Tuorein sisältö

Rainbow 6: Patriotsin kehitys aloitettiin alusta

14.12.2013 klo 17.00 | Luettu: 5309 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viimeksi kesäkuussa uutisoitiin siitä, että komealla trailerilla julkistettu Rainbow 6: Patriots on yhä hengissä huhuista huolimatta. Syyksi viivästykseen on spekuloitu, että peli aloitettiin uudelleen tyhjältä pöydältä.

IGN kertoo Ubisoftin nyt paljastaneen, että näin tosiaan tehtiin.

"Meillä oli ydintiimi, joilla oli hyvä visio. He aloittivat tekemisen, eikä peli-idea toiminutkaan. Heidän täytyi aloittaa alusta. Ubisoftilla on suuri, vaikutusvaltainen tarkkailuryhmä, joka kyllä sanoo, jos peli ei ole tarpeeksi hyvä."

"Rainbow täytyi tehdä uudelleen ja nyt heillä on etua uusista konsoleista kun ja jos se julkaistaan. Se on esimerkki tapauksesta, jossa yritetään, ja jos homma ei toimi, yritetään uudelleen. Jos peli ei toimi, me emme julkaise sitä."

On myös mahdollista, että koko Patriots-idea hylätään ja lopullinen peli on eri niminen.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Nintendo uusi Metroi... Lauantai-illan Kevye... >

Keskustelut (12 viestiä)

huitleri

14.12.2013 klo 19.22 13 tykkää tästä

sateenkaarikutonen. uskottavahan toi.
kuus homoa taistelee tiensä läpi talibanien valtaaman 'murican.

DAS IST DER BEST SPIEL IN DER WELT. JAAA
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

14.12.2013 klo 19.39 18 tykkää tästä

Ghost Recon, Splinter Cell ja Rainbow Six. Kaikki olivat aikoinaan hyviä, kohtuu haastavia ja vaativat taktikointia, mutta Ubisoft on nämäkin hienot tittelit muuttanut vuosien varrella simplified "mr. president"/"get to the chopper"-jenkkikliseesaastaksi.
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

14.12.2013 klo 19.42 7 tykkää tästä

Ubi kirjoitti:
Ubisoftilla on suuri, vaikutusvaltainen tarkkailuryhmä, joka kyllä sanoo, jos peli ei ole tarpeeksi hyvä.".

Tämä tarkkailuryhmä taitaa vain varmistaa että peli on tarpeeksi myyvä. Bugeilla ei niin väliä.
dasdsa

14.12.2013 klo 20.57 2 tykkää tästä

Varmaan bäfän ja codin laimeneva menestys pisti rainbowin uusiksi.
Tuo patriots ainakin nimensä perusteella selvästi tähtäsi kyseisten pelien faneihin.
tankojajaprinttejä

14.12.2013 klo 21.41 4 tykkää tästä

Tarvii lisää tähtilippuja menestyäkseen. Pitää koko pelimaailma rakentaa uudelleen jotta voidaan lisätä
bubbbbs

15.12.2013 klo 01.34 3 tykkää tästä

dasdsa kirjoitti:
Varmaan bäfän ja codin laimeneva menestys pisti rainbowin uusiksi.
Tuo patriots ainakin nimensä perusteella selvästi tähtäsi kyseisten pelien faneihin.


Tässähän nämä Patriootit olisivat olleet niitä pahiksia.
Sksnkansks

15.12.2013 klo 01.53 11 tykkää tästä

huitleri kirjoitti:
sateenkaarikutonen. uskottavahan toi.
kuus homoa taistelee tiensä läpi talibanien valtaaman 'murican.

DAS IST DER BEST SPIEL IN DER WELT. JAAA


Jonnet ei muista edes Rainbow Sixia, kun kerran nyt vasta kuulee pelistä.
nusnus

15.12.2013 klo 11.49

"Rainbow täytyi tehdä uudelleen ja nyt heillä on etua uusista konsoleista kun ja jos se julkaistaan."

Eikö ton pitäis olla ennemmin "jos ja kun" (eikä "kun ja jos")?
hamidhossainialibaba

15.12.2013 klo 16.51

Sksnkansks kirjoitti:
huitleri kirjoitti:
sateenkaarikutonen. uskottavahan toi.
kuus homoa taistelee tiensä läpi talibanien valtaaman 'murican.

DAS IST DER BEST SPIEL IN DER WELT. JAAA


Jonnet ei muista edes Rainbow Sixia, kun kerran nyt vasta kuulee pelistä.


muistaa muistaa.
kolmosta pelaili junnuna, seuraavat siitä oli vasta vegasit. täyttä paskaa.
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

15.12.2013 klo 19.43 1 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Ubi kirjoitti:
Ubisoftilla on suuri, vaikutusvaltainen tarkkailuryhmä, joka kyllä sanoo, jos peli ei ole tarpeeksi hyvä.".

Tämä tarkkailuryhmä taitaa vain varmistaa että peli on tarpeeksi myyvä. Bugeilla ei niin väliä.
Kertooko tämä sitte enemmän meistä pelaajista vai pelintekijöistä...
ukkoseinänläpi

15.12.2013 klo 21.02

Itse en ymmärrä tätä hirvittävää ulinaa bugeista. Kunhan peli ei kaatuile, kadota tallennuksia tms. tuhoa peliä niin ei paljoa kiinnosta kunhan pelillä on sanomaa.
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.12.2013 klo 01.43

Bladekill kirjoitti:
Ghost Recon, Splinter Cell ja Rainbow Six. Kaikki olivat aikoinaan hyviä, kohtuu haastavia ja vaativat taktikointia, mutta Ubisoft on nämäkin hienot tittelit muuttanut vuosien varrella simplified "mr. president"/"get to the chopper"-jenkkikliseesaastaksi.

Splinter Celliä en ehkä samaan joukkoon laskisi, vaikka kolme ekaa peliä hyviä ovatkin. Kuitenkin kyseessä on aina ollut lineaarinen ja helpohko konsolipelisarja. Rainbow Six on vielä aika paljon kovemman kaliiberin tavaraa Raven Shieldiin asti. Eka Ghost Recon myös hyvä, sen jälkeen taso putosi todella rajusti.

Se pari vuotta (?) takaperin julkaistu varhainen pelivideo "press neliö to kiss wife" -QTE-kammotuksineen oli sen tason huumoria, että mitään olennaista ei varmasti ole tämän pelin suhteen menetetty.

Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova