Tuorein sisältö

Angry Birdit lähtevät seikkailuun Stellan johdolla (päivitetty)

13.02.2014 klo 13.36 | Luettu: 5896 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Rovion Twitter-tilillä kiusoiteltiin viime yönä tällaisella viestillä:




Tiedossa ei ollut, minkälaisesta pelistä on kyse, mutta maininta seikkailusta ja uusista linnuista käynnisti spekuloinnin siitä, että aivan perus-AB-pelistä ei olisi kyse. Nyt Rovion Tumblr-sivulta löytyy tällainen kuva:




Pelin nimi on siis Angry Birds Stella, mutta sen viisaampia emme vieläkään ole.

Rovion Facebook-sivulla ilmoitetaan, että peli on tulossa syksyllä.

Päivitys: Rovio promoaa Stellaa seuraavin sanoin:

"Angry Birds Stella avaa oven Angry Birds -universumin sellaiseen osaan, jota ei ole vielä nähty!"

"Luvassa on paljon hauskaa ja seikkailua, mutta joukkion pitää myös selviytyä vakavista ongelmista suojellakseen ystävyyttään ja elinympäristöään. Onneksi Stella kavereineen ovat hyviä keksimään luovia ratkaisuja!"

"Angry Birds Stella rikkoo muotin tuomalla mukaan vahvoja intohimoisia hahmoja, jotka seisovat asiansa takana, lisäten samalla sekoitukseen paljon toimintaa ja todellisuutta."

"Angry Birds Stellan tarina elää ja kehittyy fyysisesti ja digitaalisesti, yhdistäen niitä hauskoilla ja kekseliäillä tavoilla."

Luvassa siis todennäköisesti pelejä, animaatioita, kirjoja, leluja ja niin edelleen.. ehkä myös jotain Skylandersin tyylistä?


V2.fi | Manu Pärssinen
< Virallinen Project C... BeamNG ajeli törmäys... >

Keskustelut (7 viestiä)

vilke

13.02.2014 klo 14.16 16 tykkää tästä

Ei saatana, Angry Birds RPG :D
lainaa
Hella

13.02.2014 klo 14.45 13 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
Ei saatana, Angry Birds RPG :D


FPS puuttuu vielä.
lainaa
iasdfai

13.02.2014 klo 15.35 4 tykkää tästä

halvaksi tulee reskinnata joku FF7 Angry Birdseillä ja odottaa rahoja tilille
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

13.02.2014 klo 18.35 1 tykkää tästä

Tässähän saattaisi vaikka olla Rovion yritys rakentaa uutta brändiä vanhan avulla sen varalle, että Angry Birdsin suosio joskus vielä laskee. Jo nyt logossa Angry Birds jää selvästi taka-alalle.
lainaa
sadfdajsi

13.02.2014 klo 19.54

MJR2312 kirjoitti:
Tässähän saattaisi vaikka olla Rovion yritys rakentaa uutta brändiä vanhan avulla sen varalle, että Angry Birdsin suosio joskus vielä laskee. Jo nyt logossa Angry Birds jää selvästi taka-alalle.


Eikös he (herra Vesterbacka) sanonut jo aikoja sitten että he tulevat tekemään muutakin kuin Angry Birdsiä.

Mielestäni on kyllä aika halpaa vetää tuo vanha brändi mukaan tyyliin "From the makers of Baldur's Gate" kun ei uskalleta oikeasti seistä sen uuden viritelmän takana
lainaa
Manne

14.02.2014 klo 00.28 2 tykkää tästä

Angry Birds for Girls. Limited edition.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

14.02.2014 klo 01.16 1 tykkää tästä

sadfdajsi kirjoitti:
Mielestäni on kyllä aika halpaa vetää tuo vanha brändi mukaan tyyliin "From the makers of Baldur's Gate" kun ei uskalleta oikeasti seistä sen uuden viritelmän takana

Onhan se vähän, mutta uuden brändin rakentaminen tyhjästä on vaikeaa ja uskoisin, että mobiilimarkkinoilla se on erityisen vaikeaa, kun kuluttajat eivät luultavasti ole yhtä valveutuneita kuin perinteisemmillä pelimarkkinoilla. Hyvänä puolena tässäkin on kuitenkin se, että vanhaa tuotetta ei lypsetä vuosipäivityksillä vaan tulee jotain oikeasti uutta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova