Tuorein sisältö

Xbox One -konsoleissa erilaisia ongelmia

27.11.2013 klo 13.00 | Luettu: 23862 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Osassa Xbox One -konsoleita on esiintynyt viallista blu-ray-asemaa, mutta muunlaisiinkin ongelmiin on törmätty.

The Guardian kertoo, että television katsominen Xbox Onen läpi onkin vanhalla mantereella ongelmallisempaa. Britti-tv kun lähettää kuvaa 50 Hz:n ruudunpäivityksellä ja Xbox One on asetettu jenkkimalliin 60 Hz:iin. Tämä tarkoittaa, että nopeista/pitkistä liikkeistä tulee hieman nykiviä. Brittilässä pyhästä jalkapallosta Xbox Onen läpiviennin kautta nauttiminen on erään kommentoijan mukaan mahdotonta: "Ongelma on todella paha urheilun kanssa. Katsomiskelvotonta. Ehkä siitä syystä Sky-palvelua ei tueta aluksi. Pettymys."

Microsoft tietää ongelmasta, muttei ole vielä kommentoinut asiaa.

Hieman höpsö ongelma taas on se, että kun Microsoft mainostaa televisiossa Xbox Onen äänikomentoja, saavat mainoksen puheet konsolit tottelemaan niitä. Xbox On -lauseen käyttöä mainoksissa sietäisi ehkä rajoittaa...



Kolmannesta ongelmasta uutisoi Dualshockers. Uutisen mukaan toisinaan pelit kaatuvat tai eivät lataudu, ja syy on mahdollisesti se, että Xbox One ei tyhjennä muistiaan täysin mennessään lepotilaan. Ratkaisu asiaan on Xbox Onen sammuttaminen kokonaan (tai virtajohdon irrottaminen), mutta tämä vaikuttaisi seikalta, joka pystytään korjaamaan päivityksellä.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Modaajanuorukainen s... Angry Birds Go! -aut... >

Keskustelut (29 viestiä)

Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

27.11.2013 klo 13.59 55 tykkää tästä

"Britti-tv kun lähettää kuvaa 50 Hz:n ruudunpäivityksellä ja Xbox One on asetettu jenkkimalliin 60 Hz:iin."

Eikö oikeasti kenelläkään käynyt mielessä suunnitteluvaiheessa?
lainaa
xbonedown

27.11.2013 klo 14.04 50 tykkää tästä

Xbone täysin rikki ja PS4 myy 5 kertaa enemmän. Alkaa ilmeisesti olemaan Microsoftin taru lopussa konsolipuolella.
Kannatti alkaa vittuilemaan asiakkailleen always-onlineilla, vakoilulla ja rajoituksilla.

http://goo.gl/lxXuh7
lainaa
adsasdads

27.11.2013 klo 14.07 35 tykkää tästä

owned

http://static.gamespot.com/uploads/scale_medium/104/10422
lainaa
player79

27.11.2013 klo 14.13 35 tykkää tästä

huomaa kyllä, että ms on jättänyt pelihommat sikseen ja vain keskittynyt palvelemaan jenkkien redneck-NFL kulttuuria ja NSA-vakoilua. Vieläkö joku oikeasti meinaa tämän ostaa?
lainaa
ehehehheheh

27.11.2013 klo 14.21 45 tykkää tästä

60hz = Jenkkilä
50hz = muu maailma

Kyllä huomaa, että Xbone on sunniteltu vain Jenkeille.
lainaa
tiedätkö

27.11.2013 klo 14.23 1 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
"Britti-tv kun lähettää kuvaa 50 Hz:n ruudunpäivityksellä ja Xbox One on asetettu jenkkimalliin 60 Hz:iin."

Eikö oikeasti kenelläkään käynyt mielessä suunnitteluvaiheessa?


On kun toimii valtaosalla, mutta samalla uusi ominaisuus joka aluksi ei ole täysin idiot proof.

lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

27.11.2013 klo 14.37 33 tykkää tästä

No Xbox One tuskin tunnistaa kenen suusta ne komennot tulevat. Yksi kiva tapa trollata tietty xbonen omistajia on huudella kesällä pihalla "XBOX GO HOME!"
lainaa
Kyllästynyt

27.11.2013 klo 14.43 14 tykkää tästä

Kummassakin konsolissa on tosi paljon vikoja, en tiedä miks toiset dissaa ps4:sta toiset xbonea. Siis lopettakaa nyt jo. Odottakaa vuos, ni sitten saatte kaks toimivaa konsolia.
lainaa
jepjep

27.11.2013 klo 14.47 5 tykkää tästä

xbonedown kirjoitti:
Xbone täysin rikki ja PS4 myy 5 kertaa enemmän. Alkaa ilmeisesti olemaan Microsoftin taru lopussa konsolipuolella.
Kannatti alkaa vittuilemaan asiakkailleen always-onlineilla, vakoilulla ja rajoituksilla.

http://goo.gl/lxXuh7


Missään vaiheessa ei ole Mikkisofta ilmottanu että ois "allways-online", valoja päälle. 24 tunnin välein nettirek. ei allways... Ja ps4 samanlaisia juttuja, mutta ei niitä julkisuudessa huudella. Microsoft sanoo sentää asiat suoraan kuin sony.

Ja millä tavalla loru lopussa? Onhan nyt uutisoitu että xbox myydään pois yms. Se olisi vaan hyväksi sille pelikonsolille, olisi mielenkiintoista nähdä alienwaren tai vastaavan ostavan kyseisen konsolin ja tekevän siitä paremman.
lainaa
Petey

27.11.2013 klo 15.28 6 tykkää tästä

ehehehheheh kirjoitti:
60hz = Jenkkilä
50hz = muu maailma

Kyllä huomaa, että Xbone on sunniteltu vain Jenkeille.


Afterdawn sivuston mukaan tuon ongelman voi kiertää seuraavasti: säädä konsolin näyttöasetuksista konsoli tunnistamaan HDMI automaattisesti. Vaihda sitten resoluutio 1080p:stä 720p:iin. Kun laite kysyy, näkyykö kuva oikein, vastaa kieltävästi. Konsolin pitäisi nyt vaihtaa resoluutio takaisin 1080p:iin, mutta pudottaa taajuus 50 hertsiin.
lainaa
Coder13

27.11.2013 klo 15.58 3 tykkää tästä

Jos ketään kiinnostaa laitan kohta myyntii xbox one konsolin.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11876719#comment-647754

Uusi ohjain on täydellinen :)
lainaa
Echou

Rekisteröitynyt 02.11.2008

27.11.2013 klo 16.01 8 tykkää tästä

Paska laite, paskat julkkupelit. Katsotaan sitten ensi vuonna jos se olisi parempi.

Xbox go home :-D
lainaa
makessense

27.11.2013 klo 16.18 10 tykkää tästä

Coder13 kirjoitti:
Jos ketään kiinnostaa laitan kohta myyntii xbox one konsolin.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11876719#comment-647754

Uusi ohjain on täydellinen :)
Aika idiootti saa olla jos sinulta kalliilla ostaa. Muuten, kuole syöpääsi ja ohjain on huono.
lainaa
lilly-

27.11.2013 klo 17.25 9 tykkää tästä

ehehehheheh kirjoitti:
60hz = Jenkkilä
50hz = muu maailma

Kyllä huomaa, että Xbone on sunniteltu vain Jenkeille.

Lapseni, 60 Hz on käytössä monessa maassa. Et vain ehdi trollaamiselta tarkistamaan asiaa.
lainaa
Hohhoijaa

Rekisteröitynyt 19.11.2013

27.11.2013 klo 17.32 3 tykkää tästä

player79 kirjoitti:
Vieläkö joku oikeasti meinaa tämän ostaa?

Hieman myöhäistä enää tässä vaiheessa :D
lainaa
kirottuDRM

27.11.2013 klo 17.33 2 tykkää tästä

Yksi mielenkiintoinen ongelma on joidenkin HDMI-liitännällä varustettujen HD-kaapeli- ja digiboksien kahden HDCP-salausavaimen rajoitus, jonka vuoksi:

dvr -> Viritinvahvistin --> TV: toimii (2 laitetta)

dvr --> x1 --> Viritinvahvistin --> TV: ei toimi (3 laitetta)

dvr --> x1 --> TV: toimii (2 laitetta)
lainaa
fic

27.11.2013 klo 17.54 4 tykkää tästä

Petey kirjoitti:
Afterdawn sivuston mukaan tuon ongelman voi kiertää seuraavasti: säädä konsolin näyttöasetuksista konsoli tunnistamaan HDMI automaattisesti. Vaihda sitten resoluutio 1080p:stä 720p:iin. Kun laite kysyy, näkyykö kuva oikein, vastaa kieltävästi. Konsolin pitäisi nyt vaihtaa resoluutio takaisin 1080p:iin, mutta pudottaa taajuus 50 hertsiin.


Jos tuo on totta niin johan on epäselkeästi tehty UI tuossa laitteessa. Se on hyvin pihi kertomaan yhtään mitään mitä tapahtuu ja kaikkialle on vain ripoteltu tuollaisia piilosääntöjä jotka täytyy parhaassa tapauksessa juuri joltain foorumilta käydä onkimassa. Ei kovin käyttäjäystävällinen laite.
lainaa
Puhallus

27.11.2013 klo 18.24 5 tykkää tästä

Onessa on paljon ominaisuuksia joita voi haukkua, toista on mediatoiston moniosaajan viimeisimmässä.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

27.11.2013 klo 18.27 14 tykkää tästä

X1:n softapuoli vaikuttaa kyllä vähän juosten kustulta.
lainaa
Onerocks

27.11.2013 klo 18.40 5 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
X1:n softapuoli vaikuttaa kyllä vähän juosten kustulta.


Sitä se oli vähän 360:n alussa kanssa. Päivitykset toivat isoja muutoksia ja jopa 3 erilaista UI:ta oli matkan varrella. Tuntui että PS3:ssa päivitykset ei tehneet juuri mitään muuta kun piti systeemin kasassa. Iso ero valmistajien välillä.
lainaa
Ahihihih

27.11.2013 klo 18.42 3 tykkää tästä

ehehehheheh kirjoitti:
60hz = Jenkkilä
50hz = muu maailma

Kyllä huomaa, että Xbone on sunniteltu vain Jenkeille.


Kyllä huomaa, että muu maailma tulee helvetisti jäljessä. 50hz, lol. Mutta yllättikö se ketään? Amerikka ja Microsoft, edelläkävijät.
lainaa
dasdas

27.11.2013 klo 19.07 6 tykkää tästä

Hohhoijaa kirjoitti:
player79 kirjoitti:
Vieläkö joku oikeasti meinaa tämän ostaa?

Hieman myöhäistä enää tässä vaiheessa :D

Hehe, yritähän vain vakuutella itsellesi kaikessa rauhassa. :D
Xbonen myynnit takkuvat ja jäävät jalkoihin kaikkialla maailmassa ja Suomessa ko. lootaa ei ole vielä edes julkaistu.
lainaa
iCoder123

Rekisteröitynyt 27.11.2013

27.11.2013 klo 20.53 1 tykkää tästä

makessense kirjoitti:
Coder13 kirjoitti:
Jos ketään kiinnostaa laitan kohta myyntii xbox one konsolin.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11876719#comment-647754

Uusi ohjain on täydellinen :)
Aika idiootti saa olla jos sinulta kalliilla ostaa. Muuten, kuole syöpääsi ja ohjain on huono.

Eiköhän se mene helposti suomessa kun tulee virallisesti vasta joskus 2014 myyntiin :) ei oo syöpää ja paras ohjain :P
lainaa
eiHalvalla

27.11.2013 klo 21.58 1 tykkää tästä

iCoder123 kirjoitti:
makessense kirjoitti:
Coder13 kirjoitti:
Jos ketään kiinnostaa laitan kohta myyntii xbox one konsolin.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11876719#comment-647754

Uusi ohjain on täydellinen :)
Aika idiootti saa olla jos sinulta kalliilla ostaa. Muuten, kuole syöpääsi ja ohjain on huono.

Eiköhän se mene helposti suomessa kun tulee virallisesti vasta joskus 2014 myyntiin :) ei oo syöpää ja paras ohjain :P


Joulun hittituotetta ei kannata myydä kuin kunnon korvausta vastaan. Alle tonnilla ei missään tapauksessa pidä sitä myydä ja tosiaan, kuten sanoitkin, uusi ohjain kyllä hipoo täydellisyyttä.
lainaa
Hohhoijaa

Rekisteröitynyt 19.11.2013

27.11.2013 klo 22.14 3 tykkää tästä

dasdas kirjoitti:
Hohhoijaa kirjoitti:
player79 kirjoitti:
Vieläkö joku oikeasti meinaa tämän ostaa?

Hieman myöhäistä enää tässä vaiheessa :D

Hehe, yritähän vain vakuutella itsellesi kaikessa rauhassa. :D
Xbonen myynnit takkuvat ja jäävät jalkoihin kaikkialla maailmassa ja Suomessa ko. lootaa ei ole vielä edes julkaistu.

Taisi jonnelta mennä vähän pointti ohi?

Meikäläiselle on yks paskanhailee vaikka MS myisi tästä eteenpäin tasan yhden xonen, mikä ei kyllä pidä paikkaansa (koska mun lisäks ainakin yksi kaveri hommaa sen tulevaisuudessa):D
lainaa
Dreakki

27.11.2013 klo 22.57 7 tykkää tästä

Uutisesta unohtui pois Green Screen of Death. Alustavien tietojen mukaan tämä on yhtä yleinen kuin Xbox 360:n Red Ring of Death.

http://www.gamepur.com/news/12869-xbox-one-green-screen-d
lainaa
hetkinen

27.11.2013 klo 23.25 7 tykkää tästä

jepjep kirjoitti:
xbonedown kirjoitti:
Xbone täysin rikki ja PS4 myy 5 kertaa enemmän. Alkaa ilmeisesti olemaan Microsoftin taru lopussa konsolipuolella.
Kannatti alkaa vittuilemaan asiakkailleen always-onlineilla, vakoilulla ja rajoituksilla.

http://goo.gl/lxXuh7


Missään vaiheessa ei ole Mikkisofta ilmottanu että ois "allways-online", valoja päälle. 24 tunnin välein nettirek. ei allways... Ja ps4 samanlaisia juttuja, mutta ei niitä julkisuudessa huudella. Microsoft sanoo sentää asiat suoraan kuin sony.

Ja millä tavalla loru lopussa? Onhan nyt uutisoitu että xbox myydään pois yms. Se olisi vaan hyväksi sille pelikonsolille, olisi mielenkiintoista nähdä alienwaren tai vastaavan ostavan kyseisen konsolin ja tekevän siitä paremman.


- Microsoft myy xboxin
- Ei lopeta konsolipuolella

Amislogiikka.
lainaa
ELOPhevonen

28.11.2013 klo 08.46 1 tykkää tästä

Let's burn that fucking ELOP! http://www.theverge.com/2013/11/8/5080192/microsoft-ceo-c
lainaa
amispentti

01.12.2013 klo 04.00

juoksen ostamaan xbox onen. jenkki masiina rules. ohjain luksusta ja pirun hyvä valikoima pelejä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova