Tuorein sisältö

Wii U:ta myytiin kesällä surkeasti

31.07.2013 klo 11.27 | Luettu: 21351 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Gamesindustry.biz kertoo Nintendon paljastaneen, että viimeisen kolmen kuukauden aikana Wii U -konsoleita on myyty maailmanlaajuisesti vain 160 000 kappaletta. Sitä edeltävien kolmen kuukauden myyntisaldo oli 390 000.

Samassa ajassa Wii U -pelejä myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, kun myyntiluku edellisessä jaksossa 13,4 miljoonaa. Lisämutkan tilastoihin tuo vielä se, että viimeisen kolmen kuukauden aikana Wiitäkin myytiin enemmän, 210 000 konsolia.

Nintendo 3DS sen sijaan pärjäilee edelleen mukavasti, lähes 1,5 miljoonan konsolin myynnillä samalta ajalta.

Kilpailijoiden rummutuksella saattoi olla vaikutusta asiaan: Xbox One julkistettiin 21. toukokuuta ja Playstation 4 esiteltiin paremmin yleisölle kesäkuun alun E3-tapahtumassa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Humble Bundlesta Dee... Take-Two tökkii Bull... >

Keskustelut (43 viestiä)

123

31.07.2013 klo 11.42 11 tykkää tästä

varmaan 1,5 myytya 3ds konsolia
lämmittääkin mieltä
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

31.07.2013 klo 11.42 4 tykkää tästä

Veikkaan, että myyntiluvut paranee kyllä tästä eteenpäin. Pikmin 3:a on odotettu aika kauan ja The Wonderful 101 ilmestyy myös lähiaikoina. Hieno konsolihan se on, mutta pelattavaa on puuttunut ennen näitä päiviä. Pikmin 3
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

31.07.2013 klo 11.44 21 tykkää tästä

123 kirjoitti:
varmaan 1,5 myytya 3ds konsolia
lämmittääkin mieltä

Säälin sitä joka osti sen puolikkaan...
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.07.2013 klo 11.57 3 tykkää tästä

123 kirjoitti:
varmaan 1,5 myytya 3ds konsolia
lämmittääkin mieltä

Loppulukuhan oli pelkkiä nollia. Lisäsin sen miljoona-sanan sinne nyt kuitenkin.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

31.07.2013 klo 11.58 22 tykkää tästä

Nintendo on kyllä mokannut Wii U:n kanssa melko pahasti. Konsolilla oli vuoden etumatka Sonyn ja Microsoftin tuleviin konsoleihin, mutta yhtään kiinnostavaa peliä ei saatu ulos launchissa, puhumattakaan muutaman kuukauden sisällä. Tämä kostautui kunnolla. Miyamoto ja Iwata kyllä myönsivät että Nintendo ryssi homman, mutta suosta on jollain konstilla noustava. Aika käy vähiin ja Wii U on jäämässä vain Nintendon fanilaisten laitteeksi. Mutta onneksi jotain hyvääkin on tullut; Pikmin 3 on taas oiva osoitus Nintendo-laadusta taas kerran, mutta näitä tarvittaisiin nopeasti lisää.
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

31.07.2013 klo 13.11 2 tykkää tästä

Teukku kirjoitti:
Veikkaan, että myyntiluvut paranee kyllä tästä eteenpäin. Pikmin 3:a on odotettu aika kauan ja The Wonderful 101 ilmestyy myös lähiaikoina. Hieno konsolihan se on, mutta pelattavaa on puuttunut ennen näitä päiviä. Pikmin 3

Pikmin 3 on kuitenkin semisti niche-luokan peli. Ei se ihan joka janterin peli ole, eikä ole minuakaan tuo pelisarja koskaan liiemmin kiinnostanut. Sormet ristissä tosin toivon, että Wii-U:lle tulee joskus vielä oikeasti paljon hyviä pelejä (kilpailu on hyvästä), vaikka näille uutisille onkin ihan hauska naureskella. Nintendo pls.
lainaa
Perskelesss

31.07.2013 klo 13.11 3 tykkää tästä

Kyllä se vaan nyt on sillä tavalla, että kun tehdään jo TOISEN kerran teknisesti jo helvetin vanha vehje, ei todellakaan pärjätä "isompien" kyydissä. Kuka niitä pelejä muka WiiU:lle jaksaa kääntää? Konsolikanta jo itsessään vetää isotkin julkaisijat ulos pelistä. Nyt olisi Nintendolla todella nopeiden päätösten paikka, esim. panostusta täysin uusiin pelisarjoihin ja vanhoihin ISOIHIN nimikkeisiin megapanostus... Eikä ole lainkaan huono idea ulkoistaa "väliosia" isoihinkin nimiin, kuten olemme huomanneet esim. käsikonsoleiden Zeldoista.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

31.07.2013 klo 13.19 3 tykkää tästä

Eipä ole WiiU:n julkaisun jälkeen oikein mitään pelattavaa tullut. Nyt ja loppuvuodesta saapuukin sitten Pikmin 3, W101, Sonic, Mario, Donkey Kong ja Ubisoftin multiplattarit. Ne tekevät koneen jo paljon mielenkiintoisemmaksi.
lainaa
Nukemies

31.07.2013 klo 13.20 2 tykkää tästä

Näyttää uhkaavalta. Tulee mieleen se miten Virtual boy floppasi aikoinaan hyvin samalla tavalla... samaan manalaan ollaan nyttenkin menossa, siis?
lainaa
Andyliini

Rekisteröitynyt 05.01.2011

31.07.2013 klo 14.14

Ette sitten yhtään provosoivampaa otsikkoa keksineet? Ja sitten ihmetellään miksi pelijournalismi on niin retuperällä joka paikassa, näyttää siltä ettei Suomikaan ole poikkeus.

IGN:n ja Kotakun jalanjäljissä siis...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.07.2013 klo 14.33 12 tykkää tästä

Andyliini kirjoitti:
Ette sitten yhtään provosoivampaa otsikkoa keksineet?

Otsikko ei ole provosoiva: 160 000 kappaleen myynti kolmessa kuukaudessa ei ole current-gen konsolille mitään muuta kuin surkea tulos. Muut konsolit myyvät tuon verran kahdessa viikossa, jopa Vita päihittää nuo luvut useimpien arvioiden mukaan.

lainaa
TheÄijä

31.07.2013 klo 14.37 3 tykkää tästä

No nyt on maailmankirjat sekaisin kun vannoutuneet Nintendomiehetkin sanovat, että Wii U on ryssitty. Silloin se kaiketi todellakin on.
lainaa
Andyliini

Rekisteröitynyt 05.01.2011

31.07.2013 klo 14.51 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Andyliini kirjoitti:
Ette sitten yhtään provosoivampaa otsikkoa keksineet?

Otsikko ei ole provosoiva: 160 000 kappaleen myynti kolmessa kuukaudessa ei ole current-gen konsolille mitään muuta kuin surkea tulos. Muut konsolit myyvät tuon verran kahdessa viikossa, jopa Vita päihittää nuo luvut useimpien arvioiden mukaan.

Ja otsikoksi ei tietenkään sopinut esimerkiksi "Nintendon Q1 myynnit vuodelta 2013" tms, vaan sen piti olla negatiivinen. Liekö syynä sitten klikkauksien määrä, joita moisella otsikolla Sony-uskovaisessa maassa luultavasti juuri saakin runsaasti enemmän.

Ei siinä, mutta henkilökohtaisesti Nintendo-fanina ottaa päähän se, että negatiiviset uutiset nostetaan jalustalle, mutta positiivisia hyssytellään, kuin niitä ei olisi olemassakaan, täysin päin vastoin siisn kuin aiemmin mainitsemani yritykseni kohdalla. Esimerkiksi uutinen siitä, miten Nintendon latausmyynnit nousivat 150% vuodentakaisesta, jonka ainakin minä näen positiivisena uutisena. Linkkiä en voi juttuun antaa, koska se on liian pitkä. Nintendolife.com etusivulta löytyy tämä uutinen.

Anteeksi.
lainaa
Niinsevaanon

31.07.2013 klo 15.11 5 tykkää tästä

Ei suomi ole mikään sonylandia, pikemminkin xbox-maa tai ainakin v2 kun täällä käy aivan hirveästi xboxin fanittajia kuten käyttäjä nimeltään munakokkeli. Harvoin tällä sivustolla näkee microsoftin dissaamista ja nekin xboxien selvästi huonot ominaisuudet käännetään aina täällä voitoksi (esimerkiksi että hullu ei maksaisi livestä)
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

31.07.2013 klo 15.37 7 tykkää tästä

Niinsevaanon kirjoitti:
Harvoin tällä sivustolla näkee microsoftin dissaamista ja nekin xboxien selvästi huonot ominaisuudet käännetään aina täällä voitoksi (esimerkiksi että hullu ei maksaisi livestä)

Oletkohan varmasti ollut tällä sivustolla aiemmin?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.07.2013 klo 15.39 18 tykkää tästä

Andyliini kirjoitti:

Ja otsikoksi ei tietenkään sopinut esimerkiksi "Nintendon Q1 myynnit vuodelta 2013" tms, vaan sen piti olla negatiivinen. Liekö syynä sitten klikkauksien määrä, joita moisella otsikolla Sony-uskovaisessa maassa luultavasti juuri saakin runsaasti enemmän.

"Nintendon Q1 myynnit vuodelta 2013" olisi paitsi todella huonoa suomea, myös esimerkki otsikosta, joka ei kiinnosta ketään. Otsikon tarkoitus on herättää lukijan mielenkiinto ja tiivistää uutisen asiasisältö. Tässä tapauksessa se on, että Wii U ei myy, eikä sitä tarvitse erikseen "muuttaa" negatiiviseksi. Latausmäärien kasvu 150 prosentilla ei ole sinällään kovin arvokas tieto, jos ei ole mitään vertailukohtaa.

Tunnustaudut Nintendo-faniksi ja sitä saat kaikin puolin olla. Fanittaminen on tosin joskus aika väsyttävää. Me toimituksessa fanitamme ja olemme fanittamatta kaikkia koneita ihan tarpeen mukaan (paitsi Amigaa ja Dreamcastia, jotka ovat pyhiä asioita ja joille uhraamme päivittäin pieneläimiä). Uutisoimme negatiivisia ja positiivisia asioita kaikista koneista kuten tähänkin asti. Samoin otsikoimme tästä eteenpäinkin tavalla, joka houkuttelee lukijoita, koska menestymisemme perustuu lukija- ja sivunäyttömääriin, emmekä suostu häpeämään sitäkään.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

31.07.2013 klo 16.02 4 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:
No nyt on maailmankirjat sekaisin kun vannoutuneet Nintendomiehetkin sanovat, että Wii U on ryssitty. Silloin se kaiketi todellakin on.

Wii U ei ole ryssitty. Se on ihan hel.. hyvä kapistus. Varsinkin Gamepad. MUTTA pelijulkaisu on ryssitty. Julkaistaan konsoli, ei ole mitään kovin jännään julkaisussa ja niitä odotettujakin siirretään ja siirretään. Itelle on riittänyt pelattavaa (tosin pelaan muutamalla muullakin konsolilla), mutta hyvin paljon on varmasti jäänyt siksi hyllyyn kun ei ole mitään kiinnostavaa. Ja jos pelien kanssa pääsevät todenteolla vauhtiin vasta ensi vuonna - yli vuosi julkaisun jälkeen.

minä en ymmärrä valitusta vanhasta, tehottomasta laitteesta. Ei, se ei haittaa pelaamista. Tai että gamepad ois paska. Suurin osa valittajista on tuskin Wii U:ta kokeillut. Ne pelit näyttää hyvältä siitä huolimatta ja mikä ihanuus onkaan pelata N:n pelejä, niin ei tarvi kirota bugeja. Tosin AC3 mulla on ihan vaan siitä ilosta, et saan kokea jotain bugistakin ;) Se, mikä on heikkoa tossa lootassa, on se 30GB tila, mutta itelle se nyt ei ole ongelma kun ei digitaaliversioita peleistä osta, koska löydän yleensä ne fyysisenä halvemmalla. Ja aina sen ulkoisen voi tuohon kytkeä.
lainaa
TheÄijä

31.07.2013 klo 16.09

Wiijuu kirjoitti:
Wii U ei ole ryssitty. Se on ihan hel.. hyvä kapistus. Varsinkin Gamepad. MUTTA pelijulkaisu on ryssitty.

No miksi se pelijulkaisu on ryssitty? Miksei pelinjulkaisijat saa pelejään ajoissa valmiiksi, tai miksi saavat, mutta eivät uskalla julkaista (Rayman Legends vai mikä se nyt olikaan)? Eikö julkaisijat luota laitteen vetovoimaan, ja jos niin niin mikseivät luota?
lainaa
Warezz

Rekisteröitynyt 30.11.2010

31.07.2013 klo 16.24 5 tykkää tästä

Andyliini kirjoitti:
Mikko kirjoitti:
Andyliini kirjoitti:
Ette sitten yhtään provosoivampaa otsikkoa keksineet?

Otsikko ei ole provosoiva: 160 000 kappaleen myynti kolmessa kuukaudessa ei ole current-gen konsolille mitään muuta kuin surkea tulos. Muut konsolit myyvät tuon verran kahdessa viikossa, jopa Vita päihittää nuo luvut useimpien arvioiden mukaan.

Ja otsikoksi ei tietenkään sopinut esimerkiksi "Nintendon Q1 myynnit vuodelta 2013" tms, vaan sen piti olla negatiivinen. Liekö syynä sitten klikkauksien määrä, joita moisella otsikolla Sony-uskovaisessa maassa luultavasti juuri saakin runsaasti enemmän.

Ei siinä, mutta henkilökohtaisesti Nintendo-fanina ottaa päähän se, että negatiiviset uutiset nostetaan jalustalle, mutta positiivisia hyssytellään, kuin niitä ei olisi olemassakaan, täysin päin vastoin siisn kuin aiemmin mainitsemani yritykseni kohdalla. Esimerkiksi uutinen siitä, miten Nintendon latausmyynnit nousivat 150% vuodentakaisesta, jonka ainakin minä näen positiivisena uutisena. Linkkiä en voi juttuun antaa, koska se on liian pitkä. Nintendolife.com etusivulta löytyy tämä uutinen.

Anteeksi.

Jaahas, tintendopelleä osunut arkaan paikkaan. Mene nurkkaan imemään tuttia ja rukoilemaan että Wii U:ta ostetaan enemmän.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

31.07.2013 klo 17.14 5 tykkää tästä

Vaikka jotakin konsolia fanittaa paljon, niin pitää olla munaa myös hyväksyä ne negatiiviset ja ikävät asiat. Jos näkee vain positiivisia asioita niin fanittaminen on sokaissut todellisuuden. Wii U:n kohdalla asiat ei todellakaan ole hyvin. Kolme päätekijää jotka ovat vaikuttaneet Wii U:n kohtaloon: 1. konsolin myöhäinen markkinoille tulo. 2.Tehot ei vastaa ihan huipputehoja, joten kolmansilla osapuolilla on enemmän päänvaivaa pelien kääntämisessä. 3. Nintendon omien pelien totaalinen myöhästyminen. Nämä tekijät ovat johtaneet siihen että konsoli ei ole menestynyt. Lähes joka päivä saa lukea nimenomaan niitä ikäviä uutisia, ja lähes kaikkien mielestä Nintendo on epäonnoistunut Wii U:n kanssa. Tämä on vaan tosiasia. Silti itse pidän Wii U:ta erittäin hyvänä konsolina ja pidän siitä. Vaikka Wii U:sta tulisi floppi niin ei se silti mikään huono saavutus ole.

Tuntuu siltä että Nintendo on tietoisesti aiheuttanut osan ongelmista. Resursseja ei ole kohdistettu oikein ja kaikki on ollut hieman myöhässä. Miyamoto sanoi itse että Pikmin 3:n julkaisu viivästyi koska kehittäjillä oli ongelmia GPU:n shadereiten kanssa ja grafiikan optimoinnissa. Koneesta olisi hyvin voitu tehdä tehokkaampi, jolloin olisi ollut enemmän liikkumavaraa ja turhia ongelmia vähemmän.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

31.07.2013 klo 18.27 5 tykkää tästä

Niin kuin jo aikaisemmin sanoin niin enää ei sama innovaatiokusetus mene ihmisten kurkusta alas. Gamecube antoi jo äärimmäisen hyvän esimerkin siitä ettei ihmisiä oikeasti kiinnosta Nintendo-pelit sen oman pikku scenen lisäksi, mutta ilmeisesti Wii sokaisi Nintendon ja taas ollaan lähtöruudussa...

Sitten tietenkin vielä bonuksena 80-luvun komponentit ja hinta ei kuitenkaan ole kovin halpa.

Saapa nähdä joutuuko Nintendo poistumaan konsolivalmistajakilvasta vielä kokonaan tämän seurauksena vai saadaanko yhtiö pelastettua.

Edit: Ankara 3rd party support ja suhteiden parantaminen mm. EA:n voisi hiukan asiaa parantaa, mutta toisaalta taas järkyttävän tehovajeen takia useimpia huippupelejä ei välttämättä saada siedettävässä muodossa Wii U:lle tai ollenkaan. Nintendo on pelannut itsensä umpikujaan tässä tilanteessa.
Muokannut: Bladekill 31.07.2013 klo 18.39 lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

31.07.2013 klo 18.35 2 tykkää tästä

djspede kirjoitti:

Tuntuu siltä että Nintendo on tietoisesti aiheuttanut osan ongelmista. Resursseja ei ole kohdistettu oikein ja kaikki on ollut hieman myöhässä. Miyamoto sanoi itse että Pikmin 3:n julkaisu viivästyi koska kehittäjillä oli ongelmia GPU:n shadereiten kanssa ja grafiikan optimoinnissa. Koneesta olisi hyvin voitu tehdä tehokkaampi, jolloin olisi ollut enemmän liikkumavaraa ja turhia ongelmia vähemmän.

Mitä on tullut juttuja luettua ja touhua seurattua, niin luulen että Nintendolla on vähän hakusessa HD-aikakauden pelien kehittäminen.

WiiU:ssa on monia hyviä juttuja, mutta teknisesti se ei ole nykypäivän tasolla. Tablettiohjain on cooli keksintö, muttei varsinaisesti mitenkään mullistava. Olen edelleen sitä mieltä, että jos Nintendo olisi halunnut saada kaupallista menestystä, niin tablettiohjain olisi pitänyt unohtaa ja käyttää sen valmistuskustannuksiin menevät rahat rautaan, joka on kilpailukykyinen PS4:n ja X1:n kanssa.
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

31.07.2013 klo 18.46 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Saapa nähdä joutuuko Nintendo poistumaan konsolivalmistajakilvasta vielä kokonaan tämän seurauksena vai saadaanko yhtiö pelastettua.

Vaikka Wii U:n myynti jäisi vaisuksi, niin Nintendon talous kyllä kestää yhden sukupolven flopin ihan kevyesti. Oletettavasti Wii U:n myynnit kuitenkin hieman kasvavat kun Nintendo alkaa saamaan softaa pihalle. Nintendon taloutta pitää pinnalla tällähetkellä oikeastaan vain 3DS, eli plussalla ollaan mutta ei juurikaan jää paljon viivan alle. Nyt pitää muistaa että Nintendo on vahvoilla käsikonsolimarkkinoilla, vaikkakin Wii U tällähetkellä rypee pahassa jamassa.
Muokannut: djspede 31.07.2013 klo 18.47 lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

31.07.2013 klo 19.15 2 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Saapa nähdä joutuuko Nintendo poistumaan konsolivalmistajakilvasta vielä kokonaan tämän seurauksena vai saadaanko yhtiö pelastettua.

Vaikka Wii U:n myynti jäisi vaisuksi, niin Nintendon talous kyllä kestää yhden sukupolven flopin ihan kevyesti. Oletettavasti Wii U:n myynnit kuitenkin hieman kasvavat kun Nintendo alkaa saamaan softaa pihalle. Nintendon taloutta pitää pinnalla tällähetkellä oikeastaan vain 3DS, eli plussalla ollaan mutta ei juurikaan jää paljon viivan alle. Nyt pitää muistaa että Nintendo on vahvoilla käsikonsolimarkkinoilla, vaikkakin Wii U tällähetkellä rypee pahassa jamassa.

En ole käsikonsolimarkkinoita seurannut, mutta käsittääkseni sekä Sony, että Nintendo ovat molemmat ottaneet iskua älypuhelin/tabletti vallaskumouksesta. Kotikonsolipuoli näyttää tällä hetkellä katastrofia ja käsikonsolipuolen tulevaisuuskaan ei kovin hohdokas taida olla, joten täytyy nyt toivoa että Nintendolla herätään ja ajatellaan kaiken japanilaisen konservatiivisen ja byrokraattisen työkulttuurin ohitse, jotta saadaan firma asian mukaiseen kuntoon hakemalla uudenlaista suuntaa.
Muokannut: Bladekill 31.07.2013 klo 19.15 lainaa
Andyliini

Rekisteröitynyt 05.01.2011

31.07.2013 klo 19.24 1 tykkää tästä

Warezz kirjoitti:

Jaahas, tintendopelleä osunut arkaan paikkaan. Mene nurkkaan imemään tuttia ja rukoilemaan että Wii U:ta ostetaan enemmän.

Onko nyt hyvä mieli?
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

31.07.2013 klo 19.36 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
djspede kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Saapa nähdä joutuuko Nintendo poistumaan konsolivalmistajakilvasta vielä kokonaan tämän seurauksena vai saadaanko yhtiö pelastettua.

Vaikka Wii U:n myynti jäisi vaisuksi, niin Nintendon talous kyllä kestää yhden sukupolven flopin ihan kevyesti. Oletettavasti Wii U:n myynnit kuitenkin hieman kasvavat kun Nintendo alkaa saamaan softaa pihalle. Nintendon taloutta pitää pinnalla tällähetkellä oikeastaan vain 3DS, eli plussalla ollaan mutta ei juurikaan jää paljon viivan alle. Nyt pitää muistaa että Nintendo on vahvoilla käsikonsolimarkkinoilla, vaikkakin Wii U tällähetkellä rypee pahassa jamassa.

En ole käsikonsolimarkkinoita seurannut, mutta käsittääkseni sekä Sony, että Nintendo ovat molemmat ottaneet iskua älypuhelin/tabletti vallaskumouksesta. Kotikonsolipuoli näyttää tällä hetkellä katastrofia ja käsikonsolipuolen tulevaisuuskaan ei kovin hohdokas taida olla, joten täytyy nyt toivoa että Nintendolla herätään ja ajatellaan kaiken japanilaisen konservatiivisen ja byrokraattisen työkulttuurin ohitse, jotta saadaan firma asian mukaiseen kuntoon hakemalla uudenlaista suuntaa.

3DS:lle ei suoranasta kilpailijaa ole koska se on 3d-käsikonsoli. Vitalle tilanne on ehkä hieman tukalampi, mutta luulen että mobiili/tabletit antavat vielä odottaa itseään ennen kuin ollaan ergonomisesti ja tehollisesti edes samoilla viivoilla käsikonsoleiden kanssa. Nintendolla on selvästi nukuttu koko Wiin elinkaaren aikana, ja sitten herätty kun myynnit ovat alkaneet laskemaan ja tehty hätäisiä päätöksiä Wii U:n kanssa.

Nintendon talous on itseasiassa hyvässä kunnossa, mutta Wii U:n heikko menekki alkaa rasittamaan sitä. Eli suunta on käännettävä tavalla tai toisella voitolliseksi mahdollisiman nopeasti. Ihan mahdoton tilanne ei kuitenkaan vielä taloudellisesti ole, sillä kassassa on riittävästi pelivaraa ja pahimmassa paikassa voi vielä ottaa matalakorkoista lainaa kun luottoluokitus on hyvä.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

31.07.2013 klo 20.13

TheÄijä kirjoitti:
Wiijuu kirjoitti:
Wii U ei ole ryssitty. Se on ihan hel.. hyvä kapistus. Varsinkin Gamepad. MUTTA pelijulkaisu on ryssitty.

No miksi se pelijulkaisu on ryssitty? Miksei pelinjulkaisijat saa pelejään ajoissa valmiiksi, tai miksi saavat, mutta eivät uskalla julkaista (Rayman Legends vai mikä se nyt olikaan)? Eikö julkaisijat luota laitteen vetovoimaan, ja jos niin niin mikseivät luota?

Hyvä kysymys. Itse hämmästelin Rayman Legendsin yksinoikeutta enkä lopulta yllättynyt, että se tulee muilekkin alustoille. Myöhästyminen sen vuoksi johtunee tietennii Mikkisoftasta.
Ja samassa syssyssähän tulee se ongelma, että Gamepad vaikeuttaa asiaa ja ei viitsitä hyödyntää sitä peleissä ja se taas pistää miettimään, miksi ei voitu pitäytyä motessa ja nunchassa. Parhautta on nytkin, kun voi pelata pädiltä ja toinen saa katsoa töllöä rauhassa :P

Jossain haastattelussa (kuvittelenko?) hra Miyamoto sanoi, että HD pelien tekeminen vei yllättävän paljon aikaa (ja ihmisiä). Kai yllätti N:n housut kintuissa, en kyllä tiedä miten ovat voineet olla asiasta tietämättömiä.

Itse en kyllä itke EAn tjms pelien perään, mutta minä olenkin vähän erilainen. Joo, oishan se kiva pelata änäriä niinkuin SNESllä aikoinaan, mut hiljalleen noi EAnkin pelit alkaa oleen sitä samaa paskaa ja numero vaan sarjan perässä muuttuu ;)
lainaa
Lilly_

31.07.2013 klo 20.46 3 tykkää tästä

Odotan SMG:tä. Muuten käyttö on ollut Netflixin katselua.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

31.07.2013 klo 23.20 2 tykkää tästä

Kyllä harmittaa Nintendon linja. Vuosien varrella joukkoon mahtui pari hutia, mutta pääosin konsolit ja pelit olivat omaa luokkaansa. GC oli konsolina vielä erinomainen. Pelit olivat hyviä ja niitä pelasi hymyssä suin, mutta joku väsynyt puun maku suussa jo pyöriskeli. Sittemmin Nintendon kohdalla ovat hälytyskellot ulvoneet wiiuwiiuu.

Nintendo kuule rukoukseni ja julkaise vaihteeksi pelaajille suunnattu konsoli. Uskaltakaa tehdä peleissä jotain uutta ja erilaista kuten ennenkin. En millään usko idealähteen kuivuneen näin monen vuoden jälkeen. Yrittäkää nyt edes vähäsen.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

31.07.2013 klo 23.48 1 tykkää tästä

Itse odotan, että Nintendo palauttaisi vanhoja sarjoja henkiin. Sen sijaan, että käyttäisivät tasaisemmin pelisarjojaan, Nipponissa keksitään joku semihauska idea ja rahastetaan se pilalle. Sitten siirrytään taas uuteen. Tähän väliin tietysti ängetään kymmenen hitti/hutia ja toivotaan parasta. Nintedolla on kuitenkin paljon pelisarjoja, joita ei olla käytetty pitkään aikaan tai milloinkaan (kotikonsolilla): Star Fox (peruspeli tai adventure), Pokemon (RPG?), Wario Land, Super Mario RPG, Fire Emblem, F-Zero... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. En usko, että tuolta pelitalolta koskaa ideat loppuvat. Eihän se konsoli tarvitse kuin yhden kympin pelin niin jo alkaa koneet käymään kaupaksi.

Ensitietojen mukaan Pikmin 3 olisi myynyt ensimmäisellä viikollaan rahtusen alle 300k kappaletta eli noin 10% laitekannasta. Olisi voinut olla parempikin, mutta ilmeisesti niitä pelejä alkaa nyt tulemaan eli meno ei voi olla kuin ylöspäin... jalat kun on tällä hetkellä aika tukevasti maassa.

Sir_Rymylys kirjoitti:
Nintendo kuule rukoukseni ja julkaise vaihteeksi pelaajille suunnattu konsoli. Uskaltakaa tehdä peleissä jotain uutta ja erilaista kuten ennenkin. En millään usko idealähteen kuivuneen näin monen vuoden jälkeen. Yrittäkää nyt edes vähäsen.
En näe Wii U:ssa itse laitteena mitään vikaa. Ongelma on enemmänkin Nintendon ja pelaajien ajautuminen erilleen alkuperäisen Wii:n aikakautena. Nintendo hyödynsi saamansa kiinnostuksen tekemällä pelejä pääkohdeyleisölleen ja unohti 'pelaajat'. Wii U on enemmän konservatiivisempi konsoli eli lähempänä perinteistä pelaamista ja samalla se tarjoaa mielenkiintoisen tavan pelata. Melkein kirjoitin äskeiseen lauseeseen, että "uuden", mutta GC+GBA on periaatteessa sama idea, joten Wii U ei ole uusi idea. Tällä hetkellä on vain se ongelma, että pelaajat ovat hylänneet Nintendon, koska tunsivat itsensä petetyiksi Wii:n aikana. Nintendo yrittää nyt selkeästi paikata tätä (mm. Luigi U), mutta nyt pitäisi kehittää jotain todella mieletöntä, jotta pelaajat palaisivat.

P.S. Unohtakaa nyt jo se puhe laitetehoista. Historiakin sen nyt osoittaa, että laitetehoilla ei kisaa voiteta. Jos graffat kiinnostaa niin ostakaa pelinne PC:lle.
Muokannut: Teukku 01.08.2013 klo 00.01 lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.08.2013 klo 05.46

Teukku kirjoitti:
...Pokemon (RPG?)...

Nintendo niin voittaisi tämän konsolisukupolven 3d pokemon mmo:lla :P

(mut joo, monin osin samoilla linjoilla kanssas...)
Muokannut: Czerwony 01.08.2013 klo 05.50 lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

01.08.2013 klo 10.06 1 tykkää tästä

djspede kirjoitti:

3DS:lle ei suoranasta kilpailijaa ole koska se on 3d-käsikonsoli. Vitalle tilanne on ehkä hieman tukalampi, mutta luulen että mobiili/tabletit antavat vielä odottaa itseään ennen kuin ollaan ergonomisesti ja tehollisesti edes samoilla viivoilla käsikonsoleiden kanssa.

Täysin merkityksettömällä 3D-efektillä ei ole vaikutusta kilpailuun. Loppupeleissä ns. "mobiilipelaajat" vain tahtovat pelata pelejänsä kulkiessaan. Metrossa, bussissa, junassa, autossa, mökillä, lomalla jne. Tähän kilpailuun osallistuvat niin PSP:t, DS:t kuin älypuhelimet ja tabletitkin. 3DS tosiaan näyttää ainakin toistaiseksi myyvän hyvin, mutta nyt kun tabletti ja älypuhelin alkavat olla ihan itsestäänselvyyksiä kaikilla ihmisillä siinä missä hanavesi ja pölyimurikin, arvelluttaa hiukan miten Nintendon käsikonsolipuoli jaksaa tulevaisuudessa.
Mitä tehoihin tulee niin kyllä uusimmat älypuhelimet ja tabletit antavat ihan 100-0 selkäsaunan 3DS:lle. PSVitalle ei ehkä vielä, mutta kaukana siitäkään ei olla. Graafinen suorituskyky ei ole ollut ongelmana tableteilla tai puhelimilla vähään aikaan.

Teukku kirjoitti:

P.S. Unohtakaa nyt jo se puhe laitetehoista. Historiakin sen nyt osoittaa, että laitetehoilla ei kisaa voiteta. Jos graffat kiinnostaa niin ostakaa pelinne PC:lle.

Pienellä tehoerolla ei ole väliä. Isolla on. Kuten aikaisemmin mainittu niin juuri siitä syystä kaikkein kovimmat multiplättärit menevät kysymysmerkille ja sen kautta myynnitkin.
Muokannut: Bladekill 01.08.2013 klo 10.12 lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

01.08.2013 klo 10.55

Teukku kirjoitti:
Itse odotan, että Nintendo palauttaisi vanhoja sarjoja henkiin. Sen sijaan, että käyttäisivät tasaisemmin pelisarjojaan, Nipponissa keksitään joku semihauska idea ja rahastetaan se pilalle. Sitten siirrytään taas uuteen. Tähän väliin tietysti ängetään kymmenen hitti/hutia ja toivotaan parasta. Nintedolla on kuitenkin paljon pelisarjoja, joita ei olla käytetty pitkään aikaan tai milloinkaan (kotikonsolilla): Star Fox (peruspeli tai adventure), Pokemon (RPG?), Wario Land, Super Mario RPG, Fire Emblem, F-Zero... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. En usko, että tuolta pelitalolta koskaa ideat loppuvat. Eihän se konsoli tarvitse kuin yhden kympin pelin niin jo alkaa koneet käymään kaupaksi.

Tämäpä tämä. Tosin FEtä on tullut yksi Wiille ja yksi GClle, mutta eihän semmoinen tekisi huonoa Wii U:lle - ottaen huomioon kuinka paljon Fire Emblem: Awakening -julkaisu toi lisää myyntiä 3DSlle. F-Zeroa kaipailen, mutta eikös ongelma ollut, että vaikea kehittää siihen mitään uutta. Tosin hyvä ajopeli kestänee pienetkin muutokset. Ja tietenkin Star Fox.

Eihän se 3DSlläkään ole ruusuinen tie ollut alkuun, nyt varmaan päässyt kunnolla vauhtiin ja loistavia pelejä putkahtelee vauhdilla. Ikävää tässä on juuri se, että X1 ja PS4 putkahtavat markkinoille juuri silloin kun U saa odotettuja pelejään markkinoilla. Jääkö siis jalkoihin?

Mutta sitä X:ää odotellessa (syytä olisi olla yhtä hyvä kuin Xenoblade Chronicles)....
lainaa
djspede

Rekisteröitynyt 05.07.2012

01.08.2013 klo 11.06 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Täysin merkityksettömällä 3D-efektillä ei ole vaikutusta kilpailuun. Loppupeleissä ns. "mobiilipelaajat" vain tahtovat pelata pelejänsä kulkiessaan. Metrossa, bussissa, junassa, autossa, mökillä, lomalla jne.

En kyllä allekirjoita tuota asiaa että 3D-efektillä ei ole vaikutusta kilpailuun ja se on merkityksetön. 3D on 3DS:n myyntivaltti ja juurikin tästä syystä monet haluavat kokea syvyysvaikutelman ja ostaa 3DS:n. Se nyt kuitenkin antaa ihan erilaisen sfäärin pelaamiseen. Mobiilipelaaminen on nii laaja käsite että ei noita kaikkia voi kategorisoida samaan lokeroon. Se on kyllä totta että suurimmat volyymit ja ostovoima löytyy juurikin kännykkä/tabletti puolelta ja se puristaa käsikonsoleita jokapuolelta. Mutta jos minä haluaisin pelata mobiilisti jotain laadukasta, niin jättäisin toistaiseksi vielä tabletit ja kännykät omaan arvoon. Joskus tulee jotain räpellyksia puhelimella pelattua, mutta ei niitä jaksa yhtä kertaa enempää pelata. Angry Birds on ainoa peli jonka jaksoin pelata kännyllä alusta loppuun.

Mutta sen verran vielä Wii U:sta että jos Nintendo meinaa saavuttaa sen 9 miljoonan konsolin rajapyykin vuoden loppuun mennessä, mikä on aika haastava tavoite, niin mielestäni hinnan alennus ja hyvät pelit (jotka nyt ovat onneksi tulossa) on ainoa lääke siihen. PS4 Ja XBOXONE tulevat jo tuota pikaa ja Nintendon on nyt otettava homma tosissaan.
Muokannut: djspede 01.08.2013 klo 11.07 lainaa
Moka

01.08.2013 klo 15.01

Nintento ei lopulta tajunnut että se oli hassu liikeohjaus joka teki Wii:stä megahitin. WiiU:lla palattiin takaisin vanhaan.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

01.08.2013 klo 16.21

Moka kirjoitti:
Nintento ei lopulta tajunnut että se oli hassu liikeohjaus joka teki Wii:stä megahitin. WiiU:lla palattiin takaisin vanhaan.
Kui? WiiUlla on niin liikeohjausta kuin kosketustakin?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.08.2013 klo 19.08 1 tykkää tästä

Moka kirjoitti:
Nintento ei lopulta tajunnut että se oli hassu liikeohjaus joka teki Wii:stä megahitin. WiiU:lla palattiin takaisin vanhaan.

En usko että liiketunnistuksella olisi enää menestytty.
lainaa
hetkenhurmio

01.08.2013 klo 23.59 2 tykkää tästä

Moka kirjoitti:
Nintento ei lopulta tajunnut että se oli hassu liikeohjaus joka teki Wii:stä megahitin. WiiU:lla palattiin takaisin vanhaan.

Kyllä se tajuttiin, mutta se lehmä lypsettiin kuiviin. Olihan se alunperinkin nähtävissä että kyseessä oli vain hetken muoti-ilmiö, kuten musiikkipelit ja niiden muovisoittimetkin.
lainaa
Moka

02.08.2013 klo 11.43

tagman kirjoitti:
Moka kirjoitti:
Nintento ei lopulta tajunnut että se oli hassu liikeohjaus joka teki Wii:stä megahitin. WiiU:lla palattiin takaisin vanhaan.

En usko että liiketunnistuksella olisi enää menestytty.

Nähdyn perusteella olisi kannattanut kuitenkin viedä sitä ajatusta pidemmälle Wiistä. Nythän on niin, että se on WiiU:n suhteen kiitos ja näkemiin. Käsikonsoleiden aika alkaa olemaan ohi, kiitos tehokkaiden älypuhelinten joiden ekosysteemi on ylivertainen.
lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

02.08.2013 klo 14.27

Bladekill kirjoitti:
Täysin merkityksettömällä 3D-efektillä ei ole vaikutusta kilpailuun. Loppupeleissä ns. "mobiilipelaajat" vain tahtovat pelata pelejänsä kulkiessaan. Metrossa, bussissa, junassa, autossa, mökillä, lomalla jne. Tähän kilpailuun osallistuvat niin PSP:t, DS:t kuin älypuhelimet ja tabletitkin. 3DS tosiaan näyttää ainakin toistaiseksi myyvän hyvin, mutta nyt kun tabletti ja älypuhelin alkavat olla ihan itsestäänselvyyksiä kaikilla ihmisillä siinä missä hanavesi ja pölyimurikin, arvelluttaa hiukan miten Nintendon käsikonsolipuoli jaksaa tulevaisuudessa.
Mitä tehoihin tulee niin kyllä uusimmat älypuhelimet ja tabletit antavat ihan 100-0 selkäsaunan 3DS:lle. PSVitalle ei ehkä vielä, mutta kaukana siitäkään ei olla. Graafinen suorituskyky ei ole ollut ongelmana tableteilla tai puhelimilla vähään aikaan.

Osittain olen samaa mieltä. En usko, että 3D on tarpeeksi hyvä kilpailuvaltti, mutta käsikonsolit vs. tabletit ja puhelimet -keskusteluissa väittelyt kiteytyy yleensä aina näihin huomioimiisi kohtiin. Unohdat kuitenkin ne perimmäiset erot laitteiden välillä. Se mitä tabletit ja älypuhelimet eivät tarjoa ja tuskin tulevat ikinä tarjoamaankaan, on ylivertainen ohjattavuus. Puhelimia tai tableteita ei ole suunniteltu pelaamiseen. Kuten itsekkin sanoit:
Bladekill kirjoitti:
Pienellä tehoerolla ei ole väliä. Isolla on. Kuten aikaisemmin mainittu niin juuri siitä syystä kaikkein kovimmat multiplättärit menevät kysymysmerkille ja sen kautta myynnitkin.

Jos otetaan huomioon millainen kilpailuaseltelma konsolimarkkinoilla nyt on, niin on varmaan itsestään selvää, että Nintendo myi eniten konsoliaan, kuin myös se, että tehoerot Wiin ja X360/PS3 välillä olivat varmasti suurimmat kautta historian. Silti Wii myi eniten. Miksi? Koska sillä oli mielenkiintoinen ja toimiva ohjaussysteemi. Moni joka miettii PS3:n ja X360 välillä, tekee valintansa ohjaimien perusteella. Vaikka olisi millainen tehomylly kyseessä, mutta jos ohjaus ei toimi parhaalla tavalla niin SE vaikuttaa myyntiin. Ohjaus on Nintendon ja käsikonsoleiden vahvuus.
Muokannut: Teukku 02.08.2013 klo 14.29 lainaa
Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

02.08.2013 klo 14.41

[quote nick="Czerwony"]Nintendo niin voittaisi tämän konsolisukupolven 3d pokemon mmo:lla :P/quote]
Eikä tarvitisi edes olla MMO. Mieluummin ainakin itse pelaisin jotain RPG tyylistä peliä, jossa olisi online ja offline battle mode. Nintendo on kykeneväinen animoimaan 3D Pokemoneja, koska onhan niillä 3DS:llä se ladattava ohjelmakin, jolla voit Pokemoneja kyyläillä. Voi jeesus mitä turhuutta. Eihän niiden käytännössä tarttis tehdä kuin juuri kyseinen peli Wii U:lle ja henkilökohtaisesti voisin istua kuukausitolkulla kaupalla jonottamassa peliä. Niin suuri oli pettymykseni aikoinaan Pokemon Stadiumin kanssa.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

02.08.2013 klo 21.51 2 tykkää tästä

djspede kirjoitti:
En kyllä allekirjoita tuota asiaa että 3D-efektillä ei ole vaikutusta kilpailuun ja se on merkityksetön. 3D on 3DS:n myyntivaltti ja juurikin tästä syystä monet haluavat kokea syvyysvaikutelman ja ostaa 3DS:n. Se nyt kuitenkin antaa ihan erilaisen sfäärin pelaamiseen. Mobiilipelaaminen on nii laaja käsite että ei noita kaikkia voi kategorisoida samaan lokeroon. Se on kyllä totta että suurimmat volyymit ja ostovoima löytyy juurikin kännykkä/tabletti puolelta ja se puristaa käsikonsoleita jokapuolelta.

Monet ja monet. En tiedä onko tuosta mitään objektiivista tutkimusta olemassa, mutta kun kyseessä on lähinnä silmiä huijaava graafinen pikkuefekti joka ei tuo peliteknillisesti tai peleihin yhtään mitään uutta ja lisää, on vaikea uskoa, että tuolla olisi joppupeleissä suurtakaan merkistä.
On olemassa niitä, jotka haluavat 3D:tä, jotka haluavat kosketusnäytön, jotka haluavat Nintendon pelejä jne. mutta massamarkkinoille tärkeitä lähinnä on, että niinä tylsinä hetkinä (eteenkin matkustaessaan) ei tarvitse tuijottaa tyhjyyteen tuntikaupalla vaan on edes JOKIN laite millä pelata tai tehdä jotain. Silloin suurimmalla osalla käsi vetää esille iPadin, iPhonen tms.

Teukku kirjoitti:

Osittain olen samaa mieltä. En usko, että 3D on tarpeeksi hyvä kilpailuvaltti, mutta käsikonsolit vs. tabletit ja puhelimet -keskusteluissa väittelyt kiteytyy yleensä aina näihin huomioimiisi kohtiin. Unohdat kuitenkin ne perimmäiset erot laitteiden välillä. Se mitä tabletit ja älypuhelimet eivät tarjoa ja tuskin tulevat ikinä tarjoamaankaan, on ylivertainen ohjattavuus. Puhelimia tai tableteita ei ole suunniteltu pelaamiseen.

Tuo riippuu täysin suunnittelusta ja peleistä. n. 95% peleistä mitä älypuhelimille tai tableteille tulee toimivat aivan mainiosti kosketusnäytöllä, koska pelit on suunniteltu sitä huomiolla pitäen. Toki FPS-pelit ovat aikamoista kuraa, mutta 3DS ja PSVita tarjoavat aivan samanlaista horroria.

Teukku kirjoitti:

Jos otetaan huomioon millainen kilpailuaseltelma konsolimarkkinoilla nyt on, niin on varmaan itsestään selvää, että Nintendo myi eniten konsoliaan,

Jos puhutaan NYKYISESTÄ tilanteesta niin en oikein tiedä miten tuo pitäisi olla itsestäänselvää kun uusi sukupolvi ei ole vielä edes kunnolla käynnistynyt, mutta Nintendo on jo nyt se unohdettu pikkuveli kun kaksi jättiläistä MS ja Sony käyvät veristä taistelua kuninkuudesta.

Teukku kirjoitti:

kuin myös se, että tehoerot Wiin ja X360/PS3 välillä olivat varmasti suurimmat kautta historian. Silti Wii myi eniten. Miksi? Koska sillä oli mielenkiintoinen ja toimiva ohjaussysteemi.

Nimenomaan tai siis ainakin näin se markkinoitiin. Ohjain nyt osoittautui lähinnä teknisesti alkeelliseksi rihkamapettymykseksi, mutta sen avulla kuitenkin saatiin konsolia myytyä runsaasti. Nyt kun tätä valttia ei enää ole ja Nintendon tablettiliikeohjain-härveli ei enää saa ihmisiä pyörittelemään silmiään tulevat perinteiset muuttujat voimaan eli hinta, pelit, tehot. Ja nyt kun kaksi muuta konsolia ovat aivan eri teholuokassa ovat pelit ja tehot toisistaan riippuvaisia Wii U:n suhteen.

Teukku kirjoitti:

Moni joka miettii PS3:n ja X360 välillä, tekee valintansa ohjaimien perusteella. Vaikka olisi millainen tehomylly kyseessä, mutta jos ohjaus ei toimi parhaalla tavalla niin SE vaikuttaa myyntiin. Ohjaus on Nintendon ja käsikonsoleiden vahvuus.

Tuskimpa kukaan tekee. Noiden konsolien ohjaimet nyt kuitenkin ovat perimmiltään ihan samanlaiset fanipoikien ruikutuksista huolimatta.("Analogi eri paikassa", "vähän eri tuntuma kädessä" tms paskaa) Todellisuudessa hinta, pelit ja merkkuskollisuus määräävät valinnan.
Muokannut: Bladekill 02.08.2013 klo 21.53 lainaa
asdasdasd

04.08.2013 klo 01.00 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Tuo riippuu täysin suunnittelusta ja peleistä. n. 95% peleistä mitä älypuhelimille tai tableteille tulee toimivat aivan mainiosti kosketusnäytöllä, koska pelit on suunniteltu sitä huomiolla pitäen. Toki FPS-pelit ovat aikamoista kuraa, mutta 3DS ja PSVita tarjoavat aivan samanlaista horroria.

Ei riipu, ja tiedät sen itsekin. En ymmärrä mistä tuollaisen prosenttiluvun revit tai miksi yrität valehdella itsellesi noin hanakasti. Näytön lääppiminen ei _ikinä_ korvaa kahta tai edes yhtä tattia ja oikeita nappeja. FPS:t, 3rd person shootterit ja oikeastaan mitkään vähänkään nopeatempoisemmat ja tarkkuutta vaativat pelit eivät toimi hyvin puhelimilla tai tableteilla. Kyllä niitä varmasti jotenkuten voi pelata, mutta esim GTA III ohjaaminen älypuhelimella on vain sitä itseään, etenkin jos vertaa mitä kahdella tatilla saisi samassa pelissä aikaan.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova