Tuorein sisältö

Uusia tiedonmurusia Tom Clancyn The Divisionista

02.03.2014 klo 18.00 | Luettu: 10771 kertaa | Teksti: Vieras

The Examiner on saanut käsiinsä uutta tietoa Ubisoftin tulevasta next-gen hiekkalaatikosta The Divisionista.

Pelin kehittäjät ovat konsultoineet läheisesti CIA-spesialistejä, armeijan edustajia, lääkäreitä ja survivalisteja tehdäkseen pelistä mahdollisimman realistisen selviytymiskokemuksen kaaoksen runtelemassa New Yorkissa. Osa kehitystiimistä on myös ottanut itse osaa selviytymiskoulutukseen saadakseen konkreettista tuntumaa siihen, millaista on selviytyä ilman ruokaa ja vettä haastavissa olosuhteissa.

Peliä varten koko New Yorkin kaupunki on muutettu virtuaalimuotoon kadun nimiä ja maamerkkejä myöten, joskin tietyillä alueilla kehittäjät ovat ottaneet pelaamisen kannalta tarvittavia vapauksia. Erityisesti peliä varten kehitetty uusi Snowdrop-moottori mahdollistaa valtavan elävän hiekkalaatikon, jossa tekoälyn ohjaamat hahmot elävät dynaamisesti omaa elämäänsä ja tekevät jokaisesta pelikerrasta arvaamattoman.

Kehittäjien mukaan yksinpeli ja moninpeli kulkevat The Divisionissa käsi kädessä. Esimerkiksi siirtyminen yksinpelistä co-op tai PvP-sessioon tapahtuu ilman erillistä viivettä. Jotkin kaupungin alueista mahdollistavat myös toisten pelaajien hyökkäämisen kesken session Souls-pelien tapaan.

Teksti: Mats Kyyrö

V2.fi | Vieras
< Tältä näyttävät Stic... Sunnuntaikolumni: Hy... >

Keskustelut (17 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

02.03.2014 klo 18.07 1 tykkää tästä

Toivottavasti pelattavuudessa on sitten jotain uutta, eikä vain yksinkertaista 3rd person räiskintää.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

02.03.2014 klo 18.18

Tykkäsin tuosta lopun arpeggio bassolinjasta....
lainaa
sfijjwfejop

02.03.2014 klo 18.22 12 tykkää tästä

Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Maailma sais olla oikeasti raaka ja haastava, muutoinkin kuin "sinua ammuttiin päähän, odota 3 sekuntia"

Joskus ensimmäisten Ghost Reconien ja Splinter Cellien aikaan uskalsin odottaakin tällaista peliä, mutta kun katsoo Blacklistia, Future Soldieria, AC4sta ja muita Hollywood-pökäleitä niin on vaikea hypettyä
lainaa
Orbon

02.03.2014 klo 18.41 7 tykkää tästä

Pakko myöntää, että odotan tätä kyllä kiki ojossa.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

02.03.2014 klo 18.44 1 tykkää tästä

sfijjwfejop kirjoitti:
Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Maailma sais olla oikeasti raaka ja haastava, muutoinkin kuin "sinua ammuttiin päähän, odota 3 sekuntia"

Joskus ensimmäisten Ghost Reconien ja Splinter Cellien aikaan uskalsin odottaakin tällaista peliä, mutta kun katsoo Blacklistia, Future Soldieria, AC4sta ja muita Hollywood-pökäleitä niin on vaikea hypettyä

En voisi olla enempää samaa mieltä!

Itse pelasin Fallout 3sen ja New Vegasin vaikemmalla läpi ja silti pelit tuntuivat naurettavan helpoilta...

Sadistista vaikeusastetta odottaessa...
lainaa
töttöröö

02.03.2014 klo 18.49 7 tykkää tästä

Kyllä ne Ubisoftin moninpelit tiedetään. DLC paketit ilmestyy jo ennen kuin emopeli on saatu pelikelpoiseksi. Eipä ole odotukset korkealla.
lainaa
-sdFdM-

02.03.2014 klo 20.02 1 tykkää tästä

Pioneeri kirjoitti:
sfijjwfejop kirjoitti:
Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Maailma sais olla oikeasti raaka ja haastava, muutoinkin kuin "sinua ammuttiin päähän, odota 3 sekuntia"

Joskus ensimmäisten Ghost Reconien ja Splinter Cellien aikaan uskalsin odottaakin tällaista peliä, mutta kun katsoo Blacklistia, Future Soldieria, AC4sta ja muita Hollywood-pökäleitä niin on vaikea hypettyä

En voisi olla enempää samaa mieltä!

Itse pelasin Fallout 3sen ja New Vegasin vaikemmalla läpi ja silti pelit tuntuivat naurettavan helpoilta...

Sadistista vaikeusastetta odottaessa...

Näinhän ne kaikki sanoo, mutta kokeile pelata näitä modien kanssa.
Esim. New Vegasille Project Nevadassa voi säätää asetuksista paljon vaikeammaksi.
lainaa
Pioneeri

Rekisteröitynyt 09.08.2009

02.03.2014 klo 20.11

-sdFdM- kirjoitti:

Meniköhän sulla pointti ohitse?

Itse modaamaton peli on vaikeimmallakin tasolla naurettavan helppo en tarkoittanut modeja joita löytyy varmasti joka PC peliin.
lainaa
just

02.03.2014 klo 20.40 2 tykkää tästä

-sdFdM- kirjoitti:
Pioneeri kirjoitti:
sfijjwfejop kirjoitti:
Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Maailma sais olla oikeasti raaka ja haastava, muutoinkin kuin "sinua ammuttiin päähän, odota 3 sekuntia"

Joskus ensimmäisten Ghost Reconien ja Splinter Cellien aikaan uskalsin odottaakin tällaista peliä, mutta kun katsoo Blacklistia, Future Soldieria, AC4sta ja muita Hollywood-pökäleitä niin on vaikea hypettyä

En voisi olla enempää samaa mieltä!

Itse pelasin Fallout 3sen ja New Vegasin vaikemmalla läpi ja silti pelit tuntuivat naurettavan helpoilta...

Sadistista vaikeusastetta odottaessa...

Näinhän ne kaikki sanoo, mutta kokeile pelata näitä modien kanssa.
Esim. New Vegasille Project Nevadassa voi säätää asetuksista paljon vaikeammaksi.

Modeilla vaikka Barbie Horse Adventuresista saa maailman helvetillisimmän pelin joka saa Dark Soulsin, Ninja Gaidenin ja Doomin läpäisijät itkemään. Mukana saa myös kasan bugeja, odotusaikaa ja raskaan filtteriprosessin
lainaa
emmastin

Rekisteröitynyt 21.10.2013

02.03.2014 klo 20.53 3 tykkää tästä

sfijjwfejop kirjoitti:
Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Ei kai noista pitänyt koskaan selviytymispelejä olla ku Tomb Raider, joka sitte Squeenixin takia muuttu. Sanoisin, että RDR:ssä selviytyminen ei ole edes puoliperseiltyä sontaa, koska siinä ei ole selviytymistä aspektina ollenkaan.
lainaa
uhhohfeoiwef

02.03.2014 klo 21.01 1 tykkää tästä

emmastin kirjoitti:
sfijjwfejop kirjoitti:
Ilman ruokaa ja vettä? Olisko kerrankin oikea simu vai onko taas annettu periksi "selviytyminen on paskaa" jonneille ja selviytyminen on puoliperseiltyä sontaa tyyliin Tomb Raider, Fallout ja Red Dead Redemption.

Ei kai noista pitänyt koskaan selviytymispelejä olla ku Tomb Raider, joka sitte Squeenixin takia muuttu. Sanoisin, että RDR:ssä selviytyminen ei ole edes puoliperseiltyä sontaa, koska siinä ei ole selviytymistä aspektina ollenkaan.

Rockstarilta ei varmaan olisi kannattanut odottaa mitään, mutta kun alettiin puhua suuren budjetin ja kunnianhimon länkkäristä niin mieleeni ei kyllä tulleet latautuvat healtit, tyhjästä kutsuttavat hevoset, 10 aseen selkäreppu, hyödyttömät leirit, vaarattomat villieläimet yms.

Potentiaalia kyllä oli. Ei olisi hirveän suuria muutoksia vaadittu että mukaan olisi saatu todellinen hardcore-badass-Eastwood-moodi.
lainaa
herpderp

02.03.2014 klo 21.54 7 tykkää tästä

uhhohfeoiwef kirjoitti:

Rockstarilta ei varmaan olisi kannattanut odottaa mitään, mutta kun alettiin puhua suuren budjetin ja kunnianhimon länkkäristä niin mieleeni ei kyllä tulleet latautuvat healtit, tyhjästä kutsuttavat hevoset, 10 aseen selkäreppu, hyödyttömät leirit, vaarattomat villieläimet yms.

Ei kai se pelifirman vika ole jos odotat kuuta taivaalta peliltä jota ei ole ikinä markkinoitu minään muuna kuin gta:na villissä lännessä.
lainaa
afsdjiofeioj

03.03.2014 klo 10.52

herpderp kirjoitti:
uhhohfeoiwef kirjoitti:

Rockstarilta ei varmaan olisi kannattanut odottaa mitään, mutta kun alettiin puhua suuren budjetin ja kunnianhimon länkkäristä niin mieleeni ei kyllä tulleet latautuvat healtit, tyhjästä kutsuttavat hevoset, 10 aseen selkäreppu, hyödyttömät leirit, vaarattomat villieläimet yms.

Ei kai se pelifirman vika ole jos odotat kuuta taivaalta peliltä jota ei ole ikinä markkinoitu minään muuna kuin gta:na villissä lännessä.

Ironisesti edellisestä GTA:sta eli IV:stä puuttui lähes kaikki nuo ominaisuudet. Siinä jouduit etsimään health packeja, autoja ei ilmestynyt tyhjästä, aseita pystyi kantamaan puolen tusinaa eikä joka vihulla ole kiväärinpateja annettavaksi.

Ironisesti voi käydäkin niin että GTA IV on paljon hooceempi kuin The Division, jos Ubi päättääkin mennä nykytrendien mukaan feat regenerative health, fast travel, superkamat heti alussa ja muut pick & play shooter mekaniikat
lainaa
PelaamattaPaskaa

03.03.2014 klo 12.56

Näyttääpä todella paskalta.
lainaa
MitäHelv

03.03.2014 klo 13.41

No jo on kun nykyään tälläistä CoDiakin lineaarisempaa skriptiputkeakin kutsutaan jo hiekkalaatikoksi.
lainaa
aiosjaiosdjio

03.03.2014 klo 15.18

MitäHelv kirjoitti:
No jo on kun nykyään tälläistä CoDiakin lineaarisempaa skriptiputkeakin kutsutaan jo hiekkalaatikoksi.

Disclaimerilla se hoituu
lainaa
jarfin

09.03.2014 klo 12.00

ihan ok.
on se kumma kun kun ei KAIKISTA peleistä löydy enää yksinpeli moodia,se on väärin.
laitetaan ihmiset/pelaajat maksamaan siitä että saavat pelata maksamaansa peliaä verkossa!!
siihen se menee jos tuo moninpeli äbuumiä tulee niin hieniksi ja erinomaiseksi.
peli joka on VAIN moninpelinä ,PITÄÄ VASTUSTAA,jollei joka boikotoida!
yksinpeli moodi pitää olla,koska kun pelin ostaa sitä pitää voida pelata ilman kolmannen osapuolen 'hyväksyntää' ,lisenssiä tai nettiyhteyttä!!

toivottavasti titanfall on myös yksinpeli,jos ei jätän pelin kauppaan,ja toivon ettö myös muut,koska kohta kaikki pelit toimii vain jos loggaudut johonkin pirun foorumiin ja siitä ei ole kaukana WOW tapainen maksatus.
miettikää asiaa!!
jos ostan pelin,se pitää olla pelattavissa ilman mitään ehtoja.
toki,moninpelejä tarvitaan.
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova