Tuorein sisältö

Uuteen Dragon Ageen tulee Biowaren ensimmäinen täysin homoseksuaali hahmo

01.07.2014 klo 15.03 | Luettu: 15378 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Polygon kertoo käsikirjoittaja David Gaiderin paljastaneen Dragon Age Inquisitionin kotisivuilla, että peliin on tulossa täysin homoseksuaalinen pelihahmo. Biowaren peleissä tämä on ensimmäinen kerta kun mukana on pelattava miespuolinen homohahmo, vaikka ennenkin samalla seksuaalisuuden alueella on liikuttu - muun muassa Knights of the Old Republicissa oli Juhani-niminen lesbohahmo.

Hahmon nimi on Dorian ja hän on voimakas elementaalimaagi, jota miespuoliset inkvisiittorit voivat liehitellä. "Dorian on homo, hän on itse asiassa ensimmäinen täysin homo hahmo, jota olen saanut käsikirjoittaa. Ehkä hänestä syntyy hälyä joissain nurkissa, mutta olen iloinen, että hahmo on mukana", kertoi Gaider.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Ensimmäinen 3DS/Wii ... Xbox Onen ennakkotil... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (31 viestiä)

Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

01.07.2014 klo 15.41 16 tykkää tästä

Otsikko ja sisältö ei täsmää.

BioWaren peleissä on ollut aikaisemminkin "täysin homoja" -hahmoja, tällä kertaa kyseessä on tekstin mukaan silti ensimmäinen David Gaiderin kirjoittama homo.
lainaa
muttakunmäoonhomo

01.07.2014 klo 15.43 10 tykkää tästä

"Täysin homo"

Mitä on puhuttu siitä että homous tai heterous ei määrittele ihmistä? Tässä mennään taas väärällä puolella suvaitsevaisuusaitaa
lainaa
make

01.07.2014 klo 15.59 39 tykkää tästä

Mainoslauseetkin jo valmiina. "Nyt voit pelata ihan homona".
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.07.2014 klo 16.07 27 tykkää tästä

Bioware se jaksaa hypettää homo-hahmojaan nykyään joka pelin kohdalla. Seuraava Biowaren peli on varmaan ensimmäinen peli, jossa on pelkkiä homo-hahmoja.
lainaa
JNJHL9

Rekisteröitynyt 07.07.2011

01.07.2014 klo 16.20 10 tykkää tästä

tagman kirjoitti:
Bioware se jaksaa hypettää homo-hahmojaan nykyään joka pelin kohdalla. Seuraava Biowaren peli on varmaan ensimmäinen peli, jossa on pelkkiä homo-hahmoja.


"Ja juna kulkee vaan, kulkee..."
lainaa
M454

01.07.2014 klo 17.13 11 tykkää tästä

Kohta ei riitä homous vaan pitää olla joko lapsiin sekaantuja tai eläimiin..nii ruumisiin sekaantujia unohtamatta. Eikös se olisi tasa-arvoa ja tosimaailmaan kuuluvaa? Ei minulla homoja vastaan mitään ole, ärsyttää vain tämä "nyt voit pelata homona" (pun unintended). Niinkuin se nyt mitään merkkaa mihin koloon sankari/sankaritar värkkinsä tunkee/uittaa.
lainaa
Protecus

01.07.2014 klo 17.36 8 tykkää tästä

Tätä on kyllä odotettu jo kun kuulin tästä pelistä!! Jos voi harrastaa ruskean reiän rakastelua niin GOTY!!!
lainaa
Mjs

01.07.2014 klo 17.46 1 tykkää tästä

Aiemmat ovatkin olleet bi-curious :/ En oikein ymmärrä uutisen merkitystä. Samoin kun hehkutetaan että jossain pelissä on päähahmona nainen. Mies, nainen, kolme-jalkainen vipeltäjä tai mikä lie. Ei väliä jos hahmo istuu tarinaan ja maailmaan hyvin.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

01.07.2014 klo 17.55 3 tykkää tästä

Jos tupakoitsijoita, juoppoja ja muita egosentrisiä kusipäitä pitää tässä maailmassa sallia, niin kyllä siihen samaan pitää pari eksentrikko-homoakin mahtua.

Ja ihmisen seksuaalisuuksia on niin erilaisia, vaikka vaikuttaisivatkin päällepäin kategorioihin jaettavilta. Joku hetero voi saada kicksinsä lastenhankinnasta, toista on muovannut lapsuudentraumat ja läheisyydenkaipuu, kolmas on sisäistänyt yhteiskunnan oletukset. Ei näissä mitään oikeata tai väärää ole, ne vain ovat.

Ja tämä uutinenhan on pelkkä PR-stuntti, clickbaitti, älämölön nostattamista tyhjästä, kun ei pelistä taida saada mitään muuta mainitsemisen arvoista irti.
lainaa
Kulio

01.07.2014 klo 17.59

Eli tässäkään ei saada luoda omaa hahmoa niinkuin ensimmäisessä DA pelissä?
Toisessa osassa sai sentään valita tilanteen tullen että onko homo vai hetero. Tässä näemmä otetaan sekin valinta pois.
lainaa
Raaksa

01.07.2014 klo 18.07 3 tykkää tästä

eli kiintiöhomo jatkossa kaikkiin peleihin :D
lainaa
jfsdiofsdij

01.07.2014 klo 18.57 7 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Jos tupakoitsijoita, juoppoja ja muita egosentrisiä kusipäitä pitää tässä maailmassa sallia, niin kyllä siihen samaan pitää pari eksentrikko-homoakin mahtua.


Odotan muuten peliä jossa on täysi tupakoitsijahahmo
lainaa
Jep

01.07.2014 klo 19.37

No ei kyllä ole ensimmäinen homoseksuaali hahmo Biowarelta. Nyt on kyl mennyt faktat sekaisin toimitukselta.

Kyseessä on ensimmäinen täysin homoseksuaali-hahmo kirjoittaja David Gaiderilta.
lainaa
SontaClaus

01.07.2014 klo 19.51 1 tykkää tästä

Jos pelissä on esimerkiksi 50 tuhannen vuoden horroksesta herätetty viimeinen samuraialien, säiliössä kasvatettu ainutlaatuinen supermöykky, ihmiskokeilla ja huipputeknologialla rääkätty übervoimakas semi/proto-jedi, joita johtaa naurettavan onnekas ja noheva avaruusjeesus, niin en tiedä miksi gay-hahmot tuntuisi ainakaan niiden rinnalla epänormaaleilta. Dragon Agessa on toki erilaista sakkia mutta silti yhtä kirjavaa ja epätodennäköistä.
lainaa
Puffpuff

01.07.2014 klo 20.10 13 tykkää tästä

Mirr5 kirjoitti:
Jos tupakoitsijoita, juoppoja ja muita egosentrisiä kusipäitä pitää tässä maailmassa sallia, niin kyllä siihen samaan pitää pari eksentrikko-homoakin mahtua.
Mirr5 ja autismi against the world
lainaa
vilke

01.07.2014 klo 20.53 6 tykkää tästä

SontaClaus kirjoitti:
Jos pelissä on esimerkiksi 50 tuhannen vuoden horroksesta herätetty viimeinen samuraialien, säiliössä kasvatettu ainutlaatuinen supermöykky, ihmiskokeilla ja huipputeknologialla rääkätty übervoimakas semi/proto-jedi, joita johtaa naurettavan onnekas ja noheva avaruusjeesus, niin en tiedä miksi gay-hahmot tuntuisi ainakaan niiden rinnalla epänormaaleilta. Dragon Agessa on toki erilaista sakkia mutta silti yhtä kirjavaa ja epätodennäköistä.


Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"
lainaa
Homo

01.07.2014 klo 23.12 3 tykkää tästä

vilke kirjoitti:

Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"
Heterot niitä mustia luolia enemmän tutkii
lainaa
vilke

01.07.2014 klo 23.21 4 tykkää tästä

Homo kirjoitti:
vilke kirjoitti:

Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"
Heterot niitä mustia luolia enemmän tutkii


Nyt sulla on menny homo ja hetero väärin päin
lainaa
SontaClaus

02.07.2014 klo 00.48

vilke kirjoitti:
Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"


Ei sua kukaan velvota pitämään sitä tärkeänä tai olemaan samaa mieltä. :D Jostain syystä kuitenkin näistä "tutkijoista" pitävät eniten ääntä sitä vastustavat. Minusta asiassa ei ole järkevää syytä vitutukseen, sama kuin ärsyyntyisi siitä että pelihahmo on vasenkätinen tai punatukkainen jos on itse jotain muuta.
lainaa
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

02.07.2014 klo 03.44 2 tykkää tästä

Puffpuff kirjoitti:
Mirr5 kirjoitti:
Jos tupakoitsijoita, juoppoja ja muita egosentrisiä kusipäitä pitää tässä maailmassa sallia, niin kyllä siihen samaan pitää pari eksentrikko-homoakin mahtua.
Mirr5 ja autismi against the world

Enemmänkin Mirr5 against the autistic world. Eikö autisteille olekkin ominaista, että tykkäävät olla omissa oloissaan ja mesoavat miten sattuu muista välittämättä? Sopii äärimmäisen hyvin oikeistokonservatiivisten luusereiden kuvaan.
Tupakointi ja homo-oikeuksista itkeminen täysin hyvin verrattavissa siihen, että joku paskoisi nurkkiin tai pitäisi epämääräistä ölinää julkisilla paikoilla, ja kun joku tulee ja pistää pikkasen ryhtiä apinalaumaan, niin heti ollaan itkemässä holhousvaltiota ja mitä lie kommunisti-EU-illuminatia.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

02.07.2014 klo 10.24

Dragon Age Originsissa oli homo, Zevran Arainai.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

02.07.2014 klo 10.59 2 tykkää tästä

Mukaan minipeli jossa voi konkreettisesti vetää penistä persereikään, niin johan lähti ostoon! :)
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

02.07.2014 klo 15.15 5 tykkää tästä

M454 kirjoitti:
Kohta ei riitä homous vaan pitää olla joko lapsiin sekaantuja tai eläimiin..nii ruumisiin sekaantujia unohtamatta. Eikös se olisi tasa-arvoa ja tosimaailmaan kuuluvaa?
Rinnastettiinko juuri homot lapsiin sekaantujiin....

Nicely done.
lainaa
PekkaKana69

02.07.2014 klo 16.57

Minähän en semmosta peliä pelaa jossa on jotain hinttareita.
lainaa
Viestisionanaalista

02.07.2014 klo 17.57 6 tykkää tästä

vilke kirjoitti:
Homo kirjoitti:
vilke kirjoitti:

Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"
Heterot niitä mustia luolia enemmän tutkii


Nyt sulla on menny homo ja hetero väärin päin
Heterothan eivät koske peppureikiin. Ikinä. Anaaliseksi on homojen hommaa hyihyi
lainaa
kindofmagic

02.07.2014 klo 18.30

Liekö sattumaa, että tuo Dorian näyttää ihan vähän Queenin laulajalta?!
lainaa
sdfijofsdioj

02.07.2014 klo 19.34

Temposaur kirjoitti:
M454 kirjoitti:
Kohta ei riitä homous vaan pitää olla joko lapsiin sekaantuja tai eläimiin..nii ruumisiin sekaantujia unohtamatta. Eikös se olisi tasa-arvoa ja tosimaailmaan kuuluvaa?
Rinnastettiinko juuri homot lapsiin sekaantujiin....

Nicely done.


Mitä jos molemmat ovat omasta tahdostaan?
lainaa
rijopfsdfsijop

02.07.2014 klo 20.56

Viestisionanaalista kirjoitti:
vilke kirjoitti:
Homo kirjoitti:
vilke kirjoitti:

Ei se tunnukkaan epänormaalilta. Vituttaa vaan ku jollekkin on niin hemmetin tärkeää että pelistä löytyy näitä "mustan luolan tutkijoita"
Heterot niitä mustia luolia enemmän tutkii


Nyt sulla on menny homo ja hetero väärin päin
Heterothan eivät koske peppureikiin. Ikinä. Anaaliseksi on homojen hommaa hyihyi


Homot ovat 100% ajasta anaalin parissa. Heterot korkeintaan 50% ja monet eivät koske koskaan. Jos nyt haluat vielä mainita oraalin niin prosentit muuttuvat 50% ja 33% joten point stands
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.07.2014 klo 22.27

Lichi kirjoitti:
Dragon Age Originsissa oli homo, Zevran Arainai.
Bi-seksuaali.
lainaa
Homo

03.07.2014 klo 09.31 3 tykkää tästä

rijopfsdfsijop kirjoitti:
Homot ovat 100% ajasta anaalin parissa. Heterot korkeintaan 50% ja monet eivät koske koskaan. Jos nyt haluat vielä mainita oraalin niin prosentit muuttuvat 50% ja 33% joten point stands
Lähde: homoporno?

Naurettava väite :D
lainaa
MUN4G0GG3L14LF4

03.07.2014 klo 23.01

Mass Effect 3:ssa Samatha Traynor ja Steve Cortez täysin 100% full-homoja. Uuh.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova