Tuorein sisältö

Amerikkalaiset pelikriitikot paniikissa, mitä tapahtuu?

27.10.2013 klo 11.59 | Luettu: 24746 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Eilisestä illasta asti on kantautunut raportteja, joiden perimmäisestä syystä ei tunnu olevan oikein tietoa. Niiden keskiössä on G4-tv-kanavan tunnettu pelinaama Adam Sessler, joka on uhkaillut jopa jättävänsä uransa pelialalla.







Ensimmäinen huhukierros lähti Gamefaqs-sivustolta, jossa huhuillaan, että syy Sesslerin ja muutamien muiden pelikriitikoiden Twitter-paniikille olisi se, että Microsoft on pitänyt salassa Xbox Onen oletetusti heikommat tehot verrattaessa PS4:ään, eikä niistä saa puhua ennen konsolin julkaisua - eikä Xbox Onen pelejä saisi arvostella ennen pelien julkaisupäivää. Tämän vahvistaa myös Reddit, joka huhuilee, että tulevien räiskintöjen resoluutiot olisivat:

Call of Duty Ghosts: PS4:llä 1080p 60fps, Xbox Onella 720p 60 fps
Battlefield 4: PS4:llä 900p 60fps, Xbox Onella 720p

Kaikki on kuitenkin huhua, eikä ole oikein linjassa Sesslerin puheiden kanssa. Sen sijaan Sesslerin maininta siitä, että ongelma koskee vain hänenkaltaisiaan peliarvioiden tekijöitä viittaisi jonkinlaiseen videoiden julkaisuongelmaan, josta huhutaan täällä Redditissä ja joka kumotaan täällä Twitterissä.




Tuo Twitter-vastaus sitten johtaakin ehkä varsinaiselle sylttytehtaalle: kyseessä olisikin se seikka, että ennakkoarvioita peleistä voisi jatkossa tehdä vain pelifirman valvonnassa ja heidän näyttämistään pelin osista. Yksi Sonyn tilaisuus on Amerikassa tulossa tätä varten, mutta onko näin jatkossakin, sitä ei tiedetä.

Seurataan tilannetta.

Päivitys: Kevin Dentin näkemys aiheesta.

Toinen päivitys rajaa Xbox Onen "kohun" ulkopuolelle. Albert Penello on Xbox Onen suunnittelutiimin johtaja:





V2.fi | Manu Pärssinen
< Lauantai-illan Kevyi... Uusin Forza 5 -video... >

Keskustelut (40 viestiä)

Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

27.10.2013 klo 12.20 31 tykkää tästä

Pelifirmat ovat ilmeisesti kyllästyneet maksamaan "hyvistä" ennakkoarvioinneista.
Muokannut: Zx-4 27.10.2013 klo 12.21 lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

27.10.2013 klo 13.17 5 tykkää tästä

Eipä hirveenä oo itel tullu koskaa ennakkoarviointeja luettuakaa. Kuluttajana ei paljoa kiinnosta puolikkaiden pelien arviot tai videon perusteella tehdyt arviot.

Varmaan tästäki joku boxstation riita saadaan aikaseks, sen takia lienee hyvä lainata tuosta viimeisestä linkistä lainaus.

"At the end of the day you WANT both of them to succeed as that will force them to fight for your eyeballs. Everyone benefits from an all-out fight for your eyeballs.

The bottom-line here is that the stronger the ecosystem is the better the games will be, as more companies will invest their money to make games better."
lainaa
totuus

27.10.2013 klo 13.21 16 tykkää tästä

Ei juurikaan yllätä...valitettavasti. Jos peliarvosteluja lukee niin kannattaa yrittää pysytellä pienempien sivustojen, blogien tms. arvioissa ja silti niitäkin lukiessa hiukan kriittisesti ajatella.

On sanomattakin selvää, että suurimmat valehtelijat ja lahjusrikolliset ovat nämä IGN:t, GameSpotit, Gametrailersit jne.
lainaa
player79

27.10.2013 klo 13.24 38 tykkää tästä

"Microsoft on pitänyt salassa Xbox Onen oletetusti heikommat tehot verrattaessa PS4:ään, eikä niistä saa puhua ennen konsolin julkaisua - eikä Xbox Onen pelejä saisi arvostella ennen pelien julkaisupäivää. "

Huoh...edelleenkin sama kysymys kuin aikaisemmin:

Harkitseeko joku vielä oikeasti tämän sontalaatikon ostoa?

Luulisi, että jossain menee tyhmyyden raja kovimmillakin Microsoftin sotureilla.
lainaa
M454

27.10.2013 klo 13.26 1 tykkää tästä

Itsekkin luen ja uskon mieluiten "pienten" ihmisten kokemuksiin ja blogeihin, kuin jonkin gamespotin tai IGNnän arvioihin. Kaikkein paras on tietenkin se oma kokemus. Joku voi haukkua jonkin pelin alimpaan helvettiin mutta itselle se peli voi olla vähintään tyydyttävä kokemus kuitenkin.
lainaa
SADdsadsa

27.10.2013 klo 13.30 31 tykkää tästä

Battlefield 4 PS4:llä 900p 60fps??
Siis eikö tosiaan vieläkään konsolipelit tule pyörimään 1080p:nä? Siis aivan järkyttävän hirveää p*skaa.

PS4:n olin aikeissa ostaa kun olen aikasemmatkin PS:t omistanut, mutta taidanpa nekin rahat pistää PC:n kehitykseen. Saahan sillä 450€:llä jo kohtalaisen prosessorin.

Ensi vuoden alussa suunnittelin että alan valmistelemaan PC:täni 4K resoluutiota varten ja niin todellakin aion tehdä. Oletin että konsolipelit pyörisivät jo vuonna 2013 vähintäänkin Full HD resoluutiolla kun älypuhelimenikin pelit pyörivät, mutta ilmeisesti ei.
lainaa
jippii

27.10.2013 klo 13.32 4 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Eipä hirveenä oo itel tullu koskaa ennakkoarviointeja luettuakaa. Kuluttajana ei paljoa kiinnosta puolikkaiden pelien arviot tai videon perusteella tehdyt arviot.

Varmaan tästäki joku boxstation riita saadaan aikaseks, sen takia lienee hyvä lainata tuosta viimeisestä linkistä lainaus.

"At the end of the day you WANT both of them to succeed as that will force them to fight for your eyeballs. Everyone benefits from an all-out fight for your eyeballs.

The bottom-line here is that the stronger the ecosystem is the better the games will be, as more companies will invest their money to make games better."


Ei varmaan monikaan halua konsolin huonoa menestystä mutta molemminpuoliset kommentit jotka herjaavat toisen konsolia tai mikä minua eniten ärsyttää on täyden sonnan levittäminen. Joku oikeasti potentiaalinen konsolinostaja lukee tosissaan kommentteja jostain konsolin hajoamisesta päivässä. Ne on enemmänki yksilön välisiä sotia ku konsolin välisiä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.10.2013 klo 13.39 17 tykkää tästä

SADdsadsa kirjoitti:
Battlefield 4 PS4:llä 900p 60fps??
Siis eikö tosiaan vieläkään konsolipelit tule pyörimään 1080p:nä? Siis aivan järkyttävän hirveää p*skaa.

PS4:n olin aikeissa ostaa kun olen aikasemmatkin PS:t omistanut, mutta taidanpa nekin rahat pistää PC:n kehitykseen. Saahan sillä 450€:llä jo kohtalaisen prosessorin.

Ensi vuoden alussa suunnittelin että alan valmistelemaan PC:täni 4K resoluutiota varten ja niin todellakin aion tehdä. Oletin että konsolipelit pyörisivät jo vuonna 2013 vähintäänkin Full HD resoluutiolla kun älypuhelimenikin pelit pyörivät, mutta ilmeisesti ei.

Kyseessähän on huhu jos et huomannut. Toiseksi kannattaa ehkä vähän ajatella ennen kuin kirjoittaa.
Olisi varmaan PS2:nkin aikanaan pystynyt Full HD grafiikkaan jos textuureista, fysiikasta ja muusta olisi karsittu. Koko lause itsessään "pystyykö laite X Full HD grafiikkaan vai ei" on aivan helvetin tyhmä, koska se ei merkitse yhtään mitään.

BF4 tulee mitä ilmeisimmin olemaan hyvägrafiikkainen ja kaunis peli joten konsolivalmistajat ovat todennäköisesti valinneet sen asetus-kombinaation jolla saadaan paras mahdollinen laatu loppukäyttäjälle. Ehkä resoluutiosta on karsittu, ehkä textuureista, ehkä modelleista suhteessa maximiasetuksiin. jne.
lainaa
tosipelaaja

27.10.2013 klo 13.39 35 tykkää tästä

player79 kirjoitti:

Harkitseeko joku vielä oikeasti tämän sontalaatikon ostoa?

Oikea kysymys on miksi joku jaksaa edelleen vinkua tuota samaa hevonpaskaa. Vitsi on jo puhkikulunut, eikä se ollut missään vaiheessa edes hauska.

Uutisesta ei oiken tajunnut mistä tässä nyt on kysymys, mutta ehkä se oli tarkoituskin.
lainaa
SADdsadsa

27.10.2013 klo 13.43 4 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
SADdsadsa kirjoitti:
Battlefield 4 PS4:llä 900p 60fps??
Siis eikö tosiaan vieläkään konsolipelit tule pyörimään 1080p:nä? Siis aivan järkyttävän hirveää p*skaa.

PS4:n olin aikeissa ostaa kun olen aikasemmatkin PS:t omistanut, mutta taidanpa nekin rahat pistää PC:n kehitykseen. Saahan sillä 450€:llä jo kohtalaisen prosessorin.

Ensi vuoden alussa suunnittelin että alan valmistelemaan PC:täni 4K resoluutiota varten ja niin todellakin aion tehdä. Oletin että konsolipelit pyörisivät jo vuonna 2013 vähintäänkin Full HD resoluutiolla kun älypuhelimenikin pelit pyörivät, mutta ilmeisesti ei.

Kyseessähän on huhu jos et huomannut. Toiseksi kannattaa ehkä vähän ajatella ennen kuin kirjoittaa.
Olisi varmaan PS2:nkin aikanaan pystynyt Full HD grafiikkaan jos textuureista, fysiikasta ja muusta olisi karsittu. Koko lause itsessään "pystyykö laite X Full HD grafiikkaan vai ei" on aivan helvetin tyhmä, koska se ei merkitse yhtään mitään.

BF4 tulee mitä ilmeisimmin olemaan hyvägrafiikkainen ja kaunis peli joten konsolivalmistajat ovat todennäköisesti valinneet sen asetus-kombinaation jolla saadaan paras mahdollinen laatu loppukäyttäjälle. Ehkä resoluutiosta on karsittu, ehkä textuureista, ehkä modelleista suhteessa maximiasetuksiin. jne.
Tärkeintä grafiikassa on selkeys. Ensin katsotaan että resoluutio, reunojenpehmennys ja ruudunpäivitys on kunnossa ja sen jälkeen katsotaan kuinka korkealle muut asetukset voidaan laittaa.

Tiedän kyllä että PS4 pystyy 1080p grafiikkaan, mutta jos pelit pyörivät reilusti alle sen, ei siitä paljoa hyötyä ole.
lainaa
Smaoamsms

27.10.2013 klo 14.02 11 tykkää tästä

SADdsadsa kirjoitti:
Tärkeintä grafiikassa on selkeys. Ensin katsotaan että resoluutio, reunojenpehmennys ja ruudunpäivitys on kunnossa ja sen jälkeen katsotaan kuinka korkealle muut asetukset voidaan laittaa.


Lähde? Missä noin sanotaan? Peligrafiikan standardiraamatussa?
lainaa
Arquin

Rekisteröitynyt 13.07.2012

27.10.2013 klo 14.50 7 tykkää tästä

Zx-4 kirjoitti:
Pelifirmat ovat ilmeisesti kyllästyneet maksamaan "hyvistä" ennakkoarvioinneista.


Aikovat ilmeisesti ottaa ns. "Suojeluraha" tyyppisen metodin käyttöön. Peliarvostelijat pitävät turpansa kiinni mistään ja antavat rigattuja arvosteluja ja vastineeksi heidän puolisonsa ja lapsensa pääsevät jatkamaan elämäänsä ilman mukilointia.
lainaa
Dreakki

27.10.2013 klo 15.00 66 tykkää tästä

Jenkit kauhuissaan, kun huomasivat, että Xbone on täyttä paskaa.
lainaa
Opa

27.10.2013 klo 15.52 3 tykkää tästä

Ei helkkari taas PC joutuu kärsiin vuosia tästä eteenpäin uuden sukupolven surkeista konsoleista ja niiden tehottomuudesta kun kaikki pelit tehdään surkeasti niiden ehdoilla. Voi huoh! Ja kyllä... Resoluutio ja ruudunpäivitys tekee sen terävyyden ja kirkkauden ja selkeyden kuvaan että kyllä se kuva näyttää huomattavasti paremmalta 1080p kuin jonain vatun 900p.
lainaa
lolbox

27.10.2013 klo 16.08 12 tykkää tästä

"Päivitys: Kevin Dentin näkemys aiheesta.

Toinen päivitys rajaa Xbox Onen "kohun" ulkopuolelle. Albert Penello on Xbox Onen suunnittelutiimin johtaja

Here's what I know: Today's internet explosion has nothing to do with Xbox One. All is well in Redmond. Sleep tight, and dream of 11/22."

Juuri ne sanat mitä olettaisi kuulevan vain silloin kun huhut pitävät täysin paikkansa, mutta MS:n miehet hätäisesti yrittävät peitellä.

"Menkään nukkumaan! Mitään ei ole tapahtunut! Kaikki hyvin! Ostakaa Xbox One! Hei pliis oikeesti ostakaa nyt vittu ees joku!!!"

Tulee varmaan joskus 2015 olemaan vuosikymmenen skandaali kun Xbonet vanhenee käsiin ja ainoastaan PS4:lle julkaistaan todellisia uuden sukupolven pelejä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.10.2013 klo 16.14 15 tykkää tästä

"Toinen päivitys rajaa Xbox Onen "kohun" ulkopuolelle. Albert Penello on Xbox Onen suunnittelutiimin johtaja"

Xbox Onen suunnittelutiimin johtaja rajaa Xbox Onen huhun ulkopuolelle...onpa yllättävää. :D
lainaa
Opa

27.10.2013 klo 16.27 11 tykkää tästä

lolbox kirjoitti:
"Päivitys: Kevin Dentin näkemys aiheesta.

Toinen päivitys rajaa Xbox Onen "kohun" ulkopuolelle. Albert Penello on Xbox Onen suunnittelutiimin johtaja

Here's what I know: Today's internet explosion has nothing to do with Xbox One. All is well in Redmond. Sleep tight, and dream of 11/22."

Juuri ne sanat mitä olettaisi kuulevan vain silloin kun huhut pitävät täysin paikkansa, mutta MS:n miehet hätäisesti yrittävät peitellä.

"Menkään nukkumaan! Mitään ei ole tapahtunut! Kaikki hyvin! Ostakaa Xbox One! Hei pliis oikeesti ostakaa nyt vittu ees joku!!!"

Tulee varmaan joskus 2015 olemaan vuosikymmenen skandaali kun Xbonet vanhenee käsiin ja ainoastaan PS4:lle julkaistaan todellisia uuden sukupolven pelejä.


Eiköhän se ole ainoastaan PC jolle pystytään julkaisemaan todellisia kauniita uuden sukupolven pelejä. Huh huh näitä konsolijonneja!
lainaa
agm

27.10.2013 klo 16.39

totuus kirjoitti:
Ei juurikaan yllätä...valitettavasti. Jos peliarvosteluja lukee niin kannattaa yrittää pysytellä pienempien sivustojen, blogien tms. arvioissa ja silti niitäkin lukiessa hiukan kriittisesti ajatella.

On sanomattakin selvää, että suurimmat valehtelijat ja lahjusrikolliset ovat nämä IGN:t, GameSpotit, Gametrailersit jne.

Kyllä IGN täysin luotettava on, kuten myös mm. Eurogamer. Gamespotista ja Gametrailersista en osaa sanoa, mutta kyllä tällaiset isot nettisaitit yleensä aivan luotettavia ovat.

Vähemmän luotettavia ovat sitten lehdet ja isot youtube-kanavat.
lainaa
tapani100

27.10.2013 klo 17.04 11 tykkää tästä

Koko vitun peliala alkaa muistuttaa jotain huonosti käsikirjoitettua Kummisetä-spinoffia.
lainaa
Opa

27.10.2013 klo 17.06 17 tykkää tästä

agm kirjoitti:
totuus kirjoitti:
Ei juurikaan yllätä...valitettavasti. Jos peliarvosteluja lukee niin kannattaa yrittää pysytellä pienempien sivustojen, blogien tms. arvioissa ja silti niitäkin lukiessa hiukan kriittisesti ajatella.

On sanomattakin selvää, että suurimmat valehtelijat ja lahjusrikolliset ovat nämä IGN:t, GameSpotit, Gametrailersit jne.

Kyllä IGN täysin luotettava on, kuten myös mm. Eurogamer. Gamespotista ja Gametrailersista en osaa sanoa, mutta kyllä tällaiset isot nettisaitit yleensä aivan luotettavia ovat.

Vähemmän luotettavia ovat sitten lehdet ja isot youtube-kanavat.


Saanen nauraa räkäisesti sinisilmäiselle typeryydellesi LOL! Joo kyllähän ne on luotettavia niille tahoille jotka niille tarpeeksi siitä maksaa.
lainaa
fdokpfsdap

27.10.2013 klo 18.03 1 tykkää tästä

SADdsadsa kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
SADdsadsa kirjoitti:
Battlefield 4 PS4:llä 900p 60fps??
Siis eikö tosiaan vieläkään konsolipelit tule pyörimään 1080p:nä? Siis aivan järkyttävän hirveää p*skaa.

PS4:n olin aikeissa ostaa kun olen aikasemmatkin PS:t omistanut, mutta taidanpa nekin rahat pistää PC:n kehitykseen. Saahan sillä 450€:llä jo kohtalaisen prosessorin.

Ensi vuoden alussa suunnittelin että alan valmistelemaan PC:täni 4K resoluutiota varten ja niin todellakin aion tehdä. Oletin että konsolipelit pyörisivät jo vuonna 2013 vähintäänkin Full HD resoluutiolla kun älypuhelimenikin pelit pyörivät, mutta ilmeisesti ei.

Kyseessähän on huhu jos et huomannut. Toiseksi kannattaa ehkä vähän ajatella ennen kuin kirjoittaa.
Olisi varmaan PS2:nkin aikanaan pystynyt Full HD grafiikkaan jos textuureista, fysiikasta ja muusta olisi karsittu. Koko lause itsessään "pystyykö laite X Full HD grafiikkaan vai ei" on aivan helvetin tyhmä, koska se ei merkitse yhtään mitään.

BF4 tulee mitä ilmeisimmin olemaan hyvägrafiikkainen ja kaunis peli joten konsolivalmistajat ovat todennäköisesti valinneet sen asetus-kombinaation jolla saadaan paras mahdollinen laatu loppukäyttäjälle. Ehkä resoluutiosta on karsittu, ehkä textuureista, ehkä modelleista suhteessa maximiasetuksiin. jne.
Tärkeintä grafiikassa on selkeys. Ensin katsotaan että resoluutio, reunojenpehmennys ja ruudunpäivitys on kunnossa ja sen jälkeen katsotaan kuinka korkealle muut asetukset voidaan laittaa.

Tiedän kyllä että PS4 pystyy 1080p grafiikkaan, mutta jos pelit pyörivät reilusti alle sen, ei siitä paljoa hyötyä ole.


Hirveetä sontaa tosiaan. Driver San Franciscoa tehdessä tiimi ulisi miten 60fps on tätä aikaa ja välttämätöntä, ihan sama vaikka se tulisi fysiikoiden, partikkelien ja toiminnan määrän kustannuksella.

Itse ehkä haluat välttämättä katsella sitä 1080p-grafiikkaa vaikka pelimaailma olisi tyhjä ja yksityiskohdaton, mutta itse katson mielummin vaikka rikasta 480p-laatua 30fps.

On-topic: Pelimaailman uusi romahdus vaan lähenee. Firmat ovat kasvaneet Wall-Marteiksi joilla on oma painovoima ja ilmakehä. Itse en ole harkinnut sen paremmin X1n, PS4n kuin tehoPCnkään hankkimista.
lainaa
abdijohansson

27.10.2013 klo 20.27 3 tykkää tästä

onneks mun kommentteja voi poistaa. kiitti manuv2natsi :-D
lainaa
Otacon-chan

27.10.2013 klo 20.30

Pelit on muuttunut hirviökorporaatioiden pallottelu bisnekseksi.
lainaa
Rohkeutta

27.10.2013 klo 21.45 1 tykkää tästä

Miksi oikeasti tukea edes konsoleita, kun eivät edes tuo mitään merkittävää päivitystä pelimailmaan? Olisivat nyt edes ottaneet isomman hypyn kerralla = 120 FPS ja UltraHD. PC:t jäis varjoon.
lainaa
Jeppe

28.10.2013 klo 07.08 1 tykkää tästä

player79 kirjoitti:
"Microsoft on pitänyt salassa Xbox Onen oletetusti heikommat tehot verrattaessa PS4:ään, eikä niistä saa puhua ennen konsolin julkaisua - eikä Xbox Onen pelejä saisi arvostella ennen pelien julkaisupäivää. "

Huoh...edelleenkin sama kysymys kuin aikaisemmin:

Harkitseeko joku vielä oikeasti tämän sontalaatikon ostoa?

Luulisi, että jossain menee tyhmyyden raja kovimmillakin Microsoftin sotureilla.


Oliko tässä edes kyse Xboxista, varmasti monikin ostaa Onen PS4:ää ensin kokeltuaan.
lainaa
Truthprevails

28.10.2013 klo 08.16

"Adam Sessler’s Freak Out is Indicative of a Rushed PS4 Launch.Sony has talked the talk, but can it walk the walk?"
lainaa
Nikke

Rekisteröitynyt 17.09.2007

28.10.2013 klo 10.45 1 tykkää tästä

agm kirjoitti:
totuus kirjoitti:
Ei juurikaan yllätä...valitettavasti. Jos peliarvosteluja lukee niin kannattaa yrittää pysytellä pienempien sivustojen, blogien tms. arvioissa ja silti niitäkin lukiessa hiukan kriittisesti ajatella.

On sanomattakin selvää, että suurimmat valehtelijat ja lahjusrikolliset ovat nämä IGN:t, GameSpotit, Gametrailersit jne.

Kyllä IGN täysin luotettava on, kuten myös mm. Eurogamer. Gamespotista ja Gametrailersista en osaa sanoa, mutta kyllä tällaiset isot nettisaitit yleensä aivan luotettavia ovat.

Vähemmän luotettavia ovat sitten lehdet ja isot youtube-kanavat.

En mielelläni tahtoisia kusta paraatiisi, mutta IGN on noista kaikki vähiten luotettavin. Muistaako kukaan, kuinka sivu oli täynnä ja Mass Effect 3:n mainoksia, ja kas kummaa, Mass Effect 3 saa 9,5/10. Kyllä se on vaan sellainen tosiasia, että suuremmat pelisaitit ovat erittäin alttiita lahjuksille, sillä suuret pelifirmat näkevät korkeat pisteet mainoksena pelin oikean laaduntarkastuksen sijaan. Kyseessä ei välttämättä ole raha, vaan ihan simppelisti oikeus arvostella peli ennen julkaisua. Jos arvostelija ei suostu arvostelemaan peliä positiivisesti, ei hänelle luovuteta ennakkokopiota, jotta lahjotut arvostelijat voivat antaa pisteensä ja myynti raksuttaa ensimmäisen viikon, kunnes loput arvostelijat hilaavat perässä.

Arvostelut yleensäkin ovat todella suuntaa antavia, jos mennään 70 yläpuolelle. 50 ja sen alapuolella voi jo oikeasti päätellä, että peli ei ole ostamisen arvoinen.

Viimeisimpänä huvittaa Polygonin Bioshock Infiniten arvostelu. Julkaisussa 10/10 täydellinen peli, nyt arvostelivat uudestaan ja putosi sinne 4/10, kun peli on jo osansa myynyt.
Muokannut: Nikke 28.10.2013 klo 10.47 lainaa
Damfax

28.10.2013 klo 10.53 3 tykkää tästä

Puucee-pällit ei tajua että ilman konsoleita heillä ei olisi kuin murto-osa AAA-pelivalikoimasta mitä on nyt. Ei mitään 260 miljoonan dollarin GTA V:itä ja Assassins Creedejä kehitetä ja rahoiteta vaan sillä, että PC-hermannit warettavat tekeleen. Jonkun sekin lysti pitää maksaa ja se ovat yleensä konsolipelaajat, joten SHUT THE FUCK UP, vituttaa lukea tuota mussutusta.
lainaa
nytjumalau

28.10.2013 klo 11.47 1 tykkää tästä

Vituttaa kyllä taas tämä videopelijournalistien munattomuus ammattitaidon puute. Työnkuvaan kuuluu raportoida kaikista asioista, vaikka ne koskisivatkin jotain arkaluontoista asiaa liittyen isoon laitevalmistajaan.

Vähän väliä saa lukea näitä perseestä revittyjä twitter -huhuja ja "huhhu, tiedän jotain mullistavaa, mutta en kerro" -perseilyjä.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

28.10.2013 klo 11.58 1 tykkää tästä

Jeppe kirjoitti:

varmasti monikin ostaa Onen PS4:ää ensin kokeltuaan.

Niin, kaikki ne jotka pettyvät kun PS4:n mukana ei tullutkaan kameraa ;D
lainaa
sonyblows

28.10.2013 klo 14.09 1 tykkää tästä

Sonyn pelivalikoima kusee. Please read.

http://tinyurl.com/lzcjljm
lainaa
aijai

28.10.2013 klo 14.23

Sony on vain tehnyt källit ja yrittää estää konsolin raudasta kirjoittamisen ennen julkaisua. Shitstorm edessä.
lainaa
asdasdasd

28.10.2013 klo 15.42 2 tykkää tästä

sonyblows kirjoitti:
http://tinyurl.com/lzcjljm

Surkeat tai vähintään keskinkertaiset julkaisupelit ovat ikävä tosiasia. Tosin niin on Microsoftillakin. Ero (toistaiseksi) on vain siinä että Sony rummuttaa isoon ääneen koneensa julkaisulla ja yksärien määrällä ja kaikella muulla mahtavalla. Ei ehkä kannattaisi. Ei ole oikein järkeä hommata kumpaakaan konsolia ainakaan tämän vuoden puolella.
lainaa
quotehell

28.10.2013 klo 18.06

SADdsadsa kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
SADdsadsa kirjoitti:
Battlefield 4 PS4:llä 900p 60fps??
Siis eikö tosiaan vieläkään konsolipelit tule pyörimään 1080p:nä? Siis aivan järkyttävän hirveää p*skaa.

PS4:n olin aikeissa ostaa kun olen aikasemmatkin PS:t omistanut, mutta taidanpa nekin rahat pistää PC:n kehitykseen. Saahan sillä 450€:llä jo kohtalaisen prosessorin.

Ensi vuoden alussa suunnittelin että alan valmistelemaan PC:täni 4K resoluutiota varten ja niin todellakin aion tehdä. Oletin että konsolipelit pyörisivät jo vuonna 2013 vähintäänkin Full HD resoluutiolla kun älypuhelimenikin pelit pyörivät, mutta ilmeisesti ei.

Kyseessähän on huhu jos et huomannut. Toiseksi kannattaa ehkä vähän ajatella ennen kuin kirjoittaa.
Olisi varmaan PS2:nkin aikanaan pystynyt Full HD grafiikkaan jos textuureista, fysiikasta ja muusta olisi karsittu. Koko lause itsessään "pystyykö laite X Full HD grafiikkaan vai ei" on aivan helvetin tyhmä, koska se ei merkitse yhtään mitään.

BF4 tulee mitä ilmeisimmin olemaan hyvägrafiikkainen ja kaunis peli joten konsolivalmistajat ovat todennäköisesti valinneet sen asetus-kombinaation jolla saadaan paras mahdollinen laatu loppukäyttäjälle. Ehkä resoluutiosta on karsittu, ehkä textuureista, ehkä modelleista suhteessa maximiasetuksiin. jne.
Tärkeintä grafiikassa on selkeys. Ensin katsotaan että resoluutio, reunojenpehmennys ja ruudunpäivitys on kunnossa ja sen jälkeen katsotaan kuinka korkealle muut asetukset voidaan laittaa.

Tiedän kyllä että PS4 pystyy 1080p grafiikkaan, mutta jos pelit pyörivät reilusti alle sen, ei siitä paljoa hyötyä ole.


Ongelma on että 3 vuoden sisällä uusiksi standardeiksi muodostuvat 4k ja 120fps, mikä tarkoittaa että uusien laitteiden tehosta menee aina vaan iso osa tämän "minimistandardin" täyttämiseen.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

28.10.2013 klo 18.07 2 tykkää tästä

asdasdasd kirjoitti:
Ero (toistaiseksi) on vain siinä että Sony rummuttaa isoon ääneen koneensa julkaisulla ja yksärien määrällä ja kaikella muulla mahtavalla. Ei ehkä kannattaisi.

Jep. Markkinointihan ei ole ikinä kannattanut. Idioottien hommaa moinen.
lainaa
Polarphoenix

28.10.2013 klo 20.21 3 tykkää tästä

Itse omistan tehokkaan läppärin, sekä PS3:n, jonka hankin vasta pari vuotta sitten, jolloin rauta oli jo yli 5 vuotta vanhaa! Siltikin väitän että ikimuistoisimmat pelikokemukset ovat tulleet juuri Pleikkarilla. Uncharted 2, The Last of Us, Sonyn yksinoikeuspelejä, ja parhautta mitä peleissä on kuunaan nähty. En kaivannut niitä pelatessani ollenkaan mitään vitun direct X11:sta, tai muuta loputonta PC-hifistelyä, vaan PS3:n rauta onnistui tuottamaan täydellisen nautinnollisen pelikokemuksen. Harppaus PS4:ään tulee ainakin itselleni olemaan valtavan suuri! Ei työvälineillä kuten hiirellä ja jollakin helkkarin näppäimistöllä pelaaminen ole mitään oikeata pelaamista. Gamepadi ja isoin mahdollinen televisio, ah kun nautinto on valmis. Ja pelleille tiedoksi, suurin osa PS4 peleistä tulee olemaan 60fps ja 1080p, kuten esim. lanseerauspeli Killzone. Ottakaa nyt huomioon esim. Battlefield 4 kohdalla se, että peli edustaa näyttävyydessään teknologian kuuminta kärkeä, ja moni ääliö polttaa sen vuoksi PC:nsä päivittämiseen toista tonnia riihikuivaa. PS4 tulee tarjoamaan monipuoliset multimediaominaisuudet, ja osaavissa käsissä riittävät pelitehot useiksi vuosiksi eteenpäin. Hell, PS3:lla on ikää kohta 8 vuotta, ja hiljattain ihmettelin oikein tosissani esim The Last of Ussin graafista loistokuutta. Ja se mitä Rockstar Studios on tehnyt nykykonsolien kanssa GTA V:n suhteen, on suoranainen koodaamisen ja pelisuunnittelun moderni ihme. Tajuatteko että pelimaailman läpi voi juosta, ajaa, uida, lentaa jne...ilman että se pysähtyy lataamaan kertaakaan! Ja tämä on mahdollista 512 Megatavun RAMmilla. PC:t haaskaa helvetisti resursseja, kun taas konsoleista saadaan aikaa myöten puristettua enemmän ja enemmän. Uskon myös vilpittömästi konsolipelaajien olevan onnellisempia, kun taas PC-pelaaja hifistelee ja tuskailee loputtomiin koneensa suorituskyvyn kanssa, eikä osaa edes nauttia peleistä, ennen kuin saa nämä pyörimään kaikilla mausteilla ja ultra-high settingillä. Sellainen on säälittävää räpläämistä, ja sitä paitsi todella monet PC-pelaajat syyllistyvät myös pelin varastamiseen. Konsolipelaajat sentään maksavat siitä vaivannäöstä, mitä pelifirmat ovat hyväkseen tehneet.

Lopuksi vielä haluan mainita pelit joita odotan PS4:lle eniten:

-Assassin's Creed 4: Black Flag
-Witcher 3
-Destiny
-Huhuttu Naughty Dogin kehittelemä peli, jonka toivon olevan Uncharted 4
lainaa
asdasdasd

28.10.2013 klo 20.25 2 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
asdasdasd kirjoitti:
Ero (toistaiseksi) on vain siinä että Sony rummuttaa isoon ääneen koneensa julkaisulla ja yksärien määrällä ja kaikella muulla mahtavalla. Ei ehkä kannattaisi.

Jep. Markkinointihan ei ole ikinä kannattanut. Idioottien hommaa moinen.

Jos se johtaa siihen että ihmiset ovat tyytymättömiä ostokseensa niin sitten on.
lainaa
Polarphoenix

29.10.2013 klo 16.06

Näyttääkö Battlefield-sarjan uusin osa paremmalta Xbox Onella vai PlayStation 4:llä?

Selvää on se, että PS4-versio on teknisesti vakuuttavampi. PlayStation 4:llä pelin kuvan tarkkuus on 1600 kertaa 900 pikseliä eli 900p ja Xbox Onella 1280 kertaa 720 pikseliä eli 720p. Toisella konsoleista yllättää ikävästi myös kuvan aliasointi eli grafiikan yksityiskohtien sahalaitaisuus.(XBOX ONE)
http://www.pelaajalehti.com/uutiset/minka-konsolin-battle

Battlefield 4 arviossa - testattu PC:llä ja PS4:llä

"Pääsimme arvioimaan peliä sekä PC:llä että Playstation 4:llä, ja 64 pelaajan tuki uudella sukupolvella on ehkäpä merkittävin muutos sarjaan sitten sen konsolidebyytin. Ensimmäistä kertaa konsoliversio ei nimittäin tunnu rampautetulta ja rajoitetulta mahtavan PC-version rinnalla. Peli näyttää parhaimmalta teho-PC:llä, mutta PS4-versiokin on graafisesti todella makea runsaiden yksityiskohtien yhdistyessä silkinsulavaan 60 kuvan ruudunpäivitykseen. Kontrasti 24 pelaajalla ja 30 kuvan ruudunpäivityksellä rullaaviin PS3- ja Xbox 360 -versioihin on selvä."

"Playstation 4:llä (ilmestyy 29.11.) saadaan viimein konsoliversio, joka ei tunnu kompromissilta. Moninpeli on ensiluokkainen ja tärkein syy pelin hankintaan. Yksinpelikampanjan voi turvallisesti ohittaa olankohautuksella."
http://www.gamereactor.fi/arviot/169534/Battlefield+4/

...jos PS4 ei edustaisi täysin uutta laitetta, ja DICEllä olisi ollut enemmän aikaa, niin tuo resoluutiokin olisi varmasti saatu 1080p:n!

Ja huom, tämä konsolilla joka maksaa 400 Euroa ja risat! Ei toista tonnia maksava PC-kokoonpano. Huom, PS4:llä voi katsoa myös Blue-Ray ja 4K-elokuvia, puhumattakaan muista multimediaominaisuuksista! Ja vielä...se uusi padi on helvetin siisti!

Laittaisinko 429 Euroa markkinoiden tehokkaimpaan pelikonsoliin, vain ostaisinko ylemmän keskiluokan hintaisen älypuhelimen samalla rahalla. Hahah haa, ajauskin on jo naurettava, kun vertaillaan vastinetta mitä rahalle saa!
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

29.10.2013 klo 23.22

asdasdasd kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
asdasdasd kirjoitti:
Ero (toistaiseksi) on vain siinä että Sony rummuttaa isoon ääneen koneensa julkaisulla ja yksärien määrällä ja kaikella muulla mahtavalla. Ei ehkä kannattaisi.

Jep. Markkinointihan ei ole ikinä kannattanut. Idioottien hommaa moinen.

Jos se johtaa siihen että ihmiset ovat tyytymättömiä ostokseensa niin sitten on.

Veikkaampa, että mielummin Sony kuuntelee pelaajien valituksia rahakasan päällä kuin tyhjän päällä.
lainaa
Sonyvalehtelee

05.11.2013 klo 00.40

Omg. Sonyn pieni salaisuus alkaa pikkuhiljaa paljastumaan.

http://www.youtube.com/watch?v=YjDEkN5-YcY

lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova