Tuorein sisältö

Playstation Now:lla pääsee käsiksi vanhempiin pleikkaripeleihin

07.01.2014 klo 21.06 | Luettu: 19756 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Vuonna 2012 Sony osti striimausteknologioita kehittäneen Gaikain ja heti silloin väläyteltiin mahdollisuutta vanhempien Playstation-pelien striimaamisesta uudemmille konsoleille. Tämän päivän CES-tilaisuudessaan Sony ilmoitti tuon aavistelun nyt muuttuvan todeksi. Palvelun nimi on Playstation Now.

CES-tapahtuman kävijät pystyivät jo kokeilemaan The Last of Us -pelin striimauspelaamista PS4:llä ja palvelun suljettu betatesti alkaa Pohjois-Amerikassa tämän kuun aikana. Isompi julkaisu samoissa maisemissa luvataan ensi kesäksi.



Gaikain teknologia toimii periaatteessa kaikenlaisilla laitteilla, koska pelit pyörivät pilvipalvelimilla ja vastaanottavalta laitteelta vaaditaan vain ohjauskomentoja. Aluksi Playstation Now tulee PS4:lle ja PS3:lle, myöhemmin PS Vitalle. Myös "useimpien USA:ssa julkaistavien" Sony Bravia -televisioiden tämän vuoden mallien kerrotaan tukevan Playstation Now:ta.

Palvelun kerrotaan toimivan joko pelejä yksittäin vuokraamalla tai kuukausimaksullisesti. Pelitallennukset tallentuvat pilveen. Euroopan julkaisusta Playstation Now:lle ei uskallettu vielä puhua mitään.

Samassa tilaisuudessa Sony kertoi, että viime vuonna myytiin 4,2 miljoonaa Playstation 4 -konsolia. Microsoft ilmoitti hieman aiemmin, että Xbox Onea myytiin viime vuoden puolella 3 miljoonaa kappaletta.

Lähde: The Verge.

Päivitys: The Vergen mukaan sekä Last of Usin että God of Warin pelaaminen onnistui Bravia-televisiolla Playstation Now:n kautta, ja toimi moitteettomasti.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Game Informer paljas... Titanfallin matsit o... >

Keskustelut (31 viestiä)

awesome

07.01.2014 klo 21.49 14 tykkää tästä

uuujeah!


Onki monenmoista peliä mitä en ps3lla kerinnyt pelaamaan:) hieno uutinen!
lainaa
Jonne

07.01.2014 klo 21.57 79 tykkää tästä

Kaikki xbotit huomio. Hätäkokous kerhomajalla huomenna Pikku Kakkosen jälkeen.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

07.01.2014 klo 22.05 17 tykkää tästä

Pieni yllätys, että tämä palvelu on jo tuossa pisteessä. Odotin, ettei tästä kuulla mitään vielä pitkään aikaan. Toivottavasti tuo on hinnoiteltu järkevästi ja pelikirjasto olisi laaja.
lainaa
haistakaanypaska

07.01.2014 klo 22.20 9 tykkää tästä

Tallennetaan ja pelataan pilvessä-> The game has been removed from our server, please play another game
lainaa
hehhhe

07.01.2014 klo 22.23 34 tykkää tästä

-100$€ halvempi
-50% tehokkaampi
-pienempi + sisäinen virtalähde
-kehittyneempi ja monipuolisempi ohjain

Ja !!
-mahdollisuus pelata PS1, PS2 ja PS3 pelejä.

Ei taida Xbone pyörittää aikaisempien xlootien pelejä. Noh ei se tyhmä ole, joka Xbonen menee hankkimaan vaan ihan S**tanan IDIOOTTI. Heh...
lainaa
iCoder123

Rekisteröitynyt 27.11.2013

07.01.2014 klo 22.47 16 tykkää tästä

hehhhe kirjoitti:
-100$€ halvempi
-50% tehokkaampi
-pienempi + sisäinen virtalähde
-kehittyneempi ja monipuolisempi ohjain

Ja !!
-mahdollisuus pelata PS1, PS2 ja PS3 pelejä.

Ei taida Xbone pyörittää aikaisempien xlootien pelejä. Noh ei se tyhmä ole, joka Xbonen menee hankkimaan vaan ihan S**tanan IDIOOTTI. Heh...

kehittyneempi ohjain? tekeekö ledivalon lisääminen ohjaimeen todella kehittyneen vai
lainaa
PowerOfTheCloud

07.01.2014 klo 22.47 5 tykkää tästä

Greatness awaits!

Olihan xbonellakin pilvensä - paikkaamassa konsolin huonoja tehoja.
lainaa
iKodaaja

07.01.2014 klo 22.50 6 tykkää tästä

iCoder123 kirjoitti:
hehhhe kirjoitti:
-100$€ halvempi
-50% tehokkaampi
-pienempi + sisäinen virtalähde
-kehittyneempi ja monipuolisempi ohjain

Ja !!
-mahdollisuus pelata PS1, PS2 ja PS3 pelejä.

Ei taida Xbone pyörittää aikaisempien xlootien pelejä. Noh ei se tyhmä ole, joka Xbonen menee hankkimaan vaan ihan S**tanan IDIOOTTI. Heh...

kehittyneempi ohjain? tekeekö ledivalon lisääminen ohjaimeen todella kehittyneen vai


V2:n modaaja taas perillä asioista.
lainaa
Hohhoijaa

Rekisteröitynyt 19.11.2013

07.01.2014 klo 22.57 5 tykkää tästä

iKodaaja kirjoitti:
iCoder123 kirjoitti:
hehhhe kirjoitti:
-100$€ halvempi
-50% tehokkaampi
-pienempi + sisäinen virtalähde
-kehittyneempi ja monipuolisempi ohjain

Ja !!
-mahdollisuus pelata PS1, PS2 ja PS3 pelejä.
Ei taida Xbone pyörittää aikaisempien xlootien pelejä. Noh ei se tyhmä ole, joka Xbonen menee hankkimaan vaan ihan S**tanan IDIOOTTI. Heh...

kehittyneempi ohjain? tekeekö ledivalon lisääminen ohjaimeen todella kehittyneen vai

V2:n modaaja taas perillä asioista.

Kato patterikotelo on ainakin -43,81% kehittyneisyyttä ton +25% hinnan ja -673467% tehon ja +98% koon lisäksi. Lisäksi noi toiset pojat on ainakin 57% fiksumpia kuin minä. Ainakin 75% internetistä on tätä mieltä...

Hinnat kuntoon niin tulee varmasti vuokrattua ainakin PS2-eran parhaimmistoa ahkerasti, varsinkin jos jaetun ruudun moninpelit ei katoa mihinkään.
lainaa
ShadowFail

07.01.2014 klo 23.04 1 tykkää tästä

Jos pelaaminen onnistui bravia tv kautta, niin miksi ostaa ps3/ps4? Tv ja peliohjain riittää, niin se on konsoleiden loppu. Tosin lagittomaan pelaamiseen tarvitaan hyvät verkkoyhteydet. Mokkulajonnen pelit on pelattu. Mitenkä sen asian kanssa ettei Sonylla tarvita verkkoyhteyksiä pelaamiseen. Väyrynen on jäänyt takin käännössä kakkoseksi, Sony on nyt ykkönen.
lainaa
MisterJii

07.01.2014 klo 23.43 2 tykkää tästä

ShadowFail kirjoitti:
Jos pelaaminen onnistui bravia tv kautta, niin miksi ostaa ps3/ps4? Tv ja peliohjain riittää, niin se on konsoleiden loppu.


Ei Sonyn Bravia mallit ole olleet ostamisen arvoisia pitkään aikaan. Häviävät halvemman hintaluokan kilpailijoilleen, vaikka Sonylla on hinnassa mukana merkkilisää, jolle ei ole ollut katetta melkein viimeiseen 10 vuoteen heidän kuluttaja elektroniikassa. Palvelujen hintoja ei kuitenkaan vielä julkistettu, joten jää nähtäväksi miten järkevää puuhaa tuo pelien streamauksen vuokraus oikein on loppujen lopuksi.
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.01.2014 klo 01.24 4 tykkää tästä

...se lagin määrä kiinnostaisi.
lainaa
Jonne2

08.01.2014 klo 02.18 11 tykkää tästä

Jonne kirjoitti:
Kaikki xbotit huomio. Hätäkokous kerhomajalla huomenna Pikku Kakkosen jälkeen.
Ai munakokkelin kerhomajalla?
lainaa
Hätätilanne

08.01.2014 klo 09.41

Jonne kirjoitti:
Kaikki xbotit huomio. Hätäkokous kerhomajalla huomenna Pikku Kakkosen jälkeen.


No jaa maksat PS+ ja Now palveluista erikseen tämän hetken tietojen valossa. PS+ maksajia oli vain 2 miljoonaa PS3:lla joten Sonyn on kehitettävä uusi yritys ja ilmeisesti PS+ jää lähinnä online maksuksi.
Suon on vuokraservereiden varassa ja euroopasta ei puhuta enää mitään.
lainaa
Jatämähänkaatuu

08.01.2014 klo 12.30 2 tykkää tästä

Hah, Ja sitten jos ja kun joskus toimii Euroopassa...
Huoltokatkoja jatkuvalla syötöllä, kaatuuilee ja hakkeroidaan... Hintakin varmaan pilvessä... en kyllä ny hurraisi ollenkaan tästä...

Live ainaskin toimii ja tulee toimimaan aina! :P

Mutta sonyn fanboyt pitäköön ny hauskaa tän "uutisen" kanssa...

lainaa
PikkuJonnehehheheh

08.01.2014 klo 15.03 3 tykkää tästä

hehhhe kirjoitti:

Ei taida Xbone pyörittää aikaisempien xlootien pelejä. Noh ei se tyhmä ole, joka Xbonen menee hankkimaan vaan ihan S**tanan IDIOOTTI. Heh...


Mistähän mahat repiä meille aikaa vanhojen pelaamiseen? Uusiakin tulee enemmän mitä kerkeää pelaamaan. T. Työssä käyvä Xbotti.
lainaa
ponttoonilaituri

08.01.2014 klo 15.42 6 tykkää tästä

Lagiset, nykivät ja pätkivät retropelit ovatkin jotakin, jonka olen aina halunnut kokea ja maksan siitä mielelläni Sonyn pyytämän summan.

Toivottavasti Sony on muistanut myös mökkilaitureiden nokassa ilman nettiä pelaavat.
lainaa
multiplattari

08.01.2014 klo 15.45 3 tykkää tästä

Se että noita pelejä voi pelata millä laitteella hyvänsä on hyvä syy jättää pleikkarinromu ostamatta.
lainaa
Microny

08.01.2014 klo 15.48 4 tykkää tästä

Jatämähänkaatuu kirjoitti:
Hah, Ja sitten jos ja kun joskus toimii Euroopassa...
Huoltokatkoja jatkuvalla syötöllä, kaatuuilee ja hakkeroidaan... Hintakin varmaan pilvessä... en kyllä ny hurraisi ollenkaan tästä...

Live ainaskin toimii ja tulee toimimaan aina! :P

Mutta sonyn fanboyt pitäköön ny hauskaa tän "uutisen" kanssa...


Niin, totta puhut. PS+:aan ei sisältynyt nettipelaamista PS3:lla, tuskin kuitenkaan vaikutti tilaajien määrään. Ja onhan se hullua kun Now:a ei saada ilmaiseksi kaupanpäälle. Pilvi kun ei maksa mitään ja pelit ilmestyvät 0€ maksusta kokoelmaan. Julkaisuakin vähän kauhistelen, millon mahtaa tulla? Xbox onekaan kun ei vielä Suomessa ole, että jos Microsoftillakin niin kauan menee... Onneksi MS:n pilvipalvelut ovat kunnossa. Eihän se vielä ole kaikkien studioiden käytössä, sen huomaa Dead rising kolmosen ruudunpäivityksestä mutta Forza oli upea!!! Kun MS varmaan pikapuoliin tuo tämän mahdollisuuden kaikille pelintekijöille, päästään varmasti yli 25fps ja 720p resoluutiosta ei tarvitse tinkiä.
lainaa
Exe

08.01.2014 klo 16.13 3 tykkää tästä

Saisi olla Plus-tilaajille ilmanen palvelu tuo PS Now. Tai edes alennettuun kk-hintaan.
lainaa
ApocalypseNow

08.01.2014 klo 16.33 3 tykkää tästä

Melkoinen digiboxi, jossain kohtaa tulee siis ensimmäinen Bravia sisään rakennetulla PS4:llä.
lainaa
Otacon-chan

08.01.2014 klo 19.57 3 tykkää tästä

Jos tämä toimii moitteetta ja ihmiset alkavat massoittain käyttää tätä, niin alkaa olemaan pelien todellinen kuolema. Ei voi enää pelata peliä 10-20 vuoden kuluttua koska se on olemassa vain yhtiöiden servereillä ja ne serverit suljettiin aikoja sitten ja peli katosi bittiavaruuteen. Ei voi edes piratoida.
Mutta eihän ketään kiinnosta, pelataan vain sen hetken pelejä ja sitten unohdetaan niiden olemassa olo.
lainaa
Heiaia

08.01.2014 klo 22.07 3 tykkää tästä

Otacon-chan kirjoitti:
Jos tämä toimii moitteetta ja ihmiset alkavat massoittain käyttää tätä, niin alkaa olemaan pelien todellinen kuolema. Ei voi enää pelata peliä 10-20 vuoden kuluttua koska se on olemassa vain yhtiöiden servereillä ja ne serverit suljettiin aikoja sitten ja peli katosi bittiavaruuteen. Ei voi edes piratoida.
Mutta eihän ketään kiinnosta, pelataan vain sen hetken pelejä ja sitten unohdetaan niiden olemassa olo.

Mikä estää pelaamasta PS2?
Mikä estää pelaamasta PS3?
Mikä estää pelaamasta PS4 vuosien päästä? Fyysisiä kopioita on tietääkseni vieläkin. Ja jos valitat että mutku koneet hajoo ni eipä PS2:n aikana valitettu että paskaa elektroniikkaa kun ei kestä ikuisesti.
lainaa
iCoder123

Rekisteröitynyt 27.11.2013

09.01.2014 klo 13.02

vähintään 5mb yhteys vaaditaan tässä
lainaa
Sick_bastards

09.01.2014 klo 13.25

Sonyn E3 -kaverin Gamespotin osake romahti lähes 10% ilmoituksen jälkeen. Positiivista on se että Sony on kuitenkin se sama tuttu huijari ja sekoboltsi kuin ennenkin.
lainaa
isoveliValvoo

09.01.2014 klo 15.04 2 tykkää tästä

Sonyn lupaukset ovat harvoin ennenkään kohdanneet todellisuutta. Kun valheiden savuverhot hälvenevät, niiden takaa paljastuu läginen ja pätkivä pelipalvelu, josta yritetään nyhtää kiskurihintoja. Messuilla homma toki toimii joten kuten, kun kulisseihin piilotettu pelipalvelin on yhdistetty konsoliin kiinteällä verkkoyhteydellä.

Lisäksi:
1. näitä pelejä ei voi myydä eteenpäin, vaan käyttäjä on sidottu palleistaan Sonyn DRM-virityksiin
2. näitä pelejä ei voi pelata mökkilaiturin nokassa ilman internettiä
3. Sony valvoo pelipalvelimien tietoliikennettä ja pelaajien välistä kommunikointia ja luovuttaa tiedot NSA:lle
lainaa
Qukko

09.01.2014 klo 15.11

Mitä luulette, pyöriiköhän noi vanhojen Pleikkareiden pelit emuloituna niillä pilvipalvelimilla? Melko todennäköisesti.

PS1 ja PS2 MIPS RISC-arkkitehtuurin laitteita, ja PS3 Power -pohjainen. Ainoa tapa pyöritellä näille tehtyjä pelejä pilvessä lienee emulaatio tai jonkinlaiset virtuaalikoneet perus x86 serverialustalla.

Sinällään mitään merkitystä, mut tulipahan mieleen. Käytännön vaikutus varmaan lähinnä se, että wanhat pelit näyttää paremmilta kuin aikanaan (parempi resoluutio, laajakuvatuki, tekstuurifiltteröinnit jne), ja pelikirjasto tulee olemaan rajallinen. Pelejä tulee sitä mukaa, kun niitä pätsätään/portataan pyörimään pilvialustalla.

P.S. Valvoja, paljonko viive?
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

09.01.2014 klo 20.54 1 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:
...se lagin määrä kiinnostaisi.

Techradarin mukaan lagia ei juurikaan huomaa. Sen sijaan kuvanlaatu ja latausajat eivät ihan yllä aidon tasolle ainakaan PS3-peleissä. Tosin palvelu on vasta beta-asteella ja sitä luultavasti parannellaan vielä ennen julkaisua.
lainaa
SONY

09.01.2014 klo 23.50 2 tykkää tästä

PikkuJonnehehheheh kirjoitti:
Mistähän mahat repiä meille aikaa vanhojen pelaamiseen? Uusiakin tulee enemmän mitä kerkeää pelaamaan. T. Työssä käyvä Xbotti.


Mistä keksit noin hyvän vitsin? Eihän shitbokseille tule hyvää pelattavaa. : D
lainaa
kakskytylineljä

10.01.2014 klo 16.50

Selittäkää minulle käsite pilvipalvelu, koska se kuulostaa helvetin epäilyttävältä
lainaa
uusavuton

10.01.2014 klo 17.37

kakskytylineljä kirjoitti:
Selittäkää minulle käsite pilvipalvelu, koska se kuulostaa helvetin epäilyttävältä


Kertokaa mulle Googlen webbiosoite, kun se unohtui, eikä nyt muistu mieleen.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova