Tuorein sisältö

Uuden Xboxin julkistukseen kaksi päivää

19.05.2013 klo 18.25 | Luettu: 24927 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Seuraava Xbox julkistetaan tiistai-iltana, joten otetaan pieni kertaus siihen, mitä laitteesta on huhuttu. Näitä voi sitten rastittaa tai jättää rastittamatta, kun Microsoftin tilaisuus on käynnissä.

Pelimaailmaan perehtynyt (ja usein melko utopistisia oletuksiakin tehnyt) analyytikko Michael Pachter kertoi viimeisimmät oletuksensa:

- Kinect on laitteessa sisäänrakennettuna
- Jonkinlainen 'aina päällä' -vaatimus laitteesta löytyy
- Microsoftin tilaisuudessa on myös naisia lavalla

Muita vahvimpina eläviä oletuksia ovat muun muassa:

- Julkaisu loppuvuodesta (loka-joulukuu)
- Blu-ray -asema
- Toimii jonkinlaisena television lisälaitteena tuoden lisäsisältöä tv-ohjelmiin
- vahva painotus viihdelaitepuolelle
- Windows 8 jotenkin läsnä
- kaikki pelit asennetaan laitteen kiintolevylle
- julkaisupelinä uusi Project Gotham Racing
- ohjaimet hyvin samankaltaiset kuin nyt - paitsi viimeisin kiertänyt huhu kertoo, että ne olisivat 'litteämmät'
- nimi on pelkästään Xbox
- Microsoft Pointseista luovutaan
- sisuksissa AMD:n rautaa
- ja paljon muita huhuja, joiden todenperäisyys selvinnee parin päivän päästä...

V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai työnt... Ennen E3:a kuullaan ... >

Keskustelut (49 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

19.05.2013 klo 18.44 28 tykkää tästä

"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä
lainaa
asdfgh

Rekisteröitynyt 27.07.2012

19.05.2013 klo 18.58 17 tykkää tästä

[quote] - nimi on pelkästään Xbox[/quote]Rebootataanko nykyään konsoleitakin? Uusi NES voisi tehdä Nintendolle hyvää.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.05.2013 klo 19.00 6 tykkää tästä

Mielenkiintoinen viikko luvassa, kun maanantaina julkistetaan Jollan ensimmäinen puhelin ja tiistaina uusi boxi.
lainaa
Weshallsee

19.05.2013 klo 19.07 4 tykkää tästä

apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Olisin yllättynyt, jos estradilla heiluisi homoja tai lesboja.

Koska 360 seuraaja sisältää 99% todennäköisyydellä maksullisen nettipelin, sitä tuskin tulee hankittua, ellei microsoft julkista muutamaa todella kovaa uutta(pelkän yksinpelin sisältävää) IP:tä.

Reiluuden nimissä täytynee tämä tilaisuus kuitenkin katsella läpi. Eihän sitä tiedä, jos sattuisi positiivisesti yllättymään.
lainaa
ArtemisFlow

Rekisteröitynyt 05.03.2011

19.05.2013 klo 19.19 4 tykkää tästä

apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.
lainaa
lol

19.05.2013 klo 19.28 11 tykkää tästä

ArtemisFlow kirjoitti:

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.

Mielenkiintoista. Luulisi asian menevän päin vastoin, kun naisten esineellistämisestä pidetään nykyisin niin paljon haloota.
lainaa
johannes

19.05.2013 klo 19.40 18 tykkää tästä

Naiset on pilanneet maailman
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

19.05.2013 klo 19.42 5 tykkää tästä

Weshallsee kirjoitti:

Olisin yllättynyt, jos estradilla heiluisi homoja tai lesboja.

Ai homot/lesbot ei ole miehiä/naisia? :)
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

19.05.2013 klo 19.51 1 tykkää tästä

Noh noh, ollaanpas täällä nyt niin avoimina. Mutta hieno juttuhan se on, ei kai siinä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

19.05.2013 klo 20.06 5 tykkää tästä

ArtemisFlow kirjoitti:
apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.

Eli ei kannata pistää naisia lavalle, koska tällöin feministit tarjoaa ilmaista näkyvyyttä.
lainaa
pooche

19.05.2013 klo 23.34 2 tykkää tästä

ei enää achievements?
lainaa
Samsomsons

19.05.2013 klo 23.49 14 tykkää tästä

pooche kirjoitti:
ei enää achievements?

Ei enää kielioppi?
lainaa
apsdapokads

20.05.2013 klo 00.59

ArtemisFlow kirjoitti:
apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.

Ajattelin just tehdä valituksen MTV3n toiminnasta kun lätkästudiossa on vaan Tamia, Araa, Mertarantaa ja muita ukkoja. Jotkut säälittävät tädit on laitettu juontamaan "MM-uutisia" jotka ovat vaan tulosruutu eri nimellä.

Onhan se niin että sukupuolia ei ole olemassa mutta naiskiintiö pitää olla joka paikassa... Vaikka tuolla PS4tilaisuudessa yhdelläkään naisella ei olisi mitään tarjottavaa tietotaitoa niin pakkohan sinne on saada joku nainen seisomaan.

Mutta asiasta: Tuo Xboxin huhulista on niin täyttä sontaa että jos edes 1/4 pitää paikkaansa niin en ota edes ilmaiseksi.
lainaa
Haza

20.05.2013 klo 01.03 1 tykkää tästä

apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Lesbot tulee tanssimaan lavalla ja nörtit jäävät nuolemaan näppejään.
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

20.05.2013 klo 07.16

ArtemisFlow kirjoitti:
apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.

Mitäs helvettiä? Hitot siitä, että kuka ne esittelee kunhan se esiteltiin. Miksi heidän pitää valittaa kaikesta?
Muokannut: Kakkuonhyvaa 20.05.2013 klo 07.17 lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

20.05.2013 klo 08.45 1 tykkää tästä

Kakkuonhyvaa kirjoitti:
ArtemisFlow kirjoitti:
apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Muistaakseni Feminist Frequency aloitti hirveän myrskyn kun PS4n julkistustilaisuudessa ei ollut ollenkaan naisia.

Mitäs helvettiä? Hitot siitä, että kuka ne esittelee kunhan se esiteltiin. Miksi heidän pitää valittaa kaikesta?

Koska ovat naisia?
lainaa
Rospuutto

Rekisteröitynyt 21.04.2010

20.05.2013 klo 09.31 3 tykkää tästä

Saatan hieman pillastua jos se nimi tosiaan on "Xbox". Mikä vika on selkeässä nimeämispolitiikassa? Marklarin uusi Marklar.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

20.05.2013 klo 09.49

apex kirjoitti:
"Myös naisia lavalla" onpas edistyksellistä yrityskulttuuria. Tai sitten ne on vain tanssityttöjä

Niin, pitäähän sitä xboxfanboynkin jossain nähdä naisia..
Vai kuvitteleeko Microsoft, et nyt saadaan naisetkin kiinnostumaan konsolista, kun otetaan tänne mukaan naisia. Eiku, ei ne kato tilaisuutta. Eiku niin, ne on niitä miehiä varten siellä.

mutta ihan oikeasti, kaikki muut liittyy laitteeseen, niin on tuo vähän irtonainen kommentti.
Ja mua niin sapettaa feministit. Siis äärifemistit. Ihan näin naisenkn näkökulmasta.
lainaa
PS17

20.05.2013 klo 11.10

Rospuutto kirjoitti:
Saatan hieman pillastua jos se nimi tosiaan on "Xbox". Mikä vika on selkeässä nimeämispolitiikassa? Marklarin uusi Marklar.

On nähty että tollokin osaa ostaa oikean automallin, vaikka mallinimi olisi ollut sama 30 vuotta. Ei tunnu oikeasti haittaavan ketään mallista kiinnostunutta.
lainaa
Janne82

20.05.2013 klo 14.05

PROJECT GOTHAM RACING 5!!!
lainaa
kiitoksia

20.05.2013 klo 14.12

Pisteiden korvaaminen oikealla valuutalla on hyvä idea.
lainaa
Otacon-chan

20.05.2013 klo 14.57

Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.
lainaa
RRR

20.05.2013 klo 15.08 1 tykkää tästä

Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

Liittynee päivitysten automaattiseen lataamiseen, vaikka konsoli ei ole päällä mutta silti verkossa. Ei se päivitysten latailu aina siinä vaiheessa kun konsolin käynnistää sinällään paranna pelikokemusta.
lainaa
valivali

20.05.2013 klo 15.10

Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?
lainaa
runkutti

20.05.2013 klo 15.14

Mulla on nykyisetkin pelikoneet aina netissä kun pelaan, joten eipä suuremmin haittaa vaikka nettiyhteys vaadittaisiinkin.
lainaa
alustariippumaton

20.05.2013 klo 15.17

Tuki MS Storen MetroUI -sovelluksille olisi tervetullut.
lainaa
ebionPalvelija

20.05.2013 klo 15.18 4 tykkää tästä

runkutti kirjoitti:
Mulla on nykyisetkin pelikoneet aina netissä kun pelaan, joten eipä suuremmin haittaa vaikka nettiyhteys vaadittaisiinkin.

Kun nettiyhteys jostakin syystä katkeaa...?
lainaa
RRR

20.05.2013 klo 15.21 1 tykkää tästä

ebionPalvelija kirjoitti:
runkutti kirjoitti:
Mulla on nykyisetkin pelikoneet aina netissä kun pelaan, joten eipä suuremmin haittaa vaikka nettiyhteys vaadittaisiinkin.

Kun nettiyhteys jostakin syystä katkeaa...?

Johan sieltä tuli tiedoite ajat sitten, että voi olla offline ihan niin paljon kuin haluaa. Vähän kuin PSN-gaten aikaan.
lainaa
JosJaJos

20.05.2013 klo 16.28 1 tykkää tästä

ebionPalvelija kirjoitti:
runkutti kirjoitti:
Mulla on nykyisetkin pelikoneet aina netissä kun pelaan, joten eipä suuremmin haittaa vaikka nettiyhteys vaadittaisiinkin.

Kun nettiyhteys jostakin syystä katkeaa...?

Niin. Tai jos tulee sähkökatkos.

Ainakin meillä nettiyhteys on toiminut varsin luotettavasti ja ongelmitta, joten tuskinpa siitä tulee ongelmaa vastaisuudessakaan.
lainaa
pelikoneidenKUNKKU

20.05.2013 klo 16.29

1 päivä, 3 tuntia, 30 minuuttia... Tuskin maltan odottaa.
lainaa
rahhooSonylle

20.05.2013 klo 16.41 1 tykkää tästä

Ennemminkin kiinnostaa milloin ja miten Sony ilmoittaa nettipalvelunsa muuttuvan maksulliseksi, sekä tietenkin se kuinka sonybotit reagoivat siihen.

lainaa
mölynöömä

20.05.2013 klo 16.44

valivali kirjoitti:
Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.
lainaa
höpönlöpön

20.05.2013 klo 16.56

mölynöömä kirjoitti:

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

lainaa
odjoj

20.05.2013 klo 17.08

Eli homoille. Liikkeentunnistus on niin kuraa. Uusi xloota on nyt jo tiedossa.. että se on surkea.

Xbotit pääsee taas pelailemaan nettiin kunhan maksaa sopivasti. Pakko päästä hakkaamaan umpisurkeaa Haloa
lainaa
heyyouallbuyme

20.05.2013 klo 17.59

höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
valivali kirjoitti:
Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

Tähän sopii ne legendaariset sanat "If you try to please everyone..."

Miksi minä pelaajana ostaisin laitteen joka on 80% (perseestä revitty) pelejä ja 20% (kyrpärästä revitty) jotain hömpälömppää. Etkö ole huomannut Mikkisoftan panostusta padiyksinoikeuksiin?
lainaa
turhaaNillitystä

20.05.2013 klo 18.54

heyyouallbuyme kirjoitti:

Ei kukaan sinulle mitään perustele, vaan sinun on tehtävä oma päätöksesi. Mikäli laite ei sovellu sinulle, oli syy sitten mikä hyvänsä, jätät vain laitteen ostamatta. Ongelma ratkaistu, eikä kukaan jää itkemään perääsi.
lainaa
lol

20.05.2013 klo 18.58 2 tykkää tästä

Käsittämätöntä, kuinka jotkut pitävät huonona asiana sitä että konsolilla voi tehdä muutakin kuin pelata. Aivan kuin pelikokemukset jollakin maagisella tavalla muuttuisivat paremmiksi, jos nettiselaimet ja Netflixit ottaisi pois konsolista. Peelot! :D
lainaa
heyyouallbuyme

20.05.2013 klo 19.01

turhaaNillitystä kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
valivali kirjoitti:
Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

Tähän sopii ne legendaariset sanat "If you try to please everyone..."

Miksi minä pelaajana ostaisin laitteen joka on 80% (perseestä revitty) pelejä ja 20% (kyrpärästä revitty) jotain hömpälömppää. Etkö ole huomannut Mikkisoftan panostusta padiyksinoikeuksiin?

Ei kukaan sinulle mitään perustele, vaan sinun on tehtävä oma päätöksesi. Mikäli laite ei sovellu sinulle, oli syy sitten mikä hyvänsä, jätät vain laitteen ostamatta. Ongelma ratkaistu, eikä kukaan jää itkemään perääsi.

Ja mikä olikaan kaiken tämän valituksen pointti? Mielipiteen osoittaminen. Ei ne firmojen päätökset ole mitään valtamerilaivoja jotka jatkavat kuluttajien mielipiteistä välittämättä.

Voi olla että nillityksellä ei ole mitään väliä mutta monet artikkelit ovat sanoneet että pelifirmojen pitäisi luottaa siihen lojaaliin jo olemassaolevaan käyttäjäkuntaan eikä yrittää levittäytyä joka paikkaan. Tämä Xboxin puoliperseilty pelitön mediaboksi voi olla totaalinen floppi kun pelaajat ostavat PS4t ja mediaihmiset pysyvät PCllään.
lainaa
RahanTuloaEiVoiEstää

20.05.2013 klo 19.06

Pari-kolme laitetta menee ilman muuta ennakkotilaukseen, sillä eioota myydään varmasti pitkälle kevääseen, kuten edellisenkin Xboxin kohdalla.
lainaa
jokaKodinSuperKone

20.05.2013 klo 19.17

heyyouallbuyme kirjoitti:
turhaaNillitystä kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
valivali kirjoitti:
Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

Tähän sopii ne legendaariset sanat "If you try to please everyone..."

Miksi minä pelaajana ostaisin laitteen joka on 80% (perseestä revitty) pelejä ja 20% (kyrpärästä revitty) jotain hömpälömppää. Etkö ole huomannut Mikkisoftan panostusta padiyksinoikeuksiin?

Ei kukaan sinulle mitään perustele, vaan sinun on tehtävä oma päätöksesi. Mikäli laite ei sovellu sinulle, oli syy sitten mikä hyvänsä, jätät vain laitteen ostamatta. Ongelma ratkaistu, eikä kukaan jää itkemään perääsi.

Ja mikä olikaan kaiken tämän valituksen pointti? Mielipiteen osoittaminen. Ei ne firmojen päätökset ole mitään valtamerilaivoja jotka jatkavat kuluttajien mielipiteistä välittämättä.

Voi olla että nillityksellä ei ole mitään väliä mutta monet artikkelit ovat sanoneet että pelifirmojen pitäisi luottaa siihen lojaaliin jo olemassaolevaan käyttäjäkuntaan eikä yrittää levittäytyä joka paikkaan. Tämä Xboxin puoliperseilty pelitön mediaboksi voi olla totaalinen floppi kun pelaajat ostavat PS4t ja mediaihmiset pysyvät PCllään.

Just joo ja Pleikkarihan se vasta onkin sataprosenttinen pelikone, todellinen pelimiehen ihmemylly, joka ei ennenkään ole tarjonnut mitään turhia mediahömpötyksiä, liiketunnistusta, linukseja eikä nukkekotileikkejä. Koettakaa nyt vaan peelopojut käsittää, että maailma on muuttunut ja nykyään konsolilla voi tehdä muutakin kuin pelata, eikä se tule muutttumaan vaikka kuinka itkisitte ja parkuisittte.
lainaa
jooo

20.05.2013 klo 19.43

V2:lle täytyy luoda joku sisarsivusto jossa käsitellään pelkästään pelejä.
lainaa
ysärikasvatti

20.05.2013 klo 21.44

jooo kirjoitti:
V2:lle täytyy luoda joku sisarsivusto jossa käsitellään pelkästään pelejä.

Eihä... Jos viihde- ja videopelisivu ei kelpaa, niin aina voi mennä vaikka Gamereactoriin.
lainaa
ouJee

21.05.2013 klo 00.12

19 tuntia, 47 minuuttia... Jännitys tiivistyy.
lainaa
katastropheincoming

21.05.2013 klo 10.33

jokaKodinSuperKone kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
turhaaNillitystä kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
valivali kirjoitti:
Otacon-chan kirjoitti:
Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

Tähän sopii ne legendaariset sanat "If you try to please everyone..."

Miksi minä pelaajana ostaisin laitteen joka on 80% (perseestä revitty) pelejä ja 20% (kyrpärästä revitty) jotain hömpälömppää. Etkö ole huomannut Mikkisoftan panostusta padiyksinoikeuksiin?

Ei kukaan sinulle mitään perustele, vaan sinun on tehtävä oma päätöksesi. Mikäli laite ei sovellu sinulle, oli syy sitten mikä hyvänsä, jätät vain laitteen ostamatta. Ongelma ratkaistu, eikä kukaan jää itkemään perääsi.

Ja mikä olikaan kaiken tämän valituksen pointti? Mielipiteen osoittaminen. Ei ne firmojen päätökset ole mitään valtamerilaivoja jotka jatkavat kuluttajien mielipiteistä välittämättä.

Voi olla että nillityksellä ei ole mitään väliä mutta monet artikkelit ovat sanoneet että pelifirmojen pitäisi luottaa siihen lojaaliin jo olemassaolevaan käyttäjäkuntaan eikä yrittää levittäytyä joka paikkaan. Tämä Xboxin puoliperseilty pelitön mediaboksi voi olla totaalinen floppi kun pelaajat ostavat PS4t ja mediaihmiset pysyvät PCllään.

Just joo ja Pleikkarihan se vasta onkin sataprosenttinen pelikone, todellinen pelimiehen ihmemylly, joka ei ennenkään ole tarjonnut mitään turhia mediahömpötyksiä, liiketunnistusta, linukseja eikä nukkekotileikkejä. Koettakaa nyt vaan peelopojut käsittää, että maailma on muuttunut ja nykyään konsolilla voi tehdä muutakin kuin pelata, eikä se tule muutttumaan vaikka kuinka itkisitte ja parkuisittte.

Aika ihmeellinen asenne kun loppujen lopuksi nämä laitteet tehdään ostajille. Jos ihmiset arvostavat enemmän pelejä kuin ESPNää konsolissaan niin tällä asenteella firma ampuu itseään jalkaan vaikka sinä kuinka ajattelisit että firman päätös on pysyvä ja väistämätön. Ja kyllä, Sonyn panostus peliyksinoikeuksiin on täysin eri luokkaa kuin Microsoftin.

9:28:42
lainaa
Konkurssi

21.05.2013 klo 11.08 1 tykkää tästä

Sonyn panostus tappion tekemiseen on omaa luokkaansa.
lainaa
hyväksyTosiasiat

21.05.2013 klo 15.16

katastropheincoming kirjoitti:

Jos ja jos. Niitä jotka arvostavat konsoleiden mediaominaisuuksia on kuitenkin siinä määrin paljon, että niistä tuskin luovutaan pelkästään sen vuoksi että sinä pidät niitä tarpeettomina.

lainaa
shiiintcoming

21.05.2013 klo 18.10

hyväksyTosiasiat kirjoitti:
katastropheincoming kirjoitti:
jokaKodinSuperKone kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
turhaaNillitystä kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
valivali kirjoitti:
[quote nick="Otacon-chan"]Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

[/quote]

En ole ainut. Mediaominaisuudet olisivat tervetulleita, jos muut laitteet eivät tarjoaisi ihan samoja palveluja yleensä paremmin, ja jos pelikone panostaisi eniten siihen ytimeensä eli peleihin.

Mutta yleiseksi konsensukseksihan on muodostunut että PS4 on se tehopelaajien pelikone kun Xbox(?) puolestaan pyrkii mediakeskukseksi. WiiU varmaan yrittää hyötyä tabletti-innovaatiostaan kunhan talot alkavat keksiä sille jotain käyttöä. Se että mikä on loppujen lopuksi kannattavin ratkaisu selviää siinä 5-10 vuoden päästä. Vaikea silti uskoa että ihmiset ostavat uutta Xboxia käyttääkseen vaan Netflixiä ja IE:ä ja pelatakseen Kinectimals PikkuKakkosta.

1:49:43 OMG
lainaa
enemmistönEhdoilla

21.05.2013 klo 19.53

"En ole ainut"

Ylivoimainen enemmistö arvostaa mediaominaisuuksia, eivätkä luopuisi niistä. Kuulut siis häviävän pieneen vähemmistöön.
lainaa
kellomiinus

22.05.2013 klo 01.45

shiiintcoming kirjoitti:
hyväksyTosiasiat kirjoitti:
katastropheincoming kirjoitti:
jokaKodinSuperKone kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
turhaaNillitystä kirjoitti:
heyyouallbuyme kirjoitti:
höpönlöpön kirjoitti:
mölynöömä kirjoitti:
[quote nick="valivali"][quote nick="Otacon-chan"]Jonkinlainen aina päällä vaatimus. No sitten varmaan ei osteta konettakaan. Ja viihdelaite, minä haluan vain pelata, en yhtään mitään muuta.

En varmalla osta, kun sillä voi tehdä muutakin kuin pelata... Yhyy...

Kyllähän sinä voit myös pelkästään pelata. Ei sinun ole mikään pakko katsoa Netflixiä ja ostaa vuokravideoita. Helpottaako?

Se näkyy panostuksessa peleihin. Xboxin parin viime vuoden panostus peleihin on ollut ihan onnetonta. Kinect*insertname*jä ja jotain nettiselaimien ja Last.fmien julkistamista ja siinä se onkin.

Ainakaan minä ole huomannut, että nettiselaimen ja mediasovellusten lisääminen olisi vaikuttanut millään tavalla pelitarjontaan ja pelielämyksiin. Ja kyllä niille Kinect-peleillekin on asiakaskuntansa, vaikka ne juuri sinua eivät kiinnostaisikaan. Lisäksi kannattaisi muistaa, että pelikonsolia ei tehdä vain sinulle, vaan kymmenien miljoonien käyttäjien mitä erilaisimmat tarpeet huomioiden.

Tähän sopii ne legendaariset sanat "If you try to please everyone..."

Miksi minä pelaajana ostaisin laitteen joka on 80% (perseestä revitty) pelejä ja 20% (kyrpärästä revitty) jotain hömpälömppää. Etkö ole huomannut Mikkisoftan panostusta padiyksinoikeuksiin?

Ei kukaan sinulle mitään perustele, vaan sinun on tehtävä oma päätöksesi. Mikäli laite ei sovellu sinulle, oli syy sitten mikä hyvänsä, jätät vain laitteen ostamatta. Ongelma ratkaistu, eikä kukaan jää itkemään perääsi.

Ja mikä olikaan kaiken tämän valituksen pointti? Mielipiteen osoittaminen. Ei ne firmojen päätökset ole mitään valtamerilaivoja jotka jatkavat kuluttajien mielipiteistä välittämättä.

Voi olla että nillityksellä ei ole mitään väliä mutta monet artikkelit ovat sanoneet että pelifirmojen pitäisi luottaa siihen lojaaliin jo olemassaolevaan käyttäjäkuntaan eikä yrittää levittäytyä joka paikkaan. Tämä Xboxin puoliperseilty pelitön mediaboksi voi olla totaalinen floppi kun pelaajat ostavat PS4t ja mediaihmiset pysyvät PCllään.

Just joo ja Pleikkarihan se vasta onkin sataprosenttinen pelikone, todellinen pelimiehen ihmemylly, joka ei ennenkään ole tarjonnut mitään turhia mediahömpötyksiä, liiketunnistusta, linukseja eikä nukkekotileikkejä. Koettakaa nyt vaan peelopojut käsittää, että maailma on muuttunut ja nykyään konsolilla voi tehdä muutakin kuin pelata, eikä se tule muutttumaan vaikka kuinka itkisitte ja parkuisittte.

Aika ihmeellinen asenne kun loppujen lopuksi nämä laitteet tehdään ostajille. Jos ihmiset arvostavat enemmän pelejä kuin ESPNää konsolissaan niin tällä asenteella firma ampuu itseään jalkaan vaikka sinä kuinka ajattelisit että firman päätös on pysyvä ja väistämätön. Ja kyllä, Sonyn panostus peliyksinoikeuksiin on täysin eri luokkaa kuin Microsoftin.

9:28:42

Jos ja jos. Niitä jotka arvostavat konsoleiden mediaominaisuuksia on kuitenkin siinä määrin paljon, että niistä tuskin luovutaan pelkästään sen vuoksi että sinä pidät niitä tarpeettomina.

[/quote]

En ole ainut. Mediaominaisuudet olisivat tervetulleita, jos muut laitteet eivät tarjoaisi ihan samoja palveluja yleensä paremmin, ja jos pelikone panostaisi eniten siihen ytimeensä eli peleihin.

Mutta yleiseksi konsensukseksihan on muodostunut että PS4 on se tehopelaajien pelikone kun Xbox(?) puolestaan pyrkii mediakeskukseksi. WiiU varmaan yrittää hyötyä tabletti-innovaatiostaan kunhan talot alkavat keksiä sille jotain käyttöä. Se että mikä on loppujen lopuksi kannattavin ratkaisu selviää siinä 5-10 vuoden päästä. Vaikea silti uskoa että ihmiset ostavat uutta Xboxia käyttääkseen vaan Netflixiä ja IE:ä ja pelatakseen Kinectimals PikkuKakkosta.

1:49:43 OMG[/quote]

Enemmistön etu ei välttämättä tarkoita firman etua. Ihmiset voivat puhua Facebookien yms hienoudesta mutta koska niitä käytetään muilla laitteilla niin voi olla että sitä poksia ei ostettaisikaan facebookin käyttöön. Jos panostetaan tarkkaan marginaaliin niin tulos on paljen varmempaa.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova