Tuorein sisältö

Uusittu PS Vita julkistettiin, PS4 Japaniin helmikuussa

09.09.2013 klo 11.00 | Luettu: 7702 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Sony on julkistanut tämän aamun lehdistötilaisuudessa Japanissa uusitun PS Vita -mallin, joka on nykyistä solakampi muodoiltaan. Viralliset luvut ovat: 20 prosenttia ohuempi, 15 prosenttia kevyempi. Myös akkukeston kerrotaan kasvaneen kuuteen tuntiin. Laite tulee myyntiin Japanissa kuutena eri väriversiona lokakuun 10. päivä ja maksaa 18 980 jeniä (145 euroa).



Samassa tilaisuudessa kerrottiin myös, että Playstation 4 saapuu Japaniin 22.helmikuuta ensi vuonna. Jokaisen konsolin mukaan pakataan Knack-peli. Euroopassa PS4:n kimppuun päästään 29.11.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Monster Hunter 4:ssä... GTA V on todennäköis... >

Keskustelut (12 viestiä)

Dirk

09.09.2013 klo 11.11 6 tykkää tästä

Ei tullut yllätyksenä. Eurooppa on ollut jo vuosia tärkeämpi markkina-alue kuin Japani, joten hyvä että se huomioitiin konsolilaunchissa. Jo PS3 aikaan näin olisi pitänyt tehdä. Tässä myös nähdään se, että Japanin peliteollisuus ei ole vieläkään saanut kiinni Länsimaata. Koska helmikuun julkaisupäivälle on varmasti HW puutteen lisäksi syynä myös se että vasta silloin saadaan julkaisuun myös Japanilaista pelattavaa.
lainaa
MicroSofter

09.09.2013 klo 11.18 1 tykkää tästä

Olenko ainoa joka ihmettelee että miksi microsoft ei tee omaa käsikonsoliaan? Sille voisi sopia forzat ja geowit aika hyvin.
lainaa
asdasd

Rekisteröitynyt 27.09.2010

09.09.2013 klo 11.38 8 tykkää tästä

MicroSofter kirjoitti:
Olenko ainoa joka ihmettelee että miksi microsoft ei tee omaa käsikonsoliaan? Sille voisi sopia forzat ja geowit aika hyvin.

Liikaa kilpailua ja liian vähän kysyntää. Japanissa ostajia periaatteessa ehkä riittäisikin, mutta niillä tuntuu olevan jokin ongelma Microsoftin konsoleiden kanssa. Lisäksi kännykät ja tabletit syö kakkua päivä päivältä.
lainaa
MicroSofter

09.09.2013 klo 11.43

asdasd kirjoitti:
MicroSofter kirjoitti:
Olenko ainoa joka ihmettelee että miksi microsoft ei tee omaa käsikonsoliaan? Sille voisi sopia forzat ja geowit aika hyvin.

Liikaa kilpailua ja liian vähän kysyntää. Japanissa ostajia periaatteessa ehkä riittäisikin, mutta niillä tuntuu olevan jokin ongelma Microsoftin konsoleiden kanssa. Lisäksi kännykät ja tabletit syö kakkua päivä päivältä.


Mutta Microsoft voisi kunnostautua tekemällä juuri jonkun tabletin jossa pyörii forzat ja muut. Sellaiselle olisi varmasti kysyntää.
lainaa
waattöfack

09.09.2013 klo 12.17 7 tykkää tästä

PS4 -pelejä voi pelata Vitalla, Vita pyörittää ylimääräisen kapulan kautta PSP yms pelejä, Dualshockia voi käyttää Vitan pelien pelaamiseen, voit kytkeä PS Eye Cameran päähäsi ja nähdä tulevaisuuteen, PSVita käy luotto- ja kirjastokortista, Dualshock täyttää veroilmoituksen, yöpakkaset makuuhuoneessa ovat historiaa, Las Palmasissa sataa lunta kun inversio iskee, voit ladata PS4 jos kytket sen Vitan kautta aggregaattiin... Prkl lopettaisivat perseilyn ja esittelisivät kunnon pelejä. Mutta eih...
lainaa
rc2

09.09.2013 klo 12.31

Kuulemma tässä mallissa vaihtuu OLED näyttö LCD näyttöön
lainaa
Downfall

09.09.2013 klo 14.46

PS4:n takana olevat jenkit sorsivat Japania. Mitä PS koskaan olisi ollut tai tulee koskaan olemaan ilman Japanin markkinoita.
lainaa
R2D2

09.09.2013 klo 15.00 2 tykkää tästä

Eiköhän tuossa julkaisupäivässä ole kyse siitä, että Japanissa on ns varma menestys Pleikkarille. Siellä ei kosketa Xboxiin pitkällä tikullakaan joten voitto on siellä jo varmaa. Sama homma on siinä että Euroopassa Pleikkari on ollut aina Xboxia suositumpi, joten täälläkin voidaan julkaista pari viikkoa myöhemmin kuin Amerikassa. Jenkeissä taas Xboxi on suosituin konsoli, minkä takia Pleikkarin täytyy päästä sinne mahdollisimman nopeasti ja näyttävästi, että saa kilpailun käyntiin.
lainaa
turhakapistus

09.09.2013 klo 15.44 3 tykkää tästä

MicroSofter kirjoitti:
Olenko ainoa joka ihmettelee että miksi microsoft ei tee omaa käsikonsoliaan? Sille voisi sopia forzat ja geowit aika hyvin.


Kun katsoo PS Vitan surkeita myyntilukuja, ei tarvitse ihmetellä. Pelit pelataan älypuhelimilla, eikä käsikonsoleita osta enää kukaan.
lainaa
Sleevez

09.09.2013 klo 18.37

MicroSofter kirjoitti:
Olenko ainoa joka ihmettelee että miksi microsoft ei tee omaa käsikonsoliaan? Sille voisi sopia forzat ja geowit aika hyvin.


Miten niin ei tee? Miksi luulet että ne Nokian osti?

Eiköhän siellä aika tarkat suunnitelmat ole jo käynnissä kannettavan pelaamisen suhteen, mikä se suunta on mihin lähdetään jää nähtäväksi.
lainaa
Qukko

09.09.2013 klo 20.54

Dirk kirjoitti:
Ei tullut yllätyksenä. Eurooppa on ollut jo vuosia tärkeämpi markkina-alue kuin Japani, joten hyvä että se huomioitiin konsolilaunchissa. Jo PS3 aikaan näin olisi pitänyt tehdä. Tässä myös nähdään se, että Japanin peliteollisuus ei ole vieläkään saanut kiinni Länsimaata. Koska helmikuun julkaisupäivälle on varmasti HW puutteen lisäksi syynä myös se että vasta silloin saadaan julkaisuun myös Japanilaista pelattavaa.

Niin, ja sitten on se, että joulupukki ei käy Japanissa...
lainaa
Mazena

Rekisteröitynyt 29.10.2007

09.09.2013 klo 22.34

Sanoisin, että tälläkin hetkellä omassa Vitassa riittää akkutehoa noin kuusi tuntia. Jännittävää.

Ehkä en vain pelaa raskaimpia pelejä, mutta Persona 4:stakin sillä saa pelata pitkään ennen kuin akkuvaroitus edes käy ruudulla.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova