole edes saatavilla ja nyt joutuu maksamaan tyhmyydestää kovan hinnan.

djspede kirjoitti:
Tabletti on paras innovaatio mitä konsoleille on tullut

Totta. Kukapa ei haluaisi ylipainoista, kömpelöä, kallista, lyhyt akkukestoista ja täysin turhilla ominaisuuksilla varustettua moloapadia mukaan pelisessioihinsa. Innovaatio hyvinkin, aivan hirveä sellainen tosin.

djspede kirjoitti:
verkkopalvelut on tämän hetken huippua

Milläköhän helvetin perusteella?

djspede kirjoitti:

Ne tekee Nintendolle pelejä jotka osaa. Ne jotka yrittää tehdä samalla muotilla kaikille alustoille, saavat mun puolesta kyllä mennä konkurssiin.

Jos ei EA osaa niin sääliksi käy Wii U:ta, sillä ilmeisesti ainoastaan Nintendolla on tarpeeksi loistavia superälykköjä, jotka pystyvät tälle jumalan siunakselle pelejä tekemään.

Sitten teille jotka huutelette että eipä jää EA:n pelejä ikävä. Riippumatta siitä kuinka paljon valehtelette ko. väitteenne kanssa, sillä ei ole juuri mitään väliä kun 1st party nimikkeiden kanssa nimenomaan juurikin EA:n top sarjat kuten NFS, FIFA, NHL(Suomen markkinat) jne. ovat ne pelit jotka pyörivät siellä myyntien top-listan kärjessä, joten jos koko EA siirtyy Wii U:lta pois niin se melkein suora kuolemantuomio.

OmgItsWilly kirjoitti:
Se joka väittää että Wii U olisi tehottomampi kun "nykykonsolit" suoltaa ulos pureskelematonta paskaa, se ei ole edes fyysisesti mahdollista, sen verran tekniikka kuitenkin edennyt noista vuoden 2003 seteistä joihin Xbox ja PS3 perustuu

Niinä niin. Devaajat vai ES-jonnet? Kummatkohan tämänkin asian tietävät paremmin.

MiiQ kirjoitti:
Milloin porukka tajuaa että ei Nintendo edes yritä kisata tehoissa vaan yrittää kehittää uusia tapoja kokea pelit. Muutenkaan en ymmärrä näitä hyvä ulkonäkö ja grafiikat ovat hyvän pelin ainoa kriteeri.

Se ei valitettavasti ole Nintendon oma päätös...tai onhan se, mutta silloin käy juuri näin.
Jos koko muu pelimaailma kehittää pelejä tahdilla X ja Nintendo yksin päättää hypätä 10v ajassa taaksepäin ja rakentaa oman antiikkiboxinsa niin silloin modernit enginet ominaisuuksineen, fysiikkoineen kaikkineen (ELI SIIS EI PELKÄSTÄÄN GRAFIIKOISTA OLE KYSE) sortuu läjään Wii U:lla eikä näitä pystytä toteuttamaan vanhalla enginelläkään joten lopputuloksena devaajat yksinkertaisesti perääntyvät.

EA:n päätös lopetta pelien tekeminen Wii U:lle ei johdu resursseista vaan haluttomuudesta. Frozen Byte näytti malllia miten pienillä resursseilla saadaan hyvää jälkeä.

Wii U on rakennettu gamepadin ympärille, joten on selvää että gamepad on juttu numero uno. Padi on erittäin hyvä systeemi, sen ovat todenneet monet kehittäjät. Ja jos padia ei jaksa pitää handussa, niin sitten on haba aika huonossa hapessa. Akunkestossa ei ole ollut valittamista, ja itse pelailen 3-4 tuntia kevyesti. Ja gamepadin ohella voi pelata myös pro ohjaimella monessa pelissä.

EA hallitsee ja on hallinnut niitä samoja NHL, FIFA markkinoita, koska omistaa linsenssit monen vuosikymmenen ajan. Onko tuo nyt yllätys?
Se ei siltikään tarkoita sitä että heidän pelit kaikkia kiinnostais, ja jokaisella alustalla.

Yrität epätoivoisesti moittia myös Wii U:n selvästi parhaita puolia, mikä on mun mielestä aika överiä.

lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.05.2013 klo 19.49 5 tykkää tästä

djspede kirjoitti:

EA:n päätös lopetta pelien tekeminen Wii U:lle ei johdu resursseista vaan haluttomuudesta. Frozen Byte näytti malllia miten pienillä resursseilla saadaan hyvää jälkeä.

On se nyt vissiin vaikea ymmärtää, että kun tehot ei riitä niin ne ei riitä ja kaiken lisäksi ei ole edes asiakkaita ketkä pelejä ostaisivat.

djspede kirjoitti:

Ja jos padia ei jaksa pitää handussa, niin sitten on haba aika huonossa hapessa.

Koska mukaavudentunne ja fyysinen kunto on sama asia?
Kävele sinäkin joka päivä kouluun/töihin 100kg rinkka selässä. Vai eikö kunto riitä, mitä häh?

djspede kirjoitti:

Akunkestossa ei ole ollut valittamista, ja itse pelailen 3-4 tuntia kevyesti.

Tästä saisi kyllä hyvän sitaatin. :D

djspede kirjoitti:

EA hallitsee ja on hallinnut niitä samoja NHL, FIFA markkinoita, koska omistaa linsenssit monen vuosikymmenen ajan. Onko tuo nyt yllätys?

Ei? Pitäisikö sen olla yllätys? Miten tämä tähän liittyy?
Mietinkin jossain vaiheessa onko joku tarpeeksi hölmö tarttumaan yksittäisiin peleihin kun heitin pari esimerkkiä suosituista EA peleistä.

djspede kirjoitti:

Se ei siltikään tarkoita sitä että heidän pelit kaikkia kiinnostais, ja jokaisella alustalla.

Ei tietenkään kaikki, mutta suurinta osaa ja sen menettäminen on aika helvetin paljon.

djspede kirjoitti:

Yrität epätoivoisesti moittia myös Wii U:n selvästi parhaita puolia, mikä on mun mielestä aika överiä.

Jos paska rauta, turha ohjainräpellys ja maailman suurimman pelitalon menettäminen ovat Wii U:n parhaita puolia niin en halua edes kuvitella mitä ne huonot ovat.
lainaa
asdadasda

19.05.2013 klo 20.06 8 tykkää tästä

Käytät aivan liian paljon aikaa maailman turhimpaan keskusteluun. Eikö fanipojat ymmärrä, ettei konsolisodassa kukaan pääse ikinä mihinkään, vaikka kuinka kauan tappelisi.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.05.2013 klo 20.26 2 tykkää tästä

WiiU:n ohjain on hyvä keksintö, mutta kysymys kuuluu onko aika sille kypsä? WiiU:n ohjaimen tekniikka on vielä turhan kallista, jonka vuoksi jouduttiin tekemään kompromissejä tehojen osalta ja toteuttamaan sohvamoninpelit surkeilla wiimoteilla.
WiiU:n ohjain on pohjimmiltaan padin laajennus, eikä mikään mullistava uusi ohjaustapa, jotenka sen vuoksi ei olisi kannattanut uhrata itse konsolin tekniikkaa, joka on hyvin tärkeää jos haluaa pitää 3rd party-tuen edes kohtalaisena.
lainaa
jormauolevi

19.05.2013 klo 20.32 2 tykkää tästä

WiiU olisi voinut olla menestys. Se että mentiin tehojen puolesta siitä mistä aita on matalin teki siitä pelkästään keskinkertaisen.
lainaa
Jush

19.05.2013 klo 20.47 6 tykkää tästä

Nintendo ei sentään tee ja julkaise samoja pelejä pienillä uudistuksilla joka vuosi niinkuin EA.
lainaa
Morde

19.05.2013 klo 21.15 1 tykkää tästä

Jush kirjoitti:
Nintendo ei sentään tee ja julkaise samoja pelejä pienillä uudistuksilla joka vuosi niinkuin EA.

Juu, joku tämän kommentin tässä ketjussa jo huusikin. Hyvä havainto, nerokasta. Ne sadat eri Mariot ja Luigit ovatkin keskenään kuin toisesta maailmasta. Mielestäni on parempi vaihtoehto julkaista joka vuosi pienillä uudistuksilla ennemmin kuin jättää kokonaan julkaisematta. Ei ole näes pakko ostaa, mutta alustan omistajilla on halutessaan kuitenkin mahdollisuus. Itselläni ollut jo vuosikymmenen ajan ollut tapana ostaa NHL kahden vuoden välein. NHL 12 viimeksi ostettu ja odotankin nyt kovasti '14:sta.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

19.05.2013 klo 21.41 3 tykkää tästä

EA voi olla XBOX/PS piireissä arvostettu lafka, mutta Nintendolla pienempi harmi. Itseasiassa ainoa EA:n julkaisema peli minkä ikinä olen ostanut on Adeline Softwaren legendaarinen Little Big Adventure 2 vuonna -97. Sen jälkeen mitään ostamisen arvoista ei ole ollut, ja EA:sta on tullut homogeeninen shaiban julkaisija.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

19.05.2013 klo 22.59 4 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
EA voi olla XBOX/PS piireissä arvostettu lafka, mutta Nintendolla pienempi harmi. Itseasiassa ainoa EA:n julkaisema peli minkä ikinä olen ostanut on Adeline Softwaren legendaarinen Little Big Adventure 2 vuonna -97. Sen jälkeen mitään ostamisen arvoista ei ole ollut, ja EA:sta on tullut homogeeninen shaiban julkaisija.

Ei kait sillä ole mitään väliä missä "piireissä" se on arvostettu ja missä ei kun tosiasia on se, että EA:lla on helvetisti pelejä jotka kiinnostavat suurimpia markkinoita.
Wii:n kohdalla peleillä ei ollut väliä, mutta nyt kun ihmisille ei enää voi markkinoida kuuta ja tähtiä taivaalta Wii U:n muodossa on peleihin panostettava ja silloin ehkä EA:n kaltaisen tekijä vaje on aika helvetin suuri vaje.

Wii U:n nykyisellä pelivalikoimalla ja myyntimäärillä en ehkä näkisi kauhean suurena ongelmana jos Wii U:lle tulisi muutamia top5 parhaiten myyviä multiplättäreitä.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

19.05.2013 klo 23.56

Olisiko se ollut liian vaikeaa nintendolle vain tehdä konsolistaan kunnolla tehokkaampi?
tällöin kehittäjät olisvat saaneet enemmän pelivaraa pelien muokkaamisessa, enemmän pelejä olisi tullut konsolille ja kaiken maailman raudan kellotaajuus luku hipit olivat edes vähän rauhouttuneet.
joo joo nintendo tekee hyviä pelejä eikä se tarvitse tehoa sitä osoittaakseen mutta entäs sitten firmat jotka tekevät silmäkarkkipelejä ja asiakkaat jotka sitä haluavat? kyllä nintendon porukka varmaan osaa laittaa marion näyttäämään nintendo 64 bittisen versiolta jos he sitä haluavat.
lainaa
afk

20.05.2013 klo 00.50 3 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
EA voi olla XBOX/PS piireissä arvostettu lafka, mutta Nintendolla pienempi harmi. Itseasiassa ainoa EA:n julkaisema peli minkä ikinä olen ostanut on Adeline Softwaren legendaarinen Little Big Adventure 2 vuonna -97. Sen jälkeen mitään ostamisen arvoista ei ole ollut, ja EA:sta on tullut homogeeninen shaiban julkaisija.

Huh huh, harvoin kuulee näin surkuhupaisaa itselleen valehtelua edes taantuneimmilta konsolifanipojilta. Mikäs siinä, jos ei kelpaa, pelaile sitten sitä viidettäsadatta Mario-peliäsi.
lainaa
Wapazi

20.05.2013 klo 00.59 5 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
djspede kirjoitti:

Ja jos padia ei jaksa pitää handussa, niin sitten on haba aika huonossa hapessa.

Koska mukaavudentunne ja fyysinen kunto on sama asia?
Kävele sinäkin joka päivä kouluun/töihin 100kg rinkka selässä. Vai eikö kunto riitä, mitä häh?
Bladekill et luultavammin ole päässyt pitämään Wii U:n Gamepadia kädessäsi. Se ei todellakaan paina juuri lainkaan, vaikka tosin luulisi. Akun kesto ohjaimessa on tosiaankin se 3-5 tuntia näytön kirkkaudesta riippuen, mikä on aivan liian vähän.

Wii U:n tilanne näyttää tällä hetkellä joksenkin heikolta, kuten näytti 3DS:nkin tilanne ennen hinnanalennusta ja Nintendon yksinoikeuspelien tuloa. Tällä hetkellähän 3DS:ssää on myyty yli 20 miljoonaa, mikä on nelinkertainen määrä PSVitan myyntilukuihin nähden. Luultavasti Wii U:nkin myynnit lähtevät nousuun kunhan Nintendo julkaisee lisää yksinoikeuspelejään. Mitään Wiin kaltaista menestystä tästä konsolista tuskin tulee, mutta mistä sen tietää jos casualit innostuvat kesällä julkaistavasta Wii Fit U:sta.
lainaa
rfrrfpofdoqq

20.05.2013 klo 01.08 3 tykkää tästä

Tästä on ihan turha ulista ennen kuin ne Sonyn ja Microsoftin vastaukset ovat ilmestyneet. Mikään ei viittaa siihen että ne menestyisivät yhtään sen paremmin. On lamat ja kyseenalaiset valinnat ja epävarmuus tehdäänkö pelejä jotka oikeasti käyttävät niitä mahdollisia lisätehoja vai vedotaanko kustannuksiin, luovuuden puutteeseen tms.

EAn panostus Nintendon konsoleihin on aina ollut olematonta.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

20.05.2013 klo 09.39 3 tykkää tästä

afk kirjoitti:
djspede kirjoitti:
EA voi olla XBOX/PS piireissä arvostettu lafka, mutta Nintendolla pienempi harmi. Itseasiassa ainoa EA:n julkaisema peli minkä ikinä olen ostanut on Adeline Softwaren legendaarinen Little Big Adventure 2 vuonna -97. Sen jälkeen mitään ostamisen arvoista ei ole ollut, ja EA:sta on tullut homogeeninen shaiban julkaisija.

Huh huh, harvoin kuulee näin surkuhupaisaa itselleen valehtelua edes taantuneimmilta konsolifanipojilta. Mikäs siinä, jos ei kelpaa, pelaile sitten sitä viidettäsadatta Mario-peliäsi.

Sinähän sen tiedät parhaiten mitä mieltä minä olen. Eiköhän jokaisella on oikeus ihan omaan ajatteluun ja mielipiteeseen, kuten sinullakin.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

20.05.2013 klo 12.16 1 tykkää tästä

rfrrfpofdoqq kirjoitti:
Tästä on ihan turha ulista ennen kuin ne Sonyn ja Microsoftin vastaukset ovat ilmestyneet. Mikään ei viittaa siihen että ne menestyisivät yhtään sen paremmin.

Sellainen pikkujuttu on että pelaajat tykkäävät ja suosivat Playstationia ja Xboxia huomattavasti enemmän kuin Nintendon konsoleita tai pelejä. Ihan merkittävä asia näin myyntien kannalta.

rfrrfpofdoqq kirjoitti:

On lamat ja kyseenalaiset valinnat ja epävarmuus tehdäänkö pelejä jotka oikeasti käyttävät niitä mahdollisia lisätehoja vai vedotaanko kustannuksiin, luovuuden puutteeseen tms.

Peruskuluttajat eivät tuollaisesta skeidasta tiedä yhtään mitään. Heidän silmissään on vain "pelikonsoleita" joista tulee aina vähän väliä uudet versiot. Toiset ostaa pleikkarin, toiset nintendon, kolmannet xboxin.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

20.05.2013 klo 12.26 2 tykkää tästä

Niin tai tosipelaaja ostaa ne kaikki, koska jokaisella konsolilla on ne omat yksinoikeuspelit. Itsekin tässä mietin että jos PS4 kovasti vakuuttaa, niin ehkäpä olen hankkimassa Wii U:n kaveriksi, mutta katsotaan nyt.
lainaa
joops

20.05.2013 klo 14.22

Onhan se WiiU:n pädi kosketusnäyttöineen periaattessa ihan hyvä idea, mutta kuinka sitä on hyödynnetty ja kuinka moni peli todella tarvitsee näyttöä ohjaimessa onkin sitten hieman toinen juttu.

Ei missään tapauksessa Wii-liiketunnistuksen veroinen innovaatio.
lainaa
katotaanmutumutu

20.05.2013 klo 14.29 3 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
rfrrfpofdoqq kirjoitti:
Tästä on ihan turha ulista ennen kuin ne Sonyn ja Microsoftin vastaukset ovat ilmestyneet. Mikään ei viittaa siihen että ne menestyisivät yhtään sen paremmin.

Sellainen pikkujuttu on että pelaajat tykkäävät ja suosivat Playstationia ja Xboxia huomattavasti enemmän kuin Nintendon konsoleita tai pelejä. Ihan merkittävä asia näin myyntien kannalta.

Toiset ostaa pleikkarin, toiset nintendon, kolmannet xboxin.

Öööööörpppp.

Katsos Wiin myyntilukuja. Wii Un paskoista myyntiluvuista on turha keskustella kun muiden uusien konsolien myynnit ovat tällä hetkellä 0. Silloin loka-marraskuussa Wii Ullekin on luultavasti jo pelejä, eikä ole varmaa että PS4/Xbox edes julkaistaan tänä vuonna.

Ja turha alkaa puhua futisäideistä sun muista "casuaaleista jotka eivät ole pelaajia ja joita ei kiinnosta Wii U" koska missään ei ole eroteltu kuinka moni Wiin tai minkään konsolin ostajista on "pelaajia" ja kuinka moni on "ei-pelaajia"
lainaa
katotaanmutumutu

20.05.2013 klo 14.34 2 tykkää tästä

Niin ja onhan tässä vielä sekin juttu että PS2 oli aikanaan täysin murskaava ja Xbox/Gamecube olivat mitättömässä marginaalissa. Molemmat kuitenkin pärjäsivät ihan ok ja saivat jatkoa.
lainaa
afk

20.05.2013 klo 15.54 2 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
afk kirjoitti:
djspede kirjoitti:
EA voi olla XBOX/PS piireissä arvostettu lafka, mutta Nintendolla pienempi harmi. Itseasiassa ainoa EA:n julkaisema peli minkä ikinä olen ostanut on Adeline Softwaren legendaarinen Little Big Adventure 2 vuonna -97. Sen jälkeen mitään ostamisen arvoista ei ole ollut, ja EA:sta on tullut homogeeninen shaiban julkaisija.

Huh huh, harvoin kuulee näin surkuhupaisaa itselleen valehtelua edes taantuneimmilta konsolifanipojilta. Mikäs siinä, jos ei kelpaa, pelaile sitten sitä viidettäsadatta Mario-peliäsi.

Sinähän sen tiedät parhaiten mitä mieltä minä olen. Eiköhän jokaisella on oikeus ihan omaan ajatteluun ja mielipiteeseen, kuten sinullakin.

On toki. Enkä nyt väitä, että Nintendon pelit olisivat huonoja tai etteikö suuri osa EA:n julkaisemista peleistä olisi melko turhaa tauhkaa. Silti melko paksua väittää, että EA:lta ei olisi tullut MITÄÄN ostamisen arvoista vuoden -97 jälkeen. Mutta jos tätä mieltä oikeasti olet, niin mikäs siinä. Oletko sitten kenties warettanut tai kaverilla kokeillut EA:n pelejä, jotta voit näin todeta, vai sanotko näin vain, koska ''EA on paska''?
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

20.05.2013 klo 17.29 2 tykkää tästä

Näähän on mielipideasioita, eikä mitään ole koskaan kiveen hakattu. Sellaiset pelit jotka minua erityisesti kiinnostaa tai ovat kiinnostaneet, niitä ei vain ole löytynyt EA:n listoilta sitten vuoden -97. Ja olen warettanut tai ostanut ware levyjä, joskus 90-luvulla aika paljonkin, mutta en kylläkään yhtään EA:n peliä. EA on rankattu maailman huonoimmaksi pelitaloksi, ja siihen täytyy olla selvä syy, olisin sitten väärässä tai ei.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

20.05.2013 klo 18.05 4 tykkää tästä

katotaanmutumutu kirjoitti:

Öööööörpppp.

Katsos Wiin myyn..."

...ja heti väärille raiteille.

katotaanmutumutu kirjoitti:

Ja turha alkaa puhua futisäideistä sun muista "casuaaleista jotka eivät ole pelaajia ja joita ei kiinnosta Wii U" koska missään ei ole eroteltu kuinka moni Wiin tai minkään konsolin ostajista on "pelaajia" ja kuinka moni on "ei-pelaajia"

Turha puhua ehkä siinä määrin, että asia on aivan päivänselvä.
N64 ja GC osoittivat että suunta on alaspäin ellei asiat muutu. Wii teki poikkeuksen ainoana eronaan näihin edellisiin tämän Wiimoten ja silti Wiin pelimynnit per konsoli olivat huomattavasti heikompia kuin kilpailijoillaan.

Wii siis käytännössä ratsasti täysin ns. "innovaatiollaan", koska pelillisesti Wii on tämän vuostuhannen ja ehkä jopa mukaanlaskettuna 90-luvunkin pelillisesti heikoin esitys. Tätä tukee hyvin metacritin statistiikka ja myynnit.

djspede kirjoitti:
EA on rankattu maailman huonoimmaksi pelitaloksi, ja siihen täytyy olla selvä syy, olisin sitten väärässä tai ei.

Missä tällainen rankkaus on tehty? EA rankattiin amerikan paskimmaksi yrityksesi DRM:n, rahastuksen, työntekijöiden ja kuluttajien oikeuksien kohtelun ansiosta, mutta nämä eivät millään lailla vaikuta itse pelien laatuun. Eteenkään kun ne myyvät kaikkein eniten.
Muokannut: Bladekill 20.05.2013 klo 18.08 lainaa
TulevaisuusRoskaa

20.05.2013 klo 18.06 1 tykkää tästä

NHL/Fifa 09-13 olleet ihan ok mutta yhtään yli yhden ostaminen on silkkaa tuhlausta. Mass Effect 1 oli lupaava ja modeilla siitä saakin jotain irti. Jos satut olemaan fruittari joka tarvitsee Tony Hawkin niin sitten Skate 2 on harvoja kelpoja vaihtoehtoja.

Muuten EA ollut silkkaa paskaa. Edellinen hyvä peli oli PsOnen Future Cop.
lainaa
tyutyutyutyu

20.05.2013 klo 18.18 3 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Wiin pelimynnit per konsoli olivat huomattavasti heikompia kuin kilpailijoillaan.

Koska määrä > laatu?
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

20.05.2013 klo 18.33 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
katotaanmutumutu kirjoitti:

Öööööörpppp.

Katsos Wiin myyn..."

...ja heti väärille raiteille.

katotaanmutumutu kirjoitti:

Ja turha alkaa puhua futisäideistä sun muista "casuaaleista jotka eivät ole pelaajia ja joita ei kiinnosta Wii U" koska missään ei ole eroteltu kuinka moni Wiin tai minkään konsolin ostajista on "pelaajia" ja kuinka moni on "ei-pelaajia"

Turha puhua ehkä siinä määrin, että asia on aivan päivänselvä.
N64 ja GC osoittivat että suunta on alaspäin ellei asiat muutu. Wii teki poikkeuksen ainoana eronaan näihin edellisiin tämän Wiimoten ja silti Wiin pelimynnit per konsoli olivat huomattavasti heikompia kuin kilpailijoillaan.

Wii siis käytännössä ratsasti täysin ns. "innovaatiollaan", koska pelillisesti Wii on tämän vuostuhannen ja ehkä jopa mukaanlaskettuna 90-luvunkin pelillisesti heikoin esitys. Tätä tukee hyvin metacritin statistiikka ja myynnit.

djspede kirjoitti:
EA on rankattu maailman huonoimmaksi pelitaloksi, ja siihen täytyy olla selvä syy, olisin sitten väärässä tai ei.

Missä tällainen rankkaus on tehty? EA rankattiin amerikan paskimmaksi yrityksesi DRM:n, rahastuksen, työntekijöiden ja kuluttajien oikeuksien kohtelun ansiosta, mutta nämä eivät millään lailla vaikuta itse pelien laatuun. Eteenkään kun ne myyvät kaikkein eniten.

EA:n pelivalikoima on keskittynyt nykyään hyvin marginalisiin peleihin, 95% on lisenssirojua. Samaan suuntaan on menossa myös Activision, joka ei muuta julkaise kuin uusia CODeja ja marvelin lisenssirojua. Joten ymmärrettävistä syistä EA:n menetys ei ole kova takaisku. Onneksi on sentään vielä indie-kehittäjät jäljellä, että voi pelata jotain ihan oikeasti laadukasta ja vaihtelevaa.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

20.05.2013 klo 19.17 3 tykkää tästä

tyutyutyutyu kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Wiin pelimynnit per konsoli olivat huomattavasti heikompia kuin kilpailijoillaan.

Koska määrä > laatu?

Millä helvetin konstilla voi sekoittaa kaksi eri tasoilla olevaa asiaa näin pahasti?

Pelit eivät ole mitään kilotavaraa mitä mitataa määrä/laatu akselilla. Eteenkään kun kyse on MYYNTIEN määrästä. Nimenomaan jos kyseessä olisi laadukas tuote olisivat myynnitkin erittäin korkealla.

djspede kirjoitti:

EA:n pelivalikoima on keskittynyt nykyään hyvin marginalisiin peleihin, 95% on lisenssirojua. Samaan suuntaan on menossa myös Activision, joka ei muuta julkaise kuin uusia CODeja ja marvelin lisenssirojua. Joten ymmärrettävistä syistä EA:n menetys ei ole kova takaisku. Onneksi on sentään vielä indie-kehittäjät jäljellä, että voi pelata jotain ihan oikeasti laadukasta ja vaihtelevaa.

Ei kyllä todellakaan ole mitään marginaalisia pelejä.

Se mitä et ymmärrä on se että sillä ei ole mitään väliä kuinka vähän sinua tai muita täällä huutelijoia kiinnostaa esim. Battlefieldit, NFS, NHL, Madden, Fifa, PGA, Sims etc. ja kuinka paljon ikinä haluattekin hipsteröidä joidenkin random indieviritelmien kanssa.
Tosiasia on se että laajamittaisesti myytävä Xbox:n ja Pleikkarin kanssa kilpaileva pelikonsoli ei tule selviämään ilman niiden myydyimpien titteleiden tukea, vaikka kuinka hienot pikku skenet olisivatkin Nintendon omien pelien ja joiden indie-kickstarttereiden ympärillä. Täten jos EA kokonaan astuu pois pulkasta niin pahimmillaan Gamecuben kohtalo on minimi mitä Wii U:lle tulee tapahtumaan.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

20.05.2013 klo 19.50 2 tykkää tästä

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best-selling_Wii_vid

Kaikki peli jotka ovat myyneet wiillä eniten ovat vain nintendon pelejä, en usko että tilanne hirveästi muuttuisi Wii U:lla. Joten vieläkö väität että EA:n puute hirveästi heiluttais suuntaan tai toiseen? Nintendon pelejä on tullut tasan 2 kpl Wii U:lle, joten ei hirveesti olla vielä pintaa raapaistu. Sieltä on tulossa mm. Retron fps-peli, joka paljastetaan lähiaikoina ja paljon muuta. EA ei todellakaan ole mikään must-have pelitalo.

EA:n vetäytyminen tarkoittaa myös sitä, että muut isot julkaisijat saavat enemmän tilaa. Ubisoft on varmasti tämän huomannut ja on tuomassa paljon omia pelejä Wii U:lle.
Muokannut: djspede 20.05.2013 klo 20.06 lainaa
Gamecuubi

20.05.2013 klo 20.04 1 tykkää tästä

Gamecuben kohtalo Wii U:lle? Olis aivan mahtavaa.

Konsoli(PC)sotia lietsovista tämä koko virtuaalikikkeleiden vertailu on lähtenyt liikkeelle. Oma suosikki on ainoa oikea koska sillä on parhaat myynnit, eniten yksinoikeuksia, suurimmat pelimyynnit tms. ja muut ovat turhaa paskaa. Kun tosiasiassa jokaiselle konsolille tulee kymmeniä pelaamisen arvoisia pelejä, jotka varmasti riittävät eri asioihin mieltyneille pelaajille, jollei satu olemaan yksi niistä hulluista jotka keräävät satojen pelien kokoelman - per konsoli. Tai toisaalta lähde sillä asenteella että kerran pelattu on turha, vaihtoon.

Jos asenne on että "PS4 on suunnattu minulle, mutta Wii U:nkin ja Xbox Loopinkin pitäisi olla suunnattu minulle" niin sitten ongelma taitaa olla peilissä. Vaikka EA ei tekisi enää mitään Nintendolle niin tulevat Smash Brosit, Mario Kartit, Bayonettat ja Resident Evil Revelationit ovat pelejä joihin saa upotettua kymmeniä tunteja ja jotka liikuttavat konsoleita.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova