Tuorein sisältö

Poika toi aseita kouluun, vanhemmat syyttävät... Minecraftia?

29.09.2013 klo 11.00 | Luettu: 20290 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Aika montaa peliä on vuosien saatossa syytetty väkivaltaisen käytöksen aiheuttamisesta erinäisissä medioissa tai jopa syyllisen omassa puolustuksessa oikeudessa. Yleensä on kuitenkin ollut kyseessä joku erityisen väkivaltainen peli, eikä esimerkiksi luomiseen ja selviytymiseen keskittyvä Minecraft.

Kotaku kertoo, että 9-vuotias floridalaispoika toi kouluun lataamattoman käsiaseen, ammuksia, pihviveitsen ja vasaran. Tuomari määräsi pojan kotiarestiin ja pojan isä kertoi, että "poika esitti hahmoa, jonka hän oli oppinut Minecraft-pelistä".

Toisin kuin vaikkapa Call of Dutya (tai monia muita väkivallasta syytettyjä pelejä), Minecraftia käytetään opetusvälineenä joissain kouluissa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Kevennetyt Lauantai-... Sean Bean junafanina... >

Keskustelut (27 viestiä)

Teukku

Rekisteröitynyt 04.04.2008

29.09.2013 klo 11.24 38 tykkää tästä

Nämä on näitä tyhmien ihmisten ongelmia. Jos olet sitä mieltä, että Minecraft tekee pojastasi mahdollisen kouluampujan 9 vuoden iässä, niin ehkä ei kannattaisi antaa pojan pelata? Just saying.
lainaa
PelleHermanni

29.09.2013 klo 11.43 32 tykkää tästä

Saatanan uusavuttomat vanhemmat, opettelisivat ensin kasvattamaan ennen kuin menisivät petipuuhiin.
lainaa
Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

29.09.2013 klo 11.58 13 tykkää tästä

http://www.youtube.com/watch?v=uMl9oYSVGlo
lainaa
Make

29.09.2013 klo 12.03 10 tykkää tästä

Only in America.
lainaa
asdaddadasads

29.09.2013 klo 12.16 20 tykkää tästä

PelleHermanni kirjoitti:
Saatanan uusavuttomat vanhemmat, opettelisivat ensin kasvattamaan ennen kuin menisivät petipuuhiin.

No mitenkä helvetissä opettelet kasvattamaan omaa lasta jos sinulla ei sellaista ole? En nyt mitenkään puolustele Minecraftin syyttämistä, mutta järjen voi ottaa käteen näissä kommenteissakin.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

29.09.2013 klo 12.44 36 tykkää tästä

asdaddadasads kirjoitti:
PelleHermanni kirjoitti:
Saatanan uusavuttomat vanhemmat, opettelisivat ensin kasvattamaan ennen kuin menisivät petipuuhiin.

No mitenkä helvetissä opettelet kasvattamaan omaa lasta jos sinulla ei sellaista ole? En nyt mitenkään puolustele Minecraftin syyttämistä, mutta järjen voi ottaa käteen näissä kommenteissakin.

Ei se kasvattaminen vaatisi mitään muuta kuin yleisjärkeä ja pikkasen vastuuntuntoa. Kyllä näitä pariskuntia on, jotka pullauttavat jälkikasvua, kun "vauva olis niin söpö xD" ja sitten hajoillaan, kun perhe-elämä ei olekkaan odotetunlaista nukkekotia.
lainaa
ralph

29.09.2013 klo 13.10 11 tykkää tästä

mä muistan kun sillon 90-luvulla kaikki lapset kantoivat kouluun katanoita, bo-keppejä ja nunchakuja
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.09.2013 klo 13.49 4 tykkää tästä

Eikös tuo ole jenkkilässä ihan perus kauraa, että 9-vuotias tuo aseen kouluun.
lainaa
perusjenkki

29.09.2013 klo 14.02 13 tykkää tästä

Minusta suurin kysymys on että miten 9 vuotias poika on päässyt käsiksi aseeseen. Ei taida vanhemmat kauheasti pitää huolta aseistaan jos ne lojuu missä sattuu.
lainaa
näsä

29.09.2013 klo 14.04 2 tykkää tästä

jooh, miten lapsi pääsee käsiksi lataamattomaan käsiaseeseen ja ammuksiin? Tämän takia ihmisiä tulee ammutuksi omien pikku Jessejen ja Jaakkojen toimesta, jotka vain leikkivät.
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

29.09.2013 klo 14.14 3 tykkää tästä

mistäköhän mahtoi muksu saada aseen? onhan se pelin vika jos isukki säilyttää eteiskaapissa pistoolia :rolleyes:
lainaa
cq234c1

29.09.2013 klo 14.21

no voi jumalauta... kaikki lapset.. myös minä joskus 6v varmaan ollaa leikitty jotai sankaria puukeppien kanssa miekkaillen ja kouluu menty naamiasissa lelupyssyt kourassa.

jos tuo lapsi esittää minecraft hahmoa ja on ottanut jotain tavaroita kouluun nii mikä on väärin? vittusaatana se on niitten vanhempien vika kun lapsi ottaa isin pyssyn kouluu. vaikka ei varmaan tarkoitakkaan mitään pahaa.
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

29.09.2013 klo 14.23 20 tykkää tästä

Ne turmelevat nuorison! Maailma on pilalla ja rikollisuus nousussa!
Kyllä, vinyylilevyt ovat syypää kaikkeen!
Kyllä, rock-musiikki on syypää kaikkeen!
Kyllä, elokuvat ovat syypää kaikkeen!
Kyllä, videopelit ovat syypää kaikkeen!

Kun itse kävin yläasteella, metsästystä harrastavat toivat syksyllä kauden alussa haulikkonsa kouluun, että pääsivät heti päivän päätteeksi metsälle(tai kesken päivänkin). Kuinka monta ampumavälikohtausta tapahtui? Ei ensimmäistäkään.

Pelien ja väkivaltaisen käytöksen välillä ei ole todistettua linkkiä. Aihetta on tutkittu enemmän kuin mitään muuta modernia ilmiötä, eikä korrelaatiota löydy.

Helvetin luiskaotsaiset pallokorvat.
lainaa
durrrr

29.09.2013 klo 15.32

Kyllä sitä itekki syyttäisin pelejä tuossa tilanteessa vaikka en asiaan uskoisikaan.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

29.09.2013 klo 16.25 3 tykkää tästä

Jantsa kirjoitti:
mistäköhän mahtoi muksu saada aseen? onhan se pelin vika jos isukki säilyttää eteiskaapissa pistoolia :rolleyes:

"Yhdysvaltain markkinoilla on lukuisia lapsille suunnattuja aseita ja oheistuotteita. Kaupan on esimerkiksi pinkkejä aseita sekä asesatukirjoja."
http://tinyurl.com/c4gxz3a

Näin jenkeissä.
lainaa
SimaaLiittimmessä

29.09.2013 klo 17.22

Mielestäni toimitus on valinnut hyvin kyseenalaisen näkökulman tähän uutiseen. Ikään kuin pelien syyttäminen olisi jotenkin hyväksyttävää tai ainakin väkivaltaisten tekeleiden.
Ihan yhtä naurettavaa syyttää GTAta tai CODia kuin Minecraftia.
lainaa
aeiopie

29.09.2013 klo 18.30

Aina on pelaajat puolustuskannalla. Ei ollut silloin 90-luvulla muuta kuin jotain Super Mariota ja Contraa, joku Doom oli kanssa mutta pikkulapset edes osanneet käynnistää saati hankkia sellaista pikselimössöä.

Toisekseen mitä vaikutinta saa musiikista tai leffoista joita vaan katsellaan passiivisesti vs. joku COD jossa pelaaja tekee valinnan painaa liipasinta.

Vanhempien vikahan tämä on mutta moni alle 18-vuotias voisi olla täysin pätevä auton ajaja tms. mutta silti on rajoituksia. Tästä uutisesta syntyy kyllä kuva että kakara ei vaan ajatellut yhtään vaan käyttäytyi ihan samoin kuin joku kersa joka pukeutuu Spidermaniksi tai tuo suosikkipehmolelunsa kouluun. Toisaalta usassa aseita kohdellaan kuin kännykkää.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

29.09.2013 klo 18.31 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:

"Yhdysvaltain markkinoilla on lukuisia lapsille suunnattuja aseita ja oheistuotteita. Kaupan on esimerkiksi pinkkejä aseita sekä asesatukirjoja."
http://tinyurl.com/c4gxz3a

Näin jenkeissä.

http://youtu.be/de_gJqkbPt4
lainaa
einäin

29.09.2013 klo 23.22 1 tykkää tästä

Pelit ovat syy aina kaikkeen väkivaltaan! Haluaisin kuulla miten kukkahattutädit sun muut selittäisi sitten 1500 luvun väkivallan(ja muut vuosi sadat tietenkin) Silloinha oli tottakai pleikkari ja xbox, pelailtii GTA harva se päivä jne.

Kyllä se vika on kasvatuksessa/asuinympäristössä, eikä peleissä. Ne toki voivat aiheuttaa tiettyjä tapauksia, muttei ole pääsyy väkivaltaan.

Mutta se siitä, nyt odottaen aiheesta sotaa ->
lainaa
Jantsa

Rekisteröitynyt 14.12.2011

29.09.2013 klo 23.57

tagman kirjoitti:
Jantsa kirjoitti:
mistäköhän mahtoi muksu saada aseen? onhan se pelin vika jos isukki säilyttää eteiskaapissa pistoolia :rolleyes:

"Yhdysvaltain markkinoilla on lukuisia lapsille suunnattuja aseita ja oheistuotteita. Kaupan on esimerkiksi pinkkejä aseita sekä asesatukirjoja."
http://tinyurl.com/c4gxz3a

Näin jenkeissä.

mikä tässä on vikana? nimenomaan vastuullinen, aseista oikeasti opettava kasvatus estäisi tällaisten asioiden tapahtumisen. jos tuokin kakara olisi tiennyt, että ase on vaarallinen niin tätä ei välttämättä olisi tapahtunut.

näistä asioista täysi vaikeneminen johtaa juuri siihen, ettei kakarat oikeasti ymmärrä aseiden vaarallisuutta koska kaikki tieto juontaa toimintaelokuvista ja -peleistä.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

30.09.2013 klo 11.06 1 tykkää tästä

Vai, voisiko olla, että syy on aseissa, eikä peleissä?
lainaa
dsffdsapofsdjpi

30.09.2013 klo 13.30

Lichi kirjoitti:
Vai, voisiko olla, että syy on aseissa, eikä peleissä?

Ja aseihmiset sanovat tietenkin päinvastaista. "Ase on vain esine, sen väärinkäyttö johtuu huonoista malleista ja mielisairauksista"

Olis kyllä todella hauska jos aseihmiset ja peli-ihmiset saataisiin johonkin keskusteluohjelmaan inttämään miksi he ovat oikeassa ja toinen puoli väärässä.
lainaa
Linkchu

Rekisteröitynyt 15.02.2013

30.09.2013 klo 16.37

Jos poika olisi kouluun tuonnut jousipyssyn tai miekan niin sitten ehkä olisi Minecraftin vika (ihme että taas pelien syy) mutta mistä ihmeestä 9-vuotias edes saa aseen haltuunsa on isällä ollut hyvä säilytys paikka aseille.
Muokannut: Linkchu 30.09.2013 klo 16.38 lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

30.09.2013 klo 17.34

Helppohan se on muita syyttää kuin itseään.
lainaa
martti

30.09.2013 klo 22.44

dsffdsapofsdjpi kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Vai, voisiko olla, että syy on aseissa, eikä peleissä?

Ja aseihmiset sanovat tietenkin päinvastaista. "Ase on vain esine, sen väärinkäyttö johtuu huonoista malleista ja mielisairauksista"

Olis kyllä todella hauska jos aseihmiset ja peli-ihmiset saataisiin johonkin keskusteluohjelmaan inttämään miksi he ovat oikeassa ja toinen puoli väärässä.

Pidän itseäni aseihmisenä enkä ole koskaan nähnyt peleissä mitään väärää. Ase todellakin on vain esine, joka ei itsessään tee mitään. Jos joku välttämättä haluaa, niin aseella saa kyllä pahaa jälkeä aikaan, mutta niin saa monella muullakin esineellä esim. veitsellä, autolla, moottorisahalla ym.
lainaa
pelaanyt

01.10.2013 klo 16.58

martti kirjoitti:

Republikaanien ja demokraattien välissä on aina joku järkevä...

Joka tapauksessa ilman aseita tappojen määrä maailmanlaajuisesti olisi varmasti ainakin muutaman sataa vähemmän. On se autolla ja veitsellä tappaminen niin epävarmaa ja tehotonta.

Kysymys onkin sitten että määrätäänkö ihmiset pehmustettuun huoneeseen kädet sidottuna ettei vaan mitään tapahdu, vai annetaanko viidakon lakien jyllätä.
lainaa
Hemulenssis

03.10.2013 klo 07.27

Sanompa vaan että Minecraftissa ei ole ruutiaseita, vain Miekkoja ja jousipyssyjä. Tosin ellei kyse ole modailusta joka ei ole enää minecraftin syytä
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova