Tuorein sisältö

Noore ja Yuma liittyvät Far Cry 4 -joukkioon

24.10.2014 klo 18.06 | Luettu: 3640 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ubisoftin uudessa Far Cry 4 -videossa nähdään pelissä esiintyvät Noore ja Yuma-hahmot. Näin heitä kuvaillaan lehdistötiedotteessa:

Aiemmin tohtori Noore Ajjar työskenteli lääkärinä Kyratissa avustustehtävissä, kun Pagan Minin valtakausi oli vasta alkamassa. Nähdessään Kyratin järkyttävän tilanteen, hän julkaisi tekstin ihmisoikeusrikkomuksista Kyratissa. Sittemmin hänen perheeseensä kohdistuneiden uhkausten jälkeen Noore on työskennellyt itse Pagan Minille, eikä tunnu enää olevan sama henkilö kuin aiemmin. Hän paitsi johtaa julman veriurheilun kamppailuareenaa myös valvoo ihmiskauppaa. Noore on myös sekaantunut Pagan Minin heroiinibisnekseen Yuman valvovan silmän alla.

Yuma on tuntenut Pagan Minin lapsuudesta asti. Rikollisjohtajan lapsena syntynyt Yuma on nähnyt vanhempiensa kuolevan INTERPOLin ja kiinalaisen virkavallan käsissä. Gang Min, Paganin isä, puolestaan otti orvoksi jääneen Yuman huostaansa maksaakseen vanhan velkansa. Näin Paganista tuli Yumalle kuin isoveli, jota hän myös jumaloi pienestä pitäen. Kun Paganin kunnianhimo alkoi kadota, myös Yuman kiinnostus Pagania kohtaan alkoi kaikota. Hän tarvitsi uuden idolin, jonka hän löysikin Kalinagin, legendaarisen kyratilaissankarin myytistä. Tämän sankarin innoittamana Yuma aikoo löytää Shangri-Lan ja saada sen salaisuudet haltuunsa.


Pelin julkaisuun (PC, X360, X1, PS3, PS4) on alle kuukausi, julkaisupäivä on 18. marraskuuta.


V2.fi | Manu Pärssinen
< Katso, kuinka Kvantt... Suomen peliala tuomi... >

Keskustelut (4 viestiä)

jisdioj

24.10.2014 klo 18.15 2 tykkää tästä

blah blah jotain paperinukkeja tosi hienoo
jgeprgerpge

24.10.2014 klo 18.55 10 tykkää tästä

Voisiko noihin YouTube-embedeihin jättää kontrollit päälle? Ei tuosta piilottamisesta oo mitään iloa.
Hengeyokai

Rekisteröitynyt 29.07.2008

24.10.2014 klo 21.34 7 tykkää tästä

jgeprgerpge kirjoitti:
Voisiko noihin YouTube-embedeihin jättää kontrollit päälle? Ei tuosta piilottamisesta oo mitään iloa.

100+ tälle
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

25.10.2014 klo 19.36 1 tykkää tästä

Hengeyokai kirjoitti:
jgeprgerpge kirjoitti:
Voisiko noihin YouTube-embedeihin jättää kontrollit päälle? Ei tuosta piilottamisesta oo mitään iloa.

100+ tälle
Joo, samaa ihmetelly itsekin. Voisko jättää ne kontrollit käyttöön?
Muokannut: Duster 25.10.2014 klo 19.37

Kirjoita kommentti

11109

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova