Tuorein sisältö

Alienin alkuperäismiehistön saa ostettua myös erikseen

11.07.2014 klo 14.00 | Luettu: 6859 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Toissapäivänä kerrottiin, että Alien: Isolation ennakkotilaajat saavat tehtävän, jossa pelataan alkuperäisen elokuvan miehistön jäseninä ja Gamestop-ennakoijat vielä toisen Ripley-tehtävän originaalileffasta. Ääninäyttelijöinä toimivat Sigourney Weaver ja muut alkuperäistähdet.

Leffafanien tuskaksi jäi siis ennakkotilaaminen tietämättä pelin laadukkuudesta ja tilauksen tekeminen Gamestopista. Nyt Kotaku kertoo, että Sega on ilmoittanut lisätehtävien olevan saatavilla (todennäköisesti maksua vastaan, todennäköisesti heti pelin julkaisussa) myös muille, kuin ennakkotilaajille.

"On ollut aidosti hienoa nähdä reaktio The Crew Expendable ja Last Survivor -ennakkotilausbonuksia kohtaan ja se, kuinka innostuneita kaikki ovat olleet siitä, että saavat kokea uudelleen ne klassiset kohtaukset alkuperäisestä elokuvasta meidän Alienissamme. Se on ollut mahtavaa pelistudiolle.

Jotkut ovat kuitenkin kysyneet, julkaistaanko nämä sisällöt joskus myöhemmin muutenkin kuin ennakkotilaajille.

Voin vahvistaa tänään, että aiomme julkaista ne myöhempänä ajankohtana ja kerromme lisätietoja piakkoin."



V2.fi | Manu Pärssinen
< Junasimulaattorifirm... Payday 2:n tekijä ki... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Petelius86

Rekisteröitynyt 07.10.2009

11.07.2014 klo 14.14

jos puhuttais lisätehtävistä ja dlc:stä sitten jos saavat HYVÄN pelin aikaan. Tuskin kovin montaa kiinnostaa moiset jos peli on täyttä kuraa.
lainaa
alieni

11.07.2014 klo 14.45 2 tykkää tästä

Kiitos Vittu! Tosin ennakkoon tämän todennäköisesti ostan, mutta nämä DLC perseilyt vois kyllä tulla järkiinsä...
lainaa
SilmäKäteen

11.07.2014 klo 16.22

Olipa vaikea arvata... Ja rahantuloa ei voi estää!
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

12.07.2014 klo 10.31

alieni kirjoitti:
Kiitos Vittu! Tosin ennakkoon tämän todennäköisesti ostan, mutta nämä DLC perseilyt vois kyllä tulla järkiinsä...
Tilaat etukäteen, mutta silti "DLC-perseily" voitaisiin lopettaa? Sehän onkin juuri se viesti mitä etukäteen tilaamisella viestität.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova