Tuorein sisältö

GTAV:n PC-versio käyttää Denuvon DRM-suojausta? Ei käytä, sanoo Denuvo

08.11.2014 klo 19.15 | Luettu: 49068 kertaa | Teksti: Mats Kyyrö

Softpedia kertoo, että GTAV:n tuleva PC-versio käyttäisi Steamin lisäksi Denuvon DRM-suojausta. Samaa suojaustapaa hyödyntävät tällä hetkellä Lords of the Fallen ja FIFA14. Denuvo on osoittautunut kovaksi pähkinäksi piraattiyhteisölle, sillä Lords of the Fallenin kohdalla sitä ei edelleenkään olla pystytty purkamaan.

Valitettavasti laillistenkin kopioiden pelaajat ovat ilmoittaneet Denuvon aiheuttavan pelien hitautta, kaatumista ja bugeja. Tämä johtuu Denuvon toimintaperiaatteesta, joka vaikuttaa suoraan pelin koodiin. Uutinen onkin nostanut monet pelisarjan PC-fanit jo varpailleen.

Steamin ulkopuoliset DRM-suojaukset, joista ehkä surullisenkuuluisimmaksi nousi Sonyn kehittämä SecuROM, olivat muodissa pitkään 2000-luvulla. Viime vuosina useimmat pelitalot ovat kuitenkin alkaneet karttaa niitä ongelmien ja pelaajien vastustuksen vuoksi.

Huhun alkuperä on GTAforums, jossa käyttäjät ovat löytäneet Rockstarin Denuvon partnerisivustolta. Robert Hernadez, toinen Denuvon omistajista, on kiistänyt huhut IncGamersille antamassaan kommentissa. Merkillisesti myös Denuvon kotisivu on mennyt sittemin nurin.

Koska DRM on varsin tunteita kuumentava aihe pelaajien keskuudessa, on vaikea sanoa miten asia tulee lopullisesti kääntymään. Rockstarin logon päätyminen Denuvon liikekumppaneiden sekaan on kuitenkin edelleen mysteeri.

V2.fi | Mats Kyyrö
< Humble Store juhlii ... Tony Hawk twitteriss... >

Keskustelut (23 viestiä)

lulz

08.11.2014 klo 19.17 18 tykkää tästä

glorious pc-drmrace
lainaa
Betrunken

Rekisteröitynyt 20.02.2010

08.11.2014 klo 19.19 1 tykkää tästä

Lordsi fallenia ei olla taidettu vieläkään räksätä.
Edit: Yllätys kun uutinen sitä ei kerro.
Muokannut: Betrunken 08.11.2014 klo 19.20 lainaa
kyyrma

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2014

08.11.2014 klo 19.33

Betrunken kirjoitti:
Lordsi fallenia ei olla taidettu vieläkään räksätä.
Edit: Yllätys kun uutinen sitä ei kerro.

Kertoo nyt, tattis.
lainaa
gajmopgepoare

08.11.2014 klo 19.36

http://www.incgamers.com/2014/11/grand-theft-auto-v-will-

Varmaan maininnan arvoinen seikka, vaikka ei välttämättä vielä varmistakaan mitään. Löytyy uutisessakin mainitun GTAForum-ketjun viimeiseltä sivulta ;)
lainaa
kyyrma

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2014

08.11.2014 klo 19.42 6 tykkää tästä

gajmopgepoare kirjoitti:
Varmaan maininnan arvoinen seikka, vaikka ei välttämättä vielä varmistakaan mitään. Löytyy uutisessakin mainitun GTAForum-ketjun viimeiseltä sivulta ;)

Kommentoijat tekevät toimittajantyön puolestani! #PelijournalisminArkipäivää

Päivitetään, kiitos.
lainaa
menkäänyjovittuudrm

08.11.2014 klo 19.52 9 tykkää tästä

Joo, okei eli taidankin poistaa GTA 5:n steamin wishlistiltäni, Piti eniveis odotella vuosi pari että saa salessa 10eurolla niin sama se on sitten piratoida jos tuollaista vittuilua MAKSAVAA asiakasta kohtaan.
lainaa
JulioBungholio

08.11.2014 klo 21.10 1 tykkää tästä

Jokainen digitaalinen kaupallinen suojaus, joka tähän päivään mennessä on nähnyt päivänvalon edes kerran on murrettu jossain vaiheessa täydellisesti.

Mm. Starforcea pidettiin pitkään murtamattomana kunnes sekin opittiin kiertämään lyhyessä ajassa.

Denuvo on vielä sen verta uusi tuote drm tuotteiden kentällä ettei siihen ole kovin moni vielä kiinnittänyt huomiota. Mutta aika näyttää kuinka hyvä Denuvo on suojauksena..
lainaa
MrJ

08.11.2014 klo 21.10

En kovin paljoa yllättyisi vaikka Rockstar menisi nakkaamaan tällaista DRM -paskaa asiakkaidensa niskaan. Uusin San Andreas PC patchi osoittaa sen, koska sitä voi pitää enemmän downgradena kuin päivityksenä. Käytännössä Rockstar porttasi San Andreaksen PC:lle uudelleen 360 versiosta, josta on poistettu ominaisuuksia / sisältöä.

>http://www.rockstarnexus.com/article/208/San-Andreas-upda
lainaa
dasd

08.11.2014 klo 21.36

Jos nyt ymmärsin oikein, että tässä on kyseessä ihan offline-drm, niin kyllä tämä murretaan. Kuulostaa drm:n kuvauksen perusteella myös siltä, että tämä estää myös modauksen, joka on yksi lisäsyy vastustaa sitä.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

08.11.2014 klo 22.05 4 tykkää tästä

Rockstar ei selvästikään ole vähääkään kiinnostunut julkaisemaan pelejään PC:llä, miksi he edes vaivautuvat tuuppaamaan näitä surkeita porttejan PC:lle? Kunnollinen firma fiksais aikaisemmat pelinsä kuntoon ja jättäisi tälläiset DRM-paskeet pois. GTA V:n DRM:n osalta tämä on tosin vielä huhu, mutta en olisi yhtään yllättynyt vaikka se pelissä olisikin. Olen myös melko tyrmistynyt, että näitä surkeita lisä DRM:ä sisältäviä pelejä julkaistaan vieläkin (juu, Steam, Origin ja uPlay ovat myös DRM:ä, mutta huomattavasti toimivampia sellaisia). Luulin, että niistä vihdoin päästiin eroon. Olipa hyvä myös kuulla, että Lords of the Fallen sisältää tämän. Jää sekin peli ostamatta. En edes alesta halua sellaista sontaa koneelleni.

Itsekin erehdyin ostamaan kaikki aikaisemman GTA:t Steamista. Typeränä en tietenkään ottanut selvää, että pelejä täytyy ensin itse paikkailla ennen kuin ne toimii. Onneksi joku ystävällinen peliyhteisön jäsen on ne jo korjannut ja suht helposti pelit saa paikattua. Silti HW audion kanssa peleissä edelleen ongelmia. Rockstar ei selvästikään halua, että heidän pelejä pelataan. Ei sitten pelata.
lainaa
vilke

08.11.2014 klo 22.21 17 tykkää tästä

menkäänyjovittuudrm kirjoitti:
Joo, okei eli taidankin poistaa GTA 5:n steamin wishlistiltäni, Piti eniveis odotella vuosi pari että saa salessa 10eurolla niin sama se on sitten piratoida jos tuollaista vittuilua MAKSAVAA asiakasta kohtaan.

Nolottaa olla osa PC Master Racea tuollaisten jonnejen takia.
lainaa
gtafan

08.11.2014 klo 22.28

Meinasin ostaa pelin täyteen hintaan... mut taitaa jäädä alennus ostokseksi. Max payne 3 tasoinen suojaus olisi riittänyt vaikka sekin ärsytti älyttömästi.

Oikeastaan kaikki kirjaudu steam, avaa peli, kirjaudu toisella palvelimella, pelaa, pistää välillä vihaksi
lainaa
pc_rikas

09.11.2014 klo 00.01 2 tykkää tästä

No jos Denuvon saadaan kuntoon, niin avot. Lords of Fallenkin sai tässä viikolla nätin päivityksen ja kaatuilut lakkasivat. Älkää siis nyt hätäilkö köyhät varkaat.
lainaa
pc_rikas

09.11.2014 klo 00.04 1 tykkää tästä

pc_rikas kirjoitti:
No jos Denuvon saadaan kuntoon, niin avot. Lords of Fallenkin sai tässä viikolla nätin päivityksen ja kaatuilut lakkasivat. Älkää siis nyt hätäilkö köyhät varkaat.

Jaa mutta sehän jo kiellettiin... No hyvä näin ;)
lainaa
ZiisusChrist

09.11.2014 klo 00.41 4 tykkää tästä

DRM. Kaikessa yksinkertaisuudessaan haittaa kuluttajaa, mutta ei piraatteja. Luulisi, että näistä opittaisiin, mutta ei niin ei. Kyllä minä mielelläni juurikin tukisin gta v tuomista pc puolelle isommallakin rahasummalla. Harmi vain, että nämä DRM härpäkkeet jättävät monet pelit alelaariin tai sitten ei tule edes ostettua.

Demojen poistuminenkin on aivan typerää. Nykyään ostetaan lähinnä sikoja säkissä, kun markkinointi on valheellista... kröhöm Ubisoft kröhöm.
lainaa
Jusa

09.11.2014 klo 12.28 5 tykkää tästä

"Ostaisin pelin ilomielin mut ku siin on DRM, joka haittaa kuluttajaa ni wareen sen ennemmin"

Glorious PC Master-Race pähkinänkuoressa.
DRM on luojan lahja piraateille oikeuttamaan toimintansa. Jos piratismi ei olisi ongelma niin tällaisia haistavittu-ratkaisuja ei tarvitsisi edes kehitellä.

Onhan se harmillista, että 97% PC-pelaajista pilaa niiden kaikkien muidenkin maineen.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.11.2014 klo 12.43 5 tykkää tästä

Jusa kirjoitti:

Glorious PC Master-Race pähkinänkuoressa.
DRM on luojan lahja piraateille oikeuttamaan toimintansa. Jos piratismi ei olisi ongelma niin tällaisia haistavittu-ratkaisuja ei tarvitsisi edes kehitellä.

Tuskimpa tällaisia tarvitsisi muutenkaan kehitellä kun piraatit ovat tottuneet säätämään ja odottelemaan kun taas maksaaville asiakkaille tällainen on sylkäisy päin naamaa.

Kaikissa DRM kikoissa ja muissa vastaavissa päätee kuitenkin aina loppupeleissä se sääntö ainakin PC:n suhteen, että oli mitä tahansa estoja ja kryptauksia, niin loppupeleissä kuitenkin prosessorin pitää pystyä tulkitsemaan ohjelman komennot ja Assemblyn tulkinta ja muokkaaminen on ollut kräkkiscenessä arkea jo kymmeniä vuosia.

On siis aivan turha itkeä piratismista jos itse aivan tietoisesti paskoo maksavien rehellisten asiakkaiden naamalle. Itse olen GTA V:n ennakkotilannut PC:lle jo melkein vuosi sitten, mutta jos siihen oikeasti tulee jotain ripuli-DRM:ää joka tekee pelistä epävakaan ja vielä kaikenlisäksi varastaa laskentatehoani ja muistiani ihan vain aiheuttaaksensa minulle haittaa, on aivan varma että jää peli ostamatta.
Muokannut: Bladekill 09.11.2014 klo 12.44 lainaa
agm

09.11.2014 klo 12.52

Ovatko kaikki täällä jättäneet otsikon ja 90% uutisesta lukematta? Kysehän oli juuri siitä, että GTAV _EI_ tule sisältämään Denuvoa.

Itselleni kuitenkin kelpaisi DRM joka toimii ja ei vaadi ylimääräisiä tunnuksia tai jatkuvaa nettiyhteyttä.
lainaa
Jusa

09.11.2014 klo 13.08 3 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Itse olen GTA V:n ennakkotilannut PC:lle jo melkein vuosi sitten, mutta jos siihen oikeasti tulee jotain ripuli-DRM:ää joka tekee pelistä epävakaan ja vielä kaikenlisäksi varastaa laskentatehoani ja muistiani ihan vain aiheuttaaksensa minulle haittaa, on aivan varma että jää peli ostamatta.

Niin. Jää ostamatta, mutta olet oikeutettu warettamaan sen sitten kumminkin koska kuluttajaa kustaan silmään? Millä juuri äsken kerroin warettajien oikeuttavan toimiaan?
Tämä juuri kertoo paljon pc-pelaajien järjenjuoksusta. Jos jossain tuotteessa on jokin ikävä piirre, mistä et pidä ja kusee kuluttajaa silmää, niin olet sitten oikeutettu kumminkin varastamaan sen? Toistan itseäni; Glorius PC Master-Race :D
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

09.11.2014 klo 15.15 2 tykkää tästä

Tietysti. Glorius Pc Master-Race :D:lla on varaa valita, toisin kuin konsolimössöpojilla.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.11.2014 klo 16.10 3 tykkää tästä

Jusa kirjoitti:

Niin. Jää ostamatta, mutta olet oikeutettu warettamaan sen sitten kumminkin koska kuluttajaa kustaan silmään? Millä juuri äsken kerroin warettajien oikeuttavan toimiaan?

En ole missään vaiheessa ottanut kantaa siihen mikä on oikeutettua ja mikä ei. Kannattaa kirjoittamisen lisäksi myös opetella lukemaan. Kerroin vain miten reaalimaailma toimii. Ei sillä pimeällä kujalla olevalla katujengiläiselläkään ole oikeutta ampua sinua kun menet haukkumaan häntä neekeriksi päin naamaa, mutta jos niin teet niin aivan omaa tyhmyyttä.

Jusa kirjoitti:

Tämä juuri kertoo paljon pc-pelaajien järjenjuoksusta. Jos jossain tuotteessa on jokin ikävä piirre, mistä et pidä ja kusee kuluttajaa silmää, niin olet sitten oikeutettu kumminkin varastamaan sen? Toistan itseäni; Glorius PC Master-Race :D

Warettaminen ja varastaminen ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa. Ellet sitä tajua niin asiasta ei tarvitse edes keskustella.
lainaa
Jusa

09.11.2014 klo 16.56 12 tykkää tästä

Bladekill kirjoitti:
Warettaminen ja varastaminen ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa.

Ei helvetti sentään. :D Edes kaikki maailman facepalmit ei riitä reagoimaan tähän. En uskonu, että joku vielä 2010-luvulla pystyy pokalla väittämään., ettei tavaran laiton kopiointi ja sen kopion hyödyntäminen ilmaiseksi ole rinnastettavissa varastamiseen :D
Oot totta, meillä ei oo kyl mitään keskusteltavaa tästä. Sun kaltaisten ihmisten takia PC-pelaajien päälle kustaan jatkuvasti pelikehittäjien toimesta, ja toivottavasti jatkossa entistä rankemmin :D

Bladekill kirjoitti:
En ole missään vaiheessa ottanut kantaa siihen mikä on oikeutettua ja mikä ei. Kannattaa kirjoittamisen lisäksi myös opetella lukemaan. Kerroin vain miten reaalimaailma toimii. Ei sillä pimeällä kujalla olevalla katujengiläiselläkään ole oikeutta ampua sinua kun menet haukkumaan häntä neekeriksi päin naamaa, mutta jos niin teet niin aivan omaa tyhmyyttä.

Niin, no ei sun tarvitse sitä suoraan sanoa, kun se paistaa sun kirjoituksesta kyllä hyvinkin selkeesti rivien välistä. Pidät itsesi oikeutettuna warettamaan tuotteen itsellesi ilmaiseksi, koska haluat nauttia sen viihdearvosta, mutta et pidä sitä riittävän hyvänä maksaaksesi siitä kehittäjälle. Tälle sai vahvistusen alemmassa kun sanot ettei warettaminen ole rinnastettavissa varastamiseen vaan TÄYSIN eri asia. Pure PC-gamer logic :D Vaikea uskoa että joku on nykyaikana vielä näin vitun idiootti.

Se että otit puheeksi katujengiläiset, puukotuksen ja muut, ei liity mitenkään siihen että kopioit laittomasti itsellesi pelin, minkä haluat pelata muttet halua maksaa siitä.
lainaa
Mavors

Rekisteröitynyt 30.06.2009

11.11.2014 klo 09.57

Lueskelin tässä Bladekillin kommentteja. Mitä vittua nyt taas...? Ja ihmetellään kun PC saa myöhässä pelinsä tai sitten nauttivat vain jostakin indiepaskasta.
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova