Tuorein sisältö

Metal Gear Solid V:n moninpeliä esiteltiin Gamescomissa - katso video!

16.08.2014 klo 10.00 | Luettu: 8067 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö



Metal Gear Solid V on ehtinyt tuttuun tapaansa varastaa useammankin otsikon menneen viikon Gamescom-tapahtuman myötä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kuitenkin se, että messuilla näytettiin myös uutta pelikuvaa moninpelistä.

Souls-peleistä ja Watch Dogsista inspiraatiota hakeva moninpelitila on integroitu osaksi yksinpeliä. Jokainen pelaaja rakentaa yksinpelin aikana omaa Mother Base -tukikohtaansa. Toiset pelaajat voivat yrittää hyökätä tukikohtaan ja varastaa siellä säilytetyt resurssit itselleen.

Jos toinen pelaaja on offline-tilassa, tukikohtaa partioi ainoastaan pelin aikana kaapatut sotilaat ja AI-ohjatut aseet. Tällöin myös resurssien ryöstäminen käy helpommin. Pahimmassa tapauksessa toinen pelaaja voi kuitenkin itse tupsahtaa paikalle puolustamaan tukikohtaansa.

Huomioimisen arvoista on, että tähänastisilla pelivideoilla nähdyt Mother Baset ovat olleet kaikki hyvin erilaisia. Miten paljon tukikohdan rakentamiseen voi vaikuttaa, ei vielä ole paljastettu, mutta vaikuttaisi siltä, että rakentaminen on huomattavasti isompi osa peliä kuin edeltäjässä Peace Walkerissa.

Perinteisemmän moninpeliräiskinnän ystäville Metal Gear Solid V tulee sisältämään myös seuraavan Metal Gear Online -pelin, jota kehittää tällä hetkellä Kojima Productionsin uusi Los Angeles Studio. Pelistä on saatu tähän asti varsin vähän tietoa, mutta Kojiman mukaan MGO3 tulee myös hyödyntämään Fox Enginen mahdollistamia suuria karttoja, sekä erilaisia ajoneuvoja.

V2.fi | Mats Kyyrö
< Tältä näyttää, kun D... Pimuja, räppiä ja jä... >

Keskustelut (13 viestiä)

Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

16.08.2014 klo 10.07

Öhöm, miksi hiippailupelissä on kilpailuhenkinen moninpeli?
Muokannut: Mikko 16.08.2014 klo 10.44 lainaa
Bob

16.08.2014 klo 10.31 8 tykkää tästä

Huutaja kirjoitti:
Öhöm, miksi hiippailupelissä 0n kilpailuhenkinen m0ninpeli?

Koska Metal Gearit on aina voinut pelata räiskien tai hiipien?
Ja kyllä MGO:ssa on aina ollut hiippailua.
lainaa
jvxpiojd

16.08.2014 klo 11.03 5 tykkää tästä

Ei jumalauta nyt kuulostaa hyvältä! Tähän mennessä ei ole juuri kiinnostanut koska yksinpeli on sitä samaa, mutta nyt on jotain kiinnostavaa uutta.

Vielä olisi kiva saada moodi jossa tukikohtaa puolustaa kasa pelaajia ja sitten yksi tai kaksi Snakea yrittää tunkeutua sinne. Eikä mitään Splinter Cellin 2 vs 2 pienellä pimeällä kartalla vaan tyyliin 2 vs 14 plus hälytysjärjestelmät ja turretit isossa monipuolisessa tukikohdassa. Jos vaikka tuossa moninpelissä pystyisi kutsumaan kavereita tukikohtaansa vartijoiksi.
lainaa
huomautus

16.08.2014 klo 11.10 13 tykkää tästä

PC 4k

PS4 1080p

Xbone 720p

lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

16.08.2014 klo 11.13 4 tykkää tästä

MGO oli aikoinaan ihan potentiaalinen verkkopeli, mutta sen pilasi surkea tekninen toteutus ja jatkuvasti jossain nurkassa camppaavat sniperit. Toivottavasti ovat ottaneet virheistään opiksi.
lainaa
nollapostaus

16.08.2014 klo 11.47

Huutaja kirjoitti:
Öhöm, miksi hiippailupelissä on kilpailuhenkinen moninpeli?

Muokannut: Mikko Tänään klo 10.44


Ensin olin: "Miksi mikko on muokannut tätä?", sitten olin: "ahaa".
lainaa
Bob

16.08.2014 klo 12.01 2 tykkää tästä

jvxpiojd kirjoitti:
Ei jumalauta nyt kuulostaa hyvältä! Tähän mennessä ei ole juuri kiinnostanut koska yksinpeli on sitä samaa, mutta nyt on jotain kiinnostavaa uutta.

Vielä olisi kiva saada moodi jossa tukikohtaa puolustaa kasa pelaajia ja sitten yksi tai kaksi Snakea yrittää tunkeutua sinne. Eikä mitään Splinter Cellin 2 vs 2 pienellä pimeällä kartalla vaan tyyliin 2 vs 14 plus hälytysjärjestelmät ja turretit isossa monipuolisessa tukikohdassa. Jos vaikka tuossa moninpelissä pystyisi kutsumaan kavereita tukikohtaansa vartijoiksi.

Kyllähän aikaisemmissa MGO:issa on jo tuollaista löytynyt. 2 tiimiä vastakkain ja siellä seassa yksi pelaaja on Snake joka ei ole kummankaan puolella.

Eniten itseäni mietityttää se että tuotanto on ulkoistettu, huonoimmassa tapauksessa sieltä tulee jotain CoD tyylistä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

16.08.2014 klo 19.08 2 tykkää tästä

Nyt on Mikolla ollut muokkaus kohdallaan :)
lainaa
sdfpjfsji

16.08.2014 klo 22.12 1 tykkää tästä

Bob kirjoitti:
jvxpiojd kirjoitti:
Ei jumalauta nyt kuulostaa hyvältä! Tähän mennessä ei ole juuri kiinnostanut koska yksinpeli on sitä samaa, mutta nyt on jotain kiinnostavaa uutta.

Vielä olisi kiva saada moodi jossa tukikohtaa puolustaa kasa pelaajia ja sitten yksi tai kaksi Snakea yrittää tunkeutua sinne. Eikä mitään Splinter Cellin 2 vs 2 pienellä pimeällä kartalla vaan tyyliin 2 vs 14 plus hälytysjärjestelmät ja turretit isossa monipuolisessa tukikohdassa. Jos vaikka tuossa moninpelissä pystyisi kutsumaan kavereita tukikohtaansa vartijoiksi.

Kyllähän aikaisemmissa MGO:issa on jo tuollaista löytynyt. 2 tiimiä vastakkain ja siellä seassa yksi pelaaja on Snake joka ei ole kummankaan puolella.

Eniten itseäni mietityttää se että tuotanto on ulkoistettu, huonoimmassa tapauksessa sieltä tulee jotain CoD tyylistä.


Tuo on vaan silkkaa räiskettä kun kaksi puolta tappelee jo muutenkin keskenään. Hyvään hiippailuun kuuluu oleellisena osana se rauhallinen partiointi ja yksittäisten äänien jahtaaminen. Paitsi jos pitää Splinter Cell Blacklistiä hyvänä hiippailupelinä. Joten vain yksi joukkue joka puolustaa tukikohtaansa yhdeltä hiippailijalta kiitos.

Ongelma on toki miten jonnesoltut saadaan käyttäytymään edes jotenkuten realistisesti eikä kämppäämään sun muuta paskaa. Mutta yksi tapa on tämä että vakooja saattaa hypätä peliin koska tahansa eikä siitä anneta mitään ilmoitusta, ja kentät on suunniteltu pullonkaulattomiksi ja soltuilla on energiapalkit tai jotain etteivät ne jaksa juosta päättömästi huoneesta toiseen.

Nyt odotukseni kasvavat pelimuodosta niin suureksi että eivät varmasti täyty. Ihan kuin RDRn länkkärisimulaatioMMO kuulostaa hienolta mutta käytännössä kasa jonneja ratsastaa kentän päästä toiseen tappaen toisien jonneja gps-kartan avustamina
lainaa
noinsemenee

16.08.2014 klo 23.28 1 tykkää tästä

huomautus kirjoitti:
PC 4k/120+ fps

PS4 1080p/30 fps

Xbone 720p/ fps

lainaa
fsdoijfdsioj

17.08.2014 klo 09.22

Sääli että pelivalmistajat ottivat tällä sukupolvella esiin nuo strategiset numerot koska muuten 99% pelaajista ei huomaisi mitään eroa
lainaa
Bob

17.08.2014 klo 10.17

sdfpjfsji kirjoitti:
Bob kirjoitti:
jvxpiojd kirjoitti:
Ei jumalauta nyt kuulostaa hyvältä! Tähän mennessä ei ole juuri kiinnostanut koska yksinpeli on sitä samaa, mutta nyt on jotain kiinnostavaa uutta.

Vielä olisi kiva saada moodi jossa tukikohtaa puolustaa kasa pelaajia ja sitten yksi tai kaksi Snakea yrittää tunkeutua sinne. Eikä mitään Splinter Cellin 2 vs 2 pienellä pimeällä kartalla vaan tyyliin 2 vs 14 plus hälytysjärjestelmät ja turretit isossa monipuolisessa tukikohdassa. Jos vaikka tuossa moninpelissä pystyisi kutsumaan kavereita tukikohtaansa vartijoiksi.

Kyllähän aikaisemmissa MGO:issa on jo tuollaista löytynyt. 2 tiimiä vastakkain ja siellä seassa yksi pelaaja on Snake joka ei ole kummankaan puolella.

Eniten itseäni mietityttää se että tuotanto on ulkoistettu, huonoimmassa tapauksessa sieltä tulee jotain CoD tyylistä.


Tuo on vaan silkkaa räiskettä kun kaksi puolta tappelee jo muutenkin keskenään. Hyvään hiippailuun kuuluu oleellisena osana se rauhallinen partiointi ja yksittäisten äänien jahtaaminen. Paitsi jos pitää Splinter Cell Blacklistiä hyvänä hiippailupelinä. Joten vain yksi joukkue joka puolustaa tukikohtaansa yhdeltä hiippailijalta kiitos.

Ongelma on toki miten jonnesoltut saadaan käyttäytymään edes jotenkuten realistisesti eikä kämppäämään sun muuta paskaa. Mutta yksi tapa on tämä että vakooja saattaa hypätä peliin koska tahansa eikä siitä anneta mitään ilmoitusta, ja kentät on suunniteltu pullonkaulattomiksi ja soltuilla on energiapalkit tai jotain etteivät ne jaksa juosta päättömästi huoneesta toiseen.

Nyt odotukseni kasvavat pelimuodosta niin suureksi että eivät varmasti täyty. Ihan kuin RDRn länkkärisimulaatioMMO kuulostaa hienolta mutta käytännössä kasa jonneja ratsastaa kentän päästä toiseen tappaen toisien jonneja gps-kartan avustamina

Ideasi on hyvä mutta ongelmana on ihmisluonne. Ei taida olla yhtäkään peliä jossa tiimityöskentely toimii tuntemattomien ihmisten kanssa.
lainaa
Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

17.08.2014 klo 10.43

Bob kirjoitti:
Huutaja kirjoitti:
Öhöm, miksi hiippailupelissä 0n kilpailuhenkinen m0ninpeli?

Koska Metal Gearit on aina voinut pelata räiskien tai hiipien?
Ja kyllä MGO:ssa on aina ollut hiippailua.
Siinä tuli vastaus, kiitän
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova